Ainakin viidellä ehdokkaalla tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Anonyymi-ap

Ainakin viidellä ehdokkaalla tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

22

325

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      maakunta,,hahahehhe,,keskustassako,

    • Anonyymi

      no joka tietää niin nehän pitää julkistaa, että saadaan luonnevikaiset siivottua pois

    • Anonyymi

      Vaikea uskoa, että noin olisi. Joku ottanut tehtäväkseen huhujen levittämisen. Vaikka lasten hyväksikäyttöä on, niin en usko, että sellaiset julkiseen tehtävään hakeutuisivat, kun kaikki on nykyisin julkista päättäjien kohdalta. Eihän vaalikelpoiseksi pääse jos tuomio, ne tulee kyllä julki niin kuin kävi esimerkiksi Näkkäläjärvelle, rattijuopumus ja kissakeissi.

      Enemmän minua kiinnostaa nuo salahotellien pitäjät, päättäjissä ja niiksi haluavissa heitä on. Kaupunkiin palkattiin oikein lakia lukenut henkilö hoitamaan asiaa ja siitä huolimatta uhkasakkoja jaellaan todella vähän. Nyt uutisoitiin muutamasta vaikka laitonta majoitusta sadoissa asunnoissa.

      Älkää äänestäkö mihinkään rikokseen syyllistyneitä, nämä vuokraajatkin rikkovat lakia.

    • Anonyymi

      ei,olla,huhu,lehdesså.luki.ja,mikkå.puolueekki..lue,sieki,jotain,ekkö.ossaa,,lukea.

    • Anonyymi

      eee

    • Anonyymi

      Yhteiskunta
      Maahanmuutto

      Maahanmuuttovastaisilla on suuri suhteellinen kannatus monessa asiassa
      Moktar.Gubta
      2025-03-25 08:47:48

      https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011113089.html
      "Ehdokkaista kolme edustaa perussuomalaisia, yksi Sdp:tä ja yksi Vapauden liittoa."

      Me olemme täällä keskustelleet milloin minkäkin asian suhteellisesta osuudesta tai suhteellisesta edustuksesta. Tässä asiassa prosenttiluku on kyllä kirkkaasti maahanmuuttokriittiset ja perusuomalaisten eduksi.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Nehän puoluetoimistossa tarkastetaan ehdokkaaksi aikovien rötökset.

      En kyllä aloittajana rohkenisi perätöntä tietoa levittää, sanktioita tulee.

      • Anonyymi

        Oli todellakin ja nimetkin julkaistu iltapv-roskassa. Eivät ole Lapin vaalipiiristä.


      • Anonyymi

        Ei,muuten,tarkasteta,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli todellakin ja nimetkin julkaistu iltapv-roskassa. Eivät ole Lapin vaalipiiristä.

        olipas,,kekusta,sdp,


      • Anonyymi

        – Ei piiritoimijoilla ole valtuuksia käydä läpi viranomaisten rekistereitä, vaan ehdokkaita haastatellaan. Siinä mielessä luotetaan siis ihmisen sanaan.


    • Anonyymi

      – Tämä vihastuttaa ja nostaa tunteita. He ovat valehdelleet, mutta jos seksuaali­rikostuomiot olisivat olleet tiedossa, heitä ei olisi otettu ehdokkaiksi.

    • Anonyymi

      – Luonnollisesti jos toimija valehtelee puolueelle, sisäiset prosessit lähtevät käyntiin.

    • Anonyymi

      Ehdokkaiden taustoja tutkitaan, mutta kaikkeen tietoon ei päästä käsiksi, puoluesihteeri kertoo.

      • Anonyymi

        Laiton majoitustoimintakin on lain kiertoa, lain rikkoja on rikollinen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laiton majoitustoimintakin on lain kiertoa, lain rikkoja on rikollinen!

        Älkää äänestäkö majoittajia, ovat rikollisia. Laki on nyt se, että salahotellin pitäminen on laitonta ja lait koskee kaikkia, myös päättäjiä, ehdokkaita ja kaupungin viran- tai toimenhaltijoita.
        Lakia ollaan muuttamassa, mutta JUURI NYT majoittaminen ammattimaisesti on kiellettyä asuinkerrostaloissa. Omaa asuntoa missä olet itse "kirjoilla" saat vuokrata satunnaisesti!


    • Anonyymi

      WWW

    • Anonyymi

      SSS

    • Anonyymi

      Joko näillä ehdokkaina oleville salahotellimajoittajille on jaettu uhkasakkoja? Rikollisia ovat, ei niitä kannata äänestää. Ahne jopa syyllistyy laittomuuksiin jotta saa vähän rahaa, muulla ei näiden mielestä ole merkitystä. Vielä esittävät olevansa kansalaisten asialla ja päättävät asioista vain omaa etu edellä. Inhoan jokaista noista ja tiedän ison joukon salahotellien pyörittäjiä - yksikään niistä ei ääntäni saa.

      • Anonyymi

        Rikollinen on rikollinen eikä muuksi muutu puolustelemalla toimintaansa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Oho

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4513
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3115
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      47
      3001
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2813
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      345
      2730
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2705
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      41
      2520
    8. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2260
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2135
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1713
    Aihe