Pakkohan se on myöntää. Vaihtovaatteet ja pyyhe oli jo valmiina kassissa yöuintia varten jos Erika voittaisi. No ensi vuonna uusi yritys.
Erikan sijoitus oli pettymys.
6
164
Vastaukset
- Anonyymi
Yhden kerran kuulin hänen kappaleensa vahingossa radiosta ja ajattelin, että toivottavasti tätä melodiatonta ja svengitöntä mölinää ei koskaan tarvitse kuulla toiste.
- Anonyymi
Kappale sisällöltään surkea. Seksillä porskuttelu ja nautinnon ilosanoman julistaminen eivät vaan riitä. Pitää olla enemmän lauluääntä ja vähän vähemmän egoistisempaa sisältöä.
Ero on huomattava, kun vertaa laatua, huom. laatua esim. viisut voittaneen ja kakkoseksi tulleeseen.- Anonyymi
Just näin. Erikan ura perustuu nyt tähän sensuelliin erotic&prno-tyyliin. Kappaleet sanoituksineen, keikkavaatteet, "koreografiat" ym. tukee teemaa. Ennen kuin on lähde hinkattu loppuun. Siitä vaan tällä teemalla laulamaan suomeksi jossain Saksassa tai Italiassa. Ans kattoo, miten Euroopan-valloituksen käy.
Meillä eilinen viisuraati veikkasi Suomelle sijoja 8:n ja 12:n välillä. Ich komme on biisinä sekava, etenkin lopussa, kliimaksi on kaukana.
- Anonyymi
Eikun erotiikka mesuuille sinne sopiva!
- Anonyymi
Maltan esitys oli monessa suhteessa samaa genreä (aihe, tyyli, esittäjä), mutta parempi kipale, parempi ääni ja parempi esitys. Raatiääniä sai suunnilleen yhtä paljon kuin Erika, mutta yleisön äänissä jäi jostain syystä jälkeen.
Ilman Maltaa Suomi olisi saattanut pärjätä paremmin. Samaten kuin ilman Viron kahvibiisiä Australian pirtelö olisi saattanut pärjätä paremmin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372688- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753