Miten tienaat, työtön?

kysynpä

Jokainen tietää, ettei pelkällä työmarkkinatuella tule toimeen. Niinpä työttömät lähes poikkeuksetta tekevät etuudensaannin ohella omaa tienestiä. Miten sinä tienaat? Keräätkö pulloja, teetkö ulkopuoliselle pimeää työtä, jobbaatko autoja tai muuta tavaraa, tuotatko tuttaville ja naapureille käteisellä maksettavia palveluja kuten ruohonleikkuuta, siivousta, kotiapua, tai ajatko pimeää taksia? Mitä muita soveltavia vaihtoehtoja olet itse kehitellyt?

Näitä jos harrastaa etuudensaannin ohella, niin tienaa kuulemma kevyesti paperiliittolaisen palkan 200e/päivä. Itse en ole vielä uskaltanut kokeilla, mutta tiedän tyyppejä joilla on rohkeutta. Heitä ei työttömyys rasita, ei sitten pätkääkään. Päin vastoin, se rikastuttaa. Työttömiltäkö puuttuu yritteliäisyyttä? Näin luovalla toiminnalla mitä Suomen työttömiltä löytyy, perustaisi vaikka uuden Nokian.

50

5404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfdfsdsf

      Pullonkeruuta harrastin koululaisena ja siitä saatava raha tuntui silloin isolta. Enpä usko että siitä on apua monellekaan työttömälle. 10 € eteen pitää jo kerätä 100 kaljapulloa.

      • Angela

        esim. rockfestareilla? Siellä ei ole homma eikä mikään kerätä 100 pulloa.

      • ei festareilla ollut
        Angela kirjoitti:

        esim. rockfestareilla? Siellä ei ole homma eikä mikään kerätä 100 pulloa.

        Eipä noita festareita varmaan jokaisen työttämän lähellä järjestetä. Lisäksi alueelle pääsy maksaa. Tapahtuman jälkeen taas on muitakin jakamassa saalista. Kerran vuodessa voi muutaman kympin tienata, mutta jatkuvaksi tulonlähteeksi siitä ei ole. Kannattaa toki silti käyttää hyväkseen.

      • täällä
        ei festareilla ollut kirjoitti:

        Eipä noita festareita varmaan jokaisen työttämän lähellä järjestetä. Lisäksi alueelle pääsy maksaa. Tapahtuman jälkeen taas on muitakin jakamassa saalista. Kerran vuodessa voi muutaman kympin tienata, mutta jatkuvaksi tulonlähteeksi siitä ei ole. Kannattaa toki silti käyttää hyväkseen.

        tuon provinssirokin pullonkeruut hoitaa urheiluseura,eikä parane mennä sinne sekaan.Jopa pikkulapsilta riivitään pullot ja aikuiset miehet karjuvat yksinoikeutta pullonkeruuseen.

      • Anonyymi
        täällä kirjoitti:

        tuon provinssirokin pullonkeruut hoitaa urheiluseura,eikä parane mennä sinne sekaan.Jopa pikkulapsilta riivitään pullot ja aikuiset miehet karjuvat yksinoikeutta pullonkeruuseen.

        Moni työtön jättä ilmoittamatta pullonkeruusta saadut tulot
        Samalla he huijaavat tukia itselleen

        Kyseessä on sekä tukihuijaus (=petos) että verorikos

    • Hallitusnikkari

      Suurin osa pelkää. Kertomasi on mahdollista vain heille, joilla ei ole merkitystä joutua sosiaalihuollon asiakkaaksi. Suurin osa kansalaisista omistaa jotain, he pelkäävät rangaistuksia.

      On ihmeellistä, että meillä on ollut nyt kaksikymmentä vuotta voimassa laki, joka rankaisee niitä, jotka työllistäisivät itseään. Eihän tämä ruohonleikkuu ja muu niin vakavaa olisi eikä siitä luopuminen paljon koskisi. Mutta kun tämä sama laki estää niitä, jotka muina vuosikymmeninä synnyttivät uusia työpaikkoja ja yrityksiä, tekemästä niin.

      Meiltä jää siis uudet työpaikat syntymättä tämän typerän lain vuoksi. Samoin kysyntä hiipuu koskemaan vain ulkomaisia tuotteita. Tämän lain vuoksi meillä on kolmesta miljoonasta työkykyisestä vain kaksi miljoonaa on tuottavassa työssä elättäen nämä miljoona työikäistä ja työkykyistä ja heidän lisäkseen pari miljoonaa vanhusta, sairasta ja lasta.

      Ja kaikki tämä voitaisiin muuttaa hyvin yksinkertaisesti hallituksen tekemän lakialoitteen avulla, jonka edusskunta hyväksyisi. Ihmeellisintä asiassa on se, että tätä vastustaa eniten ammattiyhdistysliikkeet, joiden jäsenet joutuvat eniten kärsimään työttömyydestä.

    • jos olisin

      Vastaa sinä työssäkäyvänä, että maksatko ruohonleikkuusta 200 euroa päivä, jos itse et ehdi tai jaksa leikata?

      Ainakin pimeissä naisten kotitöissä tuttavapiirissäni liksa on usein 10e tienoilla. Aika akrobaatti on, jos jaksaa kotisiivousta 20 tuntia päivässä matkat, koska harvoin yhdessä talossa on 20 tunniksi työtä. Lastenhoidosta jotkut kehtaavat maksaa vain 5 euroa tunti. Ei riitä vuorokausi paperimiehen tienesteihin pääsemiseen.

      Aloituksesi täytyy olla provo! Eiköhän ne lisätienestit ole viikossa muutaman kympin luokkaa ja sekin on hyvä lisä vaikka ruokakaupassa. Senkin eteen saa nöyrtyä ja olla kiitollinen sukulaiselle/naapurille, kun hän näin auttaa ja saa itse lisää aikaa harrastuksille.

      • Anonyymi

        Naiset sais pilulla rahaa helposti.

    • tasolle

      Ainakin erilaisissa rakentamiseen ja rakennusten remontointiin liittyvissä ammateissa yritteliäs ja ammattitaitoinen henkilö pääsee kevyesti suurehkon ( 1000 - 2000 hlöä) tuotantolaitoksen paikallisjohtajan tai pienemmän yrityksen toimitusjohtajan nettoansioille. Olen itse ollut maksajana! Tämä vaatii kylläkin kunnollista ahkerointia! Eläkettähän tästä ei kerry.

    • jos viitsivät yrittää

      Moni yksityinen työssäkäyvä perhe maksaa lastenhoidosta, siivouksesta, asioidenhoitamisesta, pikkuremonteista yms. jotain käteen.

      Pienet yritykset tarvitsevat tilapäisapua kirjoitushommiin, tavaroiden kuljettamisiin ym. yrityksen toimintaan liittyviin pieniin töihin.

      Työtön voi itse nikkaroida, ommella, maalata, ja leipoa ja myydä tuotteitaan tuttaville, yrityksille, myyjäisissä, tapahtumissa, ym.

      Tiedän paljon idearikkaita työttömiä, jotka työmarkkinatuen pienuuden vuoksi hankkivat lisätuloja kaikin tavoin.

      Jokaisella pitäisi olla automaattisesti se soviteltu päiväraha. On se vaan kummaa, että sitä joku vastustaa, kun se lakimuutos toisi kaikille vain mahdollisuuksia toteuttaa itseään rehellisesti menettämättä mitään muuta kuin turhaa byokratiaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia.

      • Automaattinen ajattelija

        päiväraha lakiin kaikille. TIETENKIN!

        Jotkut nuijat eivät sitä todellakaan ymmärrä. Kuten on nähty. Tai eivät HALUA ymmärtää. Sehän täytyy vain kirjata lakimuutoksena työttömyysturvalakiin. Sillä silloin OIKEUS siihen tulee kaikille ja silloin vähenee työttömien lappusten käsittelyistä aiheutuvat katkokset itse työmarkkinatukeen tms. kun tuki tulee ilman katkoksia kaikille sitä saaville.

        Byrokratiasta johtuvat kustannukset laskevat, ihmiset tekevät itse jotain käsillään ja mahdollisesti saavat rahaa enemmän ja jopa luovat uusia yrityksiä. Silti he saavat työttömyystukensa. Tätä vain ei haluta ymmärtää, sillä silloin byrokratiaa ja byrokraatteja virastoissa ei tarvittaisi niin paljon.

        Passivointi on tärkeää ja siitä maksetaan mieluummin kuin muutetaan yksi lakikohta.

      • Katse siirtyy
        Automaattinen ajattelija kirjoitti:

        Kun etsimme syypäitä nykyiseen ääliömäisyyteen, katse lienee parasta siirtää myös elinkeinoelämän päättäjien puoleen.

        Heillä on nykyisin aikamoinen kuristusote poliitikoistamme. Silloin tällöin kuulee - viimeksi kai tältä vihreiden uudelta puheenjohtajalta - ajatuksia toimiviksi yhteiskuntajärjestelmiksi. Siis juuri näihin perustulo sen päälle vapaa työskentelyoikeus -malleihin.

        Käsittääkseni teollisuus ja työnantajat ovat aina olleet tiukasti vastaan. Se johtunee siitä, että jos ihmiset päästetään nykytyöelämän painostuksesta vapaaksi, "työkarja" ei ole enää talutettavissa. Nykysysteemissä, kun koko työmarkkinoilla olevaa kansanosaa voidaan hallita sille joustamattomilla tavoilla, palkankorotus- ja työajanlyhennyspuheet ja sensellaiset on helppo pitää aisoissa, ja työvoimaa riittää reservissä nääntymässä ja odottamassa milloin "työarmo" lankeaa omalle kohdalle.

    • Kirppu

      Minulla on kaksi kirpputoripöytää vuokrattuna tulee ihan hyvin rahaa, ostan vanhaa hyvää tavaraa ja vaatteita ja myyn edelleen viime kuussa tienasin kirppis toiminnalla 200e ja tuosta on otettu jo pöytä vuokra pois.

      • työntekijä

        Mieluimmin pimeästi töitä ja rahaa paljon kuin töihin jollain sovitellulla päivärahalla, jolla ei saa kuin ruven perseeseen ja pahan mielen.
        Siis mitä järkeä on lähteä keikkatöihin muutamaksi päiväksi, kun seuraavilta työttömyyspäiviltä menettää melkein saman verran, mitä niissä töissä oli hankkinut. Höh!
        Onko tämä muka motivoivaa arvoisat päättäjät?
        Kun laki olisi oikeudenmukainen eli jos on työtön saa työttömänä täyden korvauksen ja jos työssä saa palkan ilman sitä alentamatta.

      • vai enkö ymmärrä
        työntekijä kirjoitti:

        Työtön saa tietenkin työttömyysrahansa ollessaan työtön, mutta jos tekee työtä, niin saa lisää rahaa.

        Lisärahan ansaitseminen ei saa vähentää maksettavaa työttömyysturvaa siten, että työttömyysturva katkeaa päiväksikään, vaan kun työtön merkitsee lappuunsa esim.

        työtön, työtön, työssä, työssä, työssä,

        niin työttömyyspäivärahan on tultava automaattisesti kaikilta päiviltä, mutta nuo työssäolopäivät tuovat tullessaan sen lisärahan, joka tarvitaan jo ostovoimankin lisääntymiseksi.

        Jos työttömien ostovoima kasvaa, niin silloin he ostavat tavaraa ja palveluja ja pitävät yrityksiä pystyssä sekä luovat yrityksiin työpaikkoja. Idearikkaat työttömät työllistävät itse ensin itsensä omilla tuotteillaan ja niitä myymällä pian jo jonkun toisenkin. OSTOVOIMA työllistää aina.

        Kaikki nykyiset tuet vievät vain veroeuroja ja työllistävät byrokraatteja, mutta eivät TUOTA yhteiskunnalle yhtään mitään. Byrokratia tässä maassa maksaa liikaa ja työttömät säilyttävät vain heidän työpaikkansa. Heille maksetaan palkka samoilla verorahoilla kuin työttömillekin.

        SINNE NE VERORAHAT MENEVÄTKIN.

        Verorahoilla ylläpidetty työttömyys eri tukien muodossa ei voi olla kuin tietoinen työttömyyden ylläpitojärjestelmä. Sillä poliitikot, työnantajat ja elinkeinoelämä itse luovat myös sairaita, velttoja, haluttomia ja verorahoja kuluttavia kansalaisia. Tällä joukolla ei ole sen enempää ostovoimaa kuin yrittämisen haluakaan lopulta.

        Työllisyyskurssit ovat yksi ylläpitoreservi ja niihin kuuluvat harjoittelut täyttä työtä, joista ei makseta palkkaa. Ne eivät edes ole harjoittelua, vaan työntekoa täysipainoisesti ja sitä juuri käyttävät työnantajat hyväkseen.

        Työnantajat saavat sieltä työvoimaa halvalla, ja jos tätä ei joku tajua, niin on todella tyhmä. Uusia työpaikkoja ei luoda kuitenkaan, joten jokaisen on ryhdyttävä itse miettimään, kuinka pystyy luomaan itselleen sekä työn että palkan ja jopa tarjoamaan joskus työtä toisellekin.

        Yhteiskunta ei anna tähän TODELLISTA mahdollisuutta, vaan maksaa veroilla mieluummin työttömyydestä aiheutuvat kulut niin työttömille, byrokraateille kuin työnantajillekin.

        Työnanjat saavat sieltä ilmaisen työvoiman tällä hetkellä koko ajan. Mutta sen työntekijän ostovoima ei kasva tällä menolla yhtään.

