Haloo Huttu Ukko Kyyjärvi rulettaa

Anonyymi-ap

Yövuorosta huomenta. Uutisia työkavereiden kanssa luettu. /// Kyyjärvellä kunnanjohtaja Raisa Kinnusen pesti on päättymässä lyhyeen. Kinnunen aloitti tehtävässä 7. tammikuuta, ja hänen työvelvoitteensa päättyi tänään 25. maaliskuuta.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kai Oinosen mukaan ratkaisuun päädyttiin, koska ”hommat eivät menneet riittävän hyvin yhteen.”
Kyyjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Kai Oinonen (kesk.) sanoo, että kyseessä on aivan normaali tilanne, sillä työsopimuksessa on sovittu molemminpuolinen koeaika, jonka aikana työsuhde voidaan purkaa.// tyttäret kertoo että kaffikutsuja satelee. No nyt pitää joutua, hoitotyö kutsuu.

20

1119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Pyhä on kuuluisa kyykäärmeistään. Kanervikkokadun takana, Hulkon palstalla oli yhtenä keväänä yhessä kiepissä satoja käärmeitä. Sähköinen kiepissä kohisi.

      • Anonyymi

        Aina on ollut ja aina tulee olemaan.Ne kuuluvat luontoon ja niiden kanssa pitää oppia elämään.

      • Anonyymi

        Joo. Pitää olla tarkkana jos alkavat kaivella talon pohtia siinä päiväkodin vieressä. Ne on kyyt pirullisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Pitää olla tarkkana jos alkavat kaivella talon pohtia siinä päiväkodin vieressä. Ne on kyyt pirullisia.

        Pitäiskö perustaa kyyvahdin virka ja hälle pari kolme sihteeriä? Toivottavasti uusi valtuusto ottaa kopin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäiskö perustaa kyyvahdin virka ja hälle pari kolme sihteeriä? Toivottavasti uusi valtuusto ottaa kopin!

        Kiva kun kyy mönkii nukkuvan lapsen viereen.
        Siinä saa terska ja Kankku kaivaa taas hameet esille, kun vierittävät omaa munaustaan muiden syyksi.
        Hame niillä kulunutkin. Koko ajan uusia möhläyksiä paljastuu ja yritetään löytää vikaa muista.
        Vielä on Lissulla kova homma päivittää ryhmänsä sivuja. No, makkaratulilla on aikaa miettiä, uusia kierouksia.

        Onko munkissa reikä? Vai onko sisällä hilloa? Silloin se on possumunkki. Kumpi on parempi? Onko se makuasia ? Onkohan kahvi costa ricaa,saludoa vai kulta Katriinaa? Onko onko??

        Luirolle heti renkaat soikiana. Selkä siellä oikeaa.

    • Anonyymi

      Onko meidän kuntaa valitulla kunnanjohtajalla vielä koeaika. Paljonko se on.

      • Anonyymi

        En tiedä muutakun270€ on joku summa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä muutakun270€ on joku summa.

        Ihan huikea summa. Sen maksaa silmät kiiluen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan huikea summa. Sen maksaa silmät kiiluen.

        Miksi? Kuka maksaa ja kelle maksaa? Pitääkö se maksaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan huikea summa. Sen maksaa silmät kiiluen.

        Saisiko sillä ison kattilallisen hevosen kuivalihavelliä? Ehkä saisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisiko sillä ison kattilallisen hevosen kuivalihavelliä? Ehkä saisi!

        Jos se tehdään koulun ruokalassa, sillä ei saa edes kattilaa, kaapista pöydälle. Jos saa, niin pottuja ei ainakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se tehdään koulun ruokalassa, sillä ei saa edes kattilaa, kaapista pöydälle. Jos saa, niin pottuja ei ainakaan.

        Hevosen kuivalihavelliä voi keitellä vaikkapa ulkona tulilla.Ei tarvitse koulun tiloja siihen. Tiedätkö mistä sitä voi ostaa? Olet innokas vastaaja!Kiitos teille!

    • Anonyymi

      Saisko päiväkaffi seuraa. Kahvihammasta kolottaa. Joo kolo kolo...

      • Anonyymi

        Miten tekareita voi kolottaa ?Ei niissä pitäisi olla tuntoa..

      • Anonyymi

        Onko hevosen kuivalihavelliä tarjolla,onko onko??

    • Anonyymi

      Voikun olisivat vaik erikoisvaltu.ottaneet Ylitalon Eeron takas,näin ei olisi käynyt, mutta kun ,,sitä saa , mitä tilaa !

      • Anonyymi

        Bio Power kolme kötää bslrg ndle on niin paljon kun uusi käyttämätön ja alkuperäisessä ohjeessa oli se x ei ole vrgtu.

    • Anonyymi

      Voiha tekareiskin olla TEKOÄLY, kaik on mahollista melkein ? nykyysin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe