Teppo kuoli!

Teppo on kuollut! Kauan eläköön Teppo.
Kotikärpäiseni Teppo saapui eilen etelästä. Tuli huonoon aikaan, kun iski takatalvi.
Eilen vielä vaivoin liikkui parvekkeella. Nyt oli kyljellään ja liikkumatta.

Pitäkäämme minuutin hiljaisuus vuosia seuranani olleelle Teppo kärpäisen muistolle.

>simiti<
21321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mä oon murhamies-jännämies. Miksi? Siksi, koska oon ehtinyt täällä etelän vetelässä listiä jo parikin kärpästä. Myönnän. Olin julmista julmin. Mulla on liikaakin partavesiä. Päätin sitten myrkyttää ne kärpäset sillä. Toki pyrin likvidoimaan targettini mahdollisimman nopeasti kyseisen käytänteen jälkeen. Siksi eläinten metsästyksessäkin pyritään letaaleihin laukauksiin, sillä ne ovat inhimillisimpiä päivien päättämiskeinoja. Ensimmäinen kärpänen lensi huumattuna kaappiini. Kuului vain kopsaus kun se törmäsi johonkin ja se oli sit siinä. Kaapissani on kaikkea sälää niin en ole edes yrittänyt etsiä sitä raatoa.

Äänestä

Minulla on hämy makuuhuoneessa.
Jostain olen lukenut, että niitä ei pidä hävittää. Syövät kaikki kesäöttiäiset?
Aiemmin se oli ikkunan oikealla puolella ja nyt vasemmalla.
Poliittinen kannanilmaisu? Loikkari? Oikeistosta vasemmistoon?
Näin mä sen tulkitsen.
Päästääkö hämy ääniä? Sillai jollain vehkeellä mitattavia? Huippukorkeita?
Vilma

Äänestä
  • Kaikki hämähäkit ovat myrkyllisiä mutta käytännössä niiden hampaat eivät uppoudu tarpeeksi syvälle jos ne purevat ihmistä, jotta ihminen myrkyttyisi. Niiden myrkkyjen vahvuuksista en osaa sanoa. Kakaroina mulle väitettiin että lukin purema sattuisi. Joskus muurahainen puri varvastani eikä tuntunut missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaikki hämähäkit ovat myrkyllisiä mutta käytännössä niiden hampaat eivät uppoudu tarpeeksi syvälle jos ne purevat ihmistä, jotta ihminen myrkyttyisi. Niiden myrkkyjen vahvuuksista en osaa sanoa. Kakaroina mulle väitettiin että lukin purema sattuisi. Joskus muurahainen puri varvastani eikä tuntunut missään.

    Muistini mukaan Suomessa on vain yksi myrkyllinen hämy.
    Minä tunnen muurahaisten puremat.
    Vilma

    Äänestä

Matti, Teppo ja Seppo, kuka kuolee seuraavaksi?

Äänestä

Ilkee juttu tää takatalvi. Ens viikkokin tosi kolee, keskellä viikkoo päästää ees jonkinlaisiin lukemiin. Ihme kylmä kiila tulee tuolta pohjoisesta. Näyttää ruotsikin osin välttyvän siltä ja oslossa jo yli 10 astetta. Mutta kylmä kiila jatkuu Albaniaan asti. Italia ja kreikka taas lämpimiä. Moskovassa pakkasta, mutta siellä saakin olla. Putinille kylmä.

Äänestä

seööaosta sem y',' olmaston muuttuminen hiilineutraaliin suuntaan...

kohta on jo heinäkuun puolivälissä kunnon jäinen lumimyrsky-Blizzard iskee kesken juhannuspäivänkin ehkä..



mutta niin jotain huvittaviakin juttuja musiikkijutut, kun mjoku tarina meidän tiimin logollakin on... ajoimme autolla minä kitaristin perässä eräälle mökille, ja sitten kitaristi katsoi sitä logoa, mietti hetken... tällainen musiikki sopisi taustaksi.. vähän kuin Van Halen -mukaelma-tyyppinen :D

Ja tuli hyvä kyllä..

Äänestä

Surullista viulunvingutusta katolta..

Teppoa pyydettiin kuuntelemaan, mutta Teppo vastasi ettei ole koskaan kuullut.

Äänestä

Tepon muistolle

Teppo, kärpäsemme, on pörrännyt laajempiin sfääreihin.

Tepon muisto kuitenkin elää, sillä kärpästen ominaisuus todentaa aikaa on omalaatuinen.

Kun ajattelemme aikaa, ja mitä se on, niin kärpäset eivät näin tee.

Kärpäset pörräävät, toimittavat asioitaan ja elävät pidempään kuin me.

Tätä on hyvin vaikea ymmärtää.

Tepon muistolle, eli vähän kuin meille.

((hihitystä)

Äänestä
  • Joo siis käsitys ajan kulusta eroaa huomattavasti omastamme; me toimimme torstainemme ja kelloinemme, viikkoraportointeimme, mutta kärpäsen toimintamalli on kuin kuusta: kärpänen on kuin ikuinen, mutta (mielestämme (mieliämme mukaellen)) hetkellinen.

    Pari pannahisen päivää ja Tepolla on edessä hautajaiset.

    Voi Teppo parka millaisen onnen itsellesi loit, sillä aika on sinulle merkityksetön sivuseikka.

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Joo siis käsitys ajan kulusta eroaa huomattavasti omastamme; me toimimme torstainemme ja kelloinemme, viikkoraportointeimme, mutta kärpäsen toimintamalli on kuin kuusta: kärpänen on kuin ikuinen, mutta (mielestämme (mieliämme mukaellen)) hetkellinen.

    Pari pannahisen päivää ja Tepolla on edessä hautajaiset.

    Voi Teppo parka millaisen onnen itsellesi loit, sillä aika on sinulle merkityksetön sivuseikka.

    (hirn)

    Yritin

    Yritin etsiä vakuuttavaa ja informatiivista pläjäystä netistä sen visuaalisena versiona, sillä kaikki muu stuf on tyyliin kaavoja.

    En onnistunut.

    Mutta koska on olemassa kiertoteitä, niin lähden sellaiselle.

    Kärpäsen aika

    Kun kärpänen syntyy ja kuolee, niin kuinka pitkä on tämän yksilön elämä mitta hänen omasta näkökulmastaan?

    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Yritin

    Yritin etsiä vakuuttavaa ja informatiivista pläjäystä netistä sen visuaalisena versiona, sillä kaikki muu stuf on tyyliin kaavoja.

    En onnistunut.

    Mutta koska on olemassa kiertoteitä, niin lähden sellaiselle.

    Kärpäsen aika

    Kun kärpänen syntyy ja kuolee, niin kuinka pitkä on tämän yksilön elämä mitta hänen omasta näkökulmastaan?

    (reps)

    Aika

    Jos itse olisin kärpänen, ja jollain ihmeellisellä tavalla kykenisin ymmärtämään toisen lajin ajantajua, niin olisin ihmeissäni.

    Minusta (näin kärpäsenä) elän stilstisessä maailmassa, joka on tässä. Mikään ei liiku. Ja jos liikkuu, niin minulla on viikko aikaa väistää.

    Sellaista on olla Teppo katossa.

    (reps)

    Äänestä

On oletettavaa että sekä Sauli Niinistö ja Alexander Stubb ovat kuolleita kun heitä ei ole näkynyt telkkarissa tuntiin...

Uusi hätätilahallinto pystyyn sotilasjohtaja johtoon... sotilasvaltio tulee...

Hijy jebttö.anuraaku johtoon, Valtion johtajaksi... joo jeee

Äänestä

Surunvalitteluni Teppo-paran vuoksi.

Äänestä

Teppo tappo kaikki ja itsensä... niin no elmä on vaarallista kuolemalta ei voi välttyä...joku saonta texasilasilta.. noh no menköön if you mess with certain people, you're playing with your life...

Äänestä

Mä niin tavoitan tunteen. Kastematojen kohtalokin surettaa, kun johonkin asfaltin rakoon yrittävät möngertää pyörätiellä. Sanotaan, että sääli on sairautta, ehkä mä sit olen sairas, mutta yritän niitä aina sateen jälkeen kiertää :)

Äänestä

peli-ideani olisi... demonstroida ja hupipelin muodossakin ettämiten helppoa jonkin nettikasinonkin onmanipuloida milloin oitat ja milloin et siis... että absoluuttiset voittoprosentit... ajattelin että demonstroida Blackjack, tyypillinen peli...

voisi auttaa nuorisoa ymmärtämäänkin miksi kasino voittaa aina jos itse nappulaa painamalla voi vähentää toisen voittoja milloin tahansa...

Äänestä

onnenpyörä eli oravanpyöriäinen sayyui hänelle rosvonkohdalle tälläkertaapi

Äänestä

onnenpyörä, oravanpyörä, ROSVONRULETTI.

Äänestä

Nämä pirulaiset eivät kuole ikinä. Vaipuvat vaan horrokseen munimaan ja kun aurinko taas paistaa, tulevat koko suvun kera vierailulle.

Äänestä

melkoisen epätoivoiseksi on mennyt jos naapuri on hommannut koieanpennut jos sen avulla saisi sympatiaa ja naiskaverinn o hahahha

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teppo on kuollut! Kauan eläköön Teppo.
Kotikärpäiseni Teppo saapui eilen etelästä. Tuli huonoon aikaan, kun iski takatalvi.
Eilen vielä vaivoin liikkui parvekkeella. Nyt oli kyljellään ja liikkumatta.

Pitäkäämme minuutin hiljaisuus vuosia seuranani olleelle Teppo kärpäisen muistolle.

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu