Kävin asioimassa eräässä Prismassa tänään Turun alueella ja siinä nyt sattui ihan joku satunnainen ja harmiton olkapääkontakti veikkauspisteen pelintekopöydällä erään papparaisen kanssa.
Oli vielä levittänyt kaikki kärrynsä ym ko pöydän eteen ja räpläsi kännykkäänsä siinä pöytään nojaillen.
Olen aina ihmetellyt muutenkin, että mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun täytyy aina vallata just jotkut tasotkin ihan "omaan käyttöön" muista piittaamatta taisitten vaikka alkaa pitämään jotain vähintään 4 hengen torikokousta aina just hyllyjen edessä niin, ettei muut meinaa mahtua ottamaan tarvitsemaansa. Ja sitten suututaan tai ollaan noteeraamatta ja jatketaan omaa juttua, jos pyytää ystävällisesti väistämään tai sanoo muuten asiasta.
No kuitenkin, piti laittaa siinä pöydän ääressä vaihtorahat ja joku lappu lompakkooni ja siinä nyt satuin sitten osumaan tähän "herraan" hieman käsivarrellani tai olkapäällä, eikä todellakaan ollut mikään tahallinen tönäisy tai muutenkaan. Katsoi vielä minua ja näki ja luultavasti ymmärsikin mun tulevan siihen pöydän ääreen.
Niin vittu, kun suuttui siitä ja sellainen helvetin suunsoitto ja uhriutuminen ja uhkailu ja mitä nyt olikaan, kun satuin nyt vähän koskemaan häntä.
Uhosi olevansa joku nyrkkeilyn Suomen mestari 75-kiloisten sarjassa ja käski pitää mielessä, että turpiin tulee mulle, jos meinaan lyödä häntä ja naama on sitten varmasti hänellä muistissa. Ja mitä nyt mussuttikin siinä. Teki kyllä vähän tilaakin siinä, mutta inisi silti jotain, eikä mitääntolkkua koko jätkässä. Ja ikääkin oli varmaan se sama 75 kuin mikä on/oli painoluokkakin, ellei enempikin.
Eikä mitään tajua, sanoin vaan että ihansama mitä olet tai olet olematta ja lopeta nyt toi saamarin suunsoitto. Ja että mä en ole nyt tässä lyömässä ketään. Ja että sitten on eri, jos mua tullaan lyömään.
Totesin vielä uudestaan, kun jatkoi sitä mä olen Suomen kovin bokseri-uhoamistaan, että mitä vitun väliä sillä on, niillä on ihan turha kerskailla. Ja mitä oikea bokseri ei teekään, jokainen nyrkkeilyä vähänkään harrastanut tietää, että narujen heiluttelu ja suunsoitto hoidetaan kehässä, ei sen ulkopuolella.
Huvittavinta tuossa oli vielä se, että olen itsekin nuorempana nyrkkeillyt sen verrn, että alkeet ainakin on hyvin hallussa, ja pärjäsinkin vielä ihan ok. Ainoa ero tähän jäppiseen, tai siis näihin hänen uho puheisiin on se, että mä boksasin raskaassa sarjassa, yli satakiloisissa. Sen verran hermostuin, että tiuskaisinkin, että kyllä mäkin olen kehässä viettänyt ihan tarpeeksi aikaani, joten älä vittu ala mulle ainakaan kehuskelemaan itelläsi. Ja vaikka mua nyt ei todellakaan huvita tapella kenenkään kanssa, niin mulle on silti ihan sama, tuleeko eteeni sitten joku 75-kiloinen vai 150-kiloinen hyypiö niiden narujensa kanssa heilumaan.. Ettei mua nyt sinänsä mitenkään hirvitäkään sellainen, vaikka nyt tosiaan parempi on aina olla ilman mitään tuollaisia kontakteja.
Lähti kyllä siitä hiljalleen valumaan pois kuin joku räkäklimppi poskella.
Taas kerran tuli mieleen, että mistä vitusta näitä tämän tasoisia tulee ja riittää Turussa..? Vaikka on tällaisia muuallakin, ei sen puoleen.
Oli vielä justiinsa lähdössä pyörän kanssa pois, kun tulin kaupasta ulos ja aloin tekemään lähtöä kotiin.
Sen verran pistin merkille, että jäi yhteen kaupan parkkiksen liittymään tönöttämään ja ainakin kauempaa katsoen näytti vahtaavan mun suuntaan. Näki kuitenkin mut siinä ulkonakin vielä, kun vein kärryt katokseen.
Sen verran pelasin varman päälle, että poistuin parkkikselta toisen kautta, enkä viitsinyt ajaa hänen ohitseen.
Ei nyt sen vuoksi, että olisi jotenkin pelottanut, mutta tuollaisen helvatin hihhulin tuntien kaikki olisi ollut mahdollista. Ei ainakaan olisi yllättänyt, jos olisin ajanut hänen ohitseen, että hän olisi vaikka heittänyt vielä kivellä perään tai soittanut vaikka poliisit perään jollain paskasyyllä. Sen verran oli jotenkin uho päällä tällä papparaisella.
Jäin vain miettimään, että mikä nyt on oikein syynä tuollaiseen käytökseen. Kuitenkin ainakin suurimmaksi osaksi itsensä aloittamasta tilanteesta veti noinkin kovat kilarit ja uhon päälle.
Ihan syntymästä saatu peruskusipäinen luonteenlaatu, mt-ongelmat, olematon itsetunto vai helvetinmoinen katkeruus omasta elämästä, mikä purkautuu sitten vaikka just näinkin, että aletaan kaupassa uhoamaan ja vittuilemaan ventovieraillekin?
Ihme suunsoittaja eräässä Prismassa
154
1279
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollaisia kusipäisiä mulkkuja ym ressukoita riittää, joilla ei vissiin ole muuta kuin tuollainen turhanpäiväinen uhoaminen ja elvistely ja luultavasti aika mitättömillä asioilla. Tai suuttuu herkästi muuten, jos vähänkin menee maailmankirjat sekaisin toisen takia.
Lieneekö ainakaan mikään Suomen mestari, jos vaikka onkin jotain lajihistoriaa takana..?
Kyllä ihmisen itsekin nyt pitäisi ymmärtää, että kaupoissakin on paljon muitakin itsensä lisäksi ja muut pitää ottaa huomioon. Eli antaa tilaa toisillekin asioida.
Kannattaa vaan pitää mieli rauhallisena tuollaisten kanssa. Ja tuo nyt oli hyvä, että olitte julkisella paikalla. Meinaan jos olisi alkanut läpsimään tai jotain muuta fyysistä suunsoiton lisäksi, niin olisit ainakin saanut todistajia, että sinä et aloittanut mitään.- Anonyymi
Löitkö sitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löitkö sitä?
Mamu taksikuski raiskasi ja pahoinpiteli naisen
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011276198.html
Näköjään joissain takseissa naisten ei ole turvallista matkustaa Suomessa. - Anonyymi
Kähösen Lauri oli kanssa yksi lässyttäjävahtimestari Tampereelta.
Työnteko oli ovella kerjäämistä ja juopottelua.
- Anonyymi
Voi olla ihan joku mt-tapauskin tai vaikka joku maailmalle katkera arkahousu tm. Eli ei kannata välittää tuollaisista, elleivät tosiaan käy päälle.
Joillakin tosin on ihme tyyli mussuttaa itseään isommille, tulee heiltä ihan luonnostaan. Tuli vain tuosta mieleen, kun kerta kehuskeli olevansa joku 75-kiloisten mestari ja aloittaja on harrastanut samaa lajia satakiloisten sarjassa.
Olisi voinut tosiaan päästää aloittajan mukisematta hoitamaan asiansa pöydän ääreen, helpommalla olisi tilanne mennyt ohitse. - Anonyymi
mutta pitkän sepustuksen asiasta kirjoitit. Ei siinä mitään. Jos saat sillä mielenrauhan niin ihan ok. Itsekin välillä kohtaan näitä tilanteita. Joku avautuu voimalla ihan puskista. Oma luonteenlaatuni on sellainen että "tämä vain on elämää". En sellaisesta itselleni on riippakiveä. ihmisiä kun on paljon niin töppäyksiä sattuu. Joillakin (yllättävän monella) on syntymälahjana saatu adhd ja impulsiivisuutta ja aggressiivuutta jne. Mitä kaikkea niitä onkaan. . Sellainen on iso haitta ihmiselle itsellensä. Kuten tiedeämme. Ihmistä on vaikeata muuttaa. Me rauhallisemmat pääsemme paljon helpommalla. Se näkyy monenlaisena menestyksenä elämässä. Ei ole tarvetta edes notkua veikkauspisteen pelintekopöydällä.
- Anonyymi
Enpä mäkään paskan vertaa välitä tuollaisista, lakkaavat olemasta sillä sekunnilla kun katoavat pois näkökentästä. Haluan silti nyt saada edes kauppareissuni tehdä rauhassa ilman, että joku tanopäö tulee avautumaan mulle ylipäätään yhtään mistään. Ei vain kiinnosta enkä ole todellakaan kenenkään tukihenkilö, jolle voi mesoa miten vaan. Eli olen rauhallinen, annan muiden olla rauhassa mutta edellytän myös saavani olla muilta rauhassa. En myöskään ymmärrä ruollaista turhan päiväistä notkuamista, kai puhelinta voi räplätä muuallakin kuin veikkauspisteen pelipöydällä.
- Anonyymi
Älä kitise
- Anonyymi
se on joillekin lottoaminen, totoaminen, veikkaaminen, vedonlyönti hyvin henkilökohtainen intiimi hurmoksellinen hetki. Addiktoitunut pelaaja kokee pienenkin häiriön suurena hyökkäyksenä. Saaliinjaolle ja peliapajalle tunkemisena. Olkapääkosketuksesi sai papparaisen ajattelukuviot ja pasmat täysin sekaisin. Varma voittorivi jota pähkäili mielessänsä katosi savuna ilmaan. Naps. Sinne meni, Ajatus katosi, Se oli sinun syysi tietenkin. Tosin hän ei koskaan voita vaan on kroonisesti PA. Kaikki rahat on uponneet pelaamiseen, Mutta nyt pappraissella oli se 100 varma killeririvi ihan liipasimella ja sinä tulit ja sössit häneltä sen mahdollisuuden. Eikö vain.
- Anonyymi
Ei tehnyt pelejä, nojaili vaan pöytään ja räpläsi puhelintaan. En itsekään ollut menossa pelaamaan, vaan piti laittaa infosta saadut vaihtorahat lompakkoon ko pöydän ääressä. Joten se siitä.
Mutta tietty oli vähän haastavaa, kun tuollainen kilahtaja oli vallannut koko pöydän itsellään ja kärryllään. Ja heti helvetinmoinen kitinäkiukuttelu päällä. - Anonyymi
Muuten kyllä pointti sinulla, saattoihan katsella satavarmoja megavihjeitä puhelimeltaan, joiden avulla muutetaan senttikin miljoonaksi.

Milloin ilmestyy tuon novellin jatko-osa?
- Anonyymi
I just got pummeled by a boxing champion wannabe at the Prism in Turku. I mean, I was just trying to get to the buffet, but apparently, I was trying to steal his title. I tried to explain that I'm not exactly a contender (I can barely throw a punch without hitting my own face), but he wasn't having it. I'm pretty sure I saw him practicing his victory dance in the parking lot afterwards. I'm just glad I didn't have to face him in the ring - I'd have surely lost (again).
- Anonyymi
I also have a small penis
- Anonyymi
Perusturkulainen varmaan. Kävin elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran pienen poikani kanssa Turussa n 15 v sitten. Satamalaivahotelli laskutti tuplahinnan vaikka puhelimessa sovittiin muuta. Oli vielä joku iso tapahtuma niin ei voinut vaihtaa hotellia kun kaikki täynnä. Turun linnassa joku muija tuli sanomaan yläkerrassa ettei saa kuvata. Luulimme oppaaksi, pyytelimme anteeksi. Infossa selvisi ettei ollut opas eikä museon palkkalistoilla. Vielä kaupunkibussissa oli äärimmäisen tyly kuljettaja joka tokaisi bussiintulevalle iäkkäälle mummolle ettei tässä ole aikaa odotella. Se oli viimeinen niitti. Ei koskaan enää Turkuun vaikka kaunis kulttuurikaupunki onkin.
- Anonyymi
Oletpa herkkä savolainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa herkkä savolainen
Se onkin normaali.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin normaali.
Homo se on.
- Anonyymi
Herkkä savolainen tyhjän höpöttäjä.
- Anonyymi
Turkulaiset ovatkin umpimulkkuja ja kyl se luonteenpiirre on aika yleinen muuallakin Varsinais-Suomessa.
Toinen tuossa on se, että moni hoitoa tarvitseva ei sitä saa, jos nyt hoksaisi apua hakeakin. Ja laitoksista laitetaan kyllä mielestäni liian herkästi muutenkin pihalle nykyään. Tuntuu riittävän nykyään, että jos potilas erottaa vasemman oikeasta, vaikka olisi muuten sekaisin kuin peikko, niin heti heitetään avohoitoon.
Valitettavasti työn takia joudun asumaan ja elämään Turussa ainakin tällä hetkellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset ovatkin umpimulkkuja ja kyl se luonteenpiirre on aika yleinen muuallakin Varsinais-Suomessa.
Toinen tuossa on se, että moni hoitoa tarvitseva ei sitä saa, jos nyt hoksaisi apua hakeakin. Ja laitoksista laitetaan kyllä mielestäni liian herkästi muutenkin pihalle nykyään. Tuntuu riittävän nykyään, että jos potilas erottaa vasemman oikeasta, vaikka olisi muuten sekaisin kuin peikko, niin heti heitetään avohoitoon.
Valitettavasti työn takia joudun asumaan ja elämään Turussa ainakin tällä hetkellä.Et kuulu Eurooppaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset ovatkin umpimulkkuja ja kyl se luonteenpiirre on aika yleinen muuallakin Varsinais-Suomessa.
Toinen tuossa on se, että moni hoitoa tarvitseva ei sitä saa, jos nyt hoksaisi apua hakeakin. Ja laitoksista laitetaan kyllä mielestäni liian herkästi muutenkin pihalle nykyään. Tuntuu riittävän nykyään, että jos potilas erottaa vasemman oikeasta, vaikka olisi muuten sekaisin kuin peikko, niin heti heitetään avohoitoon.
Valitettavasti työn takia joudun asumaan ja elämään Turussa ainakin tällä hetkellä.Heillä on vain vahva luonne!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kuulu Eurooppaan.
Olen suomalainen ja Suomi on osa Eurooppaa, joten enköhän kuulu Eurooppaan. Turkulaisethan on oma rotunsa taasen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen suomalainen ja Suomi on osa Eurooppaa, joten enköhän kuulu Eurooppaan. Turkulaisethan on oma rotunsa taasen..
Turkulaiset ovat arjalaisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset ovat arjalaisia
Vain mielikuvissaan. Ja toisekseen arjalaiset on aasialainen paimentolaiskansa, eikä mikään Aatu-sedän kuvittelema sinisilmäinen, vaalea ja pitkä herrarotu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heillä on vain vahva luonne!
Ei ole vasn ihan perusvittumainen ja muita kohtaan ylimielinen mulkkuluonne.
Toinen mitä pidän outona, kun turkulaiset ja varsinaissuomalaiset ylipäätään kehuu itsessään, että "ollaan kaikille hyviä kun ei tupata seuraan eikä silti torjuta muita" ja silti ovat juuri sellaisia. En ole missään muualla törmännyt tällaiseen tapaan, paitsi täällä, että ihmiset esimerkiksi kutsuvat itsensä ventovieraankin kotiin kyläilemään tai sellaisen, jojon on juuri tutustuttu. Ja tekevät sitä tosissaan, toisen vielä pitäisi päästää kotiinsa tällainen ihminen, ketä ei edes tunne. Ja sitten suuttuvat, kun se ei onnistukaan. Röyhkeimmät jopa tulevat vain toisen kotiin kuin omaansa kutsumatta, jos ovi sattuu olemaan auki, kuten eräälle käheiselleni kävi, joka oli muuttanut muutamaa viikkoa aiemmin Varsinais-Suomeen. Piti kesähelteellä rt-kämppänsä pation ovea auki, niin hänen naapurinsa vain marssi olohuoneeseen ja lysähti sohvalle istumaan pukahtamatta mitään ja vilkaisematta edes läheistäni. Hän oli vähän et mitä helvettiä just tapahtui..? Eikä naspuri meinannut lähteä edes pois pyynnöistä ja käskystäkään huolimatta. Ja mitä kaikkea siellä tapahtuikaan..
Valittivat aluksi koirastakin, että taloyhtiön säännöt muka kieltävät yleisestikin lemmikit taloyhtiöissä. Hänen vuokraisäntäsä otti sitten yhteyttä isännöitsijään ja ulmoitti, ettei taloyhtiöllä ole mitään valtaa kieltää lemmikinomistajaa muuttamasta taloyhtiön asuntoon, ainoastaan vuokranantajalla on oikeus päättää lemmikkikiellosta ja hänelläkin vain vuokraamansa kohteen osalta.
Sitten koirasta tulikin "maailman ihanin taloyhtiömaskotti". Läheiseni kun muutti sieltä pois, niin melki samantien, kun muuttoauto oli lähtenyt pihasta, niin isännöitsijä oli soittanut tälle vuokranantajalle, että he ovat juyri pitäneet yhtuökokouksen, missä päätettiin oisätä sääntöihin, että tänne ei enää tule yhtäkään lemmikinomistajaa asumaan. Muuten eivät kyllä olleet pitäneet edes niitä pakollisia kokouksia sen parin vuoden aikana, kun läheiseni asui siellä.
Hän soittikin minulle ja kysyi, että onko ihmiset ihan oikeasti noin vitun kaksinaamaisia täällä päin Suomea? Tietty arveli mun tietävän paremmin 20 vuotta Turussa asuneena.
Vastasin kuten asia on, eli joo ovat. Ei kaikki mutta helvetin moni ja niitä riittää riesaksi asti, jotka ovat kasvotusten mielin kielin ja niin "ystävää" ja ystävällistä, mutta selän takana ovat ihan muuta.
Ja kysypä turkulaiselta kaupungilla vaikka neuvoa, missä joku paikka on. Niin vastaus on melko varmasti, että no katselehan ympärillesi niin etköhän ennen pitkää löydä perille..tm. vaikka ko paikka olisi sadan netrin päässä. Eli ei voida sitäkään vähää olka adiallisia toiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset ovat arjalaisia
Täällä on eniten russageenejä kun turkulaiset naiset horoilleet russakasarmeilla ja sotavankien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on eniten russageenejä kun turkulaiset naiset horoilleet russakasarmeilla ja sotavankien kanssa.
Niinpä, eli ovat kaukana näistä "valiorodullisista" ihanteista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain mielikuvissaan. Ja toisekseen arjalaiset on aasialainen paimentolaiskansa, eikä mikään Aatu-sedän kuvittelema sinisilmäinen, vaalea ja pitkä herrarotu.
Pohjois -Intiasta ovat alunperin, tummia ja melko pieniä. Aatu ei tiennyt mistään paljoakaan. Ja siksi turpaan tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vasn ihan perusvittumainen ja muita kohtaan ylimielinen mulkkuluonne.
Toinen mitä pidän outona, kun turkulaiset ja varsinaissuomalaiset ylipäätään kehuu itsessään, että "ollaan kaikille hyviä kun ei tupata seuraan eikä silti torjuta muita" ja silti ovat juuri sellaisia. En ole missään muualla törmännyt tällaiseen tapaan, paitsi täällä, että ihmiset esimerkiksi kutsuvat itsensä ventovieraankin kotiin kyläilemään tai sellaisen, jojon on juuri tutustuttu. Ja tekevät sitä tosissaan, toisen vielä pitäisi päästää kotiinsa tällainen ihminen, ketä ei edes tunne. Ja sitten suuttuvat, kun se ei onnistukaan. Röyhkeimmät jopa tulevat vain toisen kotiin kuin omaansa kutsumatta, jos ovi sattuu olemaan auki, kuten eräälle käheiselleni kävi, joka oli muuttanut muutamaa viikkoa aiemmin Varsinais-Suomeen. Piti kesähelteellä rt-kämppänsä pation ovea auki, niin hänen naapurinsa vain marssi olohuoneeseen ja lysähti sohvalle istumaan pukahtamatta mitään ja vilkaisematta edes läheistäni. Hän oli vähän et mitä helvettiä just tapahtui..? Eikä naspuri meinannut lähteä edes pois pyynnöistä ja käskystäkään huolimatta. Ja mitä kaikkea siellä tapahtuikaan..
Valittivat aluksi koirastakin, että taloyhtiön säännöt muka kieltävät yleisestikin lemmikit taloyhtiöissä. Hänen vuokraisäntäsä otti sitten yhteyttä isännöitsijään ja ulmoitti, ettei taloyhtiöllä ole mitään valtaa kieltää lemmikinomistajaa muuttamasta taloyhtiön asuntoon, ainoastaan vuokranantajalla on oikeus päättää lemmikkikiellosta ja hänelläkin vain vuokraamansa kohteen osalta.
Sitten koirasta tulikin "maailman ihanin taloyhtiömaskotti". Läheiseni kun muutti sieltä pois, niin melki samantien, kun muuttoauto oli lähtenyt pihasta, niin isännöitsijä oli soittanut tälle vuokranantajalle, että he ovat juyri pitäneet yhtuökokouksen, missä päätettiin oisätä sääntöihin, että tänne ei enää tule yhtäkään lemmikinomistajaa asumaan. Muuten eivät kyllä olleet pitäneet edes niitä pakollisia kokouksia sen parin vuoden aikana, kun läheiseni asui siellä.
Hän soittikin minulle ja kysyi, että onko ihmiset ihan oikeasti noin vitun kaksinaamaisia täällä päin Suomea? Tietty arveli mun tietävän paremmin 20 vuotta Turussa asuneena.
Vastasin kuten asia on, eli joo ovat. Ei kaikki mutta helvetin moni ja niitä riittää riesaksi asti, jotka ovat kasvotusten mielin kielin ja niin "ystävää" ja ystävällistä, mutta selän takana ovat ihan muuta.
Ja kysypä turkulaiselta kaupungilla vaikka neuvoa, missä joku paikka on. Niin vastaus on melko varmasti, että no katselehan ympärillesi niin etköhän ennen pitkää löydä perille..tm. vaikka ko paikka olisi sadan netrin päässä. Eli ei voida sitäkään vähää olka adiallisia toiselle.En luota Savolaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on eniten russageenejä kun turkulaiset naiset horoilleet russakasarmeilla ja sotavankien kanssa.
Ei pidä paikkaaansa.
Savolaisilla on runsas geeniperimä idästä Venäjän suunnasta.
Turkulaisilla taas etelästä ja lännestä. - Anonyymi
Savolaisuus on taakka muille ihmisille , kun ei koskaan vastata selvään kysymykseen vaan kielellään ja kaarrellaan. Ei sellaisen kanssa voi ajatuksia vaihtaa, kun puhe on niin kaukana Suomen kielestä että joutuu arvailemaan, mitä savolainen sanoi jos se joskus yrittää suoraan puhua, outoa ja epäluotettavaa väkeä kaikenkaikkiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset ovatkin umpimulkkuja ja kyl se luonteenpiirre on aika yleinen muuallakin Varsinais-Suomessa.
Toinen tuossa on se, että moni hoitoa tarvitseva ei sitä saa, jos nyt hoksaisi apua hakeakin. Ja laitoksista laitetaan kyllä mielestäni liian herkästi muutenkin pihalle nykyään. Tuntuu riittävän nykyään, että jos potilas erottaa vasemman oikeasta, vaikka olisi muuten sekaisin kuin peikko, niin heti heitetään avohoitoon.
Valitettavasti työn takia joudun asumaan ja elämään Turussa ainakin tällä hetkellä.Kohta varmaan Savolaiset hyökkää Turkuun, kun se on täynnä natseja.
Mutta Turkulaiset ovat älykkäitä ja komentoketju toimii salamannopeasti , kun ei ole mitään suattaapi ollakin tai sitten ei keskusteluja. Puolustus torjuu hyökkäyksen.
Joten Savolaiset pakenevat häntä koipien välissä takaisin Savon metsiin.
Joka oli odotettavissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset ovatkin umpimulkkuja ja kyl se luonteenpiirre on aika yleinen muuallakin Varsinais-Suomessa.
Toinen tuossa on se, että moni hoitoa tarvitseva ei sitä saa, jos nyt hoksaisi apua hakeakin. Ja laitoksista laitetaan kyllä mielestäni liian herkästi muutenkin pihalle nykyään. Tuntuu riittävän nykyään, että jos potilas erottaa vasemman oikeasta, vaikka olisi muuten sekaisin kuin peikko, niin heti heitetään avohoitoon.
Valitettavasti työn takia joudun asumaan ja elämään Turussa ainakin tällä hetkellä.Turkulaiset sanovat mitä tarkoittavat, mutta savolainen ei koskaan sano sitä mitä tarkoittaa.
Siinä se yhteensopimattomuuden ydin on.
Turkulainen tulkitsee siksii savolaisen kieroksi ja epäluotettavaksi.
Savolainen taas tulkitsee turkulaisen kylmäksi ja jäykäksi tuppisuuksi.
Ihan yksinkertasta, vai mitä ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjois -Intiasta ovat alunperin, tummia ja melko pieniä. Aatu ei tiennyt mistään paljoakaan. Ja siksi turpaan tuli.
Vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä eniten itä-Suomessa ja rajan takana Karjalassa, ei ole ryssageenit sekoittuneet paljon vieläkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta varmaan Savolaiset hyökkää Turkuun, kun se on täynnä natseja.
Mutta Turkulaiset ovat älykkäitä ja komentoketju toimii salamannopeasti , kun ei ole mitään suattaapi ollakin tai sitten ei keskusteluja. Puolustus torjuu hyökkäyksen.
Joten Savolaiset pakenevat häntä koipien välissä takaisin Savon metsiin.
Joka oli odotettavissa.Ilmankos olet noin kiukkuinen, niinhän ne muutkin ryssat syyttää rajan pinnassa asuvia suomalaisia :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkulaiset sanovat mitä tarkoittavat, mutta savolainen ei koskaan sano sitä mitä tarkoittaa.
Siinä se yhteensopimattomuuden ydin on.
Turkulainen tulkitsee siksii savolaisen kieroksi ja epäluotettavaksi.
Savolainen taas tulkitsee turkulaisen kylmäksi ja jäykäksi tuppisuuksi.
Ihan yksinkertasta, vai mitä ?Oletko huomannut ettei täällä taida olla yhtään savolaista kommentoimaan, mikset menisi niiden palstalle purkamaan pahaa oloasi :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vasn ihan perusvittumainen ja muita kohtaan ylimielinen mulkkuluonne.
Toinen mitä pidän outona, kun turkulaiset ja varsinaissuomalaiset ylipäätään kehuu itsessään, että "ollaan kaikille hyviä kun ei tupata seuraan eikä silti torjuta muita" ja silti ovat juuri sellaisia. En ole missään muualla törmännyt tällaiseen tapaan, paitsi täällä, että ihmiset esimerkiksi kutsuvat itsensä ventovieraankin kotiin kyläilemään tai sellaisen, jojon on juuri tutustuttu. Ja tekevät sitä tosissaan, toisen vielä pitäisi päästää kotiinsa tällainen ihminen, ketä ei edes tunne. Ja sitten suuttuvat, kun se ei onnistukaan. Röyhkeimmät jopa tulevat vain toisen kotiin kuin omaansa kutsumatta, jos ovi sattuu olemaan auki, kuten eräälle käheiselleni kävi, joka oli muuttanut muutamaa viikkoa aiemmin Varsinais-Suomeen. Piti kesähelteellä rt-kämppänsä pation ovea auki, niin hänen naapurinsa vain marssi olohuoneeseen ja lysähti sohvalle istumaan pukahtamatta mitään ja vilkaisematta edes läheistäni. Hän oli vähän et mitä helvettiä just tapahtui..? Eikä naspuri meinannut lähteä edes pois pyynnöistä ja käskystäkään huolimatta. Ja mitä kaikkea siellä tapahtuikaan..
Valittivat aluksi koirastakin, että taloyhtiön säännöt muka kieltävät yleisestikin lemmikit taloyhtiöissä. Hänen vuokraisäntäsä otti sitten yhteyttä isännöitsijään ja ulmoitti, ettei taloyhtiöllä ole mitään valtaa kieltää lemmikinomistajaa muuttamasta taloyhtiön asuntoon, ainoastaan vuokranantajalla on oikeus päättää lemmikkikiellosta ja hänelläkin vain vuokraamansa kohteen osalta.
Sitten koirasta tulikin "maailman ihanin taloyhtiömaskotti". Läheiseni kun muutti sieltä pois, niin melki samantien, kun muuttoauto oli lähtenyt pihasta, niin isännöitsijä oli soittanut tälle vuokranantajalle, että he ovat juyri pitäneet yhtuökokouksen, missä päätettiin oisätä sääntöihin, että tänne ei enää tule yhtäkään lemmikinomistajaa asumaan. Muuten eivät kyllä olleet pitäneet edes niitä pakollisia kokouksia sen parin vuoden aikana, kun läheiseni asui siellä.
Hän soittikin minulle ja kysyi, että onko ihmiset ihan oikeasti noin vitun kaksinaamaisia täällä päin Suomea? Tietty arveli mun tietävän paremmin 20 vuotta Turussa asuneena.
Vastasin kuten asia on, eli joo ovat. Ei kaikki mutta helvetin moni ja niitä riittää riesaksi asti, jotka ovat kasvotusten mielin kielin ja niin "ystävää" ja ystävällistä, mutta selän takana ovat ihan muuta.
Ja kysypä turkulaiselta kaupungilla vaikka neuvoa, missä joku paikka on. Niin vastaus on melko varmasti, että no katselehan ympärillesi niin etköhän ennen pitkää löydä perille..tm. vaikka ko paikka olisi sadan netrin päässä. Eli ei voida sitäkään vähää olka adiallisia toiselle.Sinä olet perusvittumainen ja muita kohtaan ylimielinen mulkkuluonne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on eniten russageenejä kun turkulaiset naiset horoilleet russakasarmeilla ja sotavankien kanssa.
Täällä on vähiten venäläisiä geenejä. Kiitos etelän ja lännen naapurimaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on eniten russageenejä kun turkulaiset naiset horoilleet russakasarmeilla ja sotavankien kanssa.
Turku on huomattavasti sivistyneempi ja eurooppalaisempi kaupunkin kuin esimerkiksi Kuopio , missä se sitten onkaan. . Ehkä Turun voisi irroittaa ihan omaksi valtioksi ja jättää loput Venäjälle.
- Anonyymi
Savolaisiltako vain peritään tuplamaksut ja vittuillaan turistikohteissa. Epäilen.
- Anonyymi
Kieroja savoloaisia saa vähän kyykyttää
- Anonyymi
Tuollaisia kusipäitä riittää riesaksi asti Varsinais-Suomessa.
Lisäksi henkinen hitaus on rasittavan yleistä täällä päin..
Useimmiten joutuu sanomaan helppoakin asiaa 5-10 kertaa, ennen kuin alkaa edes vähän menemään perille tai sitten joudut sanomaan tosi vittumaisesti tai pärähtämään jopa, jos meinaat saada sanan perille nopeammin.- Anonyymi
Opettele oikeinkirjoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele oikeinkirjoitus.
Tuo kommenttihan oli oikein kirjoitettu, mitä kommentoit.
Se, ettet ymmärrä kirjoitettua asiaa, ei tarkoita sitä, että se olisi väärin kirjoitettu.
Olet malliesimerkki juuri tuossa kirjoituksessa mainitusta henkisestä hitaudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kommenttihan oli oikein kirjoitettu, mitä kommentoit.
Se, ettet ymmärrä kirjoitettua asiaa, ei tarkoita sitä, että se olisi väärin kirjoitettu.
Olet malliesimerkki juuri tuossa kirjoituksessa mainitusta henkisestä hitaudesta.Takaisin koulun penkille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kommenttihan oli oikein kirjoitettu, mitä kommentoit.
Se, ettet ymmärrä kirjoitettua asiaa, ei tarkoita sitä, että se olisi väärin kirjoitettu.
Olet malliesimerkki juuri tuossa kirjoituksessa mainitusta henkisestä hitaudesta.Virhelista :
"alkaa edes vähän menemään" on väärin.
"alkaa edes vähän mennä" on oikein.
Hyvän tavan vastaisia ovat sanat kusipäitä, vittumaisesti
Lainasana "meinaat" on alunperin ruotsia.
Edellä mainitust asiat todistavat kirjoittajan olevan joko maahanmuuttaja tai alhaista yhteiskuntaluokkaa, esim joku "kadun kasvatti" tai jengiläinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virhelista :
"alkaa edes vähän menemään" on väärin.
"alkaa edes vähän mennä" on oikein.
Hyvän tavan vastaisia ovat sanat kusipäitä, vittumaisesti
Lainasana "meinaat" on alunperin ruotsia.
Edellä mainitust asiat todistavat kirjoittajan olevan joko maahanmuuttaja tai alhaista yhteiskuntaluokkaa, esim joku "kadun kasvatti" tai jengiläinen.Itä-Suomen insestilapsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virhelista :
"alkaa edes vähän menemään" on väärin.
"alkaa edes vähän mennä" on oikein.
Hyvän tavan vastaisia ovat sanat kusipäitä, vittumaisesti
Lainasana "meinaat" on alunperin ruotsia.
Edellä mainitust asiat todistavat kirjoittajan olevan joko maahanmuuttaja tai alhaista yhteiskuntaluokkaa, esim joku "kadun kasvatti" tai jengiläinen.No voi nyt.. Tuollaisellako yrität tehdä itsestäsi älykästä tai päästä edes keskivertotasolle..?
Ja toisekseen, kusipää on kusipää, joten ihan sama se on, onko tämä rehellinen nimitys "kusipää" hyvän tavan vastainen vai ei. Kusipää on kusipää, vaikka häntä sanoisi esimerkiksi virtsa-aivoiseksi henkilöksi.
No, yritä nyt mitä yritätkin, tasosi ei siitä silti nouse eikä tile ikinä nousemaankaan.
Tsennaatko? Tuo myös on slangia ja lainasanasta tuohon muotoon väännetty. ;)
Lisäksi tuo pitää paikkansa, kusipäisyys on riesa Varsinais-Suomessa ja henkinen hitauskin on valitettavan yleinen piirre täällä päin Suomea.
Sitten tällaisilla "kirjoitusvirheisiin" ja "vääriin sekä epäsovinnaisiin ilmaisumuotoihin" takertumalla yritetään pestä näitä kahta edellä mainittua luonteenpiirrettä itsestä pois.
Varmaan kirjoitat valituksen tästäkin kommentista. Kirjoitathan..? Pölö... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi nyt.. Tuollaisellako yrität tehdä itsestäsi älykästä tai päästä edes keskivertotasolle..?
Ja toisekseen, kusipää on kusipää, joten ihan sama se on, onko tämä rehellinen nimitys "kusipää" hyvän tavan vastainen vai ei. Kusipää on kusipää, vaikka häntä sanoisi esimerkiksi virtsa-aivoiseksi henkilöksi.
No, yritä nyt mitä yritätkin, tasosi ei siitä silti nouse eikä tile ikinä nousemaankaan.
Tsennaatko? Tuo myös on slangia ja lainasanasta tuohon muotoon väännetty. ;)
Lisäksi tuo pitää paikkansa, kusipäisyys on riesa Varsinais-Suomessa ja henkinen hitauskin on valitettavan yleinen piirre täällä päin Suomea.
Sitten tällaisilla "kirjoitusvirheisiin" ja "vääriin sekä epäsovinnaisiin ilmaisumuotoihin" takertumalla yritetään pestä näitä kahta edellä mainittua luonteenpiirrettä itsestä pois.
Varmaan kirjoitat valituksen tästäkin kommentista. Kirjoitathan..? Pölö...Tyhmyytesi tuli kyllä selväksi.
Kyllä se siitä, tsemppiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi nyt.. Tuollaisellako yrität tehdä itsestäsi älykästä tai päästä edes keskivertotasolle..?
Ja toisekseen, kusipää on kusipää, joten ihan sama se on, onko tämä rehellinen nimitys "kusipää" hyvän tavan vastainen vai ei. Kusipää on kusipää, vaikka häntä sanoisi esimerkiksi virtsa-aivoiseksi henkilöksi.
No, yritä nyt mitä yritätkin, tasosi ei siitä silti nouse eikä tile ikinä nousemaankaan.
Tsennaatko? Tuo myös on slangia ja lainasanasta tuohon muotoon väännetty. ;)
Lisäksi tuo pitää paikkansa, kusipäisyys on riesa Varsinais-Suomessa ja henkinen hitauskin on valitettavan yleinen piirre täällä päin Suomea.
Sitten tällaisilla "kirjoitusvirheisiin" ja "vääriin sekä epäsovinnaisiin ilmaisumuotoihin" takertumalla yritetään pestä näitä kahta edellä mainittua luonteenpiirrettä itsestä pois.
Varmaan kirjoitat valituksen tästäkin kommentista. Kirjoitathan..? Pölö...Kusipäitä ei ole olemassa.
Kusta eli virtsaa ei koskaan ole havaittu ihmisen päässä.
Vosit sanoa vaikka ilkeämielinen, kuten Turkulaiset kyllä osaisivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kusipäitä ei ole olemassa.
Kusta eli virtsaa ei koskaan ole havaittu ihmisen päässä.
Vosit sanoa vaikka ilkeämielinen, kuten Turkulaiset kyllä osaisivat.Se onkin vertauskuvallinen ilmaisu, mikä on tarkoitettu todellisuudessa kuvamaan luonteeltaan ja käytökseltään vastenmielistä ihmistä, joka ei herätä kanssaihmisissä mitään positiivisia tunteita.
Luulisi teille turkulaisillekin olevan selvä asia ymmrtää, jos oikeasti olisitte niin fiksuja kuin mitä yritätte tässäkin ketjussa olla. Mutta jatkakaa vain, kuten sanottu, todistatte vain itse sitä tosiasiaa omasta jälkeenjääneisyydestänne, mistä tässäkin ketjussa on kerrottu.
Kuinka joku voikin olla noin tyhmä, että yrittää puilustelka itseään ja mollata muita tuollaisella "virtsaa ei ole koskaan havaittu ihmisen päässä..."-mussutuksella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itä-Suomen insestilapsi.
Eniten insestiä hurreilla ja saaristossa, kyllähän sen huomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin vertauskuvallinen ilmaisu, mikä on tarkoitettu todellisuudessa kuvamaan luonteeltaan ja käytökseltään vastenmielistä ihmistä, joka ei herätä kanssaihmisissä mitään positiivisia tunteita.
Luulisi teille turkulaisillekin olevan selvä asia ymmrtää, jos oikeasti olisitte niin fiksuja kuin mitä yritätte tässäkin ketjussa olla. Mutta jatkakaa vain, kuten sanottu, todistatte vain itse sitä tosiasiaa omasta jälkeenjääneisyydestänne, mistä tässäkin ketjussa on kerrottu.
Kuinka joku voikin olla noin tyhmä, että yrittää puilustelka itseään ja mollata muita tuollaisella "virtsaa ei ole koskaan havaittu ihmisen päässä..."-mussutuksella.Ei se ole mitään mussutusta. Se on faktaa. Koeta ymmärtää edes tämä.
- Anonyymi
ei 75 vuotiaat ukot kännyköitä räpläile. Se on nuorempien ihmisten hommaa.
- Anonyymi
Oli vanha äijä jo. Kirjoitin vielä, että TAISI vuosia olla samanverran kuin sarjassa koloja aikanaan. Sarkasmia oli, mutta kuitenkin, ulkonäönkin puolesta ihan varmasti oli eläkeläinen, eli reilusti yli 60-vuotiad.
Tietty jos mielestäsi 60-70v ikäinen on nuori, niin mikäs siinä.... - Anonyymi
Ei kännyköitä tarvistse räplätä. Niillä voi pitää yhteyttä toisiin 75-vuotiaisiin ja lukea vaikka uutisia tai tätä sekopäisten keskustelua.
- Anonyymi
Kävin eilen Turussa Prismassa. Ei siellä mitään suunsoittajaa tai riidanhaastajaa näkynyt. Taitaa olla provo koko aloitus.
- Anonyymi
sitähän se onkin. Ja met tartumme annettuun syöttiin.
- Anonyymi
Mie haastan riitaa aina Turussa!
- Anonyymi
Mutta haastatko riitaa Prismassa? Tulen taas käymään Turussa Prismassa, niin katsotaan, saatko minut suuttumaan tai pakenemaan paikalta vähin äänin!
- Anonyymi
Perinteinen savolaisuus on ongelma, jopa luonnevika. Ei siihen juuri mikään auta.
Savolaisuus pähkinänkuoressa: huumoriksi naamioitua pahantahtoista vittuilua jonka tarkoitus on vastapuolen nöyryyttäminen että itsestä tuntuisi paremmalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteinen savolaisuus on ongelma, jopa luonnevika. Ei siihen juuri mikään auta.
Savolaisuus pähkinänkuoressa: huumoriksi naamioitua pahantahtoista vittuilua jonka tarkoitus on vastapuolen nöyryyttäminen että itsestä tuntuisi paremmalta.Kirjoitat ilmiselvästi itsestäsi, olet vain kääntänyt turkulaisuuden savolaisuudeksi..
Teillä on ihme patoutuma ja pakkomielle savolaisista muutenkin, näette heitä sielläkin missä heitä ei ole.
Pohjalaiset muuten on myös turkulaisille joku ihme kitinän kohde.
Pohjalsiset(kaan) eivät kaiketi pidä turkulaisista ja turkulaiselle se on pahin loukkaus, kun muut eivät pidä idiooteista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitat ilmiselvästi itsestäsi, olet vain kääntänyt turkulaisuuden savolaisuudeksi..
Teillä on ihme patoutuma ja pakkomielle savolaisista muutenkin, näette heitä sielläkin missä heitä ei ole.
Pohjalaiset muuten on myös turkulaisille joku ihme kitinän kohde.
Pohjalsiset(kaan) eivät kaiketi pidä turkulaisista ja turkulaiselle se on pahin loukkaus, kun muut eivät pidä idiooteista.Projektoit vaan omia vajavaisuuksiasi pienenä ihmisenä.
- Anonyymi
Vittu näitä turkulaisia kun kirjoittavat tänne vastineitaan. Voiko olla enempää enää pällejä...?
En ihmettele aloittajaa tai muitakaan, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta olemaan turkulaisten kanssa tekemisissä.
Samaa tasoa raumalaisten ja porilaisten kanssa tai pahempiakin.
Oikein tälläisiä "guin sul on simmottis banaanei gorvis..?🥴"-tyyppejä.
No, paikkansa näilläkin on ravintoketjussa.- Anonyymi
Sinähän olet sitten siellä "ravintoketjun" pohjalla.😂
- Anonyymi
Suottaapa tuo noinkin olla, tai sitten ei.
No voi tokkiinsa ! - Anonyymi
En ole Turkulainen, enkä varsinkaan savolainen.
- Anonyymi
Turkulaiset sortaa meitä itä-suomalaisia!
- Anonyymi
Ne mitään sorra.
Eivät vaan muuta osaa. Turkulaiset on luonnostaan vittumaisia.- Anonyymi
Ovat ihan täysin. Kehuvat olevansa vielä niin hyviä kun eivät "torju mutta eivät tuppauduksan". Sulti ovat juyrikin tuollaisia.
Ei mua haittaa, jos oikeasti pysyvät omissa oloissaan eli eivät tuppaa. Mutta kun juurikin tuppaavat ja vähintäänkin puoliväkisin.
Missäöän muualla en ole törmännyt tällaiseen "sosiaalisuuteen" että ventovieraatkin kutsuvat itseään kyläilemään toisen kotiin. Tai viimeistään parin päivän tuttavuuden jälkeen, jos nyt sattuu vaikka töiden tm syyn takia näkemään useammin kuin kerran. Ja loukkaantuvat verisesti, suuttuvat jopa, kun ei päästä kotiinsa.
Muualla Suomessa henkilö kutsutaan kyläilemään, jos siltä tuntuu, eikä todellakaan noin, että henkilö itse kutsuu itsensä käymään. Yleensä vielä vain ilmoittaa, että tulisin käymään.
Turkulaiset eivät hallitse edes alkeellisimpia sosiaalisuuden taitoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat ihan täysin. Kehuvat olevansa vielä niin hyviä kun eivät "torju mutta eivät tuppauduksan". Sulti ovat juyrikin tuollaisia.
Ei mua haittaa, jos oikeasti pysyvät omissa oloissaan eli eivät tuppaa. Mutta kun juurikin tuppaavat ja vähintäänkin puoliväkisin.
Missäöän muualla en ole törmännyt tällaiseen "sosiaalisuuteen" että ventovieraatkin kutsuvat itseään kyläilemään toisen kotiin. Tai viimeistään parin päivän tuttavuuden jälkeen, jos nyt sattuu vaikka töiden tm syyn takia näkemään useammin kuin kerran. Ja loukkaantuvat verisesti, suuttuvat jopa, kun ei päästä kotiinsa.
Muualla Suomessa henkilö kutsutaan kyläilemään, jos siltä tuntuu, eikä todellakaan noin, että henkilö itse kutsuu itsensä käymään. Yleensä vielä vain ilmoittaa, että tulisin käymään.
Turkulaiset eivät hallitse edes alkeellisimpia sosiaalisuuden taitoja.Taas projisoit, kun et muuta osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat ihan täysin. Kehuvat olevansa vielä niin hyviä kun eivät "torju mutta eivät tuppauduksan". Sulti ovat juyrikin tuollaisia.
Ei mua haittaa, jos oikeasti pysyvät omissa oloissaan eli eivät tuppaa. Mutta kun juurikin tuppaavat ja vähintäänkin puoliväkisin.
Missäöän muualla en ole törmännyt tällaiseen "sosiaalisuuteen" että ventovieraatkin kutsuvat itseään kyläilemään toisen kotiin. Tai viimeistään parin päivän tuttavuuden jälkeen, jos nyt sattuu vaikka töiden tm syyn takia näkemään useammin kuin kerran. Ja loukkaantuvat verisesti, suuttuvat jopa, kun ei päästä kotiinsa.
Muualla Suomessa henkilö kutsutaan kyläilemään, jos siltä tuntuu, eikä todellakaan noin, että henkilö itse kutsuu itsensä käymään. Yleensä vielä vain ilmoittaa, että tulisin käymään.
Turkulaiset eivät hallitse edes alkeellisimpia sosiaalisuuden taitoja.Mitähän sinä nyt oikein yrität selittää ??
Kuka tässä ny tuppaa ja kuka torjuu ?
Ei Turkulaiset tupaa kenekään kotiin, joten menikö sinulla maakunnat sekaisin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän sinä nyt oikein yrität selittää ??
Kuka tässä ny tuppaa ja kuka torjuu ?
Ei Turkulaiset tupaa kenekään kotiin, joten menikö sinulla maakunnat sekaisin ?Kyllä mulla ainakin nämä paikalliset usein alkavat kutsumaan itseään kotiini.
Ei nyt ehkä ihan ventovieraat kaupan kassajonossa, mutta jos nyt sattuu vaikka parina päivänäkin näkemään ja erehtyy nyt vähänkin jotain juttelemaan. Ihan niin kuin joku pari päivää kestänyt tuttavuus merkitsisi sitä, että toisen kotiin voi mennä kuin omaansa tai ylipäätäänkin jo se riittää syyksi käymään samaan aikaan samassa vessassakin, kun toisen tuntee nimeltä.
Sinänsä en ihmettele yhtään enkä epäile sitäkään vertaa, kun tässäkin ketjussa eräs kirjoitti tällaisesta, kun naapuri on tullut mitään sanomatta ja kysymättä toisen kotiin istuskelemaan, kun joku pation ovi on nyt sattunut olemaan kesähelteillä auki ilmanvaihdon takia. Niin turkulaista ja ylipäätään varsinaissuomalaista käytöstä ja käyttäytymistä kuin olla ja voi.
Ja juurikin turkulaista ja varsinaissuomalaista, ymmärrätkö? Eli maakunnat eivät ole missään nimessä menneet sekaisin.
Ja torjuminen ei mua haittaa pätkääkään, parempikin vaan, jos joku ymmärtää pysyä omissa oloissaan. Mutta tuo tuppaaminen on se, mikä ärsyttää täkäläisissä suunnattomasti.
Se nyt ei tosiaankaan ole mikään lupa, edellytys eikä velvoite mennä toisen nurkkiin pyörimään, jos nyt vaikka muuten jutteleekin muutaman sanan silloin tällöin jossain julkisella paikalla. Tai esimerkiksi työmaalla.
Meillä päin ainakin, eli se alue mistä olen itse kotoisin, kotiin kutsutaan tämän kodinomistajan toimesta, ei sen joka sinne mahdollisesti on tulossa eli tuppaamassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän sinä nyt oikein yrität selittää ??
Kuka tässä ny tuppaa ja kuka torjuu ?
Ei Turkulaiset tupaa kenekään kotiin, joten menikö sinulla maakunnat sekaisin ?Vaikka ei sen puoleen, eipä teikäläiset sitä taida ymmärtää. Se toisen kotiinkin tuppaaminen on jo teillä niin verissä, että kuvittelette senkin olevan jo ihan normaalia käytöstä ja normisosiaalisuutta. Mitä se ei ole todellakaan.
Sen takia kaiketi intätkin vastaan, että ei turkulainen eikä varsinaissuomalainen tuppaa kenenkään kotiin. Tuppaa se, ja nimenomaan SE eikä hän.
Se on niin moneen kertaan tullut huomattua tässä muutaman vuoden aikana, ettei se tosiasia muutu miksikään.
Mutta intä toki vastaan, jos et vieläkään ymmärrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka ei sen puoleen, eipä teikäläiset sitä taida ymmärtää. Se toisen kotiinkin tuppaaminen on jo teillä niin verissä, että kuvittelette senkin olevan jo ihan normaalia käytöstä ja normisosiaalisuutta. Mitä se ei ole todellakaan.
Sen takia kaiketi intätkin vastaan, että ei turkulainen eikä varsinaissuomalainen tuppaa kenenkään kotiin. Tuppaa se, ja nimenomaan SE eikä hän.
Se on niin moneen kertaan tullut huomattua tässä muutaman vuoden aikana, ettei se tosiasia muutu miksikään.
Mutta intä toki vastaan, jos et vieläkään ymmärrä.idän ihme elää omassa harhaisessa todellisuudessaan
- Anonyymi
Turussa on historiatietojen mukaan moraalittomimmat naiset ja siksi täällä onkin paljon ryssageenejä kun naiset horoilleet jo ryssakasarmien aikaan ja myöhemmin sotavankien kanssa.
- Anonyymi
Niinpä.
Mutta tietysti pakkohan se kai on ollut pillun avulla yrittää pärjätä, kun aivoista ei ole ollut apua..
- Anonyymi
Outoa puolustelua ja lapsellista kiukuttelua näiltä hölmöiltä omaan käytökseensä liittyen.
On muka muiden syy kun itsellä ei ole käytöstapoja eikä osata olla oikeasti asiallisia ja mukavia muita kohtaan. - Anonyymi
Itä-Suomalainen kateus ja katkeruus on täällä ongelma
- Anonyymi
Miksi kukaan olisi kateellinen ryssageeneistä :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kukaan olisi kateellinen ryssageeneistä :)
Itäsuomalaisilla niitä on. Täällä on skandinaavista geeniperimää.
- Anonyymi
Outo pakkomielle täkäläisillä itäsuomalaisista, mikä muuten on muuten oikea kirjoitusasu Itä-Suomessa asuvasta henkilöstä, eikä tuo Itä-Suomalainen. Huvittavaa, kun täkäläiset valittavat muiden kirjoitustaidosta, vaikka itsellään eivät edes alkeet ole hallussa.
No, kuitenkin, outo pakkomielle tosiaankin. Ha vielä kun olen aika varma, ettei tähän ketjuun kukaan savolainen tai muukaan idässä asuva ole kirjoitellut yhtään mitään. Tuskin vaivautuisivatkaan.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outo pakkomielle täkäläisillä itäsuomalaisista, mikä muuten on muuten oikea kirjoitusasu Itä-Suomessa asuvasta henkilöstä, eikä tuo Itä-Suomalainen. Huvittavaa, kun täkäläiset valittavat muiden kirjoitustaidosta, vaikka itsellään eivät edes alkeet ole hallussa.
No, kuitenkin, outo pakkomielle tosiaankin. Ha vielä kun olen aika varma, ettei tähän ketjuun kukaan savolainen tai muukaan idässä asuva ole kirjoitellut yhtään mitään. Tuskin vaivautuisivatkaan..Opettele oikeinkirjoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outo pakkomielle täkäläisillä itäsuomalaisista, mikä muuten on muuten oikea kirjoitusasu Itä-Suomessa asuvasta henkilöstä, eikä tuo Itä-Suomalainen. Huvittavaa, kun täkäläiset valittavat muiden kirjoitustaidosta, vaikka itsellään eivät edes alkeet ole hallussa.
No, kuitenkin, outo pakkomielle tosiaankin. Ha vielä kun olen aika varma, ettei tähän ketjuun kukaan savolainen tai muukaan idässä asuva ole kirjoitellut yhtään mitään. Tuskin vaivautuisivatkaan..Ei täällä itäsuomalaisia arvostella.
Mm karjalaiset vai pitäisikö kirjoitaa karjalalaiset ovat ystävällistä ja miltei eksoottista keskusteluseuraa. Yleensä ystävällisiä ja hyvin yhteensopivia Varsinais-Suomalaisten kanssa.
Mutta savolaiset : Kieroja kuin korkkiruuvit. Vastaavat kysymykseen toisella kysymyksellä.
Höpöttävät mitä sattuu saadakseen tietoa keskustelukumppaninsa heikoista kohdista, joite ei kuitenkaan ole.
Pohjalaiset, Hämäläiset, Lappilaiset. Nämäkin ovat tolkun ihmisiä muista maakunnista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele oikeinkirjoitus.
Etkö parempaan pysty? Ei kannattaisi inttää vastaan jos ei paukut riitä sellaiseen. Tuo "ei paukut riitä" on muuten sanonta. Tarkoittaen henkilöstä puhuttaessa, että hänen taidot eikä voimavarat riitä johonkin asiaan.
Muutenkin, eikö olisi helpompi vain myöntää rehellisesti oma itsensä kuin syyttää muita omista piirteistään ja/tai kääntää ne muiden syyksi heidän vastuulleen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö parempaan pysty? Ei kannattaisi inttää vastaan jos ei paukut riitä sellaiseen. Tuo "ei paukut riitä" on muuten sanonta. Tarkoittaen henkilöstä puhuttaessa, että hänen taidot eikä voimavarat riitä johonkin asiaan.
Muutenkin, eikö olisi helpompi vain myöntää rehellisesti oma itsensä kuin syyttää muita omista piirteistään ja/tai kääntää ne muiden syyksi heidän vastuulleen?Syytöksesi ovat tuulesta temmattuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syytöksesi ovat tuulesta temmattuja.
Niinhän ne sinulla ovat. Ja silti yrität kääntää tuon tasoisella turhan jauhamisella huomiota itsestäsi ja kaltaisistasi pois muihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne sinulla ovat. Ja silti yrität kääntää tuon tasoisella turhan jauhamisella huomiota itsestäsi ja kaltaisistasi pois muihin.
Älä kitise. Katkeruutesi ja typeryytesi on tullut jo kaikille selväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kitise. Katkeruutesi ja typeryytesi on tullut jo kaikille selväksi.
Nillitä vaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nillitä vaan
Osaatko muuta?
- Anonyymi
Esitä ne geenikarttasi, vai oletko itse sukurutsattu ryssanäpärä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esitä ne geenikarttasi, vai oletko itse sukurutsattu ryssanäpärä....
Otin esiin Varsinaisuomen geenikartat.
Vallitsevat geenit ovat Ruotsista ja Virosta.
Kuopiossa ne taas ovat idästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otin esiin Varsinaisuomen geenikartat.
Vallitsevat geenit ovat Ruotsista ja Virosta.
Kuopiossa ne taas ovat idästä.Näytä ne geenikartat mongoloidi
- Anonyymi
Linkkiä mongoloidi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esitä ne geenikarttasi, vai oletko itse sukurutsattu ryssanäpärä....
EI VOI TÄLLÄ PALSTALLA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä ne geenikartat mongoloidi
Kuopiohan on idässä ja Turku lännessä.
- Anonyymi
Li andersonni?
- Anonyymi
Ihme suunsoittaja ! Tämä on tarina sinusta itsestäsi, herkkä savolaisukko !
- Anonyymi
Älä viitsi! Älä jaksa!!
- Anonyymi
Kyllä siinä varmasti jotain perää on..
- Anonyymi
Tokkopa aloittaja käy uhoamassa kaupoissa joillakin iänkaikkisen vanhoilla saavutuksillaan, kuten tämä resupapparainen.. Ja mikä tuskin pitää edes paikkaansa muutenkaan.
Säälittäviä tuollaiset uhoajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokkopa aloittaja käy uhoamassa kaupoissa joillakin iänkaikkisen vanhoilla saavutuksillaan, kuten tämä resupapparainen.. Ja mikä tuskin pitää edes paikkaansa muutenkaan.
Säälittäviä tuollaiset uhoajat.Aloittaja on herkkä ja heikolla itetunnolla varustettu yksilö.
Se on helppo huomata kirjoituksistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on herkkä ja heikolla itetunnolla varustettu yksilö.
Se on helppo huomata kirjoituksistaan.Huvittavaa, kuinka asiat käännetään päälaelleen.
Joku pölöpää alkaa uhoamaan jotain ihan pimeitä jonkun tahattoman hipaisun vuoksi, mikä olisi ollut vältettävissä, jos pölöpää olisi itse viitsinyt vähän katsoa ympärilleen ja ottaa muutkin huomioon.
Niin asiasta sanova onkin se, jossa on vikaa ja jolla on mykamas jotain ongelmia itsensä kanssa..
Tyypillistä varsinaissuomalaisten sikapossujen vinkumista.
Mutta ei mitään, röhkikää vaan. Ei teistä silti ihmisiä tule. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huvittavaa, kuinka asiat käännetään päälaelleen.
Joku pölöpää alkaa uhoamaan jotain ihan pimeitä jonkun tahattoman hipaisun vuoksi, mikä olisi ollut vältettävissä, jos pölöpää olisi itse viitsinyt vähän katsoa ympärilleen ja ottaa muutkin huomioon.
Niin asiasta sanova onkin se, jossa on vikaa ja jolla on mykamas jotain ongelmia itsensä kanssa..
Tyypillistä varsinaissuomalaisten sikapossujen vinkumista.
Mutta ei mitään, röhkikää vaan. Ei teistä silti ihmisiä tule.Älä elvistele, sulla ei ole siihen paukkuja, rotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä elvistele, sulla ei ole siihen paukkuja, rotta.
Jtka vain. Pölö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jtka vain. Pölö.
Pyyhi kyynelees ja niistä nokkas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyyhi kyynelees ja niistä nokkas.
Turku ja Varsinais-Suomi ylipäätään on täynnä yksiä vitun idiootteja, minkä näkee ihan missä ketjussa ym aihekanavalla, mikä liittyy vähänkin Turkuun ja Varsinais-Suomeen.
Se tosiasia ei muutu miksikään, vaikka täkäläiset vinkuisivat, valittaisivat ja haukkuisivat muita miten paljon tahansa. Ja täkäläisten tyhmyyden näkee+kuulee heti joka paikassa, missä vähänkin avaavat suutaan ja tuovat ylipäätään itseään esille.
Ainoat vähänkään järkevät ovat muualta tänne päätyneitä. Ja heistäkin on turhan moni omaksunut täkäisten tavan ja mentaliteetin, vaikkakaan ei kaikki. Onneksi.
Vaikka seura tekee kaltaisekseen, kuten sanotaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turku ja Varsinais-Suomi ylipäätään on täynnä yksiä vitun idiootteja, minkä näkee ihan missä ketjussa ym aihekanavalla, mikä liittyy vähänkin Turkuun ja Varsinais-Suomeen.
Se tosiasia ei muutu miksikään, vaikka täkäläiset vinkuisivat, valittaisivat ja haukkuisivat muita miten paljon tahansa. Ja täkäläisten tyhmyyden näkee kuulee heti joka paikassa, missä vähänkin avaavat suutaan ja tuovat ylipäätään itseään esille.
Ainoat vähänkään järkevät ovat muualta tänne päätyneitä. Ja heistäkin on turhan moni omaksunut täkäisten tavan ja mentaliteetin, vaikkakaan ei kaikki. Onneksi.
Vaikka seura tekee kaltaisekseen, kuten sanotaan.Ihme herkkä vinkuja Savosta.
Hanki nyt oma elämä ja rauhoitu.
Ei sulle enää kukaan pahaa tee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turku ja Varsinais-Suomi ylipäätään on täynnä yksiä vitun idiootteja, minkä näkee ihan missä ketjussa ym aihekanavalla, mikä liittyy vähänkin Turkuun ja Varsinais-Suomeen.
Se tosiasia ei muutu miksikään, vaikka täkäläiset vinkuisivat, valittaisivat ja haukkuisivat muita miten paljon tahansa. Ja täkäläisten tyhmyyden näkee kuulee heti joka paikassa, missä vähänkin avaavat suutaan ja tuovat ylipäätään itseään esille.
Ainoat vähänkään järkevät ovat muualta tänne päätyneitä. Ja heistäkin on turhan moni omaksunut täkäisten tavan ja mentaliteetin, vaikkakaan ei kaikki. Onneksi.
Vaikka seura tekee kaltaisekseen, kuten sanotaan.Köyhä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhä.
Sanoin totuuden ja riittäköön.
Jos äly ei riitä ymmärtämään faktoja, niin silkehän ei voi mitään.
En ole edelleenkään Savosta enkä tule ikinä olemaankaan, vaikka sekin on parempi&laadukkaampi paikka kaikin puolin kuin Varsinais-Suomi.
Ja mitä raha nyt tähän ketjuun kuuluu, se ei kiinnosta jos kommentoija on köyhä. Ei sitä tarvitse tuoda esille, oma köyhyytesi ja oma häpeäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoin totuuden ja riittäköön.
Jos äly ei riitä ymmärtämään faktoja, niin silkehän ei voi mitään.
En ole edelleenkään Savosta enkä tule ikinä olemaankaan, vaikka sekin on parempi&laadukkaampi paikka kaikin puolin kuin Varsinais-Suomi.
Ja mitä raha nyt tähän ketjuun kuuluu, se ei kiinnosta jos kommentoija on köyhä. Ei sitä tarvitse tuoda esille, oma köyhyytesi ja oma häpeäsi.Olet köyhä, katkera, vähä-älyinen luuseri Itä-Suomesta. Ei sille mitään voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet köyhä, katkera, vähä-älyinen luuseri Itä-Suomesta. Ei sille mitään voi.
Säälittäviä olette edelleenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Säälittäviä olette edelleenkin.
Ole vaan
- Anonyymi
Tällä viestiketjulla on varmaankin savolainen moderaattori. Näin sivusta seuranneena olen jonkun savolaisuutta kritisoivan kommentin laittanut, mutta se meni heti hylkyyn. Mutta ei tämä keskustelu täällä kovin korkealentoista muuten ole. Keskenkasvuisten kinastelua.
- Anonyymi
Sitähän tämä on, vähäjärkisten vinkumisrinki.
- Anonyymi
Tämä on savolaisen pikkulapsiasteelle jääneen äijän valituksen ja moukkamaisuuden näyttämö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on savolaisen pikkulapsiasteelle jääneen äijän valituksen ja moukkamaisuuden näyttämö.
Muuttakaa turkulaiset sinne Savoon, kun teillä näkyy olevan joku ihme hinku ja pakkomielle Savosta ja savolaisista.
Pitää näemmä itsekin alkaa nimittelemään jokaista kusipäätä turkulaiseksi tai vähintäänkin varsinaissuomalaiseksi.
Siis muitakin kuin täällä syntyneitä ja varttuneita kusipäitä. Ihan selkeyttääkseni sanomani turkulaisillekin ymmärrettävään muotoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttakaa turkulaiset sinne Savoon, kun teillä näkyy olevan joku ihme hinku ja pakkomielle Savosta ja savolaisista.
Pitää näemmä itsekin alkaa nimittelemään jokaista kusipäätä turkulaiseksi tai vähintäänkin varsinaissuomalaiseksi.
Siis muitakin kuin täällä syntyneitä ja varttuneita kusipäitä. Ihan selkeyttääkseni sanomani turkulaisillekin ymmärrettävään muotoon.Sinulla on selvästi paha olla, mutta miksi vingut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on selvästi paha olla, mutta miksi vingut?
Tehän täällä vingutte ja jatkatte erikoisilla haukkumisilla ketjua.
Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.
Eli te turkulaiset näytätte olevan aika sairaitakin vielä.
Luulette kaiketi vielä, että yksi ja sama henkilö kirjoittaa näitä vastauksia teille.
Tuo muuttakaa Savoon-kehoitus oli itseltäni ainakin ensimmäinen kommentti tähän ketjuun.
Toki olisin luultavasti aiemmin jo kommentoinut jotain, jos olisin aiemmin tullut lukemaan teidän kirjoituksianne.
Sen verran kylläkin on kokemusta itsellänikin varsinaissuomalaisista ylipäätään, että olen huomannut samat piirteet heissä kuin muutkin varsinaissuomalaisista tänne kirjoittaneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän täällä vingutte ja jatkatte erikoisilla haukkumisilla ketjua.
Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.
Eli te turkulaiset näytätte olevan aika sairaitakin vielä.
Luulette kaiketi vielä, että yksi ja sama henkilö kirjoittaa näitä vastauksia teille.
Tuo muuttakaa Savoon-kehoitus oli itseltäni ainakin ensimmäinen kommentti tähän ketjuun.
Toki olisin luultavasti aiemmin jo kommentoinut jotain, jos olisin aiemmin tullut lukemaan teidän kirjoituksianne.
Sen verran kylläkin on kokemusta itsellänikin varsinaissuomalaisista ylipäätään, että olen huomannut samat piirteet heissä kuin muutkin varsinaissuomalaisista tänne kirjoittaneet.Mielipiteesi ei kiinnosta ketään, pösilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän täällä vingutte ja jatkatte erikoisilla haukkumisilla ketjua.
Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.
Eli te turkulaiset näytätte olevan aika sairaitakin vielä.
Luulette kaiketi vielä, että yksi ja sama henkilö kirjoittaa näitä vastauksia teille.
Tuo muuttakaa Savoon-kehoitus oli itseltäni ainakin ensimmäinen kommentti tähän ketjuun.
Toki olisin luultavasti aiemmin jo kommentoinut jotain, jos olisin aiemmin tullut lukemaan teidän kirjoituksianne.
Sen verran kylläkin on kokemusta itsellänikin varsinaissuomalaisista ylipäätään, että olen huomannut samat piirteet heissä kuin muutkin varsinaissuomalaisista tänne kirjoittaneet.Katkeruus ja kateus paistaa kommenteistasi, hih 😘
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän täällä vingutte ja jatkatte erikoisilla haukkumisilla ketjua.
Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.
Eli te turkulaiset näytätte olevan aika sairaitakin vielä.
Luulette kaiketi vielä, että yksi ja sama henkilö kirjoittaa näitä vastauksia teille.
Tuo muuttakaa Savoon-kehoitus oli itseltäni ainakin ensimmäinen kommentti tähän ketjuun.
Toki olisin luultavasti aiemmin jo kommentoinut jotain, jos olisin aiemmin tullut lukemaan teidän kirjoituksianne.
Sen verran kylläkin on kokemusta itsellänikin varsinaissuomalaisista ylipäätään, että olen huomannut samat piirteet heissä kuin muutkin varsinaissuomalaisista tänne kirjoittaneet.Et ole terve .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole terve .
Vinkukaa vain, jokaisella on kuitenkin oikeus paljastaa oma tyhmyytensä muillekin.
Kunhan vain muistaa ja ymmärtää, että kyseessä on vain oikeus eikä todellakaan mikään vitun velvollisuus.
Turkulaistenkin luulisi ymmärtävän sen, jos ovat puoliksikaan niin fiksuja kuin väittävät olevansa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vinkukaa vain, jokaisella on kuitenkin oikeus paljastaa oma tyhmyytensä muillekin.
Kunhan vain muistaa ja ymmärtää, että kyseessä on vain oikeus eikä todellakaan mikään vitun velvollisuus.
Turkulaistenkin luulisi ymmärtävän sen, jos ovat puoliksikaan niin fiksuja kuin väittävät olevansa.Onneksi olkoon. Hävisit.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vinkukaa vain, jokaisella on kuitenkin oikeus paljastaa oma tyhmyytensä muillekin.
Kunhan vain muistaa ja ymmärtää, että kyseessä on vain oikeus eikä todellakaan mikään vitun velvollisuus.
Turkulaistenkin luulisi ymmärtävän sen, jos ovat puoliksikaan niin fiksuja kuin väittävät olevansa.Ei turkulaisten tarvitse todistaa yhtään mitään.
Meillä on hyvä itseluottamus , toisin kuin sinulla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei turkulaisten tarvitse todistaa yhtään mitään.
Meillä on hyvä itseluottamus , toisin kuin sinulla.Et vissiin ole vieläkään ymmärtänyt, että tyhmyytensä paljastaminen muille on edelleen kuitenkin vain pelkkä oikeus eikä mikään velvollisuus?
Kannattaisi opetella oikeuden ja velvollisuuden ero kiireesti, niin sinun ei tarvitsisi jatkaa tuota turhanpäiväistä puolusteluasi ja "kyllä turkulaisillakin on aivot"-todistelua. Etanallakin on aivot, mutta ei ne silti etanastakaan älykästä tee. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et vissiin ole vieläkään ymmärtänyt, että tyhmyytensä paljastaminen muille on edelleen kuitenkin vain pelkkä oikeus eikä mikään velvollisuus?
Kannattaisi opetella oikeuden ja velvollisuuden ero kiireesti, niin sinun ei tarvitsisi jatkaa tuota turhanpäiväistä puolusteluasi ja "kyllä turkulaisillakin on aivot"-todistelua. Etanallakin on aivot, mutta ei ne silti etanastakaan älykästä tee.Miksi edelleen vingut paskahousu etkö saanut jo tarpeeksi turpaan?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et vissiin ole vieläkään ymmärtänyt, että tyhmyytensä paljastaminen muille on edelleen kuitenkin vain pelkkä oikeus eikä mikään velvollisuus?
Kannattaisi opetella oikeuden ja velvollisuuden ero kiireesti, niin sinun ei tarvitsisi jatkaa tuota turhanpäiväistä puolusteluasi ja "kyllä turkulaisillakin on aivot"-todistelua. Etanallakin on aivot, mutta ei ne silti etanastakaan älykästä tee.Etanakin on älykkäämpi kuin sinä, Itä-Suomalainen mongoloidi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et vissiin ole vieläkään ymmärtänyt, että tyhmyytensä paljastaminen muille on edelleen kuitenkin vain pelkkä oikeus eikä mikään velvollisuus?
Kannattaisi opetella oikeuden ja velvollisuuden ero kiireesti, niin sinun ei tarvitsisi jatkaa tuota turhanpäiväistä puolusteluasi ja "kyllä turkulaisillakin on aivot"-todistelua. Etanallakin on aivot, mutta ei ne silti etanastakaan älykästä tee.Nyt kyllä paljastit huonot tietosi biologiassa.
Etanalla ei nimittäin ole aivoja ollenkaan.
Olitkohan kuulolla biologian tunneilla, vai kirjoittelitko pahansuopia kirjeitä muille oppilaille ? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi edelleen vingut paskahousu etkö saanut jo tarpeeksi turpaan?
Edelleenkin pelkkä oikeus, ei todellakaan velvollisuus. Joten pidähän nuo tasosi todistavat näkemyksesi ihan vain omana tietonasi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kyllä paljastit huonot tietosi biologiassa.
Etanalla ei nimittäin ole aivoja ollenkaan.
Olitkohan kuulolla biologian tunneilla, vai kirjoittelitko pahansuopia kirjeitä muille oppilaille ?Tämä oli vähintäänkin kuukauden paras🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Ja täydellinen todistus turkulaisten tyhmyydestä. Etanoilla nimittäin on aivot.
Olisiko kannattanut itse seurata opetusta koulussa ylipäätään..???.. ja ottaa asiasta muutenkin selvää ennen "kannanottoasi"?
Internetistä löytyy tällainenkin hakupalvelu kuin Google, minkä avulla voi selvittää asioita. Ihan juurukin vaikka sen, että onko etanoilla aivot vai ei. Ja onhan niillä.
Ihan vain tiedoksesi..😉
Mutta ei mitään, mitä enemmän yritätte todistella jotain älyllistä ylivertaisuuttanne, sitä enemmän vain paljastatte omaa vähäpäisyyttänne. Kuinka helpoksi teettekäön asian muille...😆😆😆🤣🤣🤣🤣 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä oli vähintäänkin kuukauden paras🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Ja täydellinen todistus turkulaisten tyhmyydestä. Etanoilla nimittäin on aivot.
Olisiko kannattanut itse seurata opetusta koulussa ylipäätään..???.. ja ottaa asiasta muutenkin selvää ennen "kannanottoasi"?
Internetistä löytyy tällainenkin hakupalvelu kuin Google, minkä avulla voi selvittää asioita. Ihan juurukin vaikka sen, että onko etanoilla aivot vai ei. Ja onhan niillä.
Ihan vain tiedoksesi..😉
Mutta ei mitään, mitä enemmän yritätte todistella jotain älyllistä ylivertaisuuttanne, sitä enemmän vain paljastatte omaa vähäpäisyyttänne. Kuinka helpoksi teettekäön asian muille...😆😆😆🤣🤣🤣🤣Niinpä😄
Ja aikanaan ainakin Sussexin yliopistossa Englannissa tutkittiin jopa, olisiko etanoiden aivotoiminnasta apua robotiikkaan. Siitä oli artikkelikin joko Tekniikka&talous-lehdessä tai Tieteen Kuvalehdessä, ellei peräti kummassakin.
No, tervetuloa turkulaisten mielenliikkeisiin ja sielunmaisemaan ylipätäänkin.
Nyt viimeistään tuli todiste siitä, ettei aivot takaa älykkyyttä. Turkulaisillakin kuitenkin on aivot. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä oli vähintäänkin kuukauden paras🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Ja täydellinen todistus turkulaisten tyhmyydestä. Etanoilla nimittäin on aivot.
Olisiko kannattanut itse seurata opetusta koulussa ylipäätään..???.. ja ottaa asiasta muutenkin selvää ennen "kannanottoasi"?
Internetistä löytyy tällainenkin hakupalvelu kuin Google, minkä avulla voi selvittää asioita. Ihan juurukin vaikka sen, että onko etanoilla aivot vai ei. Ja onhan niillä.
Ihan vain tiedoksesi..😉
Mutta ei mitään, mitä enemmän yritätte todistella jotain älyllistä ylivertaisuuttanne, sitä enemmän vain paljastatte omaa vähäpäisyyttänne. Kuinka helpoksi teettekäön asian muille...😆😆😆🤣🤣🤣🤣FAKTAA ON, ETT Ä TAINOILLA I OLE AIVOJA.
Joten haepas joku tieiteellinen kirjoitelma, jossa puhutaan etanan aivoista
Et loydä.
Etanan informaattio ja kesuskontrolli on hajautettu.
Olet tietämätön moukka. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
FAKTAA ON, ETT Ä TAINOILLA I OLE AIVOJA.
Joten haepas joku tieiteellinen kirjoitelma, jossa puhutaan etanan aivoista
Et loydä.
Etanan informaattio ja kesuskontrolli on hajautettu.
Olet tietämätön moukka.Etanoilla ei ole mitään aivoja.
Kai sinäkin sen voir tarkistaa ihan hakemalla intenetistä
Joten tee se nyt, niin asia selviää sinullekin.
Sillom loppuu tänä keskinäinen väärinymmärrys sinuun puolelta.
- AnonyymiUUSI
Voi kristus näitten apinoitten länkytystä! Kaksi tyhmää nokittelee toisiaan! Vai onko teitä useampi tässä ringissä? Voitteko mennä johonkin Kuopion palstalle jatkamaan, kun meillä näyttää moderaattori olevan samanlainen tippaleipäaivo, kuin kinastelijat tässä!
- AnonyymiUUSI
Näyttää olevan palstalla palautteen antaminen hankala, kun ilmoittaa vain palvelinongelmaa. Mutta kyllä se sieltä korjaantuu ja täällä suunsoittajat joutuu vielä edesvastuuseen ja ehkä jopa Saramäkeen tiilenpäitä laskemaan. Voi savolainen päästä Niuvanniemeen.
Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1101653
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161312- 61970
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329822- 64808
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75778- 1760
- 45710
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9661Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta58637