      • hölmö työtön
        vai enkö ymmärrä kirjoitti:

        että valtiovalta, byrokraatit itse ja työnantajat tietävät, että ihmiset tekevät pimeää työtä saadakseen lisää rahaa. Eli he siunaavat pimeän työn siksi, että pimeällä työllä hankituilla rahoilla ihmiset kuitenkin ostavat jotakin ja pimeän työn tuotto on yrityksille tuloa. Pimeästä työstä saa joku kauppias rahaa ja maksaa ALV:in kautta kuitenkin veroa valtiolle.

        Näin pimeä työ kannattaa työtöntä, jotain yrittäjää ja myös valtiota. Eli valtio hiljaisuudessaan hyväksyy tämän ennemmin kuin muuttaa yhden lakipykälän ja on rehellinen.

        Niinkö?

      • =työtön + 200e
        hölmö työtön kirjoitti:

        Sillä että ei ole duunissa on mun tuloihin vaan parinsadan euron kuukausittainen ero kun palkasta otetaan verot. Kela maksaa asumistukea. Tietenkin duunissa tienaa enemmän mutta kyl se kituuttamalla on vuos menny. kaikki duunit sellasia paskahommia missä on nälkäpalkka. oikeastaan kun mä olin duunissa niin tuli vaan velkaa koko ajan. nyt työttömänä maksanu velkoja. Mut joudun kyl pummimaan perheeltä ja se on noloa.

    • TyötönKaaleppi

      Ansiosidonnainen on noin 900 netto. Kuukaudessa pikkuhommilla aika helposti tulee 200-500e päälle. Eli mikrotuki keikkaa mummoille ym, yleensä 20e käynti, joskus enemmänkin. Kyllä tuolla pärjää toistaiseksi...

      • hölmö työtön

        Mä sain ennen vanhaan ansiosidonnaista, mutta kun en päässyt enää töihin, niin se loppui. No, nyt mä olen työmarkkinatuella ja teen pimeitä hommia, mutta laitan ne pimeät rahat patjan alle pössykkään ja lähden törsää ne Pariisiin. Mä en viitsi törsätä niitä Suomessa, kun en saa niitä töitäkään niin parempi viedä nekin pimeät rahat ulkomaille niinkuin kaikki herrat.

        Mä en viitsi maksaa enempää veroja, kun olen viimeiset 30 vuotta maksanut jo nääs ihan tarpeeksi. Näin herrat toimivat kun eivät ole narreina täällä.

    • SEIS

      ja hyvin tienaa!

      Aikaa on tehdä ja rakennella kuten TÖISSÄ AIKANAAN. Nyt vaan ei pala rahaa, jos ei tulekaan niin suuria summia. Pimeitä hommiakaan ei tarvitse tehdä, kun on oikein järjestellyt asioitaan.

      Toimeen tullaan kivasti tekemällä kaikkea ja jättämällä SHOPPAILU TOTAALISESTI VÄLIIN.

      Siispä työtön, KULUTUS SEIS. HANAT KERTAKAIKKIAAN KIINNI, paitsi "kilju"hanat auki

      Brouhahahahaaaaaaaaaaaaaaa.a...a.a.a....

      • hölmö työtön

        Mä olen kanssa lopettanut ostamisen kokonaan Suomessa. Ostan vain ulkomailta ja pimeällä rahalla tietysti, on katsos kiva juoda sieltä tuotua viskiä ja nauttia ihan vaan olemisesta verorahoilla, kun tämä valtio niin tykkää mua pitää kortistossa. Terveyskeskuksesta saa hoitoa ja päihdeklinikka auttaa jos on kova Delirium Tremens siitä ulkomaisesta viskistä.

      • ruokkivat

        Soviteltu päivärahasysteemi ruokkii pimeitä työmarkkinoita. Niin minä ainakin teen. Muuten leikkuri leikkaa.

      • joo
        ruokkivat kirjoitti:

        Soviteltu päivärahasysteemi ruokkii pimeitä työmarkkinoita. Niin minä ainakin teen. Muuten leikkuri leikkaa.

        Olin viimevuoden jälkimmäisen puoliskon työttömänä, paitsi että mulla oli sellanen 3 tunnin duuni kerran viikossa satunnaisia keikkoja. No hermothan siin meni kun kesti aina 6-8 viikkoa enneku sai korvaukset kun niitä ei tietenkään maksettu enneku olin lähettän ne onnettomat palkkatodistukset jne. Hupaisin juttu oli kun kuukauden tulot oli joku 250 euroa ja ansiosidonnaisesta oli vähennetty sen mukaan että tulot ois ollu 450, no kyselin että mitä hel...Niin niil on liitossa jokuTAULUKKO/LASKURI minkä mukaan vähensivät mun korvauskia, ei siis sen mukaan mitä oikeesti olin tienannu...
        Noh, tätä kun sitte pari kuukautta tein niin totesin että meni sekin vähäinen työnteko ihan harakoille. Sain pelkkää korvausta, ollessani todellakin työttömänä noin 1100 ekiä kuussa, sitte kun tein näitä kekkaduunei niin palkka korvaukset yhteensä jäi ihan samoihin lukuihin, plus tietty että duunimatkat pois niin miinukselle meni työnteko. Tällai sitä työttömiä palkitaan työnteosta. No sitte olikin kiva kun sain vakiduunia vähäks aikaa, tein niitä keikkoja siinä sivussa ja sitte tuli normaali kk palkka, olihan se kiva kun kukaan ei rokottan työnteosta vaan sain kaiken ansaitsemani rahan oikeesti itselleni, myös sivutulosta.
        eli mitä opin, no ainakin sen että jatkossa otan minkä tahansa paskahomman vastaan jotta voin saada niistä keikkahommista rahat itselleni...
        pidän ikäänkuin suojatyöpaikkaa päivisin ja teen ne rahakeikat sitte illalla ja viikonloppuna.

      • tietämätön ja tyhmä
        ruokkivat kirjoitti:

        Soviteltu päivärahasysteemi ruokkii pimeitä työmarkkinoita. Niin minä ainakin teen. Muuten leikkuri leikkaa.

        pimeitä työmarkkinoita yhtään tämän enempää?

        Eikö automaattisesti kaikille kuuluva soviteltu päiväraha sallisi vain sen, että jokainen on silloin OIKEUTETTU saamaan paitsi itselleen nyt jo kuuluvan työttömyysturvan niin myös tekemään jotain muutakin kuin vain notkumaan yhteiskunnan eri tukien varassa. Tällä hetkellä yhteiskunta maksaa liikaa työttömyydestä, eikä mahdollista toimillaan OSTOVOIMAN kasvua.

        Työtön ei osta tarpeeksi.

        Työtön ei työllistä eikä luo työpaikkoja muille kuin virastoissa työskenteleville paperinpyörittäjille, joille maksetaan palkkaa joidenkin verorahoilla. Jos työttömiä on paljon, niin paljon on verorahoilla työtä tekeviä työttömyydenasiainhoitajiakin eri virastoissa. Valtion verorahoilla he pyörittävät työttömien papereita ja lähettelevät lausuntoja virastosta toiseen. lausuntojen tekeminen on työtä heille, mutta se maksaa myös yhteiskunnalle paljon ja katkaisee nykysysteemissä kaiken yrittämisen halun työttömiltä. Tätä halutaan.

        Onko järkee vai ei?

      • muutos
        joo kirjoitti:

        Olin viimevuoden jälkimmäisen puoliskon työttömänä, paitsi että mulla oli sellanen 3 tunnin duuni kerran viikossa satunnaisia keikkoja. No hermothan siin meni kun kesti aina 6-8 viikkoa enneku sai korvaukset kun niitä ei tietenkään maksettu enneku olin lähettän ne onnettomat palkkatodistukset jne. Hupaisin juttu oli kun kuukauden tulot oli joku 250 euroa ja ansiosidonnaisesta oli vähennetty sen mukaan että tulot ois ollu 450, no kyselin että mitä hel...Niin niil on liitossa jokuTAULUKKO/LASKURI minkä mukaan vähensivät mun korvauskia, ei siis sen mukaan mitä oikeesti olin tienannu...
        Noh, tätä kun sitte pari kuukautta tein niin totesin että meni sekin vähäinen työnteko ihan harakoille. Sain pelkkää korvausta, ollessani todellakin työttömänä noin 1100 ekiä kuussa, sitte kun tein näitä kekkaduunei niin palkka korvaukset yhteensä jäi ihan samoihin lukuihin, plus tietty että duunimatkat pois niin miinukselle meni työnteko. Tällai sitä työttömiä palkitaan työnteosta. No sitte olikin kiva kun sain vakiduunia vähäks aikaa, tein niitä keikkoja siinä sivussa ja sitte tuli normaali kk palkka, olihan se kiva kun kukaan ei rokottan työnteosta vaan sain kaiken ansaitsemani rahan oikeesti itselleni, myös sivutulosta.
        eli mitä opin, no ainakin sen että jatkossa otan minkä tahansa paskahomman vastaan jotta voin saada niistä keikkahommista rahat itselleni...
        pidän ikäänkuin suojatyöpaikkaa päivisin ja teen ne rahakeikat sitte illalla ja viikonloppuna.

        >>No hermothan siin meni kun kesti aina 6-8 viikkoa enneku sai korvaukset kun niitä ei tietenkään maksettu enneku olin lähettän ne onnettomat palkkatodistukset jne.>>

        Tähän käsittelyyn juuri menee nykyisin aikaa, joka katkaisee kaiken. Käsittelyaika muuttuisi jos soviteltu päivärahaoikeus tulisi automaattisesti.

        Käsittelyä ei tarvittaisi kuin harvoin, mikäli se hyväksytään muutoksella laissa.

        Ei katkoja, ei käsittelyjä ja niihin kulunutta aikaa, joka sotkee säännöllisen rahantulon ja vähentää sekä OSTOVOIMAA että SÄÄNNÖLLISTÄ MAHDOLLISUUTTA MAKSAA MENOJAAN AJOISSA.

      • mutta sen tietää
        tietämätön ja tyhmä kirjoitti:

        pimeitä työmarkkinoita yhtään tämän enempää?

        Eikö automaattisesti kaikille kuuluva soviteltu päiväraha sallisi vain sen, että jokainen on silloin OIKEUTETTU saamaan paitsi itselleen nyt jo kuuluvan työttömyysturvan niin myös tekemään jotain muutakin kuin vain notkumaan yhteiskunnan eri tukien varassa. Tällä hetkellä yhteiskunta maksaa liikaa työttömyydestä, eikä mahdollista toimillaan OSTOVOIMAN kasvua.

        Työtön ei osta tarpeeksi.

        Työtön ei työllistä eikä luo työpaikkoja muille kuin virastoissa työskenteleville paperinpyörittäjille, joille maksetaan palkkaa joidenkin verorahoilla. Jos työttömiä on paljon, niin paljon on verorahoilla työtä tekeviä työttömyydenasiainhoitajiakin eri virastoissa. Valtion verorahoilla he pyörittävät työttömien papereita ja lähettelevät lausuntoja virastosta toiseen. lausuntojen tekeminen on työtä heille, mutta se maksaa myös yhteiskunnalle paljon ja katkaisee nykysysteemissä kaiken yrittämisen halun työttömiltä. Tätä halutaan.

        Onko järkee vai ei?

        työttömät ja nauravat herroille, jotka luulevat tällä nykysysteemillä rahojen riittävän loputtomiin. Tietysti köyhät kuolevat ja sairastuvat ja työllistävät sairaaloita, poliisia yms. joita työllistetään valtion verorahoilla.

        Verorahoilla työllistettäviä ovat työttömät ja työttömien asianhoitajat. Työttömyys työllistää kun työttömät voivat tarpeeksi huonosti, mutta eivät ihan pääse ihan kokonaan kuolemaan.

    • siskon poika

      tienasi 80 ja 90-luvuilla työttömänä ollessaan
      kerrostalokaksion, tekemällä kaikkea työtä, mitä
      oli tarjolla.Ja sitähän oli enemmän kuin yksi ihminen pystyi tekemään.
      Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.

      • gododogod

        Nokkela serkku sinulla, jos onnistui 80-luvulla työttömänä kortistossa oleilemaan.

    • pakko....

      on niin negatiivinen pärstäkerroin, että varmasti ensimmäisestä kerrasta joku käräyttäisi.

      Autoin palkatta naapurin mummoa, jonka tytär on työvoimatoimistossa töissä. Mummo antoi minulle Tupla-sulkaapatukan, mutta myöhemmin puhui antaneensa minulle palkaksi suklaalevyn. Silloin odottelin tuleeko karenssia, mutta ei ainakaan vielä ole kyselyä kuulunut...

    • tyky

      Kaikkihan tietävät ettei työllä rikastuta ja vain hullut töitä tekee vapaaehtoisesti viisaamat pääsevät helpommalla

    • fgth

      Rahaa ei tarvitse tienata. Raha on paperia.

    • sijoittelija

      Miten olisi rahojen sijoittaminen osakkeisiin ja rahastoihin. Pelkillä koroilla elää. Ei tartte mennä sinne työkkäriinkään tätien kiusattavaksi.

      • TASG

        Mites sitä näin pystymetsästä uskaltaa pistää rahaa moiseen sijoitteluun? Ja eiköhän sitä pitäisi olla vähän isommat summat kyseessä, että kannattaisi?

      • Satunnaissijoittaja
        TASG kirjoitti:

        Mites sitä näin pystymetsästä uskaltaa pistää rahaa moiseen sijoitteluun? Ja eiköhän sitä pitäisi olla vähän isommat summat kyseessä, että kannattaisi?

        Ei sitä mikään rikas tarvitse olla että noilla riskittömilläkin sijoitteluilla ihan muutama hassulla tuhateurosellakin saa kerrytettyä.

        Ainut tietenkin että ne eivät ole mitään yhden yön juttuja vaan vuosia siinä menee. Riskisijoitukset ovat sitten asia erikseen. Mutta jos jaksaa vartoa niin sanotaan että itse puoli kokeiluluontoisesti jollain n. 3000e-5000e pienehköillä summilla olen kokeillut sijoittelua. Joitain vuosia siinä tosiaan kuluu mutta saa sitä jonkin verran tuottoa silläkin.

        Tietty sijoitukset on tarvinnut tehdä jo aikanaan tai olla kärsivällinen luonne jos nyt alkaa sijoitella.

      • kuule
        Satunnaissijoittaja kirjoitti:

        lukea sijoitusvinkkejä irrallisen pikkurahan,3000-5000 euron varalle kun mun vuosittaiset nettotuloni ovat n.4500 euroa.
        Olen vuoden käyttämättä rahaa,sijoitan sen mitä säästän ja joskus viiden vuoden kuluttua korjaan muutaman satasen potin.Hmm siinäpä ideaa!

      • itsekin pieniä sijoittanut
        kuule kirjoitti:

        lukea sijoitusvinkkejä irrallisen pikkurahan,3000-5000 euron varalle kun mun vuosittaiset nettotuloni ovat n.4500 euroa.
        Olen vuoden käyttämättä rahaa,sijoitan sen mitä säästän ja joskus viiden vuoden kuluttua korjaan muutaman satasen potin.Hmm siinäpä ideaa!

        Edellinen kirjoittaja oli aivan oikeassa siinä, että ei sitä tarvitse olla kummoisia rahoja eikä todellakaan rikas että voi jo tehdä pikku sijoituksia jotka tulevaisuudessa kantavat hedelmää. Mikään akuutin rahantarpeen apuhan ne eivät ole mutta vaikka itsekin ollut työttömyyskausia, yksi pidempikin, niin kyllä tuollaisia pienen rahan eli muutaman tonnin sijoituksia tulevaisuuteen tekee itsekin. Ettei nyt loppuelämää tarvitse kädestä-suuhun mennä jos mahdollisuus on vähän pistää sukan varteen.

        Ei se työttömyys aina tarkoita varattomuutta joten tottakai kaikkea kannattaa miettiä. Itse et pysty/halua sijoitella, joku toinen pystyy. Eihän nyt kaikki ihan samaan kuoppaan putoa heti.

      • rikkaat vanhemmat
        TASG kirjoitti:

        Mites sitä näin pystymetsästä uskaltaa pistää rahaa moiseen sijoitteluun? Ja eiköhän sitä pitäisi olla vähän isommat summat kyseessä, että kannattaisi?

        Pyydä sijoituksiisi vanhempiesi apua. Vanhempasi voivat antaa sinulle lahjana verottomana tiettyyn rajaan asti. Sijoita nämä varat. Muutamien vuosien päästä olet miljonääri. Muut ovat kateellisia, eikä tartte mennä työkkäriin koskaan.

    • Työtön ilolla

      Aina silloin tällöin tulee tehtyä vähän pimeitä hommia. Ei paljoa. Ei niillä rahoilla eläisi. Pientä saa kuitenkin hankittua: uusia vaatteita, kodinelektroniikkaa tai urheiluvälineitä. Ei tietenkään saman kuun aikana. Pientä hommaa löytyy aina, mutta ei niin pitkälle, että yritystä kannattaisi perustaa. Sitä vain tekee niitä töitä mihin lähiympäristössä ei ihmisillä ole mahdollisuus saada palveluita huonon saatavuuden takia.

      Enkä minä koskaan mitään rahaa ole pyytänyt, sitä vain on aina tarttunut hihoihin. Pelkäänkö, että joku käräyttää? Kyllä se joskus on mielessä. Ajattelen, ettei toimintani ole mitenkään moraalitonta, vaikka onkin laitonta.

      • OIKEA ASENNE

        Aina täytyy erottaa oma moraali ja laittomuus.

        Oman moraalin mukainen toiminta esim. ruuan hankinnassa ja vesimaksun tai sähkön maksussa on oikeutettua. Eihän ihminen muuten elä!

        Laittomuus on eri asia, mutta sen tietää valtiovalta paremmin. Ei tavallinen työtön kaikkea voi tietää, sillä tavallinen työtön ei voi opiskella työttömänä ollessaan.

        TYÖTÖN ON TYÖTÖN JA OPISKELIJA ON OPISKELIJA.

        Näin lukee työvoimatoimiston seinällä.

        Mutta ei valtiovallan edustajat ja elinkeinoelämäkään voi kaikkea tietää, kuten olemme huomanneet. Muutenhan kaikilla olisi työpaikka ja se palkka.

        Outoa on kyllä se, että nuo viisaat herramme ovat niin tyhmiä.

    • Anonyymi

      Oon tienannut vaikka millä. Festareilla keräsin pulloja ja tölkkejä joskus ja tienasin tonnin 3 päivässä. Nykyään Kalastan ahvenia ja myyn niitä. Ahven fileet menee kaupaksi todella hyvin ja olen tienannut kesän aikana 1500 euroa. Oon tehnyt myös piharemppaa vanhalle pariskunnalle, tienasin 600 euroa, siinä oli ojan kaivamista ja pihakiven laittoja, mullan roudaamista kasvimaalle. Oon tehnyt piharemppoja joka kesä, niistä tienaa yleensä 14-17 euroa tunti käteen.

    • Anonyymi

      Omat on keinot miten pärjään. Älkää kolistelko töihin lähtiessä. Mie nukun vielä.

    • Anonyymi

      myyn polkupyöriä ja verottaja ei tiedä mitää kaikki puhtaana kätee. Ostan lievästi projetki kuntoisia polkupyöriä laitan kuntoon ja myyn voitolla eteen päin.

      60-200euroa saanu rahaa (per polkupyörä), on lastenpyöriä, "mummonpyöriä" maastopyöriä.

    • Anonyymi

      Voi hyvä sylyvi, olin työttömänä n. 16 v. ajan talvet kesäajan töis yleensä n. 5- 7 kk. Lopun ajan pärjäsis puhtaasti ammattiliiton päivärahalla, ei ollut mitään ongelmaa, kävin ulkomaillaki,enkä ottanut velkaa sen takia. Kahestaan vaimon kaa eletty ,vaimo ollut pitempään eläkkeellä jo reumasta johtuen ,ei tarttenu edes kituutella. Maalla asutaan, kaikmaksut maksettu aina ajallaan. Se on ASENTEESTA kiinni. Pienet tulot,pienet menot. Nyt ollut 2v. eläkkeel , tavallinen sekatyömies olen ollut. Ei mitään ongelmaa .Haloo!

    • Anonyymi

      Olen opiskellut itseopiskeluna yhtä terveydenhuoltoon liittyvää alaa 8v ajan silloin tällöin kotona ehkä noin 2000h tuntia menny.. Alalle vaaditaan kuulemma 10000h et lähtis rullaa, minusta vähemmänkin riittää. Työttömänä olen ollut 9 vuotta ellei pätkä hommia oteta huomioon. Kyl se tästä varmaa tarvii yrittäjäksi pian ruveta sitku viitti ja ehkä muutto pois suomesta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voi voi. Kommenttini poistettiin, koska kerroin että 9v aikana työttömänä opiskelin uuden ammatin itseopiskeluna. Tämän alan työntekijöitä tässä maassa on tasan 2.
      Niin ja orjatöitä tai millään kyykytyskurssilla en koskaan ollut. Ehkä pakkaan kamat ja muutan ammattini kanssa ulkomaille yksityisyrittäjänä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kansalaispalkka olisi ratkaisu nykyiseen ongelmaan, että työtön ei saa työllistää itseään. Isojen firmojen siirryttyä Aasiaan tai mentyä konkurssiin, entisenlaisia työpaikkoja ei vaan enää ole kaikille. Jos saisi puuhata sitä ja tätä, voisi ainakin pitää itsensä toimeliaana ja mahdollisesti jopa täysin työllistää itsensä.

      Jos kansalaispalkka kuulostaa liian suurelta parannukselta nykyiseen tyranniaan, sallitaan ainakin osa-aikaisen oman työn tekeminen ositellut työttömyyskorvauksen ohessa. Helppohan se on tulonsa ilmoittaa samoin kuin palkkatulotkin. Kuinka moni ryhtyisikin heti omakustantajaksi, tekemään verkkosivuja, korjausompelua, remppoja, puutarhatöitä, autojen korjaamista tai mitä nyt kukin keksii. Työn tekeminen ei pitäisi olla rikos?! Suomessa vanhuuseläkeläiset ja työkyvyttömyyseläkeläiset saavat tehdä työtä, mutta työttömälle se on rikos!

      • Anonyymi

        Nyt on tämä tulorekisteri olemassa. Työnantajat ilmoittavat joka kuukausi maksamansa palkat sinne. Tätä voisi käyttää apuna kun aletaan maksaa perustuloa. Tai sitten voisi työmarkkinatuen maksaa ilman niitä ikuisia palkkatodistuksia yms. turhaa byrokratiaa. Nuo pikkajutut voisi antaa anteeksi tai osaahan se tekoäly käsitellä nopeasti tonninkin tienestit. Nuo remppaliksat yms. on kuitenkin aika pieniä summia eikä niitä ole joka kuussakaan.

    • Anonyymi

      Toimeentulotuella. Sillä saa hakea reseptilääkkeetkin ilmaiseksi mistä tahansa apteekista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe