Kemijärvi on Suomen synkin työttömyyden kunta. Työpaikkoja ei synny, Taivaantulien aukio on röttelöiden keskellä ja porukat mellakoi 50 kilometti päässä olevasta vaarasta. Nuorille ei ole ammattikouluja. Mistä vetovoimaa kun ei edes omalle porukalle ei ole töitä. Pumppuvoimaloita vastustavat sai vallan. Millä tavalla Kemijärvi nousee. Lähin pumppuvoimala olisi 50 kilometriä päässä järvellä johon kukaan ei pääse tavallisella veneellä. 2 kalastajaa Sergei ja Jarmo. Kuka kantaa työttömistä huolta.
Super työttömyys kasvaa, mellakkaan
11
247
Vastaukset
- Anonyymi
Älä nyt. Onhan meillä vetovoimaa. Röttelöiden keskellä eläkeläisten baari ja kirpputori. Sinne heti ostoksille.
- Anonyymi
Vietetäänkin röttelöiden päivää. Aatu lupas panna kinttaat käteen ja alakaa hommiin. Sitä ennen pari kuppia uitossa. Kuka juhlapuhuja. Esityksiä.
- Anonyymi
Aatun opeilla ei Kemijärvi nouse. Perintörahoilla osti Uitonniemen mutta siihen fyffe loppu. Nyt on helppo kiljuu ettei tee revintulivessoja ja mökkejä kun pitää vastustaa pumppuvoimaloita.
- Anonyymi
Kemijärven surmahan on kun aikoinaan valtio on lahjoittanut suuren maa-alueet, joista on hyötynyt pieni osa kansasta.
Pienteollisuutta ei ole päässyt kehittymään, jokainen odottaa että pelastava enkeli tulee jostakin. Nyt manttaalimiehet odottavat pumppuvoimaloita. Sairas yhteiskunta. - Anonyymi
Keskusta vastaa nyt työvoimapalveluista kunnissa yksinoikeudella ja varmasti järjestää meille töitä ja hyväpalkkaisia--vai mitä
- Anonyymi
Voi olla onnikin, ettei jo sodan jälkeen syntynyt puunjalostusteollisuutta. Kemijärvi olisi silloisilla pudistusmenetelmillä saastunut iankaikkisesti. Saastuihan se toki myöhemmin, mutta on nyt puhtaahko. Sedimentti elää.
Siksi järveä heikentävät pumppuvoimalat eivät ole vastaus kiperään kysymykseen, mistä elinvoima pitäisi nyhtää.
Kestävän kehityksen matkailu ja pienteollisuus ovat vastaus elinvoiman kytemiseen ja isompaan roihuun.
Ammatillinen koulutus toimii siten, että se on säätövoimana Rovaniemelle. Kun oppilasmäärät laskevat, useampi linja on jo lopettanut täällä.
Lukio elää ulkomaisella lisällä aina Myanmaria myöten.
Onhan meillä todellakin kriittinen tilanne. Älkää Parrun Pätkää moittiko. Se toimii vapaaehtoistalkoilla ja on tärkeä päivittäinen kokoontumispaikka. Tänäänkin pannaan jalalla koreasti työväen viihdeorkan tahtiin.
Anneli Räsänen on tehnyt jo nyt kulttuuriteon.
Enemmän odotan tekoja kaupungin elinkeinopäässä. Meillähän on tulevaisuusjohtaja ja kaikkia matkailuihmisiä töissä.
Mikä tosiaankin on kaupungin osuus mahdollistajana? - Anonyymi
Mikä kulttuuriteko on Parrunpätkässä. Muut kolme yksityistä yrittää pitää kahvilaa yrittäjäriskillä. Muutama mummo ja eläkeläispappa pitää kahvilaa ilman riskiä. Kohta yrittäjät lopettaa kun ulosottomies panee oven säppiin. Nämä poliittisesti salaa tuetut ylläpitää kaupungin rahoilla kahvilaa ja ilman palkkaa, eläkkeellä kilpailee köyhän yrittäjän kanssa. Oi Kemijärvi, Kemijärvi se saa soida hoilaa Risto. Fyffeä tulee
- Anonyymi
Olet kohtalaisen väärässä. Rikastumaan jos ei juuri köyhtymäänkään siinä ei pääse kukaan. Kaupungin suuntaan toiminta on win-win.
Se on kahvion lisäksi mielenterveystoimisto, mutta rennommissa kehyksissä. Se on yhteisöjen neuvonpito/kokous/tiedotustila.
Jos siihen kaupunki roposensa tueksi iskee, kyse on siitä, että vaste on erinomainen. Vrt. olemattoman tehtaan tukeminen.
Kohtaantopaikka sanalla sanoen. Se, että ympärillä on yksityisiä röttelörakennuksia, kielii heikosta päätöksenteosta ja toimeenpanosta. Parrun Pätkän olemassaolo loistaa tähtenä toriaukealla, mutta röttelöille emme vielä ole voineet mitään.
Ihmiset hyvät, tervetuloa Parrun Pätkään. Ylimielisyyteen ei kellään ole varaa.
- Anonyymi
Aatelkaappa jos jokainen työllistäisi toisen. Maksettu summa tulee takaisin kun kierros tulee täyteen.
- Anonyymi
Eläköön sosialismi.
- Anonyymi
Korkalon vaaliareena.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879