Vuosikausien loisinta tuhonnut työkyvyn

Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. EU-maiden työttömyys on keskimäärin kuusi prosenttia, Suomessa se on peräti 8,4 prosenttia. Vain Espanjassa ja Kreikassa tilanne on Suomeakin synkempi.

Karua kertomaa, ettei työvoimapalveluissa oleva henkilökunta ole pystynyt tekemään mitään asian hyväksi. Vuosikausien loisiminen puoluekaverin tai sukulaisen järjestämässä valetyöpaikassa on jättänyt jäljet, ja tehnyt heistä työkyvyttömiä, mikäli eivät jo olleet aloittaessaan.

Ymmärtääkö joku miksi elätämme heitä verovaroilla?
14408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kallista huijausta kansalaisten kustannuksella.

Äänestä

Työkkäri on Suomessa suojatyöpaikka ja ne ovat itse työttömiä loisimassa ja saavat vielä palkkaa turhasta ja tuottamattomasta hommasta.

Halvemmaksi tulisi kansalaispalkka ja nuo tyypit sinne oikeiden työttömien joukkoon etsimään oikeita töitä.

Äänestä
  • Se ei ole vain turhaa ja tuottamatonta hommaa. Työllisyyspalvelut ovat haitallinen täystuholaisorganisaatio joka aktiivisesti sabotoi työttömien työmarkkina- arvoa mustamaalaamalla julkisesti työttömien mainetta ja ruokkimalla työttömistä hävyttömän loukkaavia mielikuvia. Työllisyyspalveluiden asennevammainen verorahaloisiva virkakööri on koko olemassaolonsa ajan pilannut lukemattomien tavallisten ihmisten elämää. Mainetta, kunniaa, kotirauhaa, yksityisyyden suojaa.

    Ja aina se vika palaa työttömään henkilöön. Jopa näin härskin viranomaistoiminnan julkinen kritiikki on vain todiste työttömän omista psyykkisistä ongelmista.

    Työttömillä on jotain "vaikeita asioita" sanoo munchausen- viranomainen. Työttömän vaikeita asioita on julkisen vallan edustajien ronkittava oikein himoonsa. Työttömät ovat epähygieenisiä, ongelmaisia yksinäisiä surkeita ressukoita julistaa itsetunto- ongelmainen sosiaalipornoviranomainen häpeilemättä avoimesti julkisilla foorumeilla. Suomalainen julkista valtaa edustava viranomainen on NIIN TYHMÄ OLENTO että tekee sen vieläpä julkisesti omalla naamallaan. Ei tajua edes hävetä itseään:

    Spede olettaa että yleisö hirnuu mukana.

    https://m.youtube.com/watch?v=yk-qIwuB59c&pp=ygULS3lreXZpaXNhcmk=

    https://m.youtube.com/watch?v=myTklp5fbGc&pp=ygULS3lreXZpaXNhcmk=

    Tämä työllisyyspalveluloislauma on vuosi toisensa jälkeen nostanut palkkaa siitä hyvästä, että ovat päässeet pilaamaan tavallisten ihmisten elämää rutiininomaisesti.

    Tällaisten ihmisroskien vapaamatkustajien leveän elämän ylläpitoon on suomalaisella veronmaksajalla varaa.

    🤮

    Äänestä

Emme ymmärrä.

Emme varsinkaan ymmärrä suomalaisia läpimätiä työnantajia. Ensin suomalainen työnantaja parkuu huutavaa työvoimapulaansa joka tuutissa. Sitten suomalainen työnantaja itse asettaa rekrykieltoja koska "ei ole varaa palkata" työntekijöitä. Eläkeläisten kohdalla sitä palkanmaksukykyä yhtäkkiä löytyykin. Ei ole mitään palkanmaksuongelmaa suomalaisella työnantajalla kun näitä eläkeläisiä kunniakansalaisia palkataan sieltä eläkkeeltä. Tärkeintä on että suomalainen työnantaja antaa eläkeläisille elämä sisältöä palkka työllä, koska suomalainen eläkeläinen ei keksi itse sisältöä yksitoikkoisiin päiviinsä. Tämä on syy miksi näitä paskiaisia palkataan.

Pekka tienaa nyt eläkkeellä enemmän kuin koskaan. Työikäiset ja nuoret pistetään juoksemaan karensseilla uhkaillen työkokeiluissa tekemässä ilmaistyötä ja hytisevät leipäjonoissa. Moniko ei ole ikinä elämässään edes nähnyt palkkalaskelmaa?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011135720.html

Työikäisen toimeentulotukikerjäläinen kun tienaa kolme euroa, se vähennetään tuesta.

Äänestä
  • Toivotaan pelkälle pitkää ikää Suomen vanhustenhuollon hellässä hoivassa sitten joskus.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Toivotaan pelkälle pitkää ikää Suomen vanhustenhuollon hellässä hoivassa sitten joskus.

    Pekalle, ei pelkälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Toivotaan pelkälle pitkää ikää Suomen vanhustenhuollon hellässä hoivassa sitten joskus.

    Otaksumme myös kirkkaanpunaista kommariväriä tunnustavan sosialistityöministeri Tuula Haataisen hakeutuvan julkisen puolen hoitoihin ja saavan siellä sen mukaista hoitoa jonka hän ansaitsee.

    https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000011141033.html

    Kaikki työttömät Tuulan toimeenpanneen työllisyystoimenpideperseilyn uhrit soitelkoot Tuulalle sinne syöpäosastolle mihin työtön voi mennä töihin tienaamaan. Vähintään kahden kuukauden välein haastatelkaa Tuulaa mitä on Tuula tänään tehnyt työllisyyden kohentamiseksi, mikä on Tuulan perhetilanne, terveydentila, veriryhmä, seksielämä, sukuhistoria, kengän numero, vaihdenvuosioireiden laatu.

    Ei ole tarpeeksi intiimiä kysymystä jota ei tuulalta voisi tiedustella. Hän on verorahoilla vuosikymmenet loisinut vallankäyttäjä. Hänen on oltava läpinäkyvä kaikessa mitä hän tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eikun anteeksi kahden viikon viiva kolmen kuukauden välein on Tuulaa haastateltava jokaisen työttömän. Kotiin soitelkaa tai paikan päällä käykää tekemässä Tuulalle aktivointisuunnitelmia.

    Syöpäinen työministeri tarvitsee aktivointia kuntoutuakseen.

    Äänestä

Pitäisikö aloittajan jo alkaa etsimään ammattiapua noihin harhoihinsa?

Äänestä
  • Onko tuo ainoa lause jonka osaat? Mitään muuta ei luova mieli osaa tuottaa.

    Äänestä

En tosiaankaan ymmärrä, miksi elätämme valtaa pummilaumaa julkisella sektorilla.

Julkinen sektori on liian suuri. Se on EU- ja OECD-maiden suurin suhteessa talouden kokoon.

Kaikki Suomen talousongelmat ja leikkaustarve johtuvat virkapummien laumasta, jotka syövät kaikki verovarat.

Äänestä

Työkkärin voi lakkauttaa ja tilalle kansalaispalkka. Lisäksi kelan voi suurelta osin lakkauttaa ja tekoäly voi hoitaa ne rutiini hommat.

Äänestä

Eläkeläiset tekee usein puolipäivätyötä. Ne on halpoja, kun ei kerry lomat. Tulevat sillon töihin, kun työnantajalle sopii.

Äänestä

Ei ymmärrä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. EU-maiden työttömyys on keskimäärin kuusi prosenttia, Suomessa se on peräti 8,4 prosenttia. Vain Espanjassa ja Kreikassa tilanne on Suomeakin synkempi.

Karua kertomaa, ettei työvoimapalveluissa oleva henkilökunta ole pystynyt tekemään mitään asian hyväksi. Vuosikausien loisiminen puoluekaverin tai sukulaisen järjestämässä valetyöpaikassa on jättänyt jäljet, ja tehnyt heistä työkyvyttömiä, mikäli eivät jo olleet aloittaessaan.

Ymmärtääkö joku miksi elätämme heitä verovaroilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu