Perussuomalaisten vaalikampanja

Anonyymi-ap

On reilua ja rehellistä, siinä ei anneta armoa edes pienituloisille sairastaville. Menkööt maksut vaikka perintätoimistojen hoidettavaksi. Tai hoitoon ei edes hakeuduta.
https://yle.fi/a/74-20154271?origin=rss

51

1020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerkesin jo äänestämään perussuomalaisia, mutta jos Satonen valitaan Kelan johtoon niin äänet menee jatkossa muualle.

      Ei se ole kovin reilua ja rehellistä sosialistien pelikään. Suurin osa erilaisten tukien saajista olisi täysin terveitä, mutta juomalla ja ketjupolttamalla ovat itse tuhonneet terveytensä. Osa on taas saanut laiskamadon äidinmaidossa. Näitä pitää työssäkäyvän elättää. Toinen sosialistien lempilapsi, julkinen sektori taas suoltaa päätöksiä, joita saa olla koko ajan oikomassa. Viimeisen parin vuoden aikana olen saanut julkiselta sektorilta yhdeksän päätöstä, joihin kahteen ei ole tarvinnut vastata oikaisupyynnöllä. Lisähuomiona vielä, että näistä päätöksistä yksi on ollut miehen tekemä.

      • Anonyymi

        Äänestit Persuja??🤨
        Mitähän ajattelit??Eikö yhtään hävetä??🫣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestit Persuja??🤨
        Mitähän ajattelit??Eikö yhtään hävetä??🫣

        Ei pätkääkään! Reilut parikymmentä vuotta olen äänestänyt muutoksen puolesta.

        Päinvastoin hävettää teidän puolesta, jotka äänestätte vuosikymmeniä samoja puolueita ja alamäki vaan jatkuu. Onneksi kuitenkin tiedän, että karma pitää huolen siitä, että äänestyspäätökset realisoituu teillekin elleivät ole jo realisoituneet. Eletään kuitenkin samassa yhteiskunnassa, eikä pohjaa ole vielä nähty. Ei likellekään!

        Persutkin tarjoavat vaalien alla ihmisille makkaroita äänten kalastelemiseksi kun ovat ensin leikanneet köyhien tuet. Vaalien välissä ruokaa tarjoavat hyväntekeväisyysjärjestöt. Ei ihme jos kannatus katoaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestit Persuja??🤨
        Mitähän ajattelit??Eikö yhtään hävetä??🫣

        Rupusakki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pätkääkään! Reilut parikymmentä vuotta olen äänestänyt muutoksen puolesta.

        Päinvastoin hävettää teidän puolesta, jotka äänestätte vuosikymmeniä samoja puolueita ja alamäki vaan jatkuu. Onneksi kuitenkin tiedän, että karma pitää huolen siitä, että äänestyspäätökset realisoituu teillekin elleivät ole jo realisoituneet. Eletään kuitenkin samassa yhteiskunnassa, eikä pohjaa ole vielä nähty. Ei likellekään!

        Miksi sitten täälä paasaat?
        Vedä piposi syvälle ja mieti, mikä näissä persuissa oikein sinua kiihotti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persutkin tarjoavat vaalien alla ihmisille makkaroita äänten kalastelemiseksi kun ovat ensin leikanneet köyhien tuet. Vaalien välissä ruokaa tarjoavat hyväntekeväisyysjärjestöt. Ei ihme jos kannatus katoaa.

        "Persutkin tarjoavat vaalien alla ihmisille makkaroita äänten kalastelemiseksi kun ovat ensin leikanneet köyhien tuet." Eikös tämä ole juuri oikea työjärjestys. Ensin leikataan ja sitten nälkäisille makkara maistuu.

    • Anonyymi

      Kyllä näkee ketkä täälläkin persuja tukee,töissäki laiskoja

      • Anonyymi

        Kaikkien puolueiden kannattajissa on laiskoja ja laiskimpia ovat ne jotka eivät edes äänestä.

    • Anonyymi

      Eiköhän persuprobleema poistu näissä vaaleissa.
      Sijoilta 5 tai 6 on vaikea vaikuttaa fakeilla!

      • Anonyymi

        Seuraavissa eduskuntavaaleissa vaatii yrityselämältä ison kasan miljoonia, jos aikovat pitää nykyiset hallituspuolueet vallassa. Saattaa olla, ettei rahan painokaan auta riittävästi.

      • Anonyymi

        👍👍 hyvin veikattu.
        AntiPersu

    • Anonyymi

      Purra onnistui mainiosti myös oman puolueensa kannatuksen leikkaamisessa. Kyvykäs nainen.

      • Anonyymi

        Olishan siinä ollu vielä lisääkin leikattavaa, mutta kun sakset tylsyi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olishan siinä ollu vielä lisääkin leikattavaa, mutta kun sakset tylsyi...

        Kohta persuja tapaa vain historian lehdillä - eikä heitä tule kyllä ikävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta persuja tapaa vain historian lehdillä - eikä heitä tule kyllä ikävä.

        Paras persu on sammaloitunut persu.

    • Anonyymi

      Vennamo pyörii haudassa kun jotkut tampiot väittävät jatkavan hänen perinteitä, Vennamo oli sentään kansan mies ja vähävaraisten puolustaja.

      • Anonyymi

        Lisäksi evakko Karjalasta joka antoi arvon sodan jaloista lähteneille. Häneen verrattuna nykypersut ovat empatiakyvyttömiä nollia puheenjohtajaa myöten.

    • Anonyymi

      Siinä on se etu että sinne niitä ei tarvi edes yrittää maksaa ennen kuin tulot ylittää suojaosan pitää vaan muistaa se varattomuus todistus hakia etteivät turhaan yritä oikeustoimilla hakea lisää saatavia jos kun ei ole edes varaa maksaa jo olemassa olevia

      • Anonyymi

        Son pojat sillälailla että persuista ei tartte enää välittää - ko niitä on niin vähän!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Son pojat sillälailla että persuista ei tartte enää välittää - ko niitä on niin vähän!

        Saivat kovan nyrkkeilijän riveihinsä joten eipä heittäydytä huolettomiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saivat kovan nyrkkeilijän riveihinsä joten eipä heittäydytä huolettomiksi.

        Seki vilunkinyrkkeilijä,dopingukko häpeä koko suomalaiselle urheilulle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seki vilunkinyrkkeilijä,dopingukko häpeä koko suomalaiselle urheilulle

        Topinkiukot ne vasta kovaa lyövätkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saivat kovan nyrkkeilijän riveihinsä joten eipä heittäydytä huolettomiksi.

        Onhan nuita voimamiehiä ollu persuissa jo aikojen alussa, eivät vain pysy hengissä kovin pitkään. Miksikähän eivät?

    • Anonyymi

      Kuka viitsii olla edes persu,Hävettää vaan naapurin puolesta joka oli tyytyväinen leikkauksista,hengissä pysyy

      • Anonyymi

        Kun on pätäkkää ei haittaa kun köyhemmiltä leikataan, hymyilee vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on pätäkkää ei haittaa kun köyhemmiltä leikataan, hymyilee vaan.

        Noinhan se menee. Me isopalkkaiset otamme ilolla vastaan vm:n eli purran lupaamat veronkevennykset. Se, että auttaako tämä kansantaloutta kehittymään ei ole niin tärkeä. Täkeää on, että ne kuluttavat joilla on siihen varaa.
        Tilasinkin tuossa juuri kuukauden perheloman Malediiveille. Tuon saarenhan ilmastotietilijät sanovat kohta uppoavan, mutta purran mielestä näin ei ole. Se muija kun tuntee ilmastoasiat.
        Joten te pienipalkkaiset, pankaahan lapioihinne taas liikettä. Lähetän postikortin teille työmaalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on pätäkkää ei haittaa kun köyhemmiltä leikataan, hymyilee vaan.

        Vuosisuunnitelma, viisvuotissuunnitelma vai kymmenen vuotta? 🕳

    • Anonyymi

      Toivottavasti vain menolipun ,kauas piti lähteä köyhiä katsomaan.

      • Anonyymi

        Takaisin tullaan nostamaan Suomi suosta. Jos ja kun vanhenen, saavat kolme poikaani periä omaisuuteni verottomasti-kiitos hra Adelkreuz, he osaavat jo sijoitella omiakin rahojaan niin, ettei valtio pääse niitä juurikaan verottamaan ja köyhille jakamaan.
        Pojat sitten kun aika on kypsä, siittävät yli-ihmisiä Muskin tavoin, toki pienemmillä korvauksilla mutta kuitenkin.
        Ps. Muistakaa hakea töitä kerran viikossa, muutoin...

        tuo töiden "pakko"hakeminen ympäri suomen on ollut hullu keksintö? jossain on töitä tosi paljon jossain ei yhtään säännöt silti läpi maan samat...sitten laitetaan jollekin hai...ta v..u kurssille josta ei ole mitään hyötyä jos ei saa töitä. onko järkee? hakekaa starttirahaa laittakaa firma ennemin saa sen lopetettua sitte jos ei menesty

        Pakkohaku on laitettu koska päättäjät uskovat että kaikki työttömät ovat laiskoja. Joutuvatpahan askartelemaan ainakin vähän kun rustaavat ainakin neljä työhakemusta kuukaudessa. Niinpä esim. kunnanjohtajaksi on tullut hakemuksia ihmisiltä joilla ei ole minkäänlaista pätevyyttä tehtävään.
        Itse tein oma-alotteisesti 38 hakemusta kolmessa kuukaudessa ennen kuin tärppäsi. Kun sopivia työpaikkoja ei ole kotiseudulla niin vie oman aikansa hakea niitä maailmalta ja sitten vielä saada asunto ja muuttaa työn perässä. Poliitikot ovat todella vieraantuneita kansalaisten arjesta, kun pitävät laiskuutena sitä jos joku ei halua muuttaa perheineen kotiseudultaan jonnekin satojen tai tuhannen kilometrin päähän. Populismin välineeksi laiskuus kyllä käy terminä niille jotka ovat valmiita siihen uskomaan.

        Persujen takinkääntö hakee historiasta vertaistaan, ehkä trumpin vastustaja vancen kääntyminen ylimmäksi ystäväksi ohittaa persut, mutta on persuilla kuitenkin SM!
        Ja nyt kun purra poistaa ay-maksujen verotusedun alkaa persujen touhu näyttää lopun alulta.
        Veikkaanpa purran siirtyvän kokoomukseen, jos hänet sinne kelpuutetaan.

        Persujen on vaihdettava ihmisvihaajat pois puolueen johdosta jos mieli toimia ja menestyä uskottavana puolueena tulevaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen on vaihdettava ihmisvihaajat pois puolueen johdosta jos mieli toimia ja menestyä uskottavana puolueena tulevaisuudessa.

        Mihin persuja sitten tarvitaan?
        Enpä keksi yhtään asiaa, maahanmuutosta kun olen heidän kanssaan eri mieltä.
        Annetaan evoluution hoitaa asia päiväjärjestykseen, persut kuihtuu marginaaliryhmäksi ja katoaa pois.
        Saattaa sieltä joku fiksumpi päästä kokomukseen mutta todennäköisemmin siirrytään sinimustiin. Sinimustiin, koska persut on yhden asian puolue.
        Kuihtukoon sitten yhdessä pois-maailma kiittää.

        On kyllä totta, että meillä on tarpeeksi, jopa liikaakin puolueita siihen että asiat tulevat hoidetuiksi. On vain niin monia jotka tykkäävät että heitä tituleerataan puolueen puheenjohtajaksi. Kolmella tai neljällä puolueella saataisiin ainakin napakammat ja selkeämmät vaalikeskustelut kuin nyt.

        Oikeassa olet, mutta kyllä tälläkin systeemillä toimeen tullaan. Rkp on kuin Valion viili; pysyy ja paranee (Utsjokiset tykkäävät), Kristillisistä viis veisaan ja Harkimo on henkitoreissaan.
        Kokoomuksella on aina varma 18-20%:n kannatus ja puolueet, jotka ovatsen kanssa hallituksessa kärsivät eniten, niin nytkin, mutta tämä oli persujen tietoinen virhearvio-nousiko pisu otsiin?
        On saksia ja puhemiehen puolueellisuutta kaiken muun sotkun, esim. Vornanen, päälle.
        Lapsenlapset kysyvät historian oppitunnin jälkeen: onko meillä ollut semmoinenkin puolue kuin persut? Miksi se kuihtui olemattomiin?
        Viisaat vastatkoon tähän...

        Puhemies on reagoinut myös nuoren vasemmistonaisen pukeutumiseen huomauttamalla kun joku kentän persu oli valittanut.

    • Anonyymi

      Petturipersut taistelevat Tavis kansaa Vastaan.. PS käänsi selkänsä Suomalaisille köyhille..

      • Anonyymi

        Persut käänsi selkänsä duunareille, nyt persuduunareita iltalehdissä armotonta kritiikkiä puoluejohdolle. Taitaa olla ensi viikolla takinkääntöjen aika, jolloin saksiakkakin nöyrtyy.

        Pysyttelevät kyllä hillotolpissaan loppuun asti kiinni. Vuonna 2027 alkavat hakemaan viikoittain töitä kun nämä hallitushommat on loppu.
        Näin se mennee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyttelevät kyllä hillotolpissaan loppuun asti kiinni. Vuonna 2027 alkavat hakemaan viikoittain töitä kun nämä hallitushommat on loppu.
        Näin se mennee.

        - Har ni många Persu här i Pello?
        - Vi har bara en.
        - So många!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Har ni många Persu här i Pello?
        - Vi har bara en.
        - So många!

        Ei yksi persu kesää tee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Har ni många Persu här i Pello?
        - Vi har bara en.
        - So många!

        Resten bor i Sverige och röstar Sverigedemokrater!

    • Anonyymi

      Persut on tehny aivan oikeita asioita säästö asioissa.Pitäis täälläkin nostaa persu valtuutettu päättään asioista,heillä on pelastus kunnan talouden nousuun

      • Anonyymi

        Persupuurtajat ovat kyllä eri mieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persupuurtajat ovat kyllä eri mieltä!

        Ovatko nuo puurtajat niitä persujen ay-aktivisteja?
        Melkein vasemmistoa?
        Miten net on persuihin kulkeutuneet?
        Jurppiiko se, että tummemmilla on enemmän tuumia?

    • Anonyymi

      Kyllä perssut sieltä vielä nousee ko tullee oikeat vaalit. hakkaapi kepulit mennen ja tullen. Net ei pysty ennää lissäntymhään ja soon tosi

      • Anonyymi

        Älä unta nää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unta nää!

        Olipa kerran persuja,..

        ja sitten ei enää ollut kuinTimo Soinin haamu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa kerran persuja,..

        ja sitten ei enää ollut kuinTimo Soinin haamu.

        Ennuste toteutumassa,
        rapiat 11%,
        mitäs nyt?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7756
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6734
    6. 148
      6158
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3134
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      392
      1215
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      1000
    Aihe