Kummitusääniä

Anonyymi-ap

En tiedä mistä se kertoo mutta jostain syystä kummitussoundit kiehtovat minua. Latasin ja testasin joskus horrorbox 3:sta. Olin tyypilliseen tapaani pummi eli hankin sen ilmaiseksi. Randomin muiston kunniaksi, "tuosta": https://www.youtube.com/watch?v=J2VbkS7I4F0 . Matalaääninen ambience toimii tuon horrorboxin kanssa, sillä voi siis luoda sellaisia ääniä.

Harmor on sekava plugin/vst. Siinä kun vääntää pitch-kentän freq ja detunen arvot korkealle niin saa aikaan ihmeellisiä ääniä, melkeinpä demonisia. Pitää välttää sitä etteivät äänet kuulosta liian pelottavilta. Kiinnostaisi siirtyä tekemään kummitussoundeja. Ambience-kappaleet ovat siitä hyviä että niihin saa helposti paljon kestoa. Lehtopöllökeskustelussa mainitsemani instrumentti on silti hankittava ennenkuin heittäydyn syvään päähän tässä kategoriassa. Ja ne pöllöjen äänet, nehän ovat lähes kaiken perusta. Niin, ja täytyy nauhoittaa tiettyjä ääniä teemoihin sopiviksi.

Kauhuelokuvat ovat olleet aina ykköseni. Nyt se on siirtymässä myös musiikkiin. Huomasin soundieni olevan muutenkin jotenkin myrtsin oloisia nuottikorkeuksiltaan. Se mitä saa tuotettua kertoo siitä millainen ihminen on ja mitä sanottavaa hänellä on. Kun on motivaatiota niin se ei voi mennä pieleen. Homma etenee aina siten että se on hallitsematonta nappuloiden säätelyä, kunnes saa aikaiseksi sellaiset äänet kuin mitä on omassa mielessä. Uhrimentaliteetti pitää onnistua karistamaan vihdoin ja viimein. Ehkä olin vain tympääntynyt talveen tässä aiemmin. Olen velkaa itselleni tästä saamattomuudestani. Tämä on hyvä merkki että ajattelen näin sillä todistelen itseäni vain lähinnä itselleni enkä muille. - 🍄.

7

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tajunnut hirmuna. Mutta tuo matalat taajuudet systeemi saattaapi tehdä sopivissa olosuhteissa pelottavan kokemukset.

      >simiti<

      • Anonyymi

        Yksi ääripää on asettaa bpm eli beats per minute täysille. Se tarkoittaa että jokainen nuotti soitetaan mahdollisimman nopeasti. Nuottien pituus voi vaihdella kuinka paljon tahansa. Mietin joskus sellaista kappaletta minkä nimi liittyisi valonnopeudella kulkemiseen ja sen yli. Korkea bpm yhdistettynä lyhytkestoisiin nuotteihin kuulostaa varmaan ihmeelliseltä.

        On olemassa monia tehdasasetuksia joilla on oma nimi. Niiden käyttäminen sellaisenaan olisi tavallaan kopioimista. Mortal kombatin tyyliset melodiat tekivät minuun silti vaikutuksen kun testailin niitä. Niistä saisi kyhättyä jonkin ninjoja koskevan kappaleen. Minulla on jo kolmen ensimmäisen kappaleen nimet ja säätöäkin taustalla. Perusmelodiat / soundit ovat jo olemassa. Ensimmäisestä kappaleesta syntyi biitti neljänteen kappaleeseen minkä nimi tulee olemaan Raptor. Sopivan epämääräinen käsite :). - 🍄.


    • Anonyymi

      Aina inhonnut kaikkea kauhua, en pidä sen ihannointia kovin terveenä piirteenä.

      • Anonyymi

        Buu! 👻


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Buu! 👻

        Buhuu 😇


      • Anonyymi

        Meidät on niin täydellisesti kyllästetty kauhulla irl että siihen tottuu liiaksikin. Mielenkiintoista kuinka yksikään räiskintä / actionleffa ei aiheuta sen suurempia tuntemuksia. Useimmiten ne ovat jopa tylsiä. Kun tätä peilataan reaalimaailmaan niin tosiasiallisestihan ases*ksi on kauhua, vaikka sen jokapäiväinen toitottaminen on olevinaan normaalia. Ei se silti ole normaalia järjissään olevien ihmisten mielestä.

        En ole huolissani omista mieltymyksistäni sillä minua alkaa ahdistamaan kun avaan tv:n uutiset. Miksi edes seuraisin kun en kerran jaa samaa ideologiaa itse? Pasifismin tie on korkeamman tietoisuuden ja älykkyyden tie. Ymmärrän ihmisluonteen pahuuden ja olen saanut siitä osani. Kauhuelokuviin on helpompaa uppoutua kuin muihin. Psykologiset trillerit ovat lisäksi mukaansatempaavia. Useiden kyseenalaisten elokuvien sisältö tuo minulle aina mieleen sen ovatko niiden elokuvien ohjaajat järjissään vai eivät. - 🍄.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidät on niin täydellisesti kyllästetty kauhulla irl että siihen tottuu liiaksikin. Mielenkiintoista kuinka yksikään räiskintä / actionleffa ei aiheuta sen suurempia tuntemuksia. Useimmiten ne ovat jopa tylsiä. Kun tätä peilataan reaalimaailmaan niin tosiasiallisestihan ases*ksi on kauhua, vaikka sen jokapäiväinen toitottaminen on olevinaan normaalia. Ei se silti ole normaalia järjissään olevien ihmisten mielestä.

        En ole huolissani omista mieltymyksistäni sillä minua alkaa ahdistamaan kun avaan tv:n uutiset. Miksi edes seuraisin kun en kerran jaa samaa ideologiaa itse? Pasifismin tie on korkeamman tietoisuuden ja älykkyyden tie. Ymmärrän ihmisluonteen pahuuden ja olen saanut siitä osani. Kauhuelokuviin on helpompaa uppoutua kuin muihin. Psykologiset trillerit ovat lisäksi mukaansatempaavia. Useiden kyseenalaisten elokuvien sisältö tuo minulle aina mieleen sen ovatko niiden elokuvien ohjaajat järjissään vai eivät. - 🍄.

        Viimeinen kysymystä on tullut mietittyä. Kumpaako sitä itse tekee enemmän, elää sitä vai katsoo sen tekijän mieleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      7180
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      199
      2567
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      106
      2026
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1548
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1089
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      990
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      969
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      78
      870
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      739
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      728
    Aihe