happamia sanoi Torvinen ja Aulikki

Anonyymi-ap

Molemmat sanoo tämän päivän koti-lapissa sanoo olleensa hyvillään ettei päässyt. "Oli helpostus ettei päässyt, oli tarkoituskin, että nuoremmat pääsee". Hahhaa. Vittuako sitä edes asettuu ehdolle jos se on pelkkää kärsimystä.?
Vallanhimo on yksi koukuttavimmista addiktioista että eiköhän molemmat ole täkkiä purren valvoneet vaalien jälkeisen yön.

17

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Torvinen on kerrankin samaa mieltä kaikkien muiden kanssa! \;D/

      • Anonyymi

        Kumpikin palaa seuraavaan valtuustoon voimia keränneenä. Molemmilla vain epäonnistu tämän pumppuvoimala hankkeen kanssa hakeutua oikeisiin ryhmiin. Kumpikin pelkäsi junantuomaa Sirpaa joka olisi vetänyt matkassaan muitakin, ja ollut järkenä porukassa.

    • Anonyymi

      Vivoviimeinen asia on aliarvioida äänestäjiä, " tunteella manipuloituja" mistään mitään ymmärtämättömiä ihmisiä.

      Ehkä äänestäjät miettivät hyvinkin järjellä, että tämä vajaan 90 äänen saanut porukka ei ansaitse valtuuston paikkaa, ei ensimmäistäkään.

      Vaikka vaalit olisivat kesäkuumalla tai paukkupakkasilla tulevana vuonna, tulos ei tästähän parane tällä koostumuksella. Kukaan äänestäjä ei ansaitse arviointia, jonka M T päivän lehdessä ilmeisessä tunnekuohussa lausui.

      Aulikki sortui älylliseen epärehellisyyteen. Kernaasti hänkin olisi vaikuttamassa valtuustossa. Koukuttumisessa siinäkin harrasteessa ihminen voi olla.

      Ei se ole noloa tai häpeällistä, että ihminen putoaa valtuustosta. Voi mennä itseensä ja todeta, että tämä konsepti ei toiminut tai että " minusta ei ollut tähän hommaan".

      Onnea, uudet valtuutetut!

      • Anonyymi

        Sairas ihminen kirjoittaa. Mene häpeämään. Et ole minkään arvoinen. Säälittävä yksinäinen ihminen. Kiitos Matti ja Aulikki olette rohkeita. Te puhutte omilla nimillä. Kansa arvostaa teitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ihminen kirjoittaa. Mene häpeämään. Et ole minkään arvoinen. Säälittävä yksinäinen ihminen. Kiitos Matti ja Aulikki olette rohkeita. Te puhutte omilla nimillä. Kansa arvostaa teitä.

        Humalainen hupiukko sähisee äänestäjille: "Ette ole minkään arvoisia, menkää häpeemään!"

        Mutta kyllä kansa tietää. Ja erityisesti Senaattorin kohdalla kansa tietää sen, että tyhjän saa pyytämättäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ihminen kirjoittaa. Mene häpeämään. Et ole minkään arvoinen. Säälittävä yksinäinen ihminen. Kiitos Matti ja Aulikki olette rohkeita. Te puhutte omilla nimillä. Kansa arvostaa teitä.

        NEHÄN RAIKA LAPSET YMS,,JA PAKSNI PÄÄLLE

      • Anonyymi

        Kun on sairas mieli on tällainen kieli. Sairaan mielen korjaa reipas kirjoittelu tänne sontatunkiolle. Uni tulee hetkittäin. Luuserin elämä, likaiset alushousut ja kuselle tuoksuva resu farkku. Pöhöttynyt olemus ja itkunsekainen humala. Siinä kirjoittajan surullinen olemus. Mätä hampaista haisee. Aulikki ja Matti asiallisesti eteenpäin. Teihin luotetaan. Älkää välittäkö. Äitin pikku pojat kirjoittelee.

        Meidän Aulikki ja Matti. Aitoja kemijärveläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ihminen kirjoittaa. Mene häpeämään. Et ole minkään arvoinen. Säälittävä yksinäinen ihminen. Kiitos Matti ja Aulikki olette rohkeita. Te puhutte omilla nimillä. Kansa arvostaa teitä.

        Eipä arvostaneet, sitä saa mitä tilaa!

    • Anonyymi

      Ja jos lähtee ehdolle, niin tappion jälkeen sanotaaan: en tehnyt vaalityötä ollenkaan vaan halusin tukea Vesaa ja on erittäin onnellinen, kun Vesa pääsi läpi 38 äänellä.
      Kylläpäs mainoksissa ja kuvissa sekä vaatteissa kummallakin roikkui avaimenperiä omalla numeroillaan. Voi voi, kun on niin läpi näkyvää ja tippuneen kateutta sekä just ja just läpi päässeen vauhkoamista ympäri kylää. Kuka tuota jaksaa kuunnella, ei kukaan.

    • Anonyymi

      Äänestäjät äänesti tällä kertaa väärin

      • Anonyymi

        Tonttu torvisen perävalot on parasta huvia
        Sanoisisi savolainen savosta.
        Usvaa putkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tonttu torvisen perävalot on parasta huvia
        Sanoisisi savolainen savosta.
        Usvaa putkeen.

        Ahaa onko raappahousulla jo korkki auki ennen puoli ysin uutisia! Hienoa! Ota tounenki naukku josko se olosi helpottaisi. Sillä välin muu maailma menee eteenpäin. Ja tähä jäät, pahan olon kanssa, yksin Kemijärvelle. Löytääksesi uusia kiusattavia kohteita. Joku musertuu kiusauksen alla masennukseen ja toisen menettävät elämänhallinnan. Sellainen on Kemijärven ikiaikainen surkea elämä. Me emme ihmettele miksei täällä ketään ole, paitsi kiusaajia. Muut on kiusattu pois.

        Emme me katkeria laitaluvultaan ole. Voi vain tuntua siltä: hävittyjen vaalien jälkeen, joskus parisuhteen päättymisen jälkeen, joskus ihan muista syistä.

        Tämä palsta on lähtökohtaisesti purkukanava iloineen ja murheineen. Sellaisenaan ilmeisen tarpeellinen!

        Mutta ei näitä tuotoksia pidä itseensä imuroida, herra paratkoon!

        Hyvä Juhana

    • Anonyymi

      Kumpikaan ei kuulemma halunnutkaan valtuustoon...heh!

      • Anonyymi

        Ei niin. Jos vaikka olisivat päässeet, olisivat - ainakin toinen - luopunutkin turhasta vallasta. Miten voivatkin seitsenymppiset antaa näin kritiikittömiä lausuntoja? Vasitella?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      119
      3694
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      27
      2760
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2465
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      126
      2328
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      2084
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      37
      1667
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      1076
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1000
    9. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      75
      974
    10. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      48
      918
    Aihe