Vahingonilo se makein ilo

Kyllä meni juhliminen jäseniin ja viinan kanssa läträämiseen kun juhli muutamaa valtuustosta pudonnutta. Ei ylenmääräinen juhliminen ole kropalle hyväksi.
10775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kepun alamäki saa leveän hymyn suupilille.

Äänestä

Olen raadollinen . Vahingonilossa on joskus kaikki ainekset kohdillaan. Tuottaa jopa piskuista iloa: ähäkutti.
Näin kävi vaalien jälkeen.

Näin kävi, kun joku rehenteli renttevänä ilman minkäänlaista mandaattia.

Napautin myös naista, joka oli kuin ohimennen sanonut äidilleni: - Onko se totta että tyttösi on päässyt arvalla yliopistoon? Vähän alakanttiin oli äänensävy. Totta oli, että pääsin varalta, mikä sekin oikeesti kismitti kyseistä naapuria.

Yliopistoissahan on hirvee hässäkkä heinäkuussa, kun kuuden ällän ylioppilaat valitsevat omansa ja paikkoja jää muillekin.

Kateus ja vahingonilo ovat pikkuserkkuja keskenään.

Mutta kateutta ja vahingoniloa pitää annostella pienellä mitalla. Muutoin se myrkyttää mielen. Silloin ei ole kivaa kellään.

Äänestä
  • Sattuvasti sanottu!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sattuvasti sanottu!

    Huomasin että hänellä "leikkaa". Nuorissa on tulevaisuus, siksipä pitäisi niitä päätöksentekijöitäkin vaada nuorennettua, olisiko se valtuutettujen keskiikäkin yli 60v

    Äänestä

Kylläpä oli etevä kisa-trinkkien tekijä aamulla televisiossa.
Huomasitteko ,miten kävi nykyaikaiselle "eko-korkille", koivunmahla purkissa.
Lenti roskiin heti kättelyssä ja ei ollut ensimmäinen kerta, käytti niin kätevästi.
Mitä me opimme tästä: Kyllä nainenkin voi olla etevä alallaan ja hallita "lookista" ajattelu tapaa.

Äänestä

Juominen ja naiminen tekee ajoittain oikein hyvää.

Äänestä

Lopou se viisuhössötys pannukakuksi muuttuen. Eurooppa ei lämmennyt naisasialle ihan toivotulla tavalla.
Moni kuite mietti melodioita ja esiintyjiä toisesta näkökulmasta.
Pitäisikö vaihtaa Euroopan kansa, mutta mihin?

Äänestä
  • Turkkiin ilman muuta.
    Sen hihassa on nussittu monta uutta kansalaisaktivistia. Eikä yhtäkään mulkvistia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä meni juhliminen jäseniin ja viinan kanssa läträämiseen kun juhli muutamaa valtuustosta pudonnutta. Ei ylenmääräinen juhliminen ole kropalle hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu