On se kumma kun edelleen ollaan sitä mieltä, että työpaikan saaminen on kiinni nimenomaan hakijan asenteesta. Kaipaisin lisää perusteluja tälle väitteelle.
Esimerkki 1.
Hain töihin firmaan, johon palkattiin yksi uusi työntekijä. Haastattelussa kuulin, että hakijoita oli ollut n. 200. En tullut valituksi. Oliko siis minun ja kaikkien n. 198:n muun hakijan asenteessa jotain pahasti vialla, kun emme tulleet valituksi tähän työtehtävään? Varmasti mukaan mahtui niitäkin hakijoita, joiden asenteessa olisi ollut parantamisen varaa, mutta varmasti joukossa oli kymmeniä ja kymmeniä hyvällä, jopa erinomaisella asenteella varustautuneita työntekijöitä.
Esimerkki 2.
Muutama vuosi sitten hain työhön yhtiöön, joka palkkasi 15 uutta työntekijää. Tulin valituksi. Hakijoita oli ollut peräti 1500. Kyllä, 1500 hakijaa matkustamohenkilökunnan työhön. (Valituilla ei kellään ollut aikaisempaa työkokemusta nimenomaan matkustamopalvelutyöstä). Aivan samalla asenteella hain tätä työtä kuin monia muitakin. Miten tässä tapauksessa asenteeni ratkaisi minulle työpaikan, kun jossain muussa työnhakutapauksessa ei? Olivatko nämä n. 1485 valitsematta jäänyttä taas niitä väärällä asenteella liikkeellä olevia? Mikä on ollut esim. sijalta 15. valituksi tulleen ja sijalle 16. päässeen, mutta rannalle jääneen ero työnhakuasenteessa? Entä mikä on ollut heidän eronsa muutoin? Mitä sellaista tältä rannalle jääneeltä on puuttunut, mitä viimeisenä valituksi tulleella on ollut? Millä perusteilla on laitettu paremmuusjärjestykseen 1500 hakijaa, kun kaikki hakemukset on käsitelty ja heistä 75 haastatteluun valittu? Asenteenko?
Älkää nyt enää viitsikö puhua, että työnsaanti on ennenkaikkea asenteesta kiinni. Aikana, jolloin hakijamäärät työtehtäviin lasketaan monissa sadoissa ihmisissä. Työpaikkoja on jaossa tasan sen verran kuin niitä on jaossa, kyllä joutuu moni hienosti asennoitunut hakijakin kuulemaan lauseen: "Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun."
Esimerkki 1.
Hain töihin firmaan, johon palkattiin yksi uusi työntekijä. Haastattelussa kuulin, että hakijoita oli ollut n. 200. En tullut valituksi. Oliko siis minun ja kaikkien n. 198:n muun hakijan asenteessa jotain pahasti vialla, kun emme tulleet valituksi tähän työtehtävään? Varmasti mukaan mahtui niitäkin hakijoita, joiden asenteessa olisi ollut parantamisen varaa, mutta varmasti joukossa oli kymmeniä ja kymmeniä hyvällä, jopa erinomaisella asenteella varustautuneita työntekijöitä.
Esimerkki 2.
Muutama vuosi sitten hain työhön yhtiöön, joka palkkasi 15 uutta työntekijää. Tulin valituksi. Hakijoita oli ollut peräti 1500. Kyllä, 1500 hakijaa matkustamohenkilökunnan työhön. (Valituilla ei kellään ollut aikaisempaa työkokemusta nimenomaan matkustamopalvelutyöstä). Aivan samalla asenteella hain tätä työtä kuin monia muitakin. Miten tässä tapauksessa asenteeni ratkaisi minulle työpaikan, kun jossain muussa työnhakutapauksessa ei? Olivatko nämä n. 1485 valitsematta jäänyttä taas niitä väärällä asenteella liikkeellä olevia? Mikä on ollut esim. sijalta 15. valituksi tulleen ja sijalle 16. päässeen, mutta rannalle jääneen ero työnhakuasenteessa? Entä mikä on ollut heidän eronsa muutoin? Mitä sellaista tältä rannalle jääneeltä on puuttunut, mitä viimeisenä valituksi tulleella on ollut? Millä perusteilla on laitettu paremmuusjärjestykseen 1500 hakijaa, kun kaikki hakemukset on käsitelty ja heistä 75 haastatteluun valittu? Asenteenko?
Älkää nyt enää viitsikö puhua, että työnsaanti on ennenkaikkea asenteesta kiinni. Aikana, jolloin hakijamäärät työtehtäviin lasketaan monissa sadoissa ihmisissä. Työpaikkoja on jaossa tasan sen verran kuin niitä on jaossa, kyllä joutuu moni hienosti asennoitunut hakijakin kuulemaan lauseen: "Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun."
Vastaukset 4
Vanhimmat
se on ihan sama millaset todistukset tai asenne. työnantaja haluaa valmiin työntekijän jota ei tarvitse kouluttaa koska se on duuniaikaa muulta duuniporukalta. jokin paikka mihin oikeesti tarvitaan duunareita niin ne ottaa heti. ei edes tarvitse koulutusta tai mitään erikoista. mikä tahansa mesta mihin on monet muut hakenut niin en ole koskaan hommaa saanut. mutta joku paskahomma niinkuin kuljetusnälkäpalkkapaskaduunit niin ottaa heti kun näyttää naamaa koska isommissa firmoissa on iso vaihtuvuus. ja kaikissa paskahommissa se on nopea cyckli. tuli tossa mieleen että tiptop henilöstöpalvelu soitti mulle jostain hommasta kun olin viime vuoden puolella käynyt haastattelussa. nyt ne halus haastatella uudestaa. eka kelasin mennä mutta mietin että jos niillä kestää puol vuotta hommata mulle duunia niin empä mene. ja puhdas on omatunto. joutua nyt uudestaan rankattavaksi johonkin paskahommaan :)
vaan suhteet joilla paikat saa nykyään. On se aika kurjaa yrittää erottua tuhannen hakemuksen joukosta edukseen jos ei ole mitään yli muiden meriittiä joka hyppäisi silmille. Suoraan sanoen huomasin itse hyvinkin äkkiä että aivan turha miettiä mitään asennejuttuja tai mitään muutakaan. Paperihakemuksilla ei vain kertakaikkiaan töitä saa vaan tarvi itsekin kokeilla kepillä jäätä jokaiseen lonkeroon josta voisi olla mahdollista ennen kuin tärppäsi.
Sittenhän on näitä ilmoituksia, joissa hakijaa kielletään ottamasta työpaikkaan yhteyttä millään muulla tavalla kuin perinteisellä paperihakemuksella tyyliin "Emme ehdi vastaamaan puhelin- tai sähköpostitiedusteluihin." Erotu siinä sitten.
Missä ovat nyt kaikki ne aikaisemmat kirjoittajat, joiden mielestä työn saaminen on vain hakijan asenteesta kiinni?