Miksi Raamattu tulee juuri siltä alueelta?

Humanistina pohdin usein ihmiskunnan kehityksen historiaa ja suuren mittaluokan asioita kuten maan tuotantokykyä ja sen vaikutuksia imperiumien voimaan. On tunnettu fakta, että länsimaisen sivilisaation historian juuret ovat Niilillä, Kaksoisvirtainmaalla ja Kreikassa. Tämä perustuu ihan maan kykyyn kasvattaa ja tuottaa viljaa, jolla ihmiset pysyvät hengissä ja imperiumin koko saadaan suureksi.

Tästä päästään johtopäätökseen, että näiden kolmen hedelmällisen alueen risteyskohdassa on Raamatun syntyseutu. Raamatun syntyseudolla on lisäksi yksi positiivinen ominaisuus eli Gihonin lähde Jerusalemissa. Se on globaalisti harvinainen rytminen lähde, joka tuottaa vettä Juudean ylängölle ja mahdollisti hedelmien viljelyn jo pronssikaudella.

Tästä päästään siihen kysymykseen, että onko ihmiskunnan historia sittenkin vain geologian muokkaamaa? Hyvä esimerkki on Pohjois-Amerilla. Sen länsi- ja itärannikoilla on hedelmälliset, vuoriston eristämät alueet. Vuorten välissä on kuivat tasangot, jotka eivät tue isoa populaatiota ja sivistystä. Pohjois-Amerikassa on jopa piirikuntatasolla esimerkkejä siitä, kuinka maantiede vaikuttaa politiikkaan. Esimerkkinä on piirikunta, joka maaperän perusteella on edullista puuvillan kasvatukselle ja sen vuoksi piirikunta on vieläkin republikaaninen.

Mitä mieltä palstalaiset ovat asiasta? Onko länsimainen sivistys vain seurausta siitä, että Niili, Eufrat, Tigris ja Kreeta ovat siellä missä ne nyt ovat?

19

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi tekijä varmasti on se, että Lähi-itä oli mantereiden välisten kulku- ja kauppareittien risteyskohdassa.

      Varmaankin uskontoja on voinut syntyä missä tahansa, mutta tällaiset liikenteen risteyskohdat ovat edesauttaneet siellä syntyneiden uskontojen leviämistä laajemmalle alueelle ja niiden kannattajien määrä on lisääntynyt.

    • Anonyymi

      Myös Amerikassa oli Inkat ja Mayat etc. melko iso imperiumi. Heidän Popol Vuh teos on vaikuttanut jonkin verran maailmanlaajuisesti. Ja sieltä on peräisin monet hyötykasvit joiden tärkeys on suuri.

      Japania ja Koreaa sekä Kiinaa ei sovi myöskään unohtaa. Näiden kieli vain ei sovellu koko maailmassa käytettäväksi.

      Raamatun merkitys on ehkä henkivaltojen vaikutusta. Ne kokevat hyötyvänsä siitä paljon. Enkelit ja henkivallat.

      Intia on myös tehnyt paljon kirjoituksia.

      • Anonyymi

        "Japania ja Koreaa sekä Kiinaa ei sovi myöskään unohtaa. Näiden kieli vain ei sovellu koko maailmassa käytettäväksi."

        Ei niin, kun sitä ei ole osattu levittää oikealla tavalla. Eli asein ja kansanmurhin. Japanikin keksi edes yrittää sitä vasta 1920-luvulta lähtien ja silloin aika oli ikään kuin jo ajanut sen ajatuksen ohi. Mutta hyvä yritys kuitenkin, joka onnistuakseen tosin olisi vaatinut ydinpommin.

    • Anonyymi

      leipää 🤔 vittu siinä on energiaa , eli vehnän viljely egyptissä räjäytti ihmismassat
      ja heidän kurissa pitämiseksi luotiin uskonto

      • Anonyymi

        Eikö uskonto kuitenkin ole inhimillisempi tapa kuin ruoska ja kahleet? Muurahaisetkin osaavat ottaa orjia, mutta eivät myrkytä ihmisiä, vaan ihmiset myrkyttävät muurahaisia, kun muurahaiset eivät koskaan ole edenneet edes alkeelliseen uskontoon saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        muurahaisten murkina , hiiri , mutta erityisesti rotta on viljelijöiden kauhu

    • Sinä olet kapiainen ja tappaja ammatiltasi, joten älä jauha paskaa humanismista. Onko sinulla ylempi korkeakoulututkinto siitä?

      Eipä ole, joten niinpä!

    • Minua kiinnostaa uskontojen kehittyminen, erot ja samankaltaisuus. Jahven on sekoitus Baalia ja Atonia. Jälkimmäinen toi monoteismin Israeliin, mutta siihen edettiin monolatrian kautta. Israel tunnusti ensin muut jumalat todellisiksi, mutta Jahve ei hyväksynyt niiden palvomista rinnallaan. Tämä näkyy jo Raamatussa.

      • Anonyymi

        "Israel tunnusti ensin muut jumalat todellisiksi, mutta Jahve ei hyväksynyt niiden palvomista rinnallaan."

        Niin, siis papisto kehitti Jahvelle erinäisiä mielipiteitä, jotka sattuivat sopimaan senhetkisen eliitin tavoitteisiin.

    • Anonyymi

      Niilin vedessä on aivan varmasti liuenneina jotain aineita, jotka saavat sikäläiset ihmiset sekoamaan. Raamatun pehmeäpäiset tarinat eivät ole muutoin selitettävissä.

      Mutta sitä en tosiaan pysty selittämään, miksi jotkut jopa vielä nykyään ottavat nuo entisaikojen houruiset höpinät ihan tosissaan.

      • "Niilin vedessä on aivan varmasti liuenneina jotain aineita, jotka saavat sikäläiset ihmiset sekoamaan. Raamatun pehmeäpäiset tarinat eivät ole muutoin selitettävissä."

        Ne kertomukset olivat muinoin parasta mahdollista tietoa. Molemmissa sivistyksen kehdoissa, Egyptissä ja Mesopotamiassa uskottiin esimerkiksi siihen, että taivaalla on kansi, sen takana on vettä ja päivänvalo on auringosta erillistä valoa. Nuo olivat ihan loogisia johtopäätöksiä havainnoista, mutta ne olivat vääriä johtopäätöksiä.

        "Mutta sitä en tosiaan pysty selittämään, miksi jotkut jopa vielä nykyään ottavat nuo entisaikojen houruiset höpinät ihan tosissaan."

        Nuo muinaiset ihmiset eivät olleet sekopäitä koska heidän maailmankuvansa perustui parhaaseen mahdolliseen tietoon. Sen sijaan nykyaikana noihin tarinoihin uskovat ovat sekopäitä koska modernien havaintojen ja maailmankuvan perusteella muinainen maailmankuva oli virheellinen ja sen vuoksi siihen uskominen vieläkin on harhaisuutta.

      • Anonyymi
        Extremist_atheist kirjoitti:

        "Niilin vedessä on aivan varmasti liuenneina jotain aineita, jotka saavat sikäläiset ihmiset sekoamaan. Raamatun pehmeäpäiset tarinat eivät ole muutoin selitettävissä."

        Miten niin vääriä johtopäätöksiä. Eikö ilmakehä ole kansi, suorastaan kupu? Atomien väliset reiät mahdollistavat tähtien valon läpäistä ilmakehä.

        Vesi nyt tosin on enemmän osa tuota kupua, mutta sataakseen alas sen on lähetyttävä kuvun eli ilmakehän takana olevaa kylmää avaruutta . Eli ei nyt ihan kauhean pielessä ollut tuokaan ottaen huomioon sen ajan havaintovälineet.

        Ilmiöille nyt vain noin yleensäkin keksitään selityksiä, meni syteen tai saveen, ja niinhän tiedekin toimii. Jos se toimisi jotenkin toisin, ei teorioita tarvitsisi kehittää vuosisadasta toiseen, vaan koko totuus tiedettäisiin kerralla ja sen jälkeen sitä tarvitsisi vain opettaa, kuten Katolinen Kirkko opetti Aristotelesta muutaman vuosisadan ajan.

      • Anonyymi
        Extremist_atheist kirjoitti:

        "Niilin vedessä on aivan varmasti liuenneina jotain aineita, jotka saavat sikäläiset ihmiset sekoamaan. Raamatun pehmeäpäiset tarinat eivät ole muutoin selitettävissä."

        Ne kertomukset olivat muinoin parasta mahdollista tietoa. Molemmissa sivistyksen kehdoissa, Egyptissä ja Mesopotamiassa uskottiin esimerkiksi siihen, että taivaalla on kansi, sen takana on vettä ja päivänvalo on auringosta erillistä valoa. Nuo olivat ihan loogisia johtopäätöksiä havainnoista, mutta ne olivat vääriä johtopäätöksiä.

        "Mutta sitä en tosiaan pysty selittämään, miksi jotkut jopa vielä nykyään ottavat nuo entisaikojen houruiset höpinät ihan tosissaan."

        Nuo muinaiset ihmiset eivät olleet sekopäitä koska heidän maailmankuvansa perustui parhaaseen mahdolliseen tietoon. Sen sijaan nykyaikana noihin tarinoihin uskovat ovat sekopäitä koska modernien havaintojen ja maailmankuvan perusteella muinainen maailmankuva oli virheellinen ja sen vuoksi siihen uskominen vieläkin on harhaisuutta.

        Ihminen, jopa älykäs ja myöhemmin hyvin koulutettukin, on lapsuudessaan aika puolustuskyvytön hänelle rakkaudella kerrotulle mielikuvitushömpälle.

        Kun tuon hömpötys-'sadetuksen' sisällä on viettänyt 10-15 vuotta, on ajatus värittynyt aika pahasti. Hömpötys on tullut ajatusmaailmaa värittämään siinä vaihessa, kun lapsella ei ole tietopohjaa, suhteellisuudentajua, kykyä kriittiseen ajatteluun, ja uppoa siksi hämmentävän hyvin.

        Nykyään, ainakin kehittyneisä maissa, suurin osa lapsista, vaikka olisi ihan ensimmäiset vuotensa vietänytkin epäsuotuisissa olosuhteissa, jo aika varhain törmää tietoon uskontojen heikkouksista.

        Ja loppu on maallistumisen historiaa...

        Paitsi niitten kohdalla, jotka eivät missään vaiheessa pääse houreista irti, kun eivät edes tajua, miksi edes pitäisi yrittää kyseenalaistaa noita 'ikuisia totuuksia'. Joillekin nyt vaan indoktrinaatio uppoaa syvemmälle, vaikka muilla elämäalueilla saattavat olla ihan normaaleja... Jännää, että nuo houreet purevat niin subnormaaleihin kuin piispoihin.

        Mäkipellon, Pakkalan ja Hakolan 'Jumalan synty' pitäisi olla pakollista lukemista jokaiselle;-D

    • Anonyymi

      Muutamia huomautuksia aloitukseen, joka tällä kertaa oli yllättävän vähän kristillisyysvastainen. Termiä ripulivajakkikaan ei ole käytetty lainkaan.

      "On tunnettu fakta, että länsimaisen sivilisaation historian juuret ovat Niilillä, Kaksoisvirtainmaalla ja Kreikassa. Tämä perustuu ihan maan kykyyn kasvattaa ja tuottaa viljaa, jolla ihmiset pysyvät hengissä ja imperiumin koko saadaan suureksi."

      Noista ainakin Kreikan kyky kasvattaa ja tuottaa viljaa näyttäisi heikentyneen niin paljon, että ei paljon viljaa vie, vaan tuo apupaketteja. Epäilemättä vilja liittyy Kreikankin historialliseen menestykseen, mutta ei välttämättä niinkään paljon heidän itsensä viljelemänä.

      "Raamatun syntyseudolla on lisäksi yksi positiivinen ominaisuus eli Gihonin lähde Jerusalemissa. Se on globaalisti harvinainen rytminen lähde, joka tuottaa vettä Juudean ylängölle ja mahdollisti hedelmien viljelyn jo pronssikaudella."

      Ai sen takia siitä hemmetin tomppelien vuoren juuresta pitää tapella jytistää vuosisadasta toiseen. Hyvä tietää tuokin. Ymmärrän hyvin, miksi Herra on luvannut alueen milloin kenellekin, joka vain on keksinyt sitä vaatia omakseen.

      "Tästä päästään siihen kysymykseen, että onko ihmiskunnan historia sittenkin vain geologian muokkaamaa?"

      On, mutta sitä mieltähän oli jo ennen Peter Zeihania jollain tavoin myös Karl Marx.

      "Hyvä esimerkki on Pohjois-Amerilla. Sen länsi- ja itärannikoilla on hedelmälliset, vuoriston eristämät alueet. Vuorten välissä on kuivat tasangot, jotka eivät tue isoa populaatiota ja sivistystä."

      Ei ehkä populaatiota, sillä paikalla asuvaa populaatiota, mutta sivistystä kyllä. Ilman tuota Jumalan hylkäämää puolikuivaa aroa melkoinen osa westerneitä olisi jäänyt tekemättä ja olisi kyllä melkoinen lovi nykyaikaisessa sivistyksessä, tai ainakin 1950-70-lukujen sivistyksessä. Tuokin olisi jäänyt tekemättä:

      https://www.youtube.com/watch?v=N4IBknsis7I&t=70s

      "Mitä mieltä palstalaiset ovat asiasta? Onko länsimainen sivistys vain seurausta siitä, että Niili, Eufrat, Tigris ja Kreeta ovat siellä missä ne nyt ovat?"

      Länsimaisen ja muunkin sivistykseksi nykyään miellettävän kannalta Kreetan tärkein ominaisuus on se, että se on Välimeressä ja että Välimeri muistuttaa Pohjanlahtea huomattavasti enemmän kuin suurin osa Kiinan rannikkoa. Mutta noin muuten olet ihan oikeassa kyllä.

      • "Ei ehkä populaatiota, sillä paikalla asuvaa populaatiota, mutta sivistystä kyllä. "

        Maan tuottokyky sanelee populaation koon ja populaation koko sivilisaation kehitysasteen. Amerikan villi länsi ja rajaseutu ei ollut erityisen sivistynyttä ja tasankojen alkuperäisasukkaat olivat metsästäjäkeräilijöiden tasolla, juuri sen vuoksi, ettei tasangot tuottaneet enempää ruokaa. Sedentismiä ja kehittyneempiä yhteiskuntia oli alueilla, jotka tuottivat enemmän ruokaa kuten esimerkiksi Tyynenmeren luoteisrannikolla taisi olla koko mantereen suurin väestöntiheys.

      • Anonyymi
        Extremist_atheist kirjoitti:

        "Ei ehkä populaatiota, sillä paikalla asuvaa populaatiota, mutta sivistystä kyllä. "

        Maan tuottokyky sanelee populaation koon ja populaation koko sivilisaation kehitysasteen. Amerikan villi länsi ja rajaseutu ei ollut erityisen sivistynyttä ja tasankojen alkuperäisasukkaat olivat metsästäjäkeräilijöiden tasolla, juuri sen vuoksi, ettei tasangot tuottaneet enempää ruokaa. Sedentismiä ja kehittyneempiä yhteiskuntia oli alueilla, jotka tuottivat enemmän ruokaa kuten esimerkiksi Tyynenmeren luoteisrannikolla taisi olla koko mantereen suurin väestöntiheys.

        No viittasinkin juuri siihen, mistä linkin esimerkkikin kertoi, että liki asumaton puolierämaa tuki sivistystä siellä rannikolla, Hollywoodissa, ja sitä kautta koko ns läntisessä maailmassa television ansiosta.

        Olemme siis itse asiasta samaa mieltä.

    • Anonyymi

      keisari julistettiin jumalaksi kuoltuaan eli nousi taivaisiin ja jeesus tiesi tämän
      jeesus sitten päätti että hänen kauttaa kaikki voivat nousta taivaisiin

      • Anonyymi

        Apoteoosi on nimi asialle ja jeesus tiesi tämän 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apoteoosi on nimi asialle ja jeesus tiesi tämän 🤔

        Niinpä niin. Olenhan sanonut sen jo monta kertaa, että Raamattu on Totuus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      20
      5054
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      2
      2841
    3. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      136
      1290
    4. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      100
      1268
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1210
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1084
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      17
      883
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      168
      835
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      61
      763
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      35
      732
    Aihe