Ajattelin liittyä joukkoon ja kertoa oman kokemukseni anopin tekeleestä... Tämä on varsin kummallinen tapaus. Olemme olleet avoliitossa mieheni kanssa jo kolmisen vuotta. Alusta asti olen ollut punainen vaate anopin tekeleelle. Hän kun ylistää edelleen maasta taivaisiin mieheni entistä siippaa (mikä on mieheni mielestä outoa, koska mamma ei kuulemma ollut sen suhteen kestäessä mitenkään tykästynyt). Vieläkin pitävät kuulemma yhteyttä. Minua kohtaan sen sijaan käyttäydytään vielä kolmen vuoden perästäkin kuin minua ei olisi olemassakaan. Miehellenikin puhuu puhelimessa aivan kuin tämä asuisi kodissamme yksin, ikään kuin minua ei olisi olemassakaan. Kyllä on sairas tapaus. No, on miehenikin sen tajunnut, ovat riidelleet useita kertoja ja mieheni on todennut, että jos et voi olla onnellinen hänen puolestaan ja hyväksyä tätä suhdetta, niin ei tartte soitella. Onneksi ämmä asuu kaukana, niin ei tarvitse tavata.
Mukavaa on ollut lukea täältä muiden kokemuksia. Että sekopäisiä ämmiä näitä kai sit riittää anopin pesteissä... Just näitä, joiden pojalle ei kai kukaan ole riittävän hyvä. Sairasta on kyllä sekin, että tosiaan kolmen vuodenkaan perästä anopin tekele ei edes tiedä, mitä minä teen työkseni ja mitä minun elämääni ylipäätään kuuluu. Kun ei koskaan olla juteltu, eikä hän mieheltäni halua mitään meidän kuulumisiamme puhelimitse kuulla. Hoitoon koko ämmä!
Mukavaa on ollut lukea täältä muiden kokemuksia. Että sekopäisiä ämmiä näitä kai sit riittää anopin pesteissä... Just näitä, joiden pojalle ei kai kukaan ole riittävän hyvä. Sairasta on kyllä sekin, että tosiaan kolmen vuodenkaan perästä anopin tekele ei edes tiedä, mitä minä teen työkseni ja mitä minun elämääni ylipäätään kuuluu. Kun ei koskaan olla juteltu, eikä hän mieheltäni halua mitään meidän kuulumisiamme puhelimitse kuulla. Hoitoon koko ämmä!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nimität anoppiasi ämmäksi ja anopin tekeleeksi.
No eipähän hän olekaan kuin avoanoppi, ymmärtääkseni.
Miten olet itse häneen suhtautunut kun olette tavanneet?
Mitäs jos hän on vaistonnut, että et pidä hänestä?
Oletpas sinä sotajalalla. Täytyykö ihmisestä aina pitää, jotta voi käyttäytyä hyvin?
Oletko siis sitä mieltä, että jos miniä vaistoaa, että anoppi ei pidä hänestä, niin miniän puolelta on ihan ok mennä anopin luokse ja kehua, että kyllä se entinen anopin tekele oli sentään mukava, mutta toisin on nyt?
Missäs ne hyvän käytöksen alkeet piilevät ellei vanhoissa ja viisaissa?
Minäkö?
Mistä johtuu, että anopin tekele ja ämmä on ruvennut mollaamaan hyväkäytöksistä miniäänsä?
Onko siis aivan oikein, että jos ei pidä jostakusta niin on oikeutettu nimittelemmään takaisin? No ei.- Tottakai molemminpuolinen pidättyväisyys mollaamisessa olisi ensisijainen asia!
Noloa muuten, jos vain vanhoissa ja viisaissa alkaa puhjeta hyvän käytöksen alkeita.
Nuoretko joutunevat odottelemaan niitä eläkeikään asti?
En minäkään pitäisi ihmisestä, enkä haluaisi lapsenlapsilleni äitiä, jonka kielenkäyttökin on tuollaista, entäs sitten teot ja ajatukset.
Anopin tekele, täysi paska, ämmä, hoitoon koko ämmä, onpa herttainen ihminen, ei muuta kuin rakastamaan.
Hyvä Toinen anoppi, ymmärrän, miksi sait minusta tuollaisen kuvan. Myönnän viestini olleen varsin tuohtunut eivätkä sanavalintanikaan olleet kovin kehuttavasti valittuja; oli pinna kireällä juuri sattuneen kohtaamisen jäljiltä. Haluaisin kuitenkin sanoa, että en ole ollut mielestäni missään vaiheessa sotajalalla, olen käyttäytynyt aina tavatessamme kohteliaasti (vaikka muissa foorumeissa saatankin sanoa ruman sanan, koska ajan mittaan asia alkaa tympiä, vaikka kuinka yrittää ymmärtää) juuri siksi, ettei kukaan sukulaisista pääse koskaan sanomaan, ettenkö minä olisi yrittänyt ja ollut ystävällinen ja pitkäpinnainen - näin jälkikäteen ajatellen varmaan liiankin paljon on tullut yritettyä, koskapa tämä vastapuoli ei ole toiminut samoin.
(Anopintekele ei muuten ollut mitenkään rumaksi sanaksi tarkoitettu, ystävä- ja sukulaispiirissämme käytämme sitä, "miehentekelettä" ja "vaimontekelettä", todellakin 110% ystävällisessä merkityksessä.) Mutta se siitä. Toivottavasti, Toinen anoppi, näet joku toinen kerta kiukuissa päässeiden sanasammakoiden taaksekin, missä yhteydessä sitten semmoista eteesi sattuukaan. Takana saattaa näet olla ihan oikea asia, vaikka ehkä minä nyt tulinkin sanoneeksi rumasti. Tämä anoppirouva on ollut ammattiavun tarpeessa ja hoitojaksoissa muutamaan otteeseen elämänsä aikana, joten kysymyksessä todella on melko omalaatuinen ja erikoinen (josko nämä sanavalinnat tyydyttäisivät?) ihminen. En usko, että olen ainoa miniäkokelas, joka kokisi tilanteen hänen kanssaan hyvin vaikeaksi. Vaikka toki olenkin parhaan kykyni mukaan yrittänyt ymmärtää. Jossain se raja vaan näkyy tulevan vastaan, vaikka avomieheni takia toki yritänkin jaksaa yrittää. Hyvää kesää sinulle ja teille kaikille muillekin.
Luulin sinua tosiaan lapselliseksi vittu-sanan viljelijäksi.
Olen kokenut vaikean anoppi-suhteen hänen sairautensa takia, mutta sitä en nyt viitsi retostella.
Kaiken takana on ilmeisesti anoppisi mielenterveysongelmat. Pelkkä masennus voi tehdä ihmisestä tuollaisen. Ei jaksa olla kiinnostunut mistään eikä kestään, vain se lähellä oleva ihminen (kai miehesi) on jotenkuten tärkeä. Siinä ei auta sinun ystävällisyytesi eikä pitkäjännitteisyys, sinun on vain hyväksyttävä se tosiasia, että anoppi ei ole tai jaksa olla kiinnostunut teistä. Älä loukkaannu, ole mahdollisimman vähän tekemisissä, mutta silloin aivan ystävällisesti. Anna miehesi puhua hänen kanssaan, voi olla ainut helpotusta tuova ahdistukseen. Rakentele sinä teidän suhdetta hyvälle tolalle, siihen hyvät mahdollisuudet, kun anoppi on noin kaukana.
Hyvää kesää!
Kiitokset sinulle ystävällisestä viestistäsi. Olet varmasti oikeassa siinä, mitä sanot. Hyvää kesää sinullekin.
tuo on turhauttavaa. jotkut vanhemmat eivät hyväksy lapselleen kai ketään. kaikki on liian huonoja heidän täydelliselle lapselleen. eikä vaivauduta edes tutustumaan. koita jaksaa, ehkä joskus huomaatte tulevanne edes jotenkuten toimeen.
Kaikkien ei todellakaan tarvitse pitää kaikista, mutta on fiksua ja hyviä tapoja silti olla asiaa tuolla tavalla ilmaisematta. Ei kai sinun tarvitse alentua moiseen kakaramaiseen käytökseen, vaikka et anopistasi pitäisikään, pidät vain välimatkaa ja elät omaa elämääsi. Eri asia jos olet vielä vähän kakara, koitappa hiukan aikuistua.
mulla takana 12 vuotta samaa, mutta ei se mun elämää kaada. Itse se siinä menettää en minä !
12 vuotta avoliitossa ja alusta alkaen tunne että en ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen. Olen vuosien myötä oppinut vetämään "omaa linjaa" eli käyn siellä max 2-3 kertaa vuodessa ja anoppi käy meillä kerran vuodessa. Ei tartte kuunnella tuollaista. Olen valinnut miehen itselleni mutta en ole valinnut anoppia. Opin että sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Todennäköisesti KUKAAN ei ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen. Olemme myös anopin kanssa NIIN eri planeetalta. Minä olen urakeskeinen ja hän kotirouva. En osaa tehdä mitään käsilläni ja hänen mielestään kaikki pitää tehdä itse (leipominen, käsityöt etc). Ei ole mitään yhteistä puhuttavaa muuta kun "säitä on pidellyt". Kaiken lisäksi mieheni veli ja hänen avovaimonsa ovat NIIN täydellisiä ja heillä on kaikki NIIN hyvin. Olkoon. Mä en edes halua "kilpailla" jonkun kanssa. Olen vetäytynyt pois totaalisesti. Nyt on ihan hyvä olla. Ja jos niitä lapsia tulee niin tuskin haluan siellä vierailla. Jos mieheni haluaa käydä siellä lapsen kanssa niin siitä vaan. Minä pysyn kotona. Kaikki tuli aika selväksi kun suhteen alkuvaiheessa ihmettelivät että "mitä sinä siellä yliopistossa teet, eihän naisen tarvitse osata mitään muuta kuin keittää ruokaa ja hoitaa lapsia" Että silleen.
Meilläpäin tuollainen on yleistä, piipitetään eräiden paremmuudest ja toisten huonommuudesta. Mutta, mutta, kun ne osat kuitenkin vaihtelevat huimasti. Sinä saatat olla anoppisi suussa hyvä ja maailman paras kun taas tämä toinen on tyhmä ja yksinkertainen silloin kun he käyvät vierailulla. Tarkoitan nyt sitä että kehuja et saa kirveelläkään ainakaan päin naamaa. Salaa ja seläntakana kylläkin. Haukutaan ihan varmuuden vuoksi päin naamaa ettei vaan pääse ylpistymään.