Mirena hormonikierukka ja 9 kk kuukautiset

Kirjoitan tänne, sillä haluan naisten tietävän että
näinkin voi käydä hormonikierukan (Mirena) kanssa. Minulle kierukka siis on tuonut jatkuvat kuukautiset ja lääkärit vähättelevät asiaa. Nyt riitti.

Minulle laitettiin Mirena Naistenklinikalla vuonna 2024. Samalla poistettiin myooma. Koko operaatio tehtiin ilman puudutusta, ja lääkäri vaikutti ärtyneeltä kun kysyin puudutuksesta sillä eihän tällaisen operaation nyt pitäisi tuntua juuri miltään. Just. Onneksi yksi hoitaja piti kädestä ja näki, miten minuun sattui. Hän sentään välitti, ja sen ansiosta en keskeyttänyt koko operaatiota. Makasin pahoinvoivana toimenpiteen jälkeen Naistenklinikan vessan lattialla enkä pystynyt liikkumaan. Paikalle jäänyttä hoitajaa tämä tuntui ärsyttävän, taisin olla liikaa vaivaksi.

Kärsin 4 kk kivuista jatkuvien kuukautisten ohella. Koko alavatsa oli krampissa ja söin kipulääkkeitä kuten oli ohjeistettu. Puhuin hoitajien ja lääkärien kanssa, kaikkien mukaan "Kestää vaan hetki tottua siihen kierukkaan." Sama jatkui kuukausi toisensa jälkeen. Särky helpottui hieman, mutta outo tunne ja ajoittainen "jomotus" vatsassa (vaikea kuvata) jäi. Lopulta tuntui että minut aivopestiin uskomaan, että tämä on normaalia ja turhaan hössötin. Vaikka vuodan yhä verta lähes joka päivä. Hyytymiä, kunnon kuukautiset 2 x kuukaudessa ja loppuaika tiputtelua. Hajapäiviä ilman mitään vuotoa.

Alavatsaan sattuu kuin siellä olisi koko ajan tamponi väärässä asennossa mutta lääkärin mukaan "ei kierukan pitäisi tuntua, kuvittelet varmaan vaan" ja olihan se asennuksessa todettu että "hyvin saatiin paikalleen". Pienempää Jaydess- tai Kyleena-kierukkaa minulle ei suostuta julkisella asentamaan koska "ei niitä yleensä laiteta kuin nuorille" . En ole synnyttänyt, mutta olen vanhempi ja taipumus runsaisiin kuukautisiin ja myoomiin eli Mirenaa tuputettiin ainoana vaihtoehtona. Mitään verikokeita ei ole koskaan haluttu ottaa.

Nyt 9 kk jälkeen minulle riittää. Jos teillä muilla on komplikaatioita kierukan kanssa, niin älkää uskoko näitä hyssyttelijöitä. Me olemme kuluerä terveydenhuollolle niin apua täytyy vaatimalla vaahtia tai hoitaa asia yksityisellä. Ja naisen kuuluu ilmeisesti kärsiä hiljaa, plus kestäähän meidän kroppa raskaudenkin niin mitä sitä pienestä kierukasta valittamaan... Älkää luottako, että lääkäri katsoo teidän tilannetta yksilönä. "Valtaosalla ei tule ongelmia" ei tarkoita, ettei jotain voisi mennä pieleen.
0446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu