Voiko joka hautuumaalta varata itselleen hautapaikan?
Onko teillä tietoa?
48
452
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikilla on oikeus saada hautapaikka oman kotikunnan seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. Vainajan omaiset voivat hankkia hautapaikan seurakunnan hautausmaan toimiston kautta. Hautapaikkaan vaikuttaa se, onko kyseessä arkkuhautaus vai tuhkan hautaaminen.
Jos vainajalla ei ollut kotikuntaa tai hän asui ulkomailla, hautapaikan saa sen seurakunnan alueelta, jossa vainaja viimeksi Suomessa asui.
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hautausmaat toimivat yleisinä hautausmaina, joilta myös kirkkoon kuulumaton vainaja on oikeutettu saamaan hautapaikan.
Seurakunnilla on lisäksi tunnustuksettomia hauta-alueita vainajille, jotka eivät olleet seurakunnan jäseniä. Seurakunnat voivat periä hautauspalveluista maksuja.
Myös hautaustoimiston voi valtuuttaa huolehtimaan hautapaikan sopimisesta seurakunnan kanssa.
Hautapaikka voi olla uusi hautapaikka kotipaikkakunnalta tai sukuhauta. Jokaisella on oikeus hautapaikkaan kotipaikkakuntansa hautausmaalla, riippumatta siitä onko kuulunut seurakuntaan vai ei. Toiselta paikkakunnalta uutta hautapaikkaa tulee anoa seurakunnalta.- Anonyymi
Mitä jos puoliso on toiselta paikkakunnalta kotoisin kuin mistä itse on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos puoliso on toiselta paikkakunnalta kotoisin kuin mistä itse on?
Vainaja on mahdollista haudata myös muualla sijaitsevalle hautausmaalle. Vainaja voidaan haudata esimerkiksi synnyinpaikkakunnalleen. Tällöin haudan varaamisesta on sovittava kyseisen paikkakunnan seurakunnan kanssa . Näin esim Helsingissä. Oman kaupungin nettisivuilta varmasti löytyy tietoa paikkakunnasta johon haluat vainajan haudattavan.

Aivan ja kuljetus maksaa maltaita. Uurna tietysti kätevämpi.
- Anonyymi
Kuka määrää hautapaikan?
Lain mukaan järjestys on seuraava: vainajan nimeämä henkilö, puoliso sekä lähimmät perilliset yhdessä, lähimmät perilliset yksin, muu läheinen tai kunta. - Anonyymi
Yksi viesti poistettu.
- Anonyymi
Mjaa
No ei ole tietoa, mutta minun mielestäni kaikki tulisi haudata Lemille, sillä sieltä saa niin hyvää särä - nimistä safkaa, että sulat pyörivät kuuluisissa jaloissa.
(naurua)- Anonyymi
Missä Lemi on?
- Anonyymi
Asiaa voi tiedustella Taipaleen seurakunnasta johon Lemi liittyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä Lemi on?
Lemi on noin 3000 asukkaan viihtyisä ja vireä maalaiskunta Etelä-Karjalassa valtateiden 6 ja 13 välissä. Vain 20 minuuttia Lappeenrannasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa voi tiedustella Taipaleen seurakunnasta johon Lemi liittyi.
Kiitos tiedosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lemi on noin 3000 asukkaan viihtyisä ja vireä maalaiskunta Etelä-Karjalassa valtateiden 6 ja 13 välissä. Vain 20 minuuttia Lappeenrannasta
Juurikin näin
Taas tämän särän valmistaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu, joka ei ihan kaikilta onnistu, koska puitteet eivät riitä.
Hautajaisissa on hienoa se että on elossa.
(hihitystä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tiedosta.
ole hyvä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ole hyvä
Tosin mun ei tarvii hautapaikkaa itelleni miettiä vielä pitkään aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin
Taas tämän särän valmistaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu, joka ei ihan kaikilta onnistu, koska puitteet eivät riitä.
Hautajaisissa on hienoa se että on elossa.
(hihitystä)https://apetit.fi/reseptit/sara-eli-ylikypsa-lammas-leivinuunissa/
- Anonyymi
Mä en oo mikään ätmi, menikö jakeluun!? Eikä oo kukaan muukaan paitsi ehkä sinä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin
Taas tämän särän valmistaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu, joka ei ihan kaikilta onnistu, koska puitteet eivät riitä.
Hautajaisissa on hienoa se että on elossa.
(hihitystä)Onnistuu myös sähköuunissa
https://yhteishyva.fi/reseptit/lampaanpaistia-saran-tapaan/recipe-22911 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin mun ei tarvii hautapaikkaa itelleni miettiä vielä pitkään aikaan.
No aloittaja mietti jo asiaa.
- Anonyymi
Tarkoitat sellaisia kuin sinä olet. Oot tainnu poikaparka menettää elämänhalus ja toivot, että joku muu kuin sinä kuolisit nuorena. Otan osaa.
- Anonyymi
Ei kuulu sulle, miehenraato!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No aloittaja mietti jo asiaa.
Aina välillä.
- Anonyymi
Sun kannattaa sitte jo kattoa hautapaikkaa itelles, jos te ätmit kerran voitte kuolla koska tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina välillä.
Ja minä kerroin miten toimia hautapaikan suhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä kerroin miten toimia hautapaikan suhteen.
Niin kerroit, kiitos siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin
Taas tämän särän valmistaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu, joka ei ihan kaikilta onnistu, koska puitteet eivät riitä.
Hautajaisissa on hienoa se että on elossa.
(hihitystä)Juu, hautajaisissa ei monikaan mieti, että tuolla arkussa on joku päivä itsekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin
Taas tämän särän valmistaminen onkin sitten jo ihan toinen juttu, joka ei ihan kaikilta onnistu, koska puitteet eivät riitä.
Hautajaisissa on hienoa se että on elossa.
(hihitystä)Hautajaisissa on usein lihakeittoa ainakin maaseudulla.
Entäs sitten jossain ihmis syöjäheimon hautajaisissa, tarjotaanko siellä vainajaa?
- Anonyymi
Joku aika sitten Satakunnan kansassa oli jonkun 1993 syntyneen kuolinilmoitus, sairaskohtaus oli kuolinsyynä.
- Anonyymi
Jotkut kuolevat hyvin nuorena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut kuolevat hyvin nuorena.
Pahat ja muille pahaa tekevät sensijaan saavat elää hyvinkin vanhoiksi, mutta kiltit ja muille hyvää tekevät otetaan täältä pois nuorina.
Varmaan siitä syystä, etteivät voisi tehdä hyvää muille.
Pahat sensijaan saavat elää, että saavat tehtyä mahdollisimman paljon pahaa ja kärsimystä muille täällä oleville, eikös ole aika erikoinen asia.
- Anonyymi
Voit mennä makaamaan sinne arkkuun ja todeta muille, että olit tässä ensin.
- Anonyymi
Joo 😀
- Anonyymi
Hautakivenkin voi hankkia valmiiksi ja kaivertaa siihen nimen ja syntymäajan.
Hautausmaalla oli yksi kivi, jossa oli nimi ja syntymäaika, kuolinaika puuttui.
Toisaalta kannattaako rahoja tuhlata kalliiseen hautakiveen, vaan puinen risti ajaa saman asian, koska seurakunta ottaaa haudan uudelleen käyttöön 25-30 vuoden kuluttua ja siiihen haudataan joku muu ja kallis hautakivi on senjälkeen kivijätettä.
Puinen risti kestää hyvin 25-30 vuotta.
Arkunkin voi hankka valmiiksi ja laittaa makuuhuoneeseen, niin siinä on hyvä sitten totutella arkussa makaamiseen ja jos se tuntuu mukavalle, niin voi myydä vaikka sängyn pois.- Anonyymi
Puinen risti ei kestä Suomen ilmastossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puinen risti ei kestä Suomen ilmastossa.
Painekyllästetty risti kestää varmasti 30 vuotta varsinkin jos upottaa eläessään ristin puuöljysaaviin muutamaksi vuodeksi.
Myös arkun voi tilata painekyllästettynä tai tehdä itse, ruostumattomia ruuveja suositellaan arkun kasauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puinen risti ei kestä Suomen ilmastossa.
Kyllä kestää sen aikaa, mitä hautapaikan omistus kestää ennen kuin se otetaan uudelleen käyttöön.
Jos ei puinen risti kestä suomen ilmastossa, niin eivät puutalotkaan kestä. - Anonyymi
Kannattaako ristiäkään? Ne tärkeät ihmiset kyllä muistaa kuolleen, kunnes muisti tai oma henki menee. Ja kun ei enää kukaan muista on kaikki tärkeät sitten ollu siinä. The end. Muitten elämä jatkuu silti. Ei meistä kukaan ikuisesti jonkun ikävöitävänä ole ja kivet haudalla on turhia silloin, kun ketään ei enää kiinnosta muistaa tai edes tunne kuka olit.
Ei ihmisen elämä koiran elämää kummempi ole. Joskus ei vaan kukaan enää kaipaa. Ja se on elämää.
Jasu - Anonyymi

JasuIhminen vaan pruukaa pitämään omaa elämäänsä ja olemassa oloaan niin hemmetin ihmeenä ja isonakin asiana. Totuus on, että kuoltuamme meistä kukaan ei ole sen enempää, kun hiiri jonka loukutit.
Se on vaan ihmisen suuruudenhulluutta luulla olevansa jotain spetaakkelimaista maapallolla. Samaa paskaa ja kuonaa lopulta kaikki. 😆
Ylimielistä ihmisitä ei tarttisi pitää yhtään minään. Ei kenenkään elämä ole enemmän kun kun toisen, edes sen hiiren.
Jasu
- Anonyymi
Etukäteen ei voi varata mistään. Yleensä haudataan oman seurakunnan tai asuinkunnan hautausmaalle.
- Anonyymi
Minulle on sanottu, etten ole lyhytkasvuinen ja uskon heitä, en teitä.
- Anonyymi
Mä en oo lyhytkasvuinen enkä mahdu lasten arkkuun, menikö jakeluun!?
- Anonyymi
Isänikin on 172 cm pitkä ja aiemmin luulin olevani häntä pitempi, koska näytän pitemmältä ja hän, joka minua täällä sanoo lyhyeksi, on todellisuudessa itse lyhyt, varmaa joku 150 cm pitkä.
- Anonyymi
Minut pitää haudata jonkun ohrapeltoon. Siitä ohrasta sitten tehdään rieskaa ja olutta. Ja kas, te syötte ruumini ja juotte vereni. 😇
Paitsi ne titaaniset osat...
>simiti<- Anonyymi
Tuo on laitonta.
- Sheena
- Anonyymi
Ei voi varata itselleen hautapaikkaa... mutta jos sattuu olemaan sukuhauta, niin siihen voi mahdollisesti päästä kun ihmisestä aika jättää.
- Sheena- Anonyymi
Itse olen jo aloittanut mauseleumini rakennustyöt.
Ylämaan graniittia on mennyt jo jo 30 tonnia eikä loppua näy.
Untuvapatja ja peite ovat jo nekin ommeltuina ja Saunalahden nettiyhteys kytketty ikuisuus sopimuksella suoraan arkkuun.
- Anonyymi
Tuhkat voi siroitella maanomistajan luvalla vaikka ohrapeltoon, mutta ruumista sinne ei saa haudata mätänemään. Tuli Simitin heitosta mieleen.
Itse olen toivonut omaisteni sirottelevan tuhkani joko veteen tai johonkin kauniiseen luontoon, mihin nyt luvalla saa tuhkani jättää. Kirkonmaalle en halua.
Jasu- Anonyymi
Eikä myöskään mitään muistomerkkejä tms. En koe tärkeeksi, että kuka vaan pällistelijä kövelee hautani ohi ja tuumaa, jaa toikin kuollu. Tai tulee kivelle ulisemaan.
Miettiä voi tykönään, vaikka maailman toisella laidalla.
Jasu
- Anonyymi
Olen nähnyt yhden haudan, jossa lukee vainajan ammatti: maanviljelijä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus167180- 1992567
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1062026En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761548Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911089- 41990
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46969- 78870
- 45739
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka7728