Sanaa on käytetty viime vuosina myös Suomessa-Woke

Anonyymi-ap

Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystö sanoo, että presidentti Donald Trumpin hallinnon julistamat woke-vaatimukset koskevat Suomeakin.

Suurlähetystö toteaa Iltalehdelle toimittamassaan kirjallisessa lausunnossa, että suurlähetystöjen kanssa yhteistyötä tekevien tahojen on ilmoitettava, sitoutuvatko ne Trumpin hallinnon niin sanottuihin syrjinnän vastaisiin vaatimuksiin.

Suurlähetystön mukaan Yhdysvaltain lait eivät kuitenkaan yleisesti koske ulkomaisia tahoja. Yhteistyötä tekeviltä tai siihen pyrkiviltä ei vaadita omaa ilmoitusta virallisempia vahvistuksia.

Perjantaina uutisoitiin, että Yhdysvaltain suurlähetystö Tukholmassa vaati alihankkijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan noudattamaan Trumpin hallinnon ajamaa DEI-ohjelmien lopettamista.

DEI-ohjelmilla (diversity, equality, inclusion) viitataan työyhteisöissä käytettyihin syrjinnän vastaisiin sekä moninaisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistäviin käytänteisiin.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on esittänyt vastaavia vaatimuksia esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa ja Barcelonassa. Vaatimukset on laajasti torjuttu.

Trumpin hallinto on lähtenyt purkamaan DEI-ohjelmia osana ”woke-ideologian” vastaista taisteluaan.

Yhdysvallat on Trumpin johdolla myös kieltäytynyt tukemasta sellaisia YK:n päätöslauselmia, jossa puhutaan sukupuolten tasa-arvon edistämisestä, ilmaston­muutoksesta ja vihapuheen torjumisesta.

Woken voi suomentaa tarkoittavan hereillä olemista ja tiedostamista. Se yhdistetään syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta tunnistavaan ja niihin puuttuvaan liikehdintään, mutta sen täsmällisemmästä merkityksestä on monia tulkintoja.

Erityisesti Yhdysvalloissa woke-käsite on noussut osaksi indentiteettipolitiikan leimaamaa vastakkainasettelua. Oikeistokonservatiivista politiikkaa ajava Trump on julistanut Yhdysvaltojen luopuvan wokesta.

Sanaa on käytetty viime vuosina myös Suomessa, vaikka se ei yhdysvaltalaisessa merkityksessään täysin meikäläiseen ympäristöön sovi.

4

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsila sano että sanoma valtaa euroopan

    • Anonyymi

      Yhdysvallat on Trumpin johdolla myös kieltäytynyt tukemasta sellaisia YK:n päätöslauselmia, jossa puhutaan sukupuolten tasa-arvon edistämisestä, ilmaston­muutoksesta ja vihapuheen torjumisesta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4463
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3065
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2958
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2763
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      341
      2685
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2665
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2339
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2085
    9. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      5
      1981
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1703
    Aihe