Moni luulee tietävänsä, mutta harvempi tietää luulevansa

Usein monessa asiassa on niin, että luulee ymmärtävänsä systeemin luonteen, mutta ei silti ymmärrä! Väärä ymmärrys, eli luulo johtaa vääriin johtopäätelmiin ja sen myötä vääriin päätöksiin, poliittisiin virheisiin, väärin laskelmiin, katastrofeihin, talojen ja siltojen sortumiin. Mitä monimutkaisempi systeemi kätkeytyy kuoriin, sitä varmemmin toimintaperiaatteesta erehtyy ja tekee virheen.

Ehkä parhain esimerkki väärästä ymmärryksestä on säätila. Vaikka sitä kuinka säätieteilijät otaksuvat ymmärtävänsä, muuttujien määrä tekee täydellisestä ennustamisesta epävarmaa. Kyse on siis ennustamisesta, ennakoinnista tapahtumien kulussa. Vaikka säätieteilijät ovatkin nykyään usein oikeassa niin välillä menee metsään. Menee metsään kuin osakesijoitukset väärin tehtyyn analyysiin perustuen.

Samanlainen systeemi on ihminen! Kukaan ei tiedä, mitä punkalaitumelainen seuraavaksi aikoo. Hänen liikkeidensä ennustaminen, jopa ystävien taholta, on täysin mahdotonta. Punkaltumelainen voi yhtenä päivänä aivan ennalta arvaamatta lähteä maalaismarkkinoille Huittisten sikapitäjään tai sitten hän voi vain punoa villejä juoniaan urjalalaisia vastaan.

Yhtä kaikki, kokonaisuuden ymmärtäminen on kuin näkisi valmiin maalauksen, mutta ei sitä, minkälaisin kerroksin ja työvaihein lopputulokseen on päästy. Se on kuin maailmankaikkeus, jonka näkee pyörivän, mutta kukaan ei tiedä, mitä se kätkee sisäänsä. Silti on tärkeää nähdä suuri kuva, jotta voi paneutua pienempien kokonaisuuden osasten, fragmentien toimintaan, jotka yhdessä ovat kokonaisuus.

Nöyryyttä on tunnustaa virheensä ja korjata ajatteluaan uuden vallitsevan tiedon valossa. Moni meistä toistaa silti samaa virhettä ja odottaa eri lopputulosta. Joskus voi onni potkaista, mutta kyse on tällöin lottoamisesta. Kukaan ei kuitenkaan koskaan tiedä, kuka on tai mitä punkalaitumelainen edustaa. Onko hän legioona, onko heitä monta vai yksi, missä hän on, mistä tulee ja minne menee? Sen tietää vain hän itse! Korttejaan, kun ei paljasta!
10220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hallituksen innovaatio!
Puolustusvero!
Emmekö jo maksa veroa, mistä osa menee puolustukseen?
Hyvät hyttyset.
Suomalainen on varakas kun omaa 100.000 €!
Taitaa kreikkalaiset olla varakkaampia!
Vilma
Vieläkö hullumpia keksitään.

Minkä verran maksavat ne aseet, mistä on ostosopimus Israelin kanssa.
Saako Israel rahaa sotimiseensa meiltä?

Äänestä
  • Etkö sä edes tota tiedä? Miten sä edes kehtaat alottaa kun et tiedä. Mieti vähä hei ittees nyt

    Äänestä

  • Puolustusvero on kuin pilli, jonka avulla upelluksiin painettu ay-liike yrittää pitää työväen aatteen henkeä yllä.

    Mutta onhan se totta tosiaan yhtä epätoivoista kuin sekin, että Punkalaitumen sinkkumiehet voisivat yksinään ratkaista koko suomen sinkkunaisten huutavan miespulan. Ei vaan onnistu vaikka me kaikki selkä karrela lähtisimme vaeltamaan Lapin kairaa ja tarjoamaan auttavaa kättämme! Raja tulisi vastaan kuin sotarintamalla. Mihistöpulaan tuupertuisi marssimme ja naru tulisi sinkkunaisten vetävään käteen! Urjalan sinkkunaisille voisimme vielä tuoda helpotuksen, mutta sikäläiset uroot ovat pyrkimystemme tiellä...mikä onkin suurin syy pitkäaikaiseen vihanpitoomme sillä suunnalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Puolustusvero on kuin pilli, jonka avulla upelluksiin painettu ay-liike yrittää pitää työväen aatteen henkeä yllä.

    Mutta onhan se totta tosiaan yhtä epätoivoista kuin sekin, että Punkalaitumen sinkkumiehet voisivat yksinään ratkaista koko suomen sinkkunaisten huutavan miespulan. Ei vaan onnistu vaikka me kaikki selkä karrela lähtisimme vaeltamaan Lapin kairaa ja tarjoamaan auttavaa kättämme! Raja tulisi vastaan kuin sotarintamalla. Mihistöpulaan tuupertuisi marssimme ja naru tulisi sinkkunaisten vetävään käteen! Urjalan sinkkunaisille voisimme vielä tuoda helpotuksen, mutta sikäläiset uroot ovat pyrkimystemme tiellä...mikä onkin suurin syy pitkäaikaiseen vihanpitoomme sillä suunnalla!

    Tässä oli hyvä esimerkki luulosta.
    Luulin.
    Kappas.
    Eloranta ehdottaa tällaista.
    Voihan hän laittaa testamentin puolustusministeriölle.
    Ei oo totta!
    Onko maksettu ehdotus? Paljonko maksettu? 100.000 €.
    Vilma
    Kyllä meillä näitä ruydinkeksijöitä piisaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tässä oli hyvä esimerkki luulosta.
    Luulin.
    Kappas.
    Eloranta ehdottaa tällaista.
    Voihan hän laittaa testamentin puolustusministeriölle.
    Ei oo totta!
    Onko maksettu ehdotus? Paljonko maksettu? 100.000 €.
    Vilma
    Kyllä meillä näitä ruydinkeksijöitä piisaa.

    Niin, tieto, luulo, ymmärrys sekä äly ja viisaus. Hienoja sanoja, merkityksellisiä eroja, samankaltaisten asioiden eri vivahteita! Vähän kuin värin eri sävyjä! Musta kuin pimeys, valonsyöjä kuin yö.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin, tieto, luulo, ymmärrys sekä äly ja viisaus. Hienoja sanoja, merkityksellisiä eroja, samankaltaisten asioiden eri vivahteita! Vähän kuin värin eri sävyjä! Musta kuin pimeys, valonsyöjä kuin yö.

    21:23
    Älä unohda valööreja.
    Vilma

    Äänestä

Sairaus se on luulosairauskin mu onnea luuloihinne

Äänestä

"Kaunis vale on totuuden sisarpuoli"
-Lao Tse Lukka- 🙂

Äänestä
  • Täydellisessä valheessa puolet on totuutta. -Donald Trump-

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Täydellisessä valheessa puolet on totuutta. -Donald Trump-

    Tai ei niin pientä pilaa, ettei puolet totta.
    Pilaantuakin voi. -ei D.T.- Sitten on DDT
    Vilma

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Usein monessa asiassa on niin, että luulee ymmärtävänsä systeemin luonteen, mutta ei silti ymmärrä! Väärä ymmärrys, eli luulo johtaa vääriin johtopäätelmiin ja sen myötä vääriin päätöksiin, poliittisiin virheisiin, väärin laskelmiin, katastrofeihin, talojen ja siltojen sortumiin. Mitä monimutkaisempi systeemi kätkeytyy kuoriin, sitä varmemmin toimintaperiaatteesta erehtyy ja tekee virheen.

Ehkä parhain esimerkki väärästä ymmärryksestä on säätila. Vaikka sitä kuinka säätieteilijät otaksuvat ymmärtävänsä, muuttujien määrä tekee täydellisestä ennustamisesta epävarmaa. Kyse on siis ennustamisesta, ennakoinnista tapahtumien kulussa. Vaikka säätieteilijät ovatkin nykyään usein oikeassa niin välillä menee metsään. Menee metsään kuin osakesijoitukset väärin tehtyyn analyysiin perustuen.

Samanlainen systeemi on ihminen! Kukaan ei tiedä, mitä punkalaitumelainen seuraavaksi aikoo. Hänen liikkeidensä ennustaminen, jopa ystävien taholta, on täysin mahdotonta. Punkaltumelainen voi yhtenä päivänä aivan ennalta arvaamatta lähteä maalaismarkkinoille Huittisten sikapitäjään tai sitten hän voi vain punoa villejä juoniaan urjalalaisia vastaan.

Yhtä kaikki, kokonaisuuden ymmärtäminen on kuin näkisi valmiin maalauksen, mutta ei sitä, minkälaisin kerroksin ja työvaihein lopputulokseen on päästy. Se on kuin maailmankaikkeus, jonka näkee pyörivän, mutta kukaan ei tiedä, mitä se kätkee sisäänsä. Silti on tärkeää nähdä suuri kuva, jotta voi paneutua pienempien kokonaisuuden osasten, fragmentien toimintaan, jotka yhdessä ovat kokonaisuus.

Nöyryyttä on tunnustaa virheensä ja korjata ajatteluaan uuden vallitsevan tiedon valossa. Moni meistä toistaa silti samaa virhettä ja odottaa eri lopputulosta. Joskus voi onni potkaista, mutta kyse on tällöin lottoamisesta. Kukaan ei kuitenkaan koskaan tiedä, kuka on tai mitä punkalaitumelainen edustaa. Onko hän legioona, onko heitä monta vai yksi, missä hän on, mistä tulee ja minne menee? Sen tietää vain hän itse! Korttejaan, kun ei paljasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu