kyllä se piru huusi ,,riteys kemijoki ounasjoki,,siitä tulee jo sukunimiäja jauho säkki.

kuka oli tolloin kauppias.

sukunimet

rukoilkaa jumalaa.
nyt ne tulee.

Monet naispuoliset desantit tuomittiin sen sijaan vankeuteen, tunnetuin heistä lienee Kerttu Nuorteva. Virallisten asiakirjojen mukaan Suomessa teloitettiin, kuoli tai tuomittiin elinkautiseen vankeuteen talvisodan ja jatkosodan aikana yhteensä 785 desanttia, mutta todellinen lukumäärä lienee lähellä tuhatta.

Jatkosodan aikana vuonna 1942 kaksi kuolemaan tuomittua desanttia teki itsemurhan ennen teloittamista, yksi karkasi, kaksi armahdettiin ja kolme kuoli kiinni otettaessa saamiinsa vammoihin. Vuonna 1943 armahdettiin kuusi kuolemaan tuomittua desanttia, yksi teki itsemurhan ja yksi teloitus on epävarma. selvennä Vuonna 1944 kolme Lapin sodan aikaista vakoilijaa sai elinkautiset

Puna-armeijan tuhoisimmasta partisaani-iskusta 80 vuotta – viranomaiset pesivät verta käsistään, vuosien jälkeenkin alueen lapset pelkäsivät nukkua
Lokan partisaani-isku vei 21 ihmisen hengen


Neuvostoliiton jatkosodan aikana Suomeen tekemissä partisaani-iskuissa kuoli kaikkiaan 181 siviiliä. Joukossa oli lukuisia lapsia.

Syvälläkin vihollisensa alueella liikkuneet partisaanit iskivät 45 kertaa, eli yksi isku vei keskimäärin neljän ihmisen hengen.

Lapissa rintamalinjat eivät missään vaiheessa olleet vakiintuneet, ja pitkien metsätaivalten läpi pääsi todennäköisesti ilman pientäkään riskiä kiinnijäämisestä pitkälle naapurivaltion alueelle. Niin suomalaiset kuin neuvostoliittolaisetkin.

Partisaanien lisäksi rintamalinjojen takana toimi desantteja, jotka olivat yksittäisiä vakoilijoita ja sabotöörejä, monesti laskuvarjolla kauemmas Suomen alueelle tiputettuja. Desantit sekoitetaan usein partisaaneihin, mutta kyse on erilaisista toimijoista.

Pahin yksittäinen partisaani-isku suomalaista siviiliväestöä vastaan tapahtui 14. heinäkuuta 1944, päivälleen 80 vuotta sitten.

Siihenasti tuhoisimmasta partisaani-iskusta, Seitajärven iskusta, oli kulunut vain viikko. Seitajärvellä kuoli kaikkiaan kuusitoista ihmistä.

Partisaaneilla oli tapana seurata kylien elämää muutama päivä ennen iskua. Osasto Stalinets odotti aikansa, ja hyökkäsi sopivaksi katsomanaan hetkenä Lokan kylään.

Lokka sijaitsee Sodankylän pohjoisosissa. Kylä on yhä olemassa, mutta alueen asutusta on jäänyt myös Lokan tekojärven alle. Kylä sijaitsee tekojärven kaakkoislaidalla. Lokka tunnetaankin nykyään järvestä, mutta alue on todistanut myös sotahistorian tragedioita.

1944 Lokan kyläläiset tiesivät partisaanien olevan todellinen uhka. He olivat pyytäneet evakuointia, mutta viranomaiset eivät tähän suostuneet.

Erämaakylien siviilien evakuointia olivat vaatineet myös alueen sotilasjohtajat, kuten majuri Oiva Willamo ja Lapin sotilastoiminnasta jatkosodan aikana vastanneen natsi-Saksan kenraalieversti Eduard Dietl.

Lapin läänin maaherra Kaarlo Hillilä ei myöntynyt evakuointeihin. Taustalla oli osittain resurssipula, sillä autoja tarvittiin sotatoimissa.

Hillilä myös arveli evakuointien heikentävän puolustustahtoa. Tätä argumenttia vastaan puhuu se, että Ruotsiin evakuoitiin kymmeniä tuhansia lapsia ilman vaikutusta sotatoimiin.

Martta Ruha oli kahdeksanvuotias iskun tapahtuessa heinäkuisena perjantaina. Hän muisteli tapahtunutta Kodin Pellervolle vuonna 2016.

– Olin odottanut muiden lasten kanssa pihalla vauvan parkaisua ja kutsua Pemmalan taloon, missä Hilda-täti oli juuri synnyttämässä. Äitini oli mennyt navettaan iltalypsylle Enna-tädin ja Raili-serkkuni kanssa, ja mummi oli naapurin kanssa kahvinkeittopuuhissa ulkokeittiössä.

– Yhtäkkiä alkaa kauhea ampuminen, mitä seuraa hirvittävä sekasorto! Pian näin Railin juoksevan pellon laitaa, hän juoksi jokirantaa kohti kuin villivarsa. Keltaiset kiharat vain hulmusivat. Lähdin Railin mukana rantaan, missä yksi kylän vartiosotilaista työnsi venettä vesille. Hän oli loukkaantunut hyökkääjien luodeista, kuten kaksi muutakin vartiomiestä. Samoin Raili oli haavoittunut lonkkaan juostessaan ulos navetasta, Ruha kertoi lehdelle.

Kodin Pellervon mukaan pakenijat jatkoivat joen yli veneellä vastarannalle, mistä he jatkoivat kulkua nopeasti eteenpäin metsän suojassa. Lopulta he tulivat Korvasen tien varteen.

– Siellä meitä vastaan tuli seitsemän polkupyörillä liikkuvaa suomalaista sotilasta. He olivat lähteneet tiedusteluretkelle katsomaan, mitä Lokassa – jonne Korvasesta oli matkaa seitsemäntoista kilometriä – oli tapahtunut, kun sieltä nousi savu eikä puhelin vastannut.

Sotilaat antoivat tarvitsijoille ensiapua ja ottivat kenttäpuhelimella yhteyden esikuntaan. Saksalaisia autoja lähti Lokkaan evakuoimaan jäljellä olevat asukkaat.

– Kuulin aikuisten puhuvan siinä, että ainakaan Hilda ei ole voinut pelastua hyökkäyksestä, hänhän oli juuri synnyttänyt lapsen. Kun ensimmäinen kuorma-auto tuli Lokasta takaisin, istui Hilda siinä vauva sylissään! Hänellä oli musta takki ja musta hattu. Vauva oli kääritty valkoisiin, ja tuonnempana hän sai nimen Taisto, Ruha kertoi.

Lokassakuoli kaikkiaan 21 suomalaista. 18 oli siviilejä, kaksi sotilaita. Eniten kärsi Kumpulan perhe, joka menetti äidin ja viisi lasta. Nuorin oli alle kuukauden ikäinen.

Päätös olla evakuoimatta kylää vieritti väkisinkin osan syyllisyydestä suomalaisen siviilihallinnon niskoille, joka ei ollut suostunut evakuointeihin. Maaherra Hillilä samoin kuin alueen nimismies Aaro Raappana joutuivat tikunnokkaan.

Tapauksen tiimoilta suoritettiin tutkinta ja pidätys. Tietokirjailija Jonna Pulkkinen epäilee, että viranomaiset peittelivät pidätyksellä omia laiminlyöntejään. Nimismies Raappana pidätti Lokan lähellä asuneen Rikhard Uusitalon epäiltynä partisaanien avustamisesta.

– Se on saattanut olla savuverho sille, että viranomaiset toimivat todella löperösti. Lokassa kovasti odotettiin, että heitä lähdettäisiin evakuoimaan, mutta sitä ei koskaan ehtinyt tapahtua, Pulkkinen kertoi Yleisradiolle vuonna 2021.

Näyttöä Uusitalon syyllisyydestä ei löytynyt missään vaiheessa.


Lokkalaisia uhreja kunnioittava muistokivi Sodankylän hautausmaalla. (Kuva: CC BY-SA 3.0 (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0) / Wikimedia Commons))
Vieläpitkään sotien jälkeen alueella elettiin partisaanien pelossa.

– Kyllä ne pelkäsi vanhemmat ihmisetkin. Minun enon talossakin oli kaksi tai kolme kivääriä seinällä ja jokaisessa oli panokset lippaassa jatkuvasti. Semmoista se oli, että jatkuvasti peljättiin, Voitto Kavakka kertoi Yleisradiolle vuonna 2021.

Vielä 1960-luvulla jos kyläläiset havaitsivat itään johtavia outoja latuja tai jälkiä, niistä tehtiin ilmoitus.

Kavakka oli iskun aikaan paikalla vain 10 kuukauden ikäisenä vauvana. Häneen on jäänyt iskusta jälki, vaikka kymmenkuukautisen muistiin ei paljon jäänyt.

– Se on vaikuttanut sillä tavalla, että minä olen lapsesta asti heräillyt monta kertaa yössä ja minun on aina pitänyt varmistaa, että asiat on kunnossa. Enkä ole kyllä koskaan täyttä yötä nukkunut, sitä on aina jonkun tunnin päästä herännyt.

Kavakan pakoveneessä kuoli useampi ihminen partisaanien luoteihin, mutta Kavakka selvisi Helmi-äitinsä kanssa. Pikakiväärin lippaan vaihdon aikana oli mahdollisuus paeta, kun tulitus taukosi.

Vuosien jälkeenkin ja rauhan tultua lasten partisaanipelko iski etenkin öisin, jolloin he heräilivät varmistamaan, että kaikki oli hyvin.

Yleisradion mukaan Lokan kylän viereisen Kotivaaran rinteellä oli Kavakan lapsuudessa suuntamerkkinä surmatun venäläisen partisaanin pääkallo.

– Se oli semmonen merkki meille poikasille, kun se oli kannon nokkaan pantu se valkoinen pääkallo. Se oli merkkipaikka, kun siihen osasimme tulla marjareissuilta, niin siitä osasi kotiinkin.

kittilän kunnan joHtaj a kurula suku desaNTTI

jolanki..k-kauååia s desantin åpårå