Etenkin vanha testamenttia antaa oikeudet vaimon kurittamiseen eikä Jeesus tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään vanhan testamentin lait.
Itse sanoi!
Itse sanoi!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kai voi mätkiö turpiin jos ihmisiä voi surutta tappaa.
” Miehet, rakastakaa vaimojanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta." Tämä Raamatun kohta Efesolaiskirjeestä 5:25 kertoo, että miesten tulisi rakastaa vaimojaan samalla tavoin kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Kristus rakasti seurakuntaa niin paljon, että hän antoi itsensä sen puolesta, ja miehetkin tulisivat rakastamaan vaimojaan niin paljon, että he olisivat valmiita tekemään kaiken, mikä on parasta vaimolleen.
Raamatun ohjeet odottavat enemmän miehiltä vaimoa kohtaan, kuin toisinpäin.
Aloittaja on hyvä ja laittaa tänne VT:n jakeita, joissa kerrotaan aviomiehen hakkaavan vaimoaan, tai edes kurittavan jotenkin.
Okei
hakkaaminen on surkiaa
Raamattu ei missään kohtaa anna oikeutta pahoinpidellä vaimoa. Paavali kehoittaa miestä rakastamaan vaimoaan ja vaalimaan häntä kaikin tavoin. Mooseksen käsky kunnioittaa isäänsä ja äitiänsä asettaa äidin isän kanssa samalle tasolle. Nainen on Jumalan silmissä yhtä arvokas kuin mies, Jumala ei katso henkilöön. Mitään Raamattua parempaa kirjaa meillä ei ole ja Raamattu on Elämän Kirja.
No kyllä Aloittaja hiukan on oikeassa Raamattu on hyvin miestä korostava perheenpäänä ja naisen paikka on olla alamainen. Vaikka en nyt tarkoita että se selittäisi kaikkea Suomessa rehottavaa parisuhde väkivaltaa mutta ehkä siinä on jokin kulttuurinen jäänne.
Ikävä kyllä juuri Raamatulla sitä ennen perusteltiin. Onneksi tässä suhteessa on liberalisoitumista tapahtunut.
Mutta VT on korjaamatta vieläkin!
”Etenkin vanha testamenttia antaa oikeudet vaimon kurittamiseen eikä Jeesus tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään vanhan testamentin lait.”
Tuota voi pohtia monelta kantilta.
Ennen väkivalta oli normaalia. Kurittamiset olivat yleensä fyysistä väkivaltaa ja sitä pidettiin ihan ok asiana.
VT:stä tosiaan voi löytää montakin kohtaa, missä väkivalta on hyväksyttyä ja jopa suotavaa. Näitä kohtia onkin ennen käytetty aika ahkeraan – jopa perheväkivaltaan perusteluina.
Tuo Jeesuksen sanoma on siitä vähän kryptinen, ettei siinä tarkkaan kerrota, mitä lakeja hän tarkoitti. Voi olla että juutalaisena hän tarkoitti Mooseksen lakeja, mutta jostain syystä painotti niitä uudella tavalla.
Toinen juttu taas on se, miten tuolta VT:stä poimitaan aika ajoin joitakin kohtia, joita tulkitaan nykyajasta käsin ja niillä sitten perustellaan eri näkökantoja.
Sitten onkin isompi kysymys tuo, miten Jeesus täytti lain ja mitä kohtia niistä. Kristinuskossa lähdetään siis siitä, ettei nuo Mooseksen lait enää velvoita meitä.
Paavali kirjoitti niin hyvin että lapsienkin pitäisi tajuta että naispappeus on hemmetistä.
Jaa... Vaikkei tuolloin vielä edes ollut kirkkoja.
Mutta Paavali...
No, hän tosin puhui johtajista ja siitä, että kokouksissa olisi parempi olla huutelematta ja kiistelemättä. Toisekseen tuolloin naiset johtajina oli aika mahdoton juttu.
Naiset kälättivät turhia.
Sekin. Olivat uteliaita ja kiinnostuneita, joten kyselivät asioista. Sen vuoksi aviomiehiä komennettiin opettamaan siellä kotona vaimojaan.
Raamattu ei missään kohtaa anna pienintäkään oikeutta käyttää väkivaltaa naista kohtaan. Joten älä vääristele totuutta, koraani kyllä ohjeistaa naisten pahoinpitelyyn ja tapoam8seen.
Riippuu siitä, mistä kohtaa niitä Raamatusta poimitaan. Kyllä "kuritus" oli tuolloin aivan tavallista ja sallittua.
Hyvä on.
Tuon esiin Raamattua myöhemmin