Mikähän saisi lopettamaan väkivallan maailmasta? Maailmalla katkotaan päitä, mutta meillä vain sekoitetaan.
Itse olen saanut kokea jatkuvaa nöyryytystä vaimon taholta. Ärsytän häntä jo olemalla samassa huoneessa.
Olen huolehtinut perheestä niin näkymättömästi ja hyvin kuin vain voi, ja silti teen elämästä muka sietämätöntä. Vaimo on aina saanut kaiken haluamansa, mutta mikään ei riitä tai kelpaa.
Tiedän, että olisi pitänyt potkaista pellolle jo aikoja sitten, mutta samalla saattaisin potkaista lapsetkin. Samaa mielivaltaa kun toteutetaan huoltajuuskysymyksissäkin.
Alkaa pikkuhiljaa riittämään tämä ainainen rutina ja nalkutus joka ikisestä asiasta.
Jos ei mitään valittamista ole, käydään äidin luona, ja kas, meillähän ei ole oikein mikään kohdallaan.
Onko se eronneen naisen asema tosiaan niin houkutteleva, että siihen on pakko päästä? Tiedän, että vastaavaa palvelua ei kukaan mies tule minun jälkeeni tarjoamaan. Ellei satu olemaan päästään vialla. Niitähän kyllä tämän palstan mukaan miehistä on suurin osa, mutta vähän toisella tavalla. Ennuste siis on huono.
Työni takia joudun matkustamaan, ja käymään jopa ravintoloissa. En ole niissä useinkaan törmännyt niihin tavallisiin naisiin joiden on ollut pakko erota erota kun mies on ollut väkivaltainen tms. Heitä luulisi riittävän sadoin tuhansin, mutta missä he piileskelevät? Ilkeämielisiä noitia kyllä piisaa, ja näitä säälittäviä miehenreppanoita, jotka on lempattu enemmän tai vähemmän syyttä.
Mikä on tehnyt nykynaisista niin määräileviä ja huvittelunhaluisia? Aina pitäisi olla hauskaa, ja kumminkin nalkutetaan jatkuvasti? Ahneella on pian paskainen loppu.
Itse olen saanut kokea jatkuvaa nöyryytystä vaimon taholta. Ärsytän häntä jo olemalla samassa huoneessa.
Olen huolehtinut perheestä niin näkymättömästi ja hyvin kuin vain voi, ja silti teen elämästä muka sietämätöntä. Vaimo on aina saanut kaiken haluamansa, mutta mikään ei riitä tai kelpaa.
Tiedän, että olisi pitänyt potkaista pellolle jo aikoja sitten, mutta samalla saattaisin potkaista lapsetkin. Samaa mielivaltaa kun toteutetaan huoltajuuskysymyksissäkin.
Alkaa pikkuhiljaa riittämään tämä ainainen rutina ja nalkutus joka ikisestä asiasta.
Jos ei mitään valittamista ole, käydään äidin luona, ja kas, meillähän ei ole oikein mikään kohdallaan.
Onko se eronneen naisen asema tosiaan niin houkutteleva, että siihen on pakko päästä? Tiedän, että vastaavaa palvelua ei kukaan mies tule minun jälkeeni tarjoamaan. Ellei satu olemaan päästään vialla. Niitähän kyllä tämän palstan mukaan miehistä on suurin osa, mutta vähän toisella tavalla. Ennuste siis on huono.
Työni takia joudun matkustamaan, ja käymään jopa ravintoloissa. En ole niissä useinkaan törmännyt niihin tavallisiin naisiin joiden on ollut pakko erota erota kun mies on ollut väkivaltainen tms. Heitä luulisi riittävän sadoin tuhansin, mutta missä he piileskelevät? Ilkeämielisiä noitia kyllä piisaa, ja näitä säälittäviä miehenreppanoita, jotka on lempattu enemmän tai vähemmän syyttä.
Mikä on tehnyt nykynaisista niin määräileviä ja huvittelunhaluisia? Aina pitäisi olla hauskaa, ja kumminkin nalkutetaan jatkuvasti? Ahneella on pian paskainen loppu.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ex-eukkoni halusi välttämättä minusta eroon. Teki vaikka mitä temppuja, ja lopulta haki eroa. Sai osituksessa vanhan miljoonan hyvin sijoitettuna.
Uusi mies löytyi tietysti heti. Nyt tuo rahapotti on hyvää vauhtia hupenemassa.
Uusi vaimoni osaa arvostaa hyvää ja turvallista suhdetta.
Kannattaa erota!
lasten haltuun ja hommaa uskottu mies niille-potkaise sitten se koppelo pihalle rutisemaan.
En tiedä onnistuuko omaisuuden siirto mitenkään, mutta kysy lakimieheltä.
Yhteisen omaisuuden siirtäminen ei onnistu, ilman puolison suostumusta ... mutta esim. oman kesämökin kyllä. Tuosta riemusta tosin joutuu maksamaan lahjaveron (aikaan tietty joutuisi kuitenkin maksamaan perintöveron).
Harmitsemisen arvoinen temppu, kosta laskisi netto-omaisuuden määrää eikä joutuisi tasinkoa makselemaan niin paljoa.
Joka tapauksessa, asian tarkemman järjestelyn yms. tiimoilta kanntaa ensin jutella juristin kanssa.
Alaikäiselle lapselle siirrettäessä tarvitaan uskottu mies ottamaan omaisuus vastaan. Mitenkähän saan aviopuolisoni suostumuksen uskotun miehen määräämiseen.
taitaisi käydä niin, että a)lahjoitus olisi mitätön tai b) lahjoitus olisi pätevä mutta sitä ei huomioitaisi tasinkoa laskettaessa. Valitettavasti
MINULLA TAAS OLI MIES JOKA KÄYTTI HENKISTÄ VÄKIVALTAA. OLEMME NYT ERONEET JA TUNTUU AIVAN MAHTAVALTA TÄMÄ " UUSI ELÄMÄ " NYT SAAN HENGITTÄÄ 25 VUOTEEN JA OLEN MYÖS LÖYTÄNYT ITSESTÄNI SEN ILOISEN IHMISEN JOTA OLEN OLLUT. ENÄÄN EN ANNA KENENKÄÄN IHMISEN LATISTAA MUA. KAUAN SE KESTI, MUTTA VALITETTAVASTI LAPSIEN TAKIA NIIN KUIN MONELLA MUULLAKIN. SITÄ KÄRSII ITSE MIELUUMMIN.
Nyt on tullut tutkimuskin, että suomalaiset miehet ovat liian kilttejä. Ja kaikille tiedoksi: kiltteyden vastakohta ei ole häijyys, väkivaltaisuus.
Vaikka me naiset kuinka huudamme tasa-arvon perään, suurin osa kuitenkin haluaa rinnalleen luotettavan, turvallisen, voimakastahtoisenkin nallekarhun.
Sinulle ap antaisin ohjeen, että jos keskustelut eivät auta, häivy poikien kanssa kaljalle epäsopivaan aikaan, hanki aikaavievä harrastus, pistä rahahanat pienelle, kun naputus alkaa, kysy keskustellaanko asiasta tasa-arvoisesti, jos ei älä jää kuuntelemaan vaan pistä ovi hiljaa kiinni.
Yhden kerran voisit myös katsoa reaktiota, jos karjaisisit, että nyt kuuntelet minua.
Olen aivan samaa mieltä Miehisyys otsikolla kirjoittaneen kanssa että miehet ovat nykypäivänä liian kilttejä.
Olin aviossa 25 v miehen kanssa joka ei koskaan mistään mitään sanonut. Sain käydä tansseissa yksin niin paljon kuin sielu sieti ja yöpyä tyttökavereillani. Koskaan ei sanomista tullut. Olisi kerrankin lyönyt nyrkkiä pöytään ja sanonut että riittää.
Erosin, mutta nyt minulla onkin ongelma siitä kun uuden kumppanin kanssa riidan tullessa olen aivan järkyttynyt ja pahoitan mieleni pienestäkin sanomisesta. Olenhan saanut olla suurimman osan elämääni kukko tunkiolla, ilman että kukaan olisi "välittänyt" tekemisistäni.
Kyllä mies saa edelleen se joka määrää kaapin paikan, edes joskus.
Jos kerran kävit tansseissa yksin niin paljon kuin sielu sieti, ei tainnut asiat suhteessanne muutenkaan olla kohdallaan. Ja sitten miehen kiltteyden piikkiin.
Juuri kiltteys, luotettavuus ja turvallisuus oli niitä syitä miksi minunkin vaimoni minut alunperin otti, ihan omien sanojensa mukaan.
Mutta kun sitä nyrkkiäkin on pöytään lyöty (aiheesta) ja siitä seurauksena vain hirveä loukkaantuminen ja mykkäkoulu.
Seli seli, kiltteysjutut, ne on vaan syiden sysäämistä toisen niskaan.
minunkin mies valittaa, kun mikään ei riitä, hän ärsyttää minua koko ajan, riitelemme ja tuotamme pahaa oloa.
RAKKAUS ON PUOLELTANI LOPPUNUT
mutta miten kertoa se tälle kunnolliselle ja lapsista pitävälle miehelle, joka huolehtii.
meille molemmille olisi eduksi erota, uskoisin etä pääsemme sopuun lapsien asioista.
mutta niin kauan kun en uskalla sanoa mistä kiikastaa tämä ikävä olotila kotona jatkuu.
vieraisiin en mene.
teiltä naisilta se rakkaus katoaa. Olen niin paljon joutunut seuraamaan tuttavien parisuhteita ja usein näyttää siltä, että naiselta se rakkaus on loppunut ja siihen loppuu sitten onnellinen yhteiselokin.
Näin on käynyt jo omallakin vaimolla. Oma rakkauteni ei ole kadonnut minnekkään vaan pikkuhiljaa senkin on kuoltava kaiken tuon kylmyyden ja ilkeilyn seurauksena.
Mieskö on se, joka menee naimisiin loppuelämäkseen
ja nainen vain siihen asti kun jaksaa rakastaa.
Vai onko kyse siitä, että sitä onnellista yhteiselämää pidetään niin itsestäänselvyytenä, että ei ymmärretä hoitaa parisuhdetta.
Olemme olleet "yhdessä" parikyt vuotta. Alkuvuodet olin, ehkä oman "sokeutenikin" ansiosta, onnellinen. Sitten alkoi alamäki, pian lapsen saannin jälkeen.
Vaimo alkoi yhä vähemmän välittää kodin hoidosta ja minusta. Alun alkaenkin tein varmasti puolet kotitöistä ja pikkuhiljaa ne alkoivat yhä enemmän jäädä minulle. Nyt jo vuosia ollut niin, että vaimo pesee pyykin ja laittaa (helpon) ruuan pari kertaa kuussa. Kaikki muu on minun vastuullani, koiran hoitoa myöten.
Olen ottanut ylisuuren asuntovelan vaimon toiveiden täyttämiseksi. Asuntoa tarpeettomasti vielä vaihdettu useita kertoja ja taas palanut vaan rahaa.
Vaimo ollut suurimman osan ajasta työttömänä koska ei paisumisensa takia kyennyt työtään tekemään joten taloudellinenkin vastuu yksin minulla. Silti pitäis ostella uusia verhoja ja huonekaluja kun vanhat alkaa kyllästyttää.
Ei minkäänlaista kiitosta tai arvostusta, pelkkää kiittämättömyyttä. Rakkaudesta ei tietoakaan, minkäänlaista seksielämää ei ole ollut viiteen vuoteen, täysin kylmä minua kohtaan.
Ja sitä rutinaa ja nalkutusta myöskin riittää. Mutta hänelle ei kyllä saisi huomauttaa mistään vaikka kuinka olisi syytä.
Olen pitänyt kaiken kasassa vain lapsen takia, yrittäntyt, että tämä vaikuttaisi mahdollisimman vähän häneen. Kun lapsi on täysi-ikäinen niin sitten riitti meikäläisen hyväksikäyttö.
Mites sitten suu pannaan, kukas sen kodin sitten hoitaa, pelkäänpä pahaa, että sitten joutuu oma lapsi hyväksikäytetyksi.
Joku ilkeämielinen sanoo tätä tossun alla olemiseksi, sanokoon, ei kiinnosta. Jonkun se vastuukin on kannettava.
Minä olen hurjanpuoleinen ydinvoimalahenkilö, mutta en minäkään exälleni pärjännyt. Sanoinkin, että en minä hullulle mitään mahda, varsinkin kun hänellä on vielä sukunsa tukenaan.
Tuota jämäkkyyttäni vaaditaan työssäni siksi, että olen paljon vartijana liia alhaisella koulutuksella, ja sitä eivät kaikki hyvällä katso.
Minä kyllä sinut ottaisin ja pitäisin hyvänä:) Paitsi, että ei tuollaisia miehiä ole olemassakaan!
nipistää, kyllä hyvin olemassaolevalta vaikuttaa.
Mitenköhän se menikään viikonloppu. Lauantai: aamulla koiran lenkitys, siivous, likaiset matot auton perään ja matonpesupaikalle (liikaa jonoa, ei kun takaisin), makaronilaatikon teko itselle ja pojalle (vaimo naisystävänsä kanssa shoppailemassa), ruohonleikkuuta sillä välin kun laatikko uunissa, syönnin jälkeen tiskaus ja ruohonleikkuu jatkuu, illalla saunan jälkeen koiran kanssa tunniksi ulos ja sitten rentoutumisen yrittämistä ansaittujen neljän oluen kera.
Mitenköhän se vaimon päivä meni, aamupäivällä pesi koneellisen pyykkiä ja loppupäivä meni huvitellessa.
Liekö aistittavissa lievähköä katkeruutta. Jokseenkin normaali lauantai joka tapauksessa.
On kai sitä puutteensa meikäläisessäkin mutta ainakin parhaani olen yrittänyt.
Onhan tuolla eukolla lieviä psyykkisiä ongelmia, jotka osansa tekevät. Ei ole kuitenkaan riittävä puolustus kun työelämässäkin ihan hyvin sen puolesta pärjää.
epäilemättä monikin nainen ottaisi miehen, joka tekee kotonakin muutakin kuin löhöilee sohvalla. Tosin monen muunkin asian pitää ensin osua kohdalleen.
Ihan siltä varalta, että viestissäsi olisi ollut puolet totta ja haluaisit selvittää niitä muita asioita
[email protected]
Lapset olisvat varmaankin sossun hoidettavina tai heitteillä, jos ei olisi ketään, joka pitäisi kotia pystyssä. Miksi hankkia lapsia, jos ei voi ottaa vastuuta heistä? Aika säälittävää... ja lapsethan ne kärsivät eniten näistä aikuismaisista pelleistä, joilla oma nuoruus jatkuu jonain ihme ile-diskohile -vaiheena läpi elämän... niitä kusipäitä tässä maassa piisaa.
"Työni takia joudun matkustamaan, ja käymään jopa ravintoloissa. En ole niissä useinkaan törmännyt niihin tavallisiin naisiin joiden on ollut pakko erota erota kun mies on ollut väkivaltainen tms. Heitä luulisi riittävän sadoin tuhansin, mutta missä he piileskelevät? Ilkeämielisiä noitia kyllä piisaa, ja näitä säälittäviä miehenreppanoita, jotka on lempattu enemmän tai vähemmän syyttä."
En joudu työni puolesta luuhaamaan soittoruokaloissa. Jos meitä tavallisia ja eronneita naisia on sadointuhansin, niin missäkö me piileskelemme.
Minä käyn työssä (kahdessa), nyhjään kotona katsoen telkkaria, luen tai puuhastelen kotihommia. Tykkään keskustella netissä Elleissä. Kuuntelen musiikkia. Yritän toipua avioerostani.
Ravintolassa käyminen on kallista lystiä. Olen absolutisti. Olisin vaikka en olisikaan alkoholistin ex-aviovaimo. Ei vain kiinnosta ja tee mieli. En juo edes siideriä, vaikka sellainen olikin pakko ruksata Ellien bissis-testissä. Oli vain kolme vaihtoehtoa.
Sain alhaisimmat pisteluvut. En missään nimessä ole bissis, vaan hillityn hallittu ihminen.
Saisin kuulema hieman revitelläkin. Revittelen anonyymina keskustelupalstoilla. Oikeassa elämässä olen tavallisista tavallisin tavis-yh-äiti. Ei minua erota sadastatuhannesta. Sulaudun täydellisesti massaan.
Ehkä teoria vakka kantensa löytää tarkoittaa seuraavaa. Renttu ja kunnollinen täydentävät toisiaan. Kaksi kunnollista ja kaksi renttua. Mitä siitä tulisi. Ei mitään.