Olipa kerran

Tämä suloinen tarina kertoo, miten pyllykät saivat alkunsa.

Olipa kerran, eräässä pienessä kunnassa, kolme elämäänsä kyllästynyttä, uutta suuntaa elämälleen hakevaa ikäihmistä.

Ei ollut enää tukka takana, eikä elämä edessä, vaan pikemminkin päinvastoin.

Aikansa pohdittuaan, he miettivät miten voisivat vielä kerran hakea itselleen hyötyä, tyhmien kuntalaisten veroeuroista.

Sopivasti oli vaalit tulossa ja nämä mummoikäiset pohtivat, kuinka sumuttaa tyhmää kansaa. Onneksi sattui elämässä olemaan sillä hetkellä kirkas hetki ja onnistuttiin näyttelemään hetki viriiliä senioria.

Onneksi porukassa oli yksi nero, joka laati taustalta iloisen ja valoisan suunnitelman.
Ensimmäinen askel oli keksiä ryhmälle nimi, jolla olisi kiva kaksoismerkitys: perspyllykkä.

Porukan omassa piirissä hellyttävät lempinimet on tarkastuspyllykkä, baaripyllykkä ja kankipyllykkä.
Tällä kokoonpanolla pääsi seniorit viilaamaan veronmaksajia silmään ja aiheuttamaan kuntalaisille pahaa mieltä neljäksi vuotta.

Meni neljä vuotta ja koko kunta oli saatu sekaisin ja seniorit alkoi jopa keskenään riitelemään.
Mutta onneksi iloisa taustatäti keksi, että laajennetaan seniorit nuorempiin. Eräs nuorempi ehdotti, kohtuu rumastikin, että kannikat liittyy kiertäjiin.
Kankipyllykkä kröhisi ja kähisi, että ei helvetissä käy. Jos siellä on nyt yksi v@#un ratinkiertäjä, niin jo yhteisöpalstan kurpitsatkin nauraa, kun lisäksi on baarikiertäjä ja kiertokanki, tarkastuskiertäjästä puhumattakaan.

Ja niinhän siinä kävi, kuten Tokmannin mainoksessa tavataan sanoa, että pyllykät saivat ratinkiertäjän ja hieman muuta uutta pyllykkää listoilleen.

Nämä uusien pyllyköiden lempinimet julkaistaan tarinan jatko-osassa, joten tarina ei pääty perinteiseen, sen pituinen se -lauseeseen.