Kauhuja pettämisestä

Anonyymi-ap

Valitettavasti kuulun niihin jotka eivät kykene pettämään.
Joskus tuntui että kuolen. Rakastamani mies petti. Meillä oli 5 lasta. Mies työelämässä,minä kotiäitinä.
Mies oli paljin poussa yrittäjänä,harrasti paljin vapaa-ajallaan. Hoidinmlaosemme käytännössä lähes yksin. Meillä oli kuitenkin seksiä useamman kerran viikossa. Olen puheliaampi,mies vaitonaiaempi.
Sattui niin että miehen etääntyi entisestään lähetymisyrityksistäni huolimatta. Rakastin häntä ja kannattelin yhteyttämme ja auhdettamme.
Mies ei jaksanut enää lapsiakaan. Lopulta ei minuakaan vaan vetäytyi sanoi tarvitsevansa omaa rauaa raskaan työn vastapainoksi ymmärsin häntä. Käytännössä hoidin lopulta yksin lapset,taloustyöt pihatyöt aekä remontit. Autot huolehti mies.
Annoin kaikkeni että mies jaksaisi. Lopulta asia selvisi vahingossa,miehellä oli suhde.
Tunnen huonoa omaa-tuntoa että koén oloni täysin romuksi. Ymmärrän ettei toisen tunteita voi määrillä eikä toista pakottaa. Mutta 10v mennyt hukkaan kannatellessa toista joka ei edes rakastanut. Kunhan piti mua taloudenhoitajana ,seksityöläisenä jne. Ei sitten ollut munaa kertoa ajoissa oisiko kertonut koskaan jos ei ois jääny kiinni. Ahdistaa ja riekaleina. Sydän hakkaa,lädet tärisee,unet menneet,maha rullaa. Pakko vaan silti taiatella lasten vuoksi heillä kun ei ole muita aikuisia. Mun tehtävä täällä maan päällä on nyt taistella lasteni vuoksi. Ehkä joskus helpottaa ehkä ei mutta periksi en anna.

7

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskomaton tuuri miehellä. Ne saa jotka ei sitä ansaitse.

      • Anonyymi

        Siihenkö samaistut tässä palstamiehen sadussa? Kukin tyylillään


    • Anonyymi

      Oikein

    • Anonyymi

      Yes

      • Anonyymi

        Box


    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Usein keskustelu helpottaa ja tuo uusia näkökulmia. Jos haluat keskustella tilanteestasi ulkopuolisen auttavan tahon kanssa, niin laitan tähän tiedoksi infoa niistä

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi ma ja to klo 15–21 sekä ti ja ke klo 15–19 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkkeinä Parisuhde, koti ja perhe ryhmä: https://tukinet.net/teemat/parisuhde-koti-ja-perhe-1801261251/forum/ sekä Apua, mikä ihmissuhde! ryhmä https://tukinet.net/teemat/apua-mika-ihmissuhde/forum/

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - MIELI Kriisipuhelin

      MIELI Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.


      Lämpimin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      569
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe