TE asiantuntijat ovat todellisuudessa työttömiä

Anonyymi-ap

Työn käsite on monella hukassa, joten selvennetään asia tietämättömille. Työ on ihmisen suorittama suunnitelmallinen ja tavoitteellinen toiminta, jossa käytetään aikaa, taitoja ja resursseja tietyn arvon, tuotteen tai palvelun luomiseksi tai tuottamiseksi.

TE-pellen toiminta ei ole suunnitelmallista, eikä toiminnalla ole mitään tavoitetta. TE-pelle ei luo mitään arvoa toiminnallaan, eikä tuotetta tai sen osaa, eikä palvele toiminnallaan ketään.

Näin ollen voimme todeta TE-pellen olevan työtön, koska hän ei todellisuudessa tee työtä. Samalla perusteella hänelle palkan nimikkeellä verovaroista maksettava korvaus on työttömyyskorvaus tai sosiaaliavustu. Se ei voi olla palkkaa, koska palkkaa maksetaan vain työnteosta.

Miten tämä veronmaksajia kuormittava toiminta saadaa loppumaan?

33

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Velvoitetaan te pellen sukua keräämään kolehtia te pellelle.

      • Anonyymi

        Aika monta minuuttia jaksoitkin olla vaiti ennenkuin itse vastasit omaan aloitukseesi


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monta minuuttia jaksoitkin olla vaiti ennenkuin itse vastasit omaan aloitukseesi

        Miksi syöt koirien ulosteita?


    • Anonyymi

      Ainakin toimistot pitäisi sulkea ja myydä pois. Kalliita päivähoitopaikkoja aikuisille.

      • Anonyymi

        Onhan se järjetöntä rahan tuhlaamista ylläpitää toimistoja, jotta virkapummi voi litkiä kahvia siellä ja selailla pornosivuja.


      • Anonyymi

        TE-toimistothan suljettiin 1.1.2025, kun työpalvelut siirtyivät kunnille kuntouttavaan päivätoimintaan ja holhoukseen.


    • Anonyymi

      Pöydän molemmin puolin on työtön, toinen heistä on köyhä työtön ja toinen rikas työtön

      Kumpi on fiksumpi?

      • Anonyymi

        Kumpikaan ei ole rikas. Toinen on huijari ja pikkuvaras.


      • Anonyymi

        Kyllä virkailija on ihmisenä srvostetumpi, hän tekee työtä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä virkailija on ihmisenä srvostetumpi, hän tekee työtä

        Pyydä hoitajaa lukemaan aloitus sinulle ja selittämään mitä se tarkoittaa:

        "Työn käsite on monella hukassa, joten selvennetään asia tietämättömille. Työ on ihmisen suorittama suunnitelmallinen ja tavoitteellinen toiminta, jossa käytetään aikaa, taitoja ja resursseja tietyn arvon, tuotteen tai palvelun luomiseksi tai tuottamiseksi.

        TE-pellen toiminta ei ole suunnitelmallista, eikä toiminnalla ole mitään tavoitetta. TE-pelle ei luo mitään arvoa toiminnallaan, eikä tuotetta tai sen osaa, eikä palvele toiminnallaan ketään.

        Näin ollen voimme todeta TE-pellen olevan työtön, koska hän ei todellisuudessa tee työtä. Samalla perusteella hänelle palkan nimikkeellä verovaroista maksettava korvaus on työttömyyskorvaus tai sosiaaliavustu. Se ei voi olla palkkaa, koska palkkaa maksetaan vain työnteosta. "


    • Anonyymi

      Taas tätä samaa skeidaa päivästä toiseen, kun ette muuta keksi. Hankkikaa elämä ei ketään oikeesti kiinnosta lässytykset jostain te virkailioista.

      • Anonyymi

        Mikä oli asiasi, tyhjän lässyttäjä?


      • Anonyymi

        Kovasti kiinnosti, joten tulit lukemaan.


      • Anonyymi

        Onneksi olet vapaa painumaan vttuun näiltä foorumeilta. Ketään ei kiinnosta lukea viestejäsi siitä kuinka sinua ei kiinnosta palstan aiheesta keskustelu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olet vapaa painumaan vttuun näiltä foorumeilta. Ketään ei kiinnosta lukea viestejäsi siitä kuinka sinua ei kiinnosta palstan aiheesta keskustelu.

        Käy sinä koulus loppuun ja opettele käyttäytymään


    • Anonyymi

      "Miten tämä veronmaksajia kuormittava toiminta saadaa loppumaan?"

      Kun menet töihin.

      • Anonyymi

        En halua mennä, enkä edes pääsisi. Olen ollut liian kauan ilman työtä.
        T. Työvoimatoimiston asiantuntija


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En halua mennä, enkä edes pääsisi. Olen ollut liian kauan ilman työtä.
        T. Työvoimatoimiston asiantuntija

        Eli TE-makko.


    • Anonyymi

      "Työn käsite on monella hukassa"

      Aloittajalla varsinkin.

      • Anonyymi

        Näin ollen voimme todeta TE-pellen olevan työtön, koska hän ei todellisuudessa tee työtä. Samalla perusteella hänelle palkan nimikkeellä verovaroista maksettava korvaus on työttömyyskorvaus tai sosiaaliavustu. Se ei voi olla palkkaa, koska palkkaa maksetaan vain työnteosta.


    • Anonyymi

      siksipä ehdottomatsi kannattakin työttömän hakea töitä yksinomaan vapailta työmarkkinoilta. Niin tekee fiksu työtön. Se on ainut tie saada itsellensä työpaikka, työ ja rehellinen palkka aherukksestansa. Sen sijaan suurin osa pitkäaikaistyöttömistä asioi vuosikausia ellei peräti vuosikymmeniä työvoimavirkailijoiden luona. Se on ällistyttävä totuus. Eihän työvoimavrkailijalla ole työtä trajotakaan. Herätys siellä soffan pohjalla.
      Työvoimavirkailijoita ei olisi eikä tarvittaisi lainkaan ellei olisi työttömiä jotka paljon mieluummin asioivat työvoimavirkalijan, kelan ja sosiaalitoimen virkailijoiden kanssa kuin asioisivat työtä tarjoavien työnantajien kanssa.
      Aloittajalle siis tiedoksi. Niin kauan kuin on työttömiä jotka hakevat mieluummiin työtä työvoimatoimiston kautta kuin työpaikoilta, firmoista on olemassa työvoimavirkailjoitakin. Jokainen voi katkaista napanuoransa ns. TE systeemiin lopettamalla jäsenyytensä Työvoimatomistoon, kelaan ja sosiaaalitoimistoon,

      • Anonyymi

        Missä ne "vapaat työmarkkinat" ovat Suomessa? Pistä linkki sivustolle jossa on niitä oikeita "vapaiden työmarkkinoiden" työpaikkoja.

        "Työvoimavirkailijoita ei olisi eikä tarvittaisi lainkaan ellei olisi työttömiä jotka paljon mieluummin asioivat työvoimavirkalijan, kelan ja sosiaalitoimen virkailijoiden kanssa kuin asioisivat työtä tarjoavien työnantajien kanssa."

        Hyvä. Mistä tähän lista niiden työnantajien yhteystiedoista jotka tarjoavat töitä työttömille. Laita myös tiedot työnkuvasta ja palkkauksesta.

        Lisäksi voit opetella kirjoittamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ne "vapaat työmarkkinat" ovat Suomessa? Pistä linkki sivustolle jossa on niitä oikeita "vapaiden työmarkkinoiden" työpaikkoja.

        "Työvoimavirkailijoita ei olisi eikä tarvittaisi lainkaan ellei olisi työttömiä jotka paljon mieluummin asioivat työvoimavirkalijan, kelan ja sosiaalitoimen virkailijoiden kanssa kuin asioisivat työtä tarjoavien työnantajien kanssa."

        Hyvä. Mistä tähän lista niiden työnantajien yhteystiedoista jotka tarjoavat töitä työttömille. Laita myös tiedot työnkuvasta ja palkkauksesta.

        Lisäksi voit opetella kirjoittamaan.

        eihän työtä kannata hakea statuksella "työtön " vaan statuksella "työhaluinen". Se helposti unonhtuu kun luettelee omia heikkouksiansa, Sitten vielä eräs tuttuakin tutumpi lista avoimista työoaikoista. Ja sitten hakemaan ja soittelemaan. Useimmat vain selailevat. Se ei johda minnekään.
        https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/?ae=NOW&f=NOW&p=0&ps=30


      • Anonyymi

        Mene koppiisi takaisin, työvoimaneuvoja. Ymmärrän, että harmittaa, kun kaikki tietävät työvoimaneuvojan olevan tarpeeton yhteiskunnan elätti.


    • Anonyymi

      On siis lopulta palkattu työhön josta saa kk palkkaa! Eivät ole työttömiä millään mittarilla!

      • Anonyymi

        Ei ole palkattu työhön, vaan loisimaan valesopimuksilla. Paikat on saatu sukulaisten ja puoluekavereiden kautta. Usein on myös lapsille perustettu virkoja, koska he ovat työkyvyttömiä ja jostakin on elanto varastettava. He kusettavat muilta verotuksen kautta elantonsa eli ovat varkaita ja kavaltajia.


    • Anonyymi

      Te toimiston työttömät virkailijat on lahjottu vainoamaan muita työttömiä, jotta he tottelisivat ja luopuisivat omista oikeusistaan erilaisilla suunnitelmilla, eli suunnitellaan
      kuinka työnhakija murretaan ja alistetaan, sama toiminta on verrattavissa uskovien kristittyjen vainoon, eli suunnitellaan salaisissa piireissä miten tuhottaisiin uskovan usko Jeesukseen, sitten toteutetaan vainoa naapureita myöten ja värvääjinä toimii valtio, supo, vapaamuurarit ym. piiri on hyvin laaja ja verkosto, mutta Jeesus on voittanut jo maailman. Uskokaa häneen ja tehkää parannus synneistä. Sota on henkinen ja Te-toimistoissa on vain saatanan kätyreitä, rukoillaan että moni te-toimiston työntekijä tulisi uskoon.

    • Anonyymi

      Eli toisinsanoen, te-toimistossa suunnitellaan päivittäin miten tuhota työnhakijan usko omiin oikeuksiinsa, ja sitten pakotetaan ja pompotetaan häntä minne vaan ihan laillisesti (koska itse allekirjoitti ja luopui oikeuksistaan). Ottakaa myös huomioon että siellä myös väärennetään allekirjoituksia ovelasti ja tämä tapahtuu yleensä sähköisesti. Kirjalliset sopimukset on virkaloisille kauhistus, ainakin jos siinä on työnhakijan laatimia ehtoja. Voitte tietty kysyä onko pakko suostua ja mitä tapahtuu jos ei suostu, jos tulee uhkauksia ja tuet katkee niin allekirjoittakaa sen jälkeen. Sitten on pakkosopimus todistettu.

    • Anonyymi

      Tiedän henkilön joka oli työnhakijana työvoimatoimistossa, virkailijat huomasivat nopeasti (vesi kielellä) että hänellä on paljon narsistisia ja demonisia piirteitä jotka hyödyttäisivät te-vaino virkailijoiden toimintaa suuresti, Sitten jänet sitten palkattiin tiimin vetäjäksi kiusaamaan muita työttömiä jonnekin pajalle ja varmasti nautti toiminnasta. Muille tuttaville hän valehteli koko toiminnan ajan että hän oli siellä itse alistettuna ja pajatyöntekijä muiden joukossa, myöhemmin vuosia myöhemmin myönsi olevansa tiimin vetäjä. Näin ne palkkaa narskuja oikein mielellään näihin paikkoihin, eikä hänellä ollut edes mitään koulutusta taustalla, ja tuskin tunsivatkaan toisiaan.

    • Anonyymi

      Työvoimaviranomaiset voidaan määrätä siivoamaan työttömien koteja. Hehän ovat palvelusväkeä. Tosin moni on niin lihava ja laiska, että ei taida kyetä liikkumaan kuin sohvalta ruokalaan ja sieltä vessaan.

      • Anonyymi

        Haluaisitko päästää työvoimaviranomaisen omaan kotiisi?


    • Anonyymi
      UUSI

      keha/ uudenmaan te-keskus, toi hölynpöly virasto on lakkautettava!
      keha kyttää ihmisten sometilejä ja aiheettomasti evää kelatuet eikä jälkikäteen oikeutta saa, nimettömiä päätöksiä. Vallituksia epäoikeudenmukaisuudesta ei käsitllä asiattoman kielenkäytön takia.
      orpo on tuonu venäläisne feikki demokratian Suomeen.
      Lääkärit, kansanedustajat,kela akat,te-horot, sossu työntekijät,lastenv valvonta, heka ynnä muut virastot saavat tehdä mielivaltaisesti ihan mitä vaan, tuhota asikkaidensa elämät, viedä tuet, asunnot kaiken ja ilman seurauksia ja ilman et niitä okeasti tutkittais ja sais oikeutta.
      On tää menny kummalliseks tää touhu. Kiitos orpo!

    • Anonyymi
      UUSI

      Useimmat työllisetkin ovat tosiasiassa työttömiä. Heille maksetaan tyhjästä palkkaa.

      Poliitikot ovat 100% työttömiä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      48
      3299
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      512
      1993
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1940
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      82
      1877
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1542
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1488
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1376
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1263
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      112
      1192
    Aihe