Lapin Liha haluaa venäläistä poroa
Suomen suurin poronlihanjalostaja Lapin Liha harkitsee poronlihan tuontia Suomen markkinoille Venäjältä. Toimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo, että niukkuus poronlihasta pakottaa etsimään uusia poronlihan tuontialueita.
Poronlihaa pakkauksissa
Avaa kuvien katselu
Kuva: YLE / Teija Lassi
23.2.2010 5:13
•
Päivitetty 19.5.2010 12:01
Yritys käsittelee tuotantolaitoksessaan Rovaniemellä vajaat 30 000 poroa vuodessa. Kriston mukaan kapasiteettia olisi kolminkertaiseen määrään.
- Suoraan sanoen raaka-ainepulassa ollaan. Markkinatilanne on säilynyt kohtuullisen hyvänä käristyslihassa ja halvimmissa ruhonosissa. Fileen ja kylmäsavun myynti on toki kärsinyt tästä taloudellisesta lamasta.
Kriston mukaan poronlihalla on lamastakin huolimatta kysyntää.
- Pitkällä tähtäimellä uskon, että poronlihalla on kysyntää ja raaka-ainetta on saatava lisää.
Tuontimäärät jopa 10 000 poroa
Venäjän tuonnin aloittamisen aikataulua Kristo ei kommentoi. Tuonnin määriksi hän arvioi satoja tuhansia kiloja vuodessa.
- 5 000 - 10 000 porolla päästäisiin kapasiteettia kasvattamaan. Jos ei saada tarpeeksi kulkemaan raaka-ainetta rattaiden läpi, niin meille tulee ongelmia.
Kriston mukaan 10 000 porosta saataisiin noin 240 000 kiloa lisää poronlihaa Suomen markkinoille.
Lapin Liha käsittelee tuotantolaitoksessaan suomalaisen poron lisäksi myös ruotsalaista poroa. Vuosittain Ruotsista tuodaan elävinä noin 1 000 - 1 500. poroa.
Tullihallituksen mukaan viime vuonna Suomeen ei tuotu poronlihaa mistään muusta maasta.
Tuontialueena Itä-Siperia
Venäläistä poronlihaa on tuotu jo vuosia Ruotsiin. Polarica Oy:n toimitusjohtajan Tommy Innalan mukaan liha on tuotu Itä-Siperian alueelta, jonne suomalainen Kometos Oy on rakentanut useita EU standardit täyttäviä teurastamoita.
Myös Lapin Liha harkitsee tämän alueen poroa.
-Lihan laatu on hyvä ja sikäläiset porot ovat suomalaisia poroja suurempia, jolloin yhdestä porosta saa enemmän lihaa, Kristo toteaa.
Lapin Liha haluaa venäläistä poroa Suomen suurin poronlihanjalostaja Lapin Liha harkitsee poronlihan
7
77
Vastaukset
- Anonyymi
Kotimaa
Lidlin viikonlopputarjouksessa venäläistä poroa
Iltalehti oli asian tiimoilta yhteydessä sekä kauppaketjuun että tavarantoimittajaan. - Anonyymi
syöt kommari puuttinin lihaa ukrainalisten lasten verellä mausteetua
Lihat on ostettu Siperiasta, Yamalin niemimaalta, jonne suomalaiset ovat rakentaneet EU-määräykset täyttävän poroteurastamon. Nykyaikaisia laitoksia urakoineen kauhajokelaisen Kometos Oy:n toimitusjohtaja Raimo Niemi kertoo, että yhtiö on rakentanut jo 15 vastaavaa poroteurastamoa eri puolille Venäjää.
Pietarin kautta kuljetettavat lihat tulevat raakapaloiteltuna. Ne käsitellään Lapin lihan tiloissa Rovaniemellä, kuten muutkin yhtiön teuraat.
Lapin lihan toimitusjohtaja Jukka Kristo perustelee tuontia sillä, ettei Ruotsista ja Suomesta löydy riittävästi raaka-ainetta.
Kriston mukaan tällä kaudellakin Venäjältä joudutaan tuomaan 10 000 poroa. Venäjän lisäksi yhtiö ostaa kahdesta maasta 70 000-80 000 poroa.
k-kaupat BOIOKOTTIIN LAPIN LIHA BOIKOTTII KRISTO SIPERIAAN VANKI LEIRILLE. - Anonyymi
Yhteistyötä rovaniemeläisyrityksen kanssa
Tundra on allekirjoittanut sopimuksen poronlihan tuonnista rovaniemeläisen sisustusalan ja nahkateollisuuden tuotteita tekevän Lapin Nahka Oy, Pokka Reindeer Hides -yrityksen kanssa.
Sopimuksen mukaan Tundra voi toimittaa rovaniemeläisyritykselle tänä vuonna jo jopa 50 tonnia poronlihaa ja myöhemmin tavoitteena on nostaa lihan tuonti 100 tonniin vuodessa, kirjoittaa verkkojulkaisu Barents Observer.
Poronlihaa Eurooppaan ja Norjaan on valmis tuomaan myös Reindeer-niminen yritys, joka allekirjoitti helmikuussa samanlaisen tuontiluvan EU:n alueelle.
Reindeer-yhtiön varapuheenjohtaja Andrei Dubovtsev kertoo Ylelle, että yritys on myös tehnyt sopimuksen Pokka Reindeer Hides -yrityksen kanssa ja että se aloittaa toimitukset Suomeen vuonna 2022. Yritys neuvottelee mahdollisesta lihan viennistä myös Norjaan Koutokeinossa toimivan Finnmark Rein -yhtiön kanssa.
Dubovtsev kertoo yhtiön käyneen vaativan prosessin läpi saadakseen luvan toimittaa lihaa EU:n alueelle. Teurastus, myynti ja lopputuotteen jalostus poronlihasta ovat ennestään tuttuja, koska Luujärven teurastamon omisti aiemmin suomalais-ruotsalainen yhtiö Polarica.
– Polarica toi eurooppalaiset eläinlääkintä- ja hygieniasäädökset tutuiksi alueen toimijoille, kertoo Andrei Dubovtsev.
Pokka Reindeer Hides -yrityksen toimitusjohtaja Harri Pokka vahvistaa Ylelle, että yrityksellä on sopimus Tundran kanssa ja että aiesopimus Reindeer-yrityksen kanssa on tehty. Pokka ei kerro tarkkoja toimitusmääriä. Hän kuitenkin korostaa, että määrät ovat prosentuaalisesti pieniä.
Kuolan yrityksille avautuvat valtavat markkinat
Kuolan niemimaalla on noin 40 000 poroa, joista teurastetaan vuosittain tällä hetkellä vain murto-osa, koska paikallisia markkinoita poronlihalle ei ole. Alueen asukkaat pitävät lihaa kalliina, eivätkä muutenkaan arvosta poronlihaa.
Venäjän puolella lihasta maksetaan teuraskilolta noin 360 ruplaa, joka on suunnilleen 3,5 euroa. Suomessa lihakilon hinta oli viime vuonna 7–8 euroa.
Kansainvälisten markkinoiden avautuminen piristää Kuolan niemimaan keskiosassa sijaitsevan Luujärven taloutta. Se on tärkeää pienelle kylälle, joka on alueen saamelaisväestön keskus ja jonka pääelinkeino on poronhoito, kirjoittaa Barents Observer.
Uutinen huolestuttaa saamelaisia poronhoitajia
Toissa talven vaikeat lumiolosuhteet aiheuttivat suuria tappioita poroelinkeinolle Suomen puolella. Lisäksi koronan tuoma matkailun pysähtyminen heikensi poronlihan kysyntää, eivätkä yritykset enää ostaneet lihaa entiseen tapaan.
Saamelaispaliskunnat-yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio on huolissaan, että poronlihan tuonnin kasvu Venäjältä voi vaikuttaa negatiivisesti Suomen poronlihamarkkinoihin.
– Meidän lihallamme on hyvä maine Suomessa, ja olemme työskennelleet sen eteen kovasti poronhoidossa. Olemme satsanneet maineeseen, ja nyt vaikuttaa siltä, etteivät suuret lihanostajat ehkä enää halua jatkaa samalla polulla, jota olemme yhdessä kulkeneet. Hinnat laskevat, jos toimijat markkinoilla lisääntyvät.
Sanila-Aikio haluaisi, että merkintä lihan alkuperästä otettaisiin käyttöön myös poronlihalle.
– Kuluttajalla on oikeus tietää poronlihan alkuperä samalla tavalla kuin muunkin lihan suhteen, sanoo Sanila-Aikio. - Anonyymi
SAIRATA KOMMUNISMI YRITYKSIÄ BOIKOTTIIN SAATNAN
- Anonyymi
Poroissa Loisia LapinKansa
Anonyymi-ap
2022-10-26 07:38:59
Ilmoita
Tropiikista levinnyt loinen piinaa poroja Lapissa – edellinen massaesiintyminen aiheutti porotaloudelle suuret tappiot
Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomaa sukkulamatoa on havaittu poikkeuksellisen paljon teurastuksissa. Eläinlääkäri muistuttaa loislääkinnän tarpeellisuudesta.
54
1758
Äänestä
Kommentoi
Jaa
Vastaukset
Vanhimmat
Anonyymi (
Kirjaudu
/
Rekisteröidy
)
5000
Kirjoita kommentti...
Lähetä
Anonyymi
2022-10-26 07:39:10
Setaria tundra -loinen vaivaa erityisesti vasoja ja nuoria poroja. Jos vasaa ei ole syksyllä loislääkitty, se tuskin selviää talvesta. Arkistokuva.
KUVA: PASI MÄÄTTÄLÄ
Poroilta on löytynyt poikkeuksellisen paljon Setaria tundra- loisen aiheuttamaa vatsakalvontulehdusta syksyn ensimmäisissä teurastuksissa.
Sodankylän kunnaneläinlääkäri Tarja Nikulan mukaan sukkulamatoa on teurasruhoissa enemmän kuin aikoihin.
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
2022-10-26 07:39:29
BOIKOTTIIN POROT JA LIHAT YÖK
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
2022-10-26 07:49:51
Loiset on siirtynyt omistajista poroihin
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
2022-10-26 08:46:31
vatsakaIvontulehdusepidemiaan. Samana vuonna Suomessa kuoli kymmeniä tuhansia poroja
jolloin yleisinä ruumiinavauslöydöksinä oli voimakas vatsakalvon tulehdus ja suuri määrä Setaria –
loisia vatsaontelossa. Tämän jälkeen Setaria – loiseen yhdistetyt muutokset sekä havainnot
loisesta laskivat Suomen poroilla lähes huomaamattomiksi satunnaislöydöksiksi aina 30 vuoden
ajaksi.
Vatsakalvontulehdusepidemia
Vuonna 2003 syksyllä poroteurastuskauden alussa kiiri hälyttäviä raportteja eteläisen- ja keskisen
poronhoitoalueen poroteurastamoista poron vasoilla yleisesti esiintyvästä voimakkaasta
vatsakalvontulehduksesta ja loisten massaesiintymisestä vatsaontelossa. Vasojen elinten ja
vatsakalvojen hylkäämiset lihantarkastuksessa loismuutosten takia kasvoivat voimakkaasti,
epidemia oli syntynyt. Epidemia aiheutti tuntuvia taloudellisia tappioita ja lisääntynyttä työtaakkaa
poroteurastamoilla. Epidemian keskus siirtyi noin 100km:n vuosivauhtia pohjoista kohti, niin että
vuonna 2005 vain Ylä-Lapin porot olivat vapaita loismuutoksista. Samaan aikaan epidemia laantui
sen syntysijoilla, poronhoitoalueen eteläisissä osissa. Taudin aiheuttajaksi osoittautui loisen sekä
rakenteellisten että geneettisten ominaisuuksien perusteella Setaria tundra.
S. tundra –tartunnan oireet ja löydökset
Vasojen olemus, joilla oli voimakas S. tundra – tartunta, ilmensi alentunutta kuntoa ja niiden
talvikarva oli huonosti kehittynyt. Yleiset lihantarkastuslöydökset olivat lisääntynyt oljen tai veren
värinen, vihertäviä partikkeleita sisältävä neste vatsaontelossa, vihertävää tai kellertävää
saostumaa herakalvoilla ja sidekudoskiinnikkeitä vatsakalvon ja eri elinten välillä sekä eläviä 3 – 8
cm:n mittaisia valkeita sukkulamatoja sekä joskus kuolleita eri hajoamisvaiheissa olevia loisia.
Histopatologiset tutkimukset vahvistivat muutokset loisten aiheuttamiksi; lympfoplasmosyyttinen ja
eosinofiilinen tulehdussolureaktio ja –kertymä. Vaikka tulehdusreaktio näytti usein hyvin
märkämäiseltä, ei mitään spesifistä bakteerikasvustoa havaittu. Vatsakalvon tulehdus ei myöskään
aiheuttanut merkittäviä muutoksia lihan pH – arvoihin tai aistinvaraiseen laatuun. Mitä suurempi oli
loisten lukumäärä vatsaontelossa, sen vakavampiasteinen oli myös tulehdusreaktio.
Tulehdusreaktion voimistuminen vastaavasti pienensi poron kunnon mittarina käytettyä selän
rasvakerroksen paksuutta. Aikuisilla poroilla esiintyi myös yleisesti S. tundra – tartuntaa, mutta
vatsakalvon tulehdusta esiintyi erittäin harvoin. Kokonaisuudessaan tehdyt tutkimukset vahvistivat
sen käsityksen, että S. tundra - infektio on vahingollinen poron vasojen terveydelle.
Mikrofilariat verenkierrossa
Kuten vatsakalvon tulehduskin, oli myös S. tundra – loisen mikrofilarioiden yleisyys ja tiheys poron
vasojen verenkierrossa merkittävästi suurempi kuin aikuisten porojen. Myös mikrofilarioiden
esiintyvyyden vaihtelu kuvasti epidemian liikettä pohjoiseen, etelässä infektoituneiden porojen
määrä pieneni samalla kun teurastamoilla havaittujen tulehdusreaktioiden määrä laski.
Mikrofilariat ilmestyivät luonnollisesti infektoituneiden poronvasojen verenkiertoon marrasjolukuulla. Mikrofilariamäärät olivat suurimmillaan seuraavana kesänä jolloin suurimmat tiheydet
olivat lähes 4000 kpl/ml verta. Tämän jälkeen mikrofilariat hävisivät verenkierrosta vuoden - Anonyymi
Deliporo
Verkkokauppa
Poro ruokana & reseptit
Muita arktisia herkkuja
Deliporo Oy
Poro ja PUUTTI LASTEN VERELLÄ ISAN MAAN PETTURIT LEIKKAA JA MYY DESANTIT
Blogi
Kirjaudu sisään
Ostoskori
Seuraava toimitus on kesäkuussa..JO VENÄ EI SITÄ ENNEN VALLOITA SUOMEA.
VENÄLÄISEN poronlihan palveleva verkkokauppa.
Edelläkävijä ja markkinajohtaja jo 18 vuotta. Toimitus ympäri suomen aina VENÄJÄLTÄ PUUTTININ TARHAS UKRAINALAITEN VEREN THRIMAA PORON LIHAA. Uusimaalle saakka.
Verkkokauppaan - Anonyymi
Kriston nimi julkisuuteen lehtileikkeellä joka on painettu vuonna 2010.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226079- 292140
- 1771972
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775