Nyt on paha valinta. Läänin tasolla valinta on selvä, velipoikaa tietenki, mutta Kemin valtuustoon? Paha paikka, todella paha paikka.
Demarit vakuuttavat kaikkea aluevaali-asiaa, yrittävät kovasti vähän tyhjänpäiväisillä asioilla markkinoida kaupunginvaltuuston ehdokkaita.
Mutta niistä todella tärkeistä asioista ei puhuta mitään. Esimerkiksi siitä, että menetämme kohta poliisilaitoksen Torniolle. Kemin poliisilaitos lakkaa olemasta. Tai että poliittinen kähmintä kulisseissa jatkuu, toki joskus kulisseissa saadaan kaikille hyvääkin aikaan, mutta nyt näyttää siltä että muutama kaupungin virkamies ja pari poliitikkoa ajavat vähän muiden kuin kaikkien kemiläisten etuja. Voisitte edes hävetä, asia tulee julkiseksi juuri ennen vaaleja...
Kommareita tai vihreiksi naamioituneita kommareita en äänestä, persuilla on ollut jämäkkyyttä mutta heidän toimintansa on sellaista pilipali-näperrytä, ettei tuota voi ottaa vakavasti. Kokoomus... Hyviä tyyppejä listoilla, mutta ei sytytä. Keskustalla vähän sama homma.
Vähän vaisuilta tuntuvat vaalit, onko persu-sohvaperunoilla menestyksen krapula? Ei viitsitä enää perussuomalaisia olla, kun valtakunnan tasolla kaikki vaalilupaukset on jo rikottu.
Ketä äänestäisi Kemissä?
23
1187
Vastaukset 23
- Anonyymi
Kunhan nyt kattoo ettei äänestä sellaista joka oli energialaitoksen myynnin kannalla. Ne hävittäs koko kaupungin
- Anonyymi
Juuri näin
- Anonyymi
Keskustan listalla on mm. Aki Pyykkö, joka on konkaripoliitikko ja varma keskustalainen, aatteessa varma ja vakaa! Kun Puro loikkasi PS, niin pitääkö nyt kaikkien keskustalaisten äänestää Pyykköä sitten?
- Anonyymi
Mikähän taitaa olla Akin todellinen taloudellinen osaaminen, minusta melko heikko sekä ikäkin tulee jo vastaan.
- Anonyymi
No ei ainakaan näitä tuholaispuolueita vasemmistoliittoa tai vihreitä.
- Anonyymi
Henkilövaalit näitte miten äänet jakutuu tiukassapaikassa, ei ainakaan sitä joka myy omaisuutta
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Väyryspaavoon mä luotan.
On suhteet ittään, länteen ja keskelle
- Anonyymi
Ei ongelmaa kun ei äänestä ollenkaan.
- Anonyymi
Oravaa "kurrea" en ainakaan äänestä melekonen takin kääntäjä.
- Anonyymi
SKP on revisionistien porvari-jäännös! Eurokommunistien ja saarislaisten oikein sellainen jäännösten jäännös. Tosi kommunistit ei äänestä SKP, mutta Kemissä KTP loppui, vaikka ovat elossa, niin ei lähteneet enää ehdokkaaksi -MIKSI!?
- Anonyymi
Näin on, oma etu ensin.
- Anonyymi
Aina oma etu edellä ja nytkin itsekkyys korostuu koko ajan.
- Anonyymi
Pitäs pysyä faktoissa. Poliisitalo ei mene Tornioon. Palvelut oli hetken Torniossa, koska Kemin poliisitalossa oli remontti joka on valmistunut. Uusi poliisitalo tulee Kemiin kunhan tonttiasia ja rahoitus on saatu ratkaistua.
https://yle.fi/a/74-20146490 - Anonyymi
En ainakaan pallopoikia äänestä enkä kaupunginhallituksen puh,johtajaa,pelaavat omaa peliään. Demareilla pari hyvää naisehdokasta.
- Anonyymi
Jm Sampon vastustajaa tietenkin. Kuka se sitten onkin?
- Anonyymi
Mitä eroa on SKP:lla ja KTP:llä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä eroa on SKP:lla ja KTP:llä?
toiset on palloilijoita ja toiset Pulloilijoita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toiset on palloilijoita ja toiset Pulloilijoita
trolli asialla yaas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
trolli asialla yaas
Kemissä oli ennen KTP. Sitten ne lopetti. Vain SKP on jatkanut.
Miksi KTP ei jatkanut taistelua? Vaikka oli elossa entisiä ehdokkaita, ei lähteneet ehdolle. Loppuiko usko marxismi-leninismiin. SKP on REVAREIDEN PUOLUE! Eurokommunisteja ja kirveslinjalaisia sopuilijoita. Luokkapettureita!
- Anonyymi
Kemin kommarit nostakaa punalippu ja sirppi ja vasara! Persut on aivan hönöjä!
- Anonyymi
Kemissä kannattaa äänestää jaloillaan. Mitä nopeammin karistaa kemin paskat jaloistaan sen parempi, elämä on muualla.
- Anonyymi
Kemissä äänestetään kommunisteja
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666