Alkaa kohta, meinaatko katsoa?
Kanada - Suomi
Anonyymi-ap
29395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tiedän jo lopputuloksen, joten jätän väliin.
Olet liian paksu kommentoimaan jääkiekkoa järkevästi
Olit varmaan ainoa joka tiesi Suomen jatkoaikavoiton.
Eli Suomen pojat pelasi täysillä ja Kanada taktisesti lasketteli, kun koko pelillä ei ollut merkitystä. Toivottavasti pojat toipuvat ajoissa seuraavaan otteluun. Mutta voiteta me tätä sotaa ei.
Sen verran täytyy sivusta kommentoida, että kyllä tuonkin matsin lopputuloksella oli merkitystä myös Kanadalle, koska alkulohkon 1. ja 2. eivät matkusta. Lisäksi tietty ekaksi tulleen etuna on se, että on mahdollista saada selvästi heikompi vastustaja (Tanska/Saksa) puolivälierään, vastustajia jotka ovat sveduille/kanukeille ihan mallia sunnuntaiajelu, puolivaloillakin 6-0, ei tartte edes luistella.
Ja kun mietit kuinka hiilenä McKinnon ja Crosby olivat alun jälkeen loput ~55 minuuttia ja jatkoaika päälle, niin ei peli todellakaan mennyt kuten starat halusivat.
Mutta kun et katsonut matsia, niin et tiedä kuin lopputuloksen, minkä pohjalta voi tehdä vain yhden johtopäätöksen pelistä. Jotenkin Suomi voitti.
Onko Suvelassa oma NHL-joukkue?
Ei vielä, mutta änärin seuraavan laajennuksen myötä 99% varmuudella tulee olemaan, kun änäri haluaa laajeta Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Espoon kaupunki on jo luvannut änärin vaatimat laajennusmaksut (~1mrd €) ja on myös sitoutunut laajentamaan Tapiolan Metro-areenan 20.000 hengen halliksi jättimäisen jumbotronin maustamana plus muut herkut (~150m €). Jengin nimeksi tulee Suvela Immigrants ja logokuviona toimii passin ja Kela-kortin yhdistelmä.
Milan Jaffasta tulee joukueen GM.
Ei tule, ei ikinä. Suvela Immigrants kootaan vain Suvelan seitsemän alueosan asukkaista, samaan tapaan kuin potkupallossa Athletic Bilbaon pelaajat ovat kaikki joko syntyneet baskimaassa tai saaneet juniori-ikäisestä alkaen jalkapallokoulutuksensa alueen seuroissa. Erona on vain se, Suvela Immigrantsissa koko joukkueen henkilökuntakin koostuu paikallisista. Eikä mr. Jaffaa kukaan täällä kaipaa, ei tänne haluta tissiposkia länkyttämään.
Hyvin pelasi Suomi ensimmäisen erän
Ihan eri jengi jäällä ekassa erässä kuin muissa suomen matseissa, mitä on tapahtunut, suomi vie kanadaa kuin litran mittaa vaikkei maaleja olekaan tullu...
Jäätävän hyvää peliä Suomelta, ihan tasapäin mentiin eka erä ja taisi jopa Suomi olla hitusen niskan päällä. Miksei tätä peliä ole nähty aiemmissa peleissä? Hyökkäyksiin lähdöissäkin enimmäkseen on tuet mukana sivuilla, edessä ja takana, kulmapaine liki poikkeuksetta aina tuplattuna ja puolustuksessakin aina vapaa lapa näköpiirissä. En tiedä mitä Suomen joukkue on vetänyt, mutta antaa palaa niin kauan kuin tätä iloa kestää.
McKinnonilla höyry nousee korvista heti tokan erän alkuun, kahdesti poikkaria aloituksessa Brjörnisen selkää tilanteen jälkeen ja sitten tuomarit tasasivat "unohtuneet" vihellykset näennäisellä poikkarivihellyksellä. McKinnonnia kannattaisi alkaa hiillostaa ihan huolella kun pannu on viheltää jo nyt 😂
Olen katsonut.
3. erä tulee olemaan varmaan kaamea.
Tosi nätti maali kanadalaisilta Suomen ylivoimatilanteessa.
Vilma
Turpaan taitaa tulla rankasti? Toivottavasti olen väärässä?
Toivon olevasi väärässä.
Vilma
Mennee jatkoajalle. Kamalaa.
Vilma
Katso silmät kiinni ilman ääntä.
Suomemme poika jyräsi.
Hemmetin hyvä jääkiekkopeli oli
Kanada oli kyl pettymys. Tämä kuvastaa vain sitä, että arvostavat Suomea kiekkomaana korkealle, jolloin ovat enemmän jännittyneitä/ peloissaan, eivätkä pysty pelaamaan samalla tavalla Suomea kuin esim. Ranskaa ja muita mm. Latviaa vastaan.
Kanadan joukkueessa oli kaikki kiekkomiljonäärejä, Suomella oli vajaa kentällinen vain. Suomelle sopii altavastaajan rooli paljon paremmin. Se on varmaankin geeneissä, kun olemme joutuneet olemaan aina itänaapurimme painostuksen alla.
Oli katsomisen arvoinen peli.
Hienosti päättyi.
Vilma
Katsomo eli tuolla täysillä loppulauluun asti. Kurkku suorana.
Huusitko sinäkin kurkku suorana?
t. Terttu-Olavi
En katsonut, luin uutistista aamulla Suomen voittaneen. Olin taas yllättäen oikeassa, lätkä on alaani, vaikken tiedä siitä oikein mitään.
- Sheena
Tulee väänteitä vatsaan tästä USA ottelusta.
Mitä siellä oikein sössitään.
En ole ikinä tajunnut tuota hidasta ylivoimamaalin valmistelua; sinne - tänne - tonne ja tonne - sinne - tänne ja taas sinne tänne tonne ja uusinta ja uusinta ja siihen se 2 minuuttia meni. Sillattis.
Vilma
Pennaselle kenkää ja Vilma tilalle!
Meenkö valmentamaan korkkareissa?
Vilma
Kyllä Erikaĺle pitää järjestää keräys, kun niin heikoissa kantimissa on vaatetus.
Kalsarit, rintsikat ja verhon tempaissut kiireissään. Häntähän kuvassa naurattaa ihan itseäänkin?! Pyrsk.
En, sillä olen kunnollinen ja sivistynyt mies joka ei katso mitään junttien urheilua tai mitään muutakaan vastaavaa roskaa.
Kyllähän täällä kumarretaan melkein karvalakki kourassa näitä ns. tähtiä ja ip-lehdet julkaiset lausuntojaan.
Vaikka olisit mahtisuvun ns. sivistynyt tiedemies, tultaisiinko sinulta välttämättä koskaan kysymään mitään, vaikka vaakani kallistuisi sinuun päin.
Vilma
Nuo ämämmät ja olympialaiset katson. Ja nehän vievät muutamat tunnit.
Sen muun ajan minäkin sivistän itseäni niin maan hellwetisti.