ismo alanko&hassisen kone&sielun veljet

Törmäsin siekkareihin ekan kerran telkkarin kautta kasariluvulla. Olin silloin pikkulapsi. Muistan elävästi säkenöivä voima-laulun esityksen teeveestä. Joku ihmeellinen hurmiotila oli jossa oli jotain samanlaista lavajuttua kuin Dingolla että se meni hysterian puolelle. Ismon liikkeet lavalla siekkarien aikana jäi ikuisiksi ajoiksi mieleen. Noin pitääkin liikkua tuollai kun tommosta musaa esittävät. Mieluisin siekkarit levy ollu ihan sieltä alusta asti livelevy sielun veljet ja esim laulut hovimestari ja hymyilevät käärmeet sekä pieni pää.

Hassisen kone toimi ennen siekkareita ja empä vuosien aikana ole voinu olla välttyä kuulemasta hassisen konetta kun moni radio soitattanut niitä. Oliko jopa niin että joskkus rappiolla oli soittokiellossa? Jotkut tahot oli ymmärtäneet väärin biisin sanoman.

Sitten ismo alkoi eraantua noista kahesta bä'ndistään ja siirtymävaihe(luonnnollisesti)soolouralle. Kun suomi putos puusta on mm lama-ajasta kertova levy ja on sillä syvempikin merkitys tietenki nkuten Ismo itse niin tainnut kertua telekkarissa. Levyltä jäänyt mieleen hyvin kaksi; nimibiisi ja masentunut ameeba.

pari kolme vuotta siitä eteenpäin oli hurja kokeiluvaihe esittää konetyylistä musaa jonka seurauksesta tekivät levyn jäätyneitä lauluja. Sieltä omat lempparit miljonäärien yö, demokratiaa(mutta vain tietyillä ehdoilla) sekä erityisen häikäisevä autolounas huoltamon tapaan ja unohtamatta hittibiisi extaasiin.

2000 luvulla perusti säätiö yhtyeen jonka eka studiolevy tais olla sisäinen solarium jota ekalla työpaikallani (pikkutehdas sievissä) kuuntelin usein radio novan kanavalta ja saattoipa jopa iskelmäradio radio pookissakin kuulua. Mun piti heti ostaa se levy ja on ollut yksi enitenkuuntelemistani alangon musalevyistä. Huikea musiikillinen juttu sillä levyllä. Paljon mahtavia lauluja; kosovo, sisäinen solarium, instrumentaali Sampo, paha silmä, sana leijui ja vallankumous.

ura on jatkunut vielä tähänki päevvään asti ja ismo on aina ollu kriitikoiden keskuuvessa etenkin tosi ihailtu ja ihan syystäkin. Voi olla jopa suomen paras musakartalla kautta aikain. Myös toiset musa-alan ammattilaiset on kehuneet hänen tekemisiään ja tietenkin myös ostava yleisö tietyissä vaiheissa on havainnut hänen nerokkuuden.


Kirjoittaja Juha pohjola(näkymätön mies)
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Myö ei tykätä näkymättömistä miehistä eikä kuullella niitten musatoiveita.😁

Äänestä
  • tiedätkö mitä ? Munasit itsesi. sun kommenttis on kuin pieru saharassa ja vaikka iso osa ihmisistä ei tykkäisikään minusta niin mitä väliä sillä on koska pääasia että tuntee itsensä parhaiten vai mitä?
    et sä voi eikä kukaan voi määritellä minua.

    Elämä on sen verran arvokas myös että me elämme täällä vain kerran ja jokaisen kuoleman viikatemies tulee noutamaan, myös sinut joten sun kannattas oppia arvostamaan elämän syviä asioita ja olemaan ihmisittäin.

    kirjoittaja Juha pohjola(steelesman10)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Törmäsin siekkareihin ekan kerran telkkarin kautta kasariluvulla. Olin silloin pikkulapsi. Muistan elävästi säkenöivä voima-laulun esityksen teeveestä. Joku ihmeellinen hurmiotila oli jossa oli jotain samanlaista lavajuttua kuin Dingolla että se meni hysterian puolelle. Ismon liikkeet lavalla siekkarien aikana jäi ikuisiksi ajoiksi mieleen. Noin pitääkin liikkua tuollai kun tommosta musaa esittävät. Mieluisin siekkarit levy ollu ihan sieltä alusta asti livelevy sielun veljet ja esim laulut hovimestari ja hymyilevät käärmeet sekä pieni pää.

Hassisen kone toimi ennen siekkareita ja empä vuosien aikana ole voinu olla välttyä kuulemasta hassisen konetta kun moni radio soitattanut niitä. Oliko jopa niin että joskkus rappiolla oli soittokiellossa? Jotkut tahot oli ymmärtäneet väärin biisin sanoman.

Sitten ismo alkoi eraantua noista kahesta bä'ndistään ja siirtymävaihe(luonnnollisesti)soolouralle. Kun suomi putos puusta on mm lama-ajasta kertova levy ja on sillä syvempikin merkitys tietenki nkuten Ismo itse niin tainnut kertua telekkarissa. Levyltä jäänyt mieleen hyvin kaksi; nimibiisi ja masentunut ameeba.

pari kolme vuotta siitä eteenpäin oli hurja kokeiluvaihe esittää konetyylistä musaa jonka seurauksesta tekivät levyn jäätyneitä lauluja. Sieltä omat lempparit miljonäärien yö, demokratiaa(mutta vain tietyillä ehdoilla) sekä erityisen häikäisevä autolounas huoltamon tapaan ja unohtamatta hittibiisi extaasiin.

2000 luvulla perusti säätiö yhtyeen jonka eka studiolevy tais olla sisäinen solarium jota ekalla työpaikallani (pikkutehdas sievissä) kuuntelin usein radio novan kanavalta ja saattoipa jopa iskelmäradio radio pookissakin kuulua. Mun piti heti ostaa se levy ja on ollut yksi enitenkuuntelemistani alangon musalevyistä. Huikea musiikillinen juttu sillä levyllä. Paljon mahtavia lauluja; kosovo, sisäinen solarium, instrumentaali Sampo, paha silmä, sana leijui ja vallankumous.

ura on jatkunut vielä tähänki päevvään asti ja ismo on aina ollu kriitikoiden keskuuvessa etenkin tosi ihailtu ja ihan syystäkin. Voi olla jopa suomen paras musakartalla kautta aikain. Myös toiset musa-alan ammattilaiset on kehuneet hänen tekemisiään ja tietenkin myös ostava yleisö tietyissä vaiheissa on havainnut hänen nerokkuuden.


Kirjoittaja Juha pohjola(näkymätön mies)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu