Hallitus alentaa tuloveroa palkansaajilta.
Ottaa siihen pikavippinä miljardin eläkerahastosta.
Tuloveroon eivät yllä kuin yli 21000- e, vuosiansiota saavat työntekijät.
Kaikki hanttihommissa olevat pienituloiset jäävät sen ulkopuolelle.
Verotus vain kiristyy näillä hanttihommia tekevillä, koska hallitus poistaa verotuksen ammattiliittojäsenmaksun verovähennyksen ja poistaa työhuonevähennyksen. .
Näin hanttihommia tekevien verotus vain kiristyy.
Näin Orpon ja Noita-akka Purran fasistihallitus valehtelee kansalaisiaan.
Kuntien valtion osuuksia leikataan.
Niinpä kunnat joutuvat kiristämään kunnallisveroa.
Kuntalaisten elämänlaatu heikkenee.
Myös työntekijöiden kuntavero nousee kunnissa.
Tämän kaiken ja paljon muuta fasistihallitus saa aikaan jo entuudestaan tekemiensä nälkärajalle saatettujen ihmisten tulojen heikennykset. Ja työehtojen heikennykset, ynnä muut elämänlaatua heikentävät leikkaukset ja muutokset.
Hallituksen valheet
86
692
Vastaukset
- Anonyymi
Ministerien palkkaa piti alentaa 5% mutta sekin valehdeltiin. Orpon palkka laski 3,9%.
Koska tämä kusetus loppuu näiltä hemmoilta.
Ei päivääkään että puhuttaisiin totta.- Anonyymi
Ja verotus laskee,siis hyvin ovat laskeneet että saavat silti enemmän kuin nyt.
Milloinka porvarit puhuvat totta??
Voi,kun tulisi se ilon päivä että hallitus kaatuisi.
- Anonyymi
Saattohoitoa hallitus lupaa kaikille.
Eikö saattohoitoa ole jo annettu kymmeniä vuosia kaikille sitä tarvitseville?
Tarkoittaako hallitus, että mahdollisimman moni ihminen on laitettava saattohoitoon, vaikka väkipakolla että kuolee pois, ja rikkaiden rahavuori saadaan näin kasvamaan.- Anonyymi
Hallitus saattohoitoon!
- Anonyymi
Myös sähköpyörän verovähennys poistetaan.
- Anonyymi
Hallituksen ministereillä on tavallista kovempi pääkuori.
He ovat täysin sydämettömiä , sieluttomia, ja empatiaa vailla olevia ihmisiä,
He ovat suomen huonoiten kasvatettu ihmisryhmä.
Ja fasismi hallitsee heidän pääkoppaansa. - Anonyymi
Änkyrät liittopomot yrittivät reivata palkkoja ja etuisuuksia liikaa ylös ja saivat nyt äkkipalautuksen paluupostissa. Ammattimiehethän tässä tienaa, osaaikaiset ja palkkatukivenkoilijat laitetaan ruotuun.
- Anonyymi
Ylitorniolla saisi laittaa puolet asukkaista pakkohoitoon !On siellä niin sekoja ihmisiä ettei missään !
- Anonyymi
Ja pöljiä. Kulkevat onnensa ohi.
- Anonyymi
Kuntaveroprosentti tulee nousemaan.
Verotus kiristyy.
Eivät ihmiset tyhmiä ole.
Veroalennusta saavat vain rikkaat. - Anonyymi
Edellinen kepu,sosialisti hallitus lapio 1 miljardin rahaa pelkästään terroristeille,ja valtioille jotka tukevat näitä terroristeja.revi siitä punikki.
- Anonyymi
Nykyhallitus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille ykkösmulkun ja natsimamman johdolla.
- Anonyymi
Kyllä näin on, köyhät jälleen maksumiehiksi, rikkaat rikastuu.
Orpon ja Purran hallitus jatkaa vain valehtelua ja ajaa ihmisiä vaikeuksiin. - Anonyymi
Kyllä tämä Orpon ja Purran fasistihallitus on pahin, mitä koskaan on ollut.
Ja vastenmielisin ja kieroin, kerrassaan rikollinen.
Valehtelu vain jatkuu jatkumistaan. - Anonyymi
Saattohoitoon koko hallituksen väki.
- Anonyymi
Kyllä hallituksen ministerit pitävät kansalaisia tyhminä.
Luulevat, että kaikki heidän suoltamansa valheet menevät läpi kansalaisten keskuudessa.
Hallituksen veronalennukset ovat pienituloisille veron korotuksia.
Näin on.
Taas hallitus iski heikoimmassa elämän tilanteissa oleviin suomalaisiin.- Anonyymi
Seuraavissa vaaleissa isketään takaisin.
- Anonyymi
Myös ammattimiehet saavat työtä muiden ihmisten olemassaolon vuoksi.
Ammattimiehille ei ole töitä, jos ei ole muita, vaikka sitten sairaita tai työttömiä ihmisiä.
Jos työpanoksen ja avun tarvitsevia ihmisiä ei ole, ammattimies ei ole mikään ammattimies, muussa kuin vessassa käymisessä.
Ammattimies voi siinä tapauksessa olla, jopa vaikka sitten keppikerjäläinen ja tai pullojenkeruulla elävä ja perheelleen senttejä keräävä, tai sitten toimeentulotukea Kelasta anova, muiden, itse arvostelemiensa ihmisten kaltainen, "tyhjäntoimittaja".
Ammattimiehen on parasta olla varuillaan ja hiljaa kuin hiirenpoika, nykyhallitus tekee kenestä vain, mitä vain, työttömien ja kerjäläisten määrä vain lisääntyy koko ajan, kiitos siitä kuuluu nykyiselle fasistihallitukselle. - Anonyymi
Ja jos ammattimies menettää kaiken, ei ole vessaakaan, hän joutuu luvattomasti, siis laittomasti pyllistämään jonkun maanomistajan metsänlaidassa, saadakseen tehtyä jokapäiväiset tarpeensa, tyhjennettyä peräsuolensa, jos siinä enää edes on tyhjennettävää?
- Anonyymi
Eihän tuloveroa meneekään alle 21000 tuloista
- Anonyymi
Menee.
- Anonyymi
Tuloraja on 21000e vuodessa. Sen alittavasta vuositulosta ei mene tuloveroa.
Se on progressiivinen. Vero suurenee sen mukaan, kuinka korkealle ansiotulot nousevat.
Hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia, kunnat joutuvat nostamaan kunnan veroprosenttia.
Hallitus poistaa ammattiliiton jäsenmaksujen verotusoikeuden. Ottaa pois mahdollisuuden työhuonevähennykseen. Poistaa sähköpyörän käytön veroalen.
Ja kunta korottaa palvelujen, ynnä muiden hoitamiensa tahojen hintoja.
Kunnat supistavat työtarjontaa ja työväkeä.
Lisää työttömiä veronmaksajia tulee.
Mutta kuntaveroa menee. Sen vuosittaisen veroprosentin määrää kunnanvaltuusto, ja sitä maksavat pienituloisetkin, sairauspäivärahalla olevat, työttömät, omaishoitajat, työssäkäyvät ja työeläkkeellä olevat eläkeläiset myös.
Esim. työmarkkinatuen veroprosentti on 25%.
Ja taas käy niin, heikoimmassa asemassa olevat saavat kärsiä tilanteesta.
Ja hallitus vain hehkuttaa veronkevennyksillä.
Valetta kaikki, koska se ei pienennä alle 21000 vuodessa tienaavien verotusta.
Mutta hallitus vain pitää kansalaisia ääliöinä ja valehtelee.
Orpon ja hänelle kuuliaisen, Noita- akka Purran hallitus ei tue muita kuin rikkaita ja kaltaisiaan paljon tienaavia.
Täysi diktaattorihallitus, fasistiministereistä koostuva, jota ei edes kiinnosta, selviävätkö ihmiset tästä tilanteesta fyysisesti ja psyykkisesti ehjinä.
Ei niitä kiinnosta muu kuin asevarustelu ja sotamaan ja se ihmisten tukeminen ja Natoon rahaan syytäminen, ja huippukokoukset, joissa jatkuva ramppaaminen vie sekin valtion kassasta miljoonia.
Mutta hallituksella on rahaa, ja vielä eläkeläisten varannoista rosvottua.
Ja saattohoitoa, luvataan kaikille, vaikka aina on kuoltu, ja kuolevia on kunnioitettu monin tavoin ennen rajan ylittämistä, jo sata vuotta.
Puhdasta ilkeyttä ja rienausta sekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Puhdasta ilkeyttä ja rienausta sekin.Valtion tulovero - Veronmaksajain Keskusliitto ry
Veronmaksajain Keskusliitto
https://www.veronmaksajat.fi › tyo-elake-ja-etuudet › v...
Paljonko 30.000 palkasta jää käteen?
Paljonko veroa menee 3000 euron palkasta?
Lisää aiheesta
Palkka Vero% Käteen jää
3000 16,5 2272,8
3500 20 2529,1
4000 22,5 2790,4
4500 24,5 3049,2
9 riviä lisää•7.4.2025
- Anonyymi
Kyllähän tämä HALLITUS on sentään hallitus verrattuna edelliseen.
- Anonyymi
Lisää ainaki valtion velkaa ja työttömyyttä enemmän ko edellinen.
- Anonyymi
Älä johda lukijaa harhaan.
Missä kuntavero esimerkistä, siinä on nyt pelkästään tulovero?
Missä verovähennysten, ym. poistaminen on esimerkissä?
Missä esimerkki pienituloisen käteen jäävästä osasta, koska verotus heillä kiristyy, mitä suurimmalla todennäköisyydellä.?
Heikoimmilla elävienkin täytyy elää ja jatkaa elämäänsä.
Meinataanko heidät kaikki saattaa saattohoitoon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä johda lukijaa harhaan.
Missä kuntavero esimerkistä, siinä on nyt pelkästään tulovero?
Missä verovähennysten, ym. poistaminen on esimerkissä?
Missä esimerkki pienituloisen käteen jäävästä osasta, koska verotus heillä kiristyy, mitä suurimmalla todennäköisyydellä.?
Heikoimmilla elävienkin täytyy elää ja jatkaa elämäänsä.
Meinataanko heidät kaikki saattaa saattohoitoon?Eikö se ole sitten valtakunnanmulkun ja natsimamman tarkoitus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se ole sitten valtakunnanmulkun ja natsimamman tarkoitus?
Kyllähän sinullakaan ei ole mitään tietoa politiikasta, ei tosiaan ole valtakunnan mulkkuja eikä natsi mammoja, vaan jonkun on tehtävä näitä vaikeita PÄÄTÖKSIÄ kun edelliset on saanut tämän maan ns, TARKKAILU LUOKALLE, ei tämä työ mitä nyt tehdään pääty tähän eikä seuraavaan hallitus kauteen, paljon on korjattavaa ja ns, kipeitä asioita jotka nostattaa ihokarvoja vielä moneen kertaan. Ollaan ns, KREIKAN TIELLÄ.

Ja nykyinen hallitus pitää Suomen sillä Kreikan tiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nykyinen hallitus pitää Suomen sillä Kreikan tiellä.
Kumpi se mahtaa oikeasti olla pahempi uhka Suomelle Venäjä vai tämä nykyinen hölmö hallitus?
- Anonyymi
Tämä hallitus on suurin uhka suomelle ja suomalaisille.
Hallitus saattohoitoon.- Anonyymi
Höpö höpö, totuus on että jotain nyt vaan on tehtävä, joka ei aina ole niin kivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö, totuus on että jotain nyt vaan on tehtävä, joka ei aina ole niin kivaa.
Kerrankin meillä on hallitus joka uskaltaa tehdä hyviä ja järkeviä päätöksiä!Mutta eihän tyhmät tajua kuinka surkeassa tilassa on valtion talous.On pidetty keinotekoisesti yllä 15 vuotta sellaista elintasoa mihin meillä ei ole varaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin meillä on hallitus joka uskaltaa tehdä hyviä ja järkeviä päätöksiä!Mutta eihän tyhmät tajua kuinka surkeassa tilassa on valtion talous.On pidetty keinotekoisesti yllä 15 vuotta sellaista elintasoa mihin meillä ei ole varaa.
Hallituksessa on vain idiootteja. Suomi kuluttaa ympäristöä ja luonnonvaroja neljä kertaa enemmän kuin kestää ja idioottihallituksen mielestä kulutusta pitäisi vain lisätä.
Oikeasti sitä pitäisi vähentää 75 %. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin meillä on hallitus joka uskaltaa tehdä hyviä ja järkeviä päätöksiä!Mutta eihän tyhmät tajua kuinka surkeassa tilassa on valtion talous.On pidetty keinotekoisesti yllä 15 vuotta sellaista elintasoa mihin meillä ei ole varaa.
Juuri näin. Pikavipillä eletty ja näytelty suurta.jestas tätä sosialiamia!
Valtio velan korko 3 miljaadia. Mitäs vasemmisto tänään?
..mutta kun se korona....oli Ruotsissakin,ei otettu velkaa.!
Kalliiksi tuli prinsessa. Meillä!
- Anonyymi
Otetaan uniper myyntivoitosta.! Köyhilläkin alkaa juhlat.
