kauko röyhkän kaikki eri kokoonpanot ja mittava tuotanto

Anonyymi-ap

Silmät kiiluen aina tsekkaan eri musanimien tuotannot että kyllä röyhkä on ollut tuottelias, niin levy kuin kirjallisuuspuolela että levyjenteon ohella häneltä on tullut myös kirjoja. Hänen laulunsanat on kuin runoutta, kirjallisuutta ja musiikinsanoista hän on jatkanut samaa tyyliä melko itsepäisesti ihan alkuajoista nykyhetkeen että kaipais ehkä jo pientä uudistumista mut toisaalta hyväksi todettu resepti on takanut hänelle hyvää näkyvyyttä sillä ainakin musaeliitti ja kirjallisuuseliitti on aina huomioineet hyvin hänen tekemiset joskaan ostava yleisö ei yhtä suurella innolla.

Oman tien kulkija, mysteerinen , nuo adjektiivit kuvvaa hyvin Kauko röyhkän taiteilijapersoonaa. En vieläkään ole täysin varma esim mitä hän on poliittisesti mitä mieltä. On kritisoinut lauluissaan sekä oikeistoa kuin myös vasemmistoa&kommunismia.

Keskinkertaisuutta-laulussa kritisoi keskiluokkaa. Tuohon aikaan häntä pidettiin liian ärsyttävänä lauluntekijänä. Eka rakkauslaulu lauralle oli selvä pesäero aiempaan . Lauralle muodostui hänelle iso hitti joka kestänyt aikaa ja soinu vuoskauvet eri radiokanavilla.

Paras röyhkän kokoonpano on minusta narttu yhtye. Heikki tikka rummuissa toimii yhtyeen aivoina ja kapellimestarina.

kirjoittaja Juha pohjola(mettäläinen junttiperusmies)

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

        Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
        Kalajoki
        143
        6132
      2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        188
        3779
      3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

        Oliko mökkiläinen taas?
        Hyrynsalmi
        29
        2713
      4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

        Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
        Maailman menoa
        476
        2702
      5. Mitä sinä mietit

        Mies?
        Ikävä
        201
        2345
      6. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        184
        1998
      7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

        Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
        Perussuomalaiset
        129
        1479
      8. Nimikirjaimet

        Kuka kaipaa ketä 🥰
        Ikävä
        58
        1294
      9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

        Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
        Tunteet
        37
        1284
      10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

        Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
        Ikävä
        72
        1056
      Aihe