Olen elänyt avoliitossa seitsemän vuotta. Poika syntyi kohta kaksi vuotta sitten. Kaikki oli aluksi hyvin; perheonnea ja iloa, kunnes....kohta mies ei ollutkaan enää kotona. Oli kaikenlaista. Uusia ystäviäkin, ketä minä en ollut aikaisemmin tavannut. Kaikki oli aikaisemmin molempien tuttuja. Raskaus siis hieman erotti minut sosiaalisesta verkostosta.
Epäilin pitkään että hän pettää, mutta otatko asian puheeksi ihmisen kanssa jota rakastat ja johon tahtoisit osata luottaa....jos ei siis olisikaan epäilykset tosia.
Sain kuitenkin varmistuksen epäilyksilleni yhteisen tutun kautta vahingossa! Tieto siis tulee aina tavalla tai toisella petetyn korviin. Kävi myös ilmi, että so called ystäväni kaikki olivat tieneet asiasta, mutta varjelivat minua tiedolta....kun pieni lapsikin ja kaikkea! (On siinä ystävät, kun eivät edes miehelle voineet sanoa, että lopettaisi toisen suhteen...)
Asia on puitu ja puhuttu. Eletään edelleen yhdessä. Unohtanut en ole ja joskus riidellessä asia saattaa tulla esiin...
Pahinta tässä kuitenkin on nyt se, että mies ei näytä luottavan minuun ollenkaan! Mustasukkainen kaikesta, mitä teen! "Mistä mä tiedän, mitä sä teit, ku olit silloin ulkona...." etc. Mulla ei ole mitään aikomusta kostaa! Mutta miten sä sen miehelles rautalangasta väännät! Eikö mua rankastu jo ihan tarpeeks pettämisellä? Pitääkö mua alkaa vielä loppuelämä seurailemaankin? Ei tämä ennen näin ollut! Mullakin oli omia kavereita ja vietin aikaa heidän kanssaan, eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. Nyt tuntuu, että ei uskalla minnekään yksin mennä tai luoda uutta kaveripiiriä, kun heti on valmis sota kotona! Onko kenelläkään samanlaisia kohtaloita?
Epäilin pitkään että hän pettää, mutta otatko asian puheeksi ihmisen kanssa jota rakastat ja johon tahtoisit osata luottaa....jos ei siis olisikaan epäilykset tosia.
Sain kuitenkin varmistuksen epäilyksilleni yhteisen tutun kautta vahingossa! Tieto siis tulee aina tavalla tai toisella petetyn korviin. Kävi myös ilmi, että so called ystäväni kaikki olivat tieneet asiasta, mutta varjelivat minua tiedolta....kun pieni lapsikin ja kaikkea! (On siinä ystävät, kun eivät edes miehelle voineet sanoa, että lopettaisi toisen suhteen...)
Asia on puitu ja puhuttu. Eletään edelleen yhdessä. Unohtanut en ole ja joskus riidellessä asia saattaa tulla esiin...
Pahinta tässä kuitenkin on nyt se, että mies ei näytä luottavan minuun ollenkaan! Mustasukkainen kaikesta, mitä teen! "Mistä mä tiedän, mitä sä teit, ku olit silloin ulkona...." etc. Mulla ei ole mitään aikomusta kostaa! Mutta miten sä sen miehelles rautalangasta väännät! Eikö mua rankastu jo ihan tarpeeks pettämisellä? Pitääkö mua alkaa vielä loppuelämä seurailemaankin? Ei tämä ennen näin ollut! Mullakin oli omia kavereita ja vietin aikaa heidän kanssaan, eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. Nyt tuntuu, että ei uskalla minnekään yksin mennä tai luoda uutta kaveripiiriä, kun heti on valmis sota kotona! Onko kenelläkään samanlaisia kohtaloita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
asiansa sinun piikkiin,niin ne pettäjät ovat aina tehneet ja tulevat tekemään!syyllistetään toinen osapuoli omista vioistaan,mutta voin sanoa että hukkaan heität eläämääsi päivä päivältä!hän on pettänyt monta krt jo sinua(tulee txt ilmi)mutta vain sinä tiedät mitä teet..annatko itsesi elää valheen verkosssa uskottelemalla itsellesi että kaikki on nyt ok vai teetkö ratkaisut,mutta älä käytä lasta tekosyynä,lapsi vaistoaa yllättävän paljon asioita vaikka niistä ei puhuttaisi,siinä menee vain lapsen tunne elämään häiriöitä jos kulisseja ruvetaan ylläpitämään joten älä ole itsekäs ja ajattele itseäsi vaan tilanteen kokonaisuutta!pettäjä ei muuta vain valheet muuttuva!se on ikävä tosiasia :( ja ei sinulla ole ollut OIKEITA YSTÄVIÄ noi on just niin kavereita jotka ajattelevat vain itseään,joten puhdistapa itsesi moisista "ystävistä".TOSI YSTÄVÄ kertoo totuuden ja päin naamaan ja sitä kutsutaan REHELLISYYDEKSI =)!älä alistu miehesi sanomisille koska tuntuu että olet luisumassa jo pettäjän sanoihin,mustasukkaisuus on tervettä kun se pysyy rajoissa mutta teillä se on mennyt jo sairaan puolelle!hyvä nainen herää jo ajoissa,suomi on miehiä täynnä,sieltä löytyy kunnollisiakin =) onnea sinulle ja päätöksillesi =) mikään ei muutu jos et itse tee ratkasuja,sinä vain vajoat syvemmälle ja sieltä on vaikea nousta ylös jos kaveripiirisi on tuota mitä se tuntuu olevan :(
...akka, joka ei jossain vaiheessa enää kelpaakaan kellekään.
Se syyllistää sinua omista teoistaan ja sinä olet jo hyvää vauhtia alistunut miehes vallankäytölle.
Vastaanpanijaksi sinusta ei ole enää vaan tyydyt täällä ruikuttamaan ja elämäsi valuu ohitse.
Kun ikääntyminen alkaa näkyä ja naamastas näkee alistuneen ja innottoman naisen, hän etsii uuden ja jättää sinut. Tuskinpa ihan heti uutta löydät tilalle koska surkeus ei aivan pian naamastas poistu!
Repäise jo nyt! Viimeisillä voimillas...
..sinua, koska ei luota itseensä tässä asiassa. On totta, että ihmiset epäilevät toisissa niitä asioita mitä tietää itse tekevänsä, esim. juuri pettänyt epäilee (uskollista) kumppaniaan pettämisestä, sillä ajatus 'jos kerran minäkin hänen tietämättään, niin miksi ei hänkin minun tietämättäni?' Itse puhun kokemuksesta, sillä huomaan usein epäileväni ystävieni puheita, jos itse olen heille jostain valehdellut..
Ei pidä paikkaansa, tai ei ainakaan pidä yleistää!
Minä en ikinä pettäisi vaimoani mutta silti aina joskus takaraivoon hiipii ajatus, että mitähän vaimoni illan istujaisissa oikein tapahtuu...
Itseäni on petetty kerran (ainakin tietääkseni) ja kokenut sen tuskan, en toivo sellaista tuskaa edes pahimmalle vihamiehellekkään.
Samankaltaisia kokemuksia on itsellänikin.
Mies oli pettävä osapuoli suhteessammen.Kuitenkin kun aikaa kului,alkoi hän osoittaa mustasukkaisuuden oireita.
Kyselyä,vahtimista,epäluuloisia kommentteja,kännykän ja sähköpostin tutkimista....
Tämä alkoi kun oma käytökseni muuttui.Alun epätoivon ja itkun ja ruikutuksen jälkeen sain kerättyä iseni ja alon jatkaa eloa,Pää pystyssä.
Siinä vaiheessa tuli miehestä edellä kuvattu mustis.
Nyt,vuotta myöhemmin,kerran keskustelussa mies snaoi,että hänellä takaraivossa jyskyttää vieläkin aika ajoin pelko,mitä jos minä petän takaisin,kostoksi.
Kaippa pettäjä oman tekonsa kautta tajuaa,että tilanne voisi olla myös toisinkin päin eli sellanen turvallisuus repäistään suhteesta pois.Molemmin puolin.
Tää on ehkä aika yleistä kuviota tämän asian tiimoilta.
Mutta sen haluan sanoa sulle ja muillekin,ettei meidän,jotka ollaan petetyiksi tulleet,tarvitse alkaa omaa elämäämme kaventaa ja rajoittaa yhteisen sovun nimissä.Jos ei kerran ole todellista aihetta mustasukkaisuuteen.
Sitä on vaan kummankin opittava elämään jatkossa sen asian kanssa,että luottamus suhteessa on pahan kerran horjunut ja sen palautuminen vie aikaa.
Kuin olisin itse kirjoittanut tuon.
Mies tyhmänä petti minä haluan jatkaa liitossa suuren rakkauden vuoksi vieläkin. Rakastan vaikka en luota! Perhettäkin on.
Minä tulin siihen tulokseen,että kun mieheni näki ja kuuli kuinka se romutti maailmani niin hän oikeesti nyt katuu tekojaan ja tajusi mitä olisi menettänyt. Joten minäkin saan vääntää rautalangasta asiat ja jos ei mee jakeluun sanon hänelle että en mä ole niin tyhmä et lähtisin kostoretkelle. En jaksaisi edes sellaista.
Jospa oikeesti kyse on vain ja ainoastaan siitä että pelkää kostoa ja pelkää sitä tuskaa mikä siitä tulee ja minkä on jo nähnyt ja pelkää että löydät parempaa kuin hän on! Toi menee ajan kanssa jossain vaiheessa ohi meillä jo hiipumaan päin. joka kerta joudun sanomaan että luuletko että olen oikeesti niin tyhmä. Jätä enemmin kuin loukkaan.Tosi juttu!!