K-kauppa hakeutui konkurssiin

Anonyymi-ap

K-kauppa hakeutui konkurssiin








2.4. 16:52 | Päivitetty 2.4. 18:49
Pohjanmaalla on käynnissä poikkeuksellinen konkurssitapaus. Keskiviikkona Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen konkurssihakemuksen jätti FR Kauppakonserni -niminen yritys, joka pyörittää Huhtatorin K-Marketia.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Keskon kauppiastoimintojen johtaja Antti Setälä kertoi lehdelle, että K-kauppiaiden konkurssit ovat harvinaisia.

Suomen Asiakastiedosta käy ilmi, että yrityksellä on ollut maksuvaikeuksia. Kuitenkin sen liikevaihto oli nousujohteinen ja oli parit edelliset vuodet ylittänyt niukasti kaksi miljoonaa euroa.

Edellisvuodelta tilikauden voittoa ei kertynyt, viime vuodelta 76 000 euroa.

Viime vuoden lopulla pankkilainoja oli noin 300 000 euroa ja ostovelkoja toimittajille reilut 151 000 euroa. Vierasta pääomaa oli kaikkiaan yli 0,5 miljoonaa, voitonjakokelpoisia varoja 136 000 euroa.

Kauppias Farugh Rahmanin mukaan Ukrainan sodan jälkeen kaikki tukkuhinnat nousivat, mutta bruttotuotot eivät samaa tahtia.

– Olemme menettäneet reippaasti myyntiä. Emme ole tehneet mitään muuta kuin miinusta jo parisen vuotta. Meillä on selkeästi enemmän kuluja kuin mitä taloon valuu rahaa. Se on syy konkurssiin, hän kertoi Kauppalehdelle.

13

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      fff

    • Anonyymi

      Re­mont­ti triplaa lä­hi­kau­pan neliöt –  K-mar­ket Ro­va­ka­dun laa­jen­nus val­mis­tuu tou­ko­kuun lopulla
      Pikkukaupan tilat kasvavat 300 neliöön.
      Myös,,Hinnatkin

      • Anonyymi

        Rahanpesua mafiaa . Tilit Virossa ja muissa maissa.


    • Anonyymi

      Ei yhteiskunnan verorahoilla ole tehtävå pitää kannatamantonta k-kauppaa. Pystyssä..sosialismia lappu luukule ja oikeisiin töihin.. .. saatana 80proenttia kaliimalla myytte ja sit vielä yhteiskunnan,verorahoilla saatte lisää satoja tuhansia .. ei vittu ...

    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      Mksi monistat tänne uutisia medioista ...ei omia mielipiteitä...mäläkki

      • Anonyymi

        Tää todella kopioi kakki uutiset lehdistä Suomi24 : lle! Omituinen tyyppi. Mutta kun kauppiaana on ollut RAHMANI niin miljoonat on siirretty ulkomaan pankin tileille . Fakta tyyli näillä. ( Voitto viime vuonna yli 70 000 ja nekin katosi jonnekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää todella kopioi kakki uutiset lehdistä Suomi24 : lle! Omituinen tyyppi. Mutta kun kauppiaana on ollut RAHMANI niin miljoonat on siirretty ulkomaan pankin tileille . Fakta tyyli näillä. ( Voitto viime vuonna yli 70 000 ja nekin katosi jonnekin.

        On myös pimeitä kioskeja missä vanhentuneet irtokarkit kiertää ja tilit on turkkiin ja Eestiin. Kuin kauneushoitoloita , kynsi ja kestovärjäys koneet ja tilit ulkomailla Thaimaassa ja Vietnamissa. Verotonta tuloa. Kuin kuorma autoja millä siirtyy varastettu kuin myydään siitä. Nämä on täysin verotonta tuloa kuin raha siirtyy ulkomaille. Toreilla on pimeää työvoimaa verotonta jopa laittomia. Kirppiksillä varastettuja myydään ihan kodeista varastettuja kuin narkomaanien varastamaa. Uuttakin tavaraa ja huumerahaa. Huumeita tuo eri uskonnot ja lahkot. " Pyhiinvaelluksilta". Alamaailman toimintaa ja laittomien. Miten Rahman on päässyt Suomeen oikein huijaamalla jotain ihmistä vai ihan rehellinen. Hups kassasta katosi rahat kuin " kauppa peruttu" palautettu juttuja. Myyjät tietää että rahat varastetaan siten että " palautetaan". Yksi myyjä tunnusti varastaneensa vuosia kassasta käteistä sekä asiakkaiden kortteja kuin tavaraa. Omatunto ahdisti. Helsingissä myyjä s market päästi kaverinsa kassan ohi ostoksineen. Jäivät kiinni. Kauppiaat myös vetää ohi ja sivuun. Kuin ulkomaiden tileille. Afrikasta Intiasta tulleet siirtää heti ja turkista Thaimaasta heillä on siellä tilit pankeissa. Mitä saavat täältä varastettua siirtyy heti sinne. Turkkilaiset miehet ovat vaatineet naisia antamaan heille naisten rahat. Kuin heitä on puistoissa ja ostareilla lompakkovarkaina eli taskuvarkaina ja pankkikortti ja tunnusten varkaina. Älä pidä tunnuslukuja näkyvillä. Yritys on hyvä velkauttaa rahan pesussa niin mikään ei näy kauppiaan omilla tileillä täällä. Ulkomaiden tileillä näkyy. Ehkä osan saa takaisin kun tutkii tilisiirrot ulkomaille. Useimmat tehdään käteisellä western unionin kautta.


    • Anonyymi

      sss

    • Anonyymi

      eee

      • Anonyymi

        Kiitos Herra Jeesus että varastettu raha tulee takasin amen . Herra Jeesus on niin hyvä. Ja varastetut autot kuin työkoneet amen.


    • Anonyymi

      www

    • Anonyymi

      jolanki

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4463
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3065
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2958
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2763
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      341
      2685
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2665
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2339
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2085
    9. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      5
      1981
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1703
    Aihe