- Anonyymi
Uniperista tuli vain tappiota. Tyhjästä on paha nyhjästä.
- Anonyymi
Suomen valtion velan korko 3.5 miljaardia!.otetaan velkaa joo joo. Antti filunkia hoitaa!
- Anonyymi
Turha on väittää korppia valkeaksi.
Kyllä se on niin, että tämä fasistihallitus kaikkine tekoineen on heikoimmalla olevien suomalaisten täydellinen nylkijähallitus.
Ei prinsessa ruususen, eikä muidenkaan satujen, varsinkin venäläisten, oikeudenmukaiset, oikeutta, myös tuhkimoille tuovat sadut ole enää tätä päivää.
Ei karhu mesikämmentä ja susi hukkasta näytä saavan kukaan pakenemaan suomesta toiselle puolelle maapalloa, niin kuin ei muistakaan sotamaista, joka suomikin on tällä hetkellä on, muuttunut Ukrainaksi, kuten myös Gazasta, jossa on jo tapettu lähes sata tuhatta syytöntä siviiliä, naisia ja lapsia, ja tietysti myös sotilaita.
Moni tässäkin ketjussa ,paskan suoltaja, ei pysy totuudessa puolustellessaan suomen nykyisen fasistihallituksen tekoja ja leikkauksia välttämättöminä.
Hallitus ja suomen päättäjät yrittävät yhä vieläkin valehdella kansalaisia.
Ja mikä kauheinta, moni suomalainen vain tukee perustuslain vastaisia heikoimpien ihmisten, suoranaista, rikollista kohtelua, ja ehkä vain nauttii siitä.
Miten ihmiset eivät halua tajuta ja myöntää sitä, että kaikki se varallisuus, työpaikat ja tulot ovat toisten ihmisten heille luomia, ja heillä vain on ollut tuuria, suhteita, on ollut mahdollisuus kahmia nämä itselleen, ja olla ikään kuin näiden sorrettujen ja solvattujen yläpuolella, ikään kuin vireämpiä ja parempia kaikkiin syrjäytettyihin ja heikoilla elämää eläviin, niin sairaisiin kuin terveisiin, vauvasta vaariin?
Kyllä täytyy sanoa, että ei ole edes ihme, että hallituksen ministerit ja muutkin asioista päättävät, pitävät heitä, suorastaan ääliöinä, ja saavat sen vuoksi hyvällä syyllä, ja heillä on mahdollisuus, toimia rikollisesti ja näyttää samaa, huonoa esimerkkiä kansalaisille, työnantajilleen. Ja samalla tietysti fasistiministerit saavat muhevat tulot ja loistoelämän. - Anonyymi
Ei ole nykyää hallituksen vika että SUOMI on tässä tilanteessa se johtuu yksinkertaisesti siitä että edelliset hallitukset ovat elänneet kuin maailman lopun edessä, nyt on vaan leikkauksia tehtävä on TOSI ASIA ja me palkansaajat kyllä pärjäämme tyhjä VALITUS POIS, tehdään enemmän töitä ja töitähän löytyy jos on haluja tehdä niin ei jää aikaa tyhjään VALITUKSEEN nyt asia on vain näin, HALLITUS on hyvä.
- Anonyymi
Hallitus on täysi ripulipaska.
Ahne fasistihallitus.- Anonyymi
Nyt on yhtä hyvä hallitus kuin oli Juha Sipilän hallitus.Toivotaan että tällainen hallitus jatkaisi useamman vaalikauden.Harmittaa kovasti kun VIHERVASEMISTON herrojen kakarat on sotkeneet koko maan asiat niin perusteellisesti.Meidän täytyy muistaa lähettää kannustavia viestiä PURRALLE JA ORPOLLE että he jaksaisivat ajaa meidän yhteisiä asioita.

Sipilä oli varsinainen kelmi. Teki työnantajansa rahoilla omia bisneksiä ja piti voitot ite.
Lusimaan olis joutanu mokoma luikuri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä oli varsinainen kelmi. Teki työnantajansa rahoilla omia bisneksiä ja piti voitot ite.
Lusimaan olis joutanu mokoma luikuri.Tsemppiä nyky hallitukselle tehkää hyviä ja rohkeita päätöksiä meidän kaikkien hyväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tsemppiä nyky hallitukselle tehkää hyviä ja rohkeita päätöksiä meidän kaikkien hyväksi.
Kenkää sille hallituksen irvikuvalle annetaan kohta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenkää sille hallituksen irvikuvalle annetaan kohta.
Kyllä Purra ja Orpo on hyvä parivaljakko kun ei laita meidän lastenlapsia maksamaan meän korkeaa elintasoa.Vihervasemisto on tottunu siihen iät ja ajat että toisten täytyy maksaa heän syömiset ja juomiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Purra ja Orpo on hyvä parivaljakko kun ei laita meidän lastenlapsia maksamaan meän korkeaa elintasoa.Vihervasemisto on tottunu siihen iät ja ajat että toisten täytyy maksaa heän syömiset ja juomiset.
Olet sie melko tollo, täytyy sanoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sie melko tollo, täytyy sanoa.
Et näköjään ymmärrä että velaksi eläminen on loputtava!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et näköjään ymmärrä että velaksi eläminen on loputtava!
Tollohallitushan aikoo ottaa lujasti lisää velkaa ja jakaa rahat rikkaille.
- Anonyymi
Onneksippa fasistihallitus ei jatka enää..
- Anonyymi
Kyllä jatkaa on ansainnut hyvillä teoilla paikkansa!
- Anonyymi
Pitäkää mölyt mahassa, ei teidän paskan suoltamista pidä järkevä ihminen paskankaan arvoisena.
Suomessa on onneksi järkeviäkin ihmisiä, on rehellisiä on monenlaisia ihmisiä, erilaisia ja pienituloisia ihmisiä ymmärtäviä ja kunnioittavia, empaattisia, hyvin ja oikeamielisiksi kasvatettuja ihmisiä.
Ei kaikkia ole kasvatettu omahyväisiksi ja ahneiksi muita kohtaan. Kiitos hyville , oikeamielisyyteen jälkikasvunsa kasvattaneille ja uusia sukupolvia kasvattaville ihmisille.
Vain kaikki hyvyys tekee maailman hyväksi.
Sitä ei nykyinen fasistihallitus, fasistiministerit tee. - Anonyymi
Orpo jatkaa valehtelua.
Sanoo, että yhteisöveron kompensaatio kunnille auttaa kuntaverotukseen ja kuntien hyvinvointiin.
Kuntavero tulee kiristymään, ja koululaiset joutuvat maksumiehiksi, ja myös varhaiskasvatus, vanhusten palvelut ja kaikki muukin. - Anonyymi
Hyvää vappua!
Ja varsinkin sorretuille ja solvatuille.
Muut niinkin pärjäävät, vaikka sitten kitumalla, osa ainakin niistä muistakin.
Ja saksi-Purra, Orpon unelmien toteuttajakin saa juoda itsensä humalaan, vaikka parasta hänellä on kuitenkin olla varuillaan, pitää sakset tyynyn alla ja vaikka kirves ja pyssykin , kaiken varalta, jos vaikka Orpo määrää hänet tositoimiin.
Jos vaikka sitten fasistihallituksella ja kumppaneilla tulee tulenpolttava rahan himo.
Vappu oli ennen mahtava työväen juhla, sekin romuttui ihmisten tyhmyyden vuoksi.
Kesä se on kuitenkin tuloillaan, olipa asia sitten miten hyvänsä.
Kodittomillekin tulee hieman lämpimämmät ajat kaduilla ja roskapöntöissä nukkumiseen ja matkalaukkuelämään, Jos vielä he sattuvat löytämään jostakin suuhunpantavaa henkensä pitimiksi. Kiitos tästä kaikesta hyvästä kuuluu anteliaalle fasistihallitukselle.
Ja saivathan kaikki sorretut ja solvatut , kaikki köyhätkin, kaikki hallituksen mukaan lukemat joutoihmiset, luvan saattohoitoon, jonka hyväsydäminen fasistihallitus heille myönsi, varmaan puhtaasta hyvästä tahdosta, päästäkseen itse rosvoamaan useammankin kerran eläkerahaston rahoja ja nauttimaan äveriäästä elämästä.- Anonyymi
Vihdoinki saatiin pystyyn hallitus joka hoitaa oikeita asioita ja laittaa maan asiat kuntoon ja potkii nuita laiskoja Vihervasureita persuksille,että menkää töihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihdoinki saatiin pystyyn hallitus joka hoitaa oikeita asioita ja laittaa maan asiat kuntoon ja potkii nuita laiskoja Vihervasureita persuksille,että menkää töihin.
Me olemme jo töissä. Menisit itsekin.
- Anonyymi
Lapsen mieli ja lampaan pää.
- Anonyymi
Älä viitti, pöljä. Kyllä se täytyy myöntää että vihreät on oikeasti viisasta porukkaa. Nehän on tähän asti olleet oikeassa kaikissa asioissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti, pöljä. Kyllä se täytyy myöntää että vihreät on oikeasti viisasta porukkaa. Nehän on tähän asti olleet oikeassa kaikissa asioissa.
Olen samaa mieltä. On hyvä, että joku ajattelee myös ympäristöä. Sitä on raiskattu jo aivan liikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä. On hyvä, että joku ajattelee myös ympäristöä. Sitä on raiskattu jo aivan liikaa.
Juu VIHRIÄT ihan ok kunhan ensin selvittävät mitä tarkoittanee avohakkuut, ja pysyvät ehdottomasti poissa eduskunta salista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu VIHRIÄT ihan ok kunhan ensin selvittävät mitä tarkoittanee avohakkuut, ja pysyvät ehdottomasti poissa eduskunta salista.
Kyllähän kaikki tietävät että jos hakkuu näyttää avohakkuulta niin se on avohakkuu.
Ja mie kyllä tästä lähtien aina äänestän vihreitä. Ne on viisaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän kaikki tietävät että jos hakkuu näyttää avohakkuulta niin se on avohakkuu.
Ja mie kyllä tästä lähtien aina äänestän vihreitä. Ne on viisaita.Ei se ole kaikille selvää. Metsähallitus esim. käyttää avohakkuista nimityksiä harvennus, ensiharvennus ja ylispuiden poisto kulloisenkin tarpeen mukaan.
- Anonyymi
Mutta huomasitteko halllituksen ei pitänyt enää leikata eli veroalet rikkaille ja nyt tulee uusia leikkauksia taas nippu.
Eläkeläisille indeksit ja vuosiksi ja muita sanktioita lapsiperheille eli taas pettivät äänestäjät.
Sanottiin Orpo/Purra, että nämä ilivta tässä leikkusket ja lisää velkaa ja eipä ollutkaan siinä eli köyhiltä otetaan taas pois ja heillä maksatetaan rikkaiden edut ja veroalet.
Kyllä tämä hallitus on osaamaton ja puhuu puuta heinää, leikkaa leikkaa ja Purra on todella onneton samoin Orpo.
Taas otetaan pieniosasiten selkänahasta kaikki leikkaukset ja siirretään isopalkkaisille. MIksi ei oteta yrittäjien, työantajien ja isopalkakiste tuista pois sekä valatvaia tukia maksetaan jopa vakavaraisille yrityksille, miksi. Herrat saavat taas bonuksia ja muita etuja lisää.
Kyllä tämä Suomi ajetaan persujen myötä tuhoon ja nyt Purra kostaa kuten Trumpkin kun persut ei enää pärjää ja äänestäjät kaikkoaa.
Olemme Eun valvonnassa ja tarkkailussa ja nyt hallitus yrittää anoa lisärahaa Eulta aseisiin, ammuksiin ja muuhun sotatalouteen Natoon. Sota. ammukset, aseet on suomelle tärkeämpiä kuin sen kansalaiset. Rikkaille lisää muulla ie väliä ja siinähän syy suomen alasajoon eli ei osata ja Purr aon Noviisi samoin Orpo talousasioissa.- Anonyymi
Vihdoinki saahaan maan asiat hoidettua kun meillä on hallitus joka uskaltaa puuttua työelämän epäkohtiin.Kaikki aikaisemmat hallitukset sen ovat tienneet mutta kun ovat pelänneet SAKN pikku HITLEREITÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihdoinki saahaan maan asiat hoidettua kun meillä on hallitus joka uskaltaa puuttua työelämän epäkohtiin.Kaikki aikaisemmat hallitukset sen ovat tienneet mutta kun ovat pelänneet SAKN pikku HITLEREITÄ.
Semmonen työelämään puuttuminen jossa työttömyys lisääntyy niinko nyt on käynyt ei ole kovin viisasta. Tämä nykynen taitaa olla kaikkista huonoin hallitus mitä koskaan on ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semmonen työelämään puuttuminen jossa työttömyys lisääntyy niinko nyt on käynyt ei ole kovin viisasta. Tämä nykynen taitaa olla kaikkista huonoin hallitus mitä koskaan on ollut.
Ukrainassa täys sota VENÄJÄ boikotissa ja yleinen epävarmuus maailmalla.Ei se ole hallituksen vika jos elämä ei etene niinkuin pitäs.Mutta tilanteen hallitus selvittää kaikesta huolimatta kunnialla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainassa täys sota VENÄJÄ boikotissa ja yleinen epävarmuus maailmalla.Ei se ole hallituksen vika jos elämä ei etene niinkuin pitäs.Mutta tilanteen hallitus selvittää kaikesta huolimatta kunnialla
Kaikki mitä hallitus tekee menee päin p......ttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki mitä hallitus tekee menee päin p......ttä.
Täytyy toivoa että tämä hallitus saisi avattua tyhmempienkin suomalaisten silmät!Jatkakaa samaan malliin olette tehneet jo paljon urotekoja tämän maan hyväksi.
- Anonyymi
Hyviä, asiallisia kommentteja, mukava lukea.
- Anonyymi
Paska mikä paska hallitus, niin kuin viisaasti ajattelevat kommentoivat.
- Anonyymi
Kyllä on uskomatonta että näitä vaan täältäkin löytyy jotka ovat niin tietämättömiä valtion rahatilanteesta.On mukava kun tämänkin palstan lukijoissa on on fiksuja lukijoita.Hullun velanoton kierre on katkaistava ja tämä hallitus tekee hyvää työtä ,

Olet tipahtanut kärryiltä. Tämä hallitus joutuu ottamaan paljon lisää velkaa hölmöilyjensä seurauksena. Juuri siitä syystä tämä nykyinen hölmöläishallitus on kaikkien aikojen surkein hallitus.

Lisä velanotto on perintö edellisiltä hallituksilta KEPU SDP, eivätkä raukat ymmärtäneet minkä moiseen pattitilanteeseen ajoivat SUOMEN, eivätkä edes osaa hävetä muutakuin räksyttävät vain.

Kyllä ovat hölmöläishallituksen omia päätöksiä ja omia velkoja. Eihän kukaan voi ottaa lainaa edellisen hallituksen nimissä. Et sinäkään voi ottaa lainaa jonkun kauan sitten kuolleen esi-isäsi nimiin.
- Anonyymi
Fasistihallitus on itse sössinyt pahan kerran valtiontalouden hoidossa.
Tuhlannut valtion rahat taivaan tuuliin.
Paskapuhetta, että valtio on joutunut ja joutuu pakon edessä saattamaan, ja juuri heikoimmilla olevat ihmiset perikatoon.
Jos alkaa aseistamaan, ruokkimaan ja ylläpitämään monikymmenmiljoonaista kansaa, ja ottamaan sieltä vielä rahakkaita, suomeen kyenneitä pakolaisia ruokittavaksi ja ylläpidettäväksi ,mikä Ukrainakin ja ukrainalaiset ovat.
On aivan turhaa puhua edellisten hallitusten velanotoista ja siitä, että on pakko tehdä niin ja niin.
Outoa toimintaa. Omat kansalaiset jäävät siinäkin vain sorrettujen ja solvattujen asemaan. Onnen kerjäläisiksi.
Ja entäpäs sitten Nato, jonka piti antaa 100 prosenttinen turva suomelle, nyt tuntuu siltä, että suomi on turvattomimmassa tilassa, mitä koskaan ennen?
Ja hallituksen monet muut käsittämättömät kädenojennukset ja tuhlailut sinne sun tänne, aivan käsittämätöntä rahanjakoa, heikoimmilta kansalaisilta ryöstetyillä euroilla.
Kyllä fasistihallitus on valehdellut kansalaisia ja kähveltänyt kansalaisilta kaiken, mitä on irti saanut.
Ja mikä valhe: veronkevennys?
Veronkevennys on puhdasta valetta.
Taulukot osoittavat sen, että pienituloiset vain häviävät vaatimattomista ansiotuloistaan tuloverojen kevennyksessä. menettävät laihasta tilipussistaan rahaa...
Ja suuria tilejä saavat rikkaat korjaavat senkin potin, saavat tonnikaupalla lisää rahaa tilipussiinsa, , joka sekin on hallituksen eläkerahastosta ryöstämää rahaa varakkaalle kansanosalle lahjoitettuna.
Ja kun kunnat joutuvat tiukille valtionosuuksien rosvoamisen seurauksena, lisää se monin eri tavoin vaikeuksia yhä lisää, ja eniten kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille.
Turhaa on väittää korppia valkeaksi, ja vielä puolustella rosvodiktaattorihallituksen fasistiministereiden tekoja.
Ovatko nämä höpöttäjät ja hallituksen puolustajat päästään vialla?
Ei ole juurikaan järkeä puolustella sitä, että diktaattorifasistihallitus syytää ryöstämäänsä velkarahaa muiden maiden ylläpitoon ja oman maan rikkaille rikkaille.
Ei käy ihmisjärkeen!- Anonyymi
Ei varmaan voi käydä järkeen kun et omista yhtään järkeä,Jos ymmärrät lue mitä toiset kirjottaa ja yritä oppia oikeasta elämästä jotaki.Hallitus on nyt oikealla asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan voi käydä järkeen kun et omista yhtään järkeä,Jos ymmärrät lue mitä toiset kirjottaa ja yritä oppia oikeasta elämästä jotaki.Hallitus on nyt oikealla asialla.
Hallitus varastaa köyhiltä ja antaa toisille varkaille. Eihän se voi olla oikein kenenkään täysijärkisen mielestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan voi käydä järkeen kun et omista yhtään järkeä,Jos ymmärrät lue mitä toiset kirjottaa ja yritä oppia oikeasta elämästä jotaki.Hallitus on nyt oikealla asialla.
Turhaan aivan turhaan on katkeruutta kantaa sisällään turhaa aivan turhaa kun muuta muuttaa ei voi kuin itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan voi käydä järkeen kun et omista yhtään järkeä,Jos ymmärrät lue mitä toiset kirjottaa ja yritä oppia oikeasta elämästä jotaki.Hallitus on nyt oikealla asialla.
Lapsen mieli, lampaan pää.
- Anonyymi
Kyllä hölmöläishallituksen puolustajat ovat päästään vialla tai hyötyvät hallituksen hölmöilystä.
Muuten asia ei ole selitettävissä.
- Anonyymi
Koskaan ei ole turhaa vaatia oikeutta.
Jonka järki ja tunteet eivät sellaiseen ei yllä, on ikävistä ikävin ihminen.
Hän on kuin piru pensaassa.- Anonyymi
Onko sinun mielestä hölmö hallitus joka patistaa terveet ihmiset tekemään työtä ja että työnteko kannattaa aina!Kyllä tämä hallitus on yrittänyt aktivoida laiskoja ihmisiä.Laiskoista jotka ovat olleet muutaman sukupolven yhteiskunnan elätettävinä tuntuu maailman lopulta kun hallitus ilmoittaa että näin ei voi jatkua.
Mutta näillä yhteiskunnan tukiaisilla elävillä järki ei riitä ilmaista rahaa ei ole olemassa.Raha ei tipu taivaasta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinun mielestä hölmö hallitus joka patistaa terveet ihmiset tekemään työtä ja että työnteko kannattaa aina!Kyllä tämä hallitus on yrittänyt aktivoida laiskoja ihmisiä.Laiskoista jotka ovat olleet muutaman sukupolven yhteiskunnan elätettävinä tuntuu maailman lopulta kun hallitus ilmoittaa että näin ei voi jatkua.
Mutta näillä yhteiskunnan tukiaisilla elävillä järki ei riitä ilmaista rahaa ei ole olemassa.Raha ei tipu taivaasta!Juu. Hölmöläishallitus käskee mennä töihin mutta ei sano missä niitä töitä on.
Hölmöläishallituksen aikana työttömyys on vain lisääntynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Hölmöläishallitus käskee mennä töihin mutta ei sano missä niitä töitä on.
Hölmöläishallituksen aikana työttömyys on vain lisääntynyt.Joo niitä City kommunistia löytyy vielä Ylitornioltaki ja mieko olin luulu että ne on kuohleet sukupuuttoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo niitä City kommunistia löytyy vielä Ylitornioltaki ja mieko olin luulu että ne on kuohleet sukupuuttoon!
Peilistäkö näit? Ei se ehkä ollu kommunisti mutta hölmö se kyllä oli jonka peilistä näit.
- Anonyymi
Työtä täytyy olla tarjolla ja palkanmaksajia myös.
Turhaa on puhua työllistymisestä jos ja kyllä tekemistähän on maailmassa pilvin pimein, mutta jos palkallista työtä ei ole saatavilla, työpaikkoja ei silloin ole.
Eikä kukaan voi mennä mihinkä vain tekemään työtä.
Saattaa tulla virkavalta ja viedä putkaan, jos menee touhuilemaan jonnekin, ja vielä mojovat sakot vain palkaksi sekaantumisesta muiden ihmisten elämään ilman lupaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2421723- 381576
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!761451Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631349- 781234
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761229Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031203- 541028
Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per196989Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?147889