Miksi ateismipalstalla hoetaan jatkuvasti raamatusta?

Anonyymi-ap

Raamattupalsta on sitä varten. Ateismipalsta ei myöskään ole uskonnoissa olevien uskomuskohteiden pilkkaamista varten. Sitä varten on satanismipalsta.

Mitä tulee mieleen kaikesta jatkuvasta Jumalanpilkasta täällä?

Kyseessä on kaikesta päätellen Jumalan olemassaolosta käänteisesti todistava narsisti, jolle ilmeisesti kerrottiin vähän ennen helvettiin heittoa, että hänelle annetaan vielä yksi mahdollisuus - hän joutuu elämään elämän, jossa hän kääntää asiat toisinpäin.
Sellainen meteli on ollut Jumalaa vastaan, että sen täytyy todistaa, että jonkinlainen Jumalaksi kutsuttu kaikkiallinen voima on olemassa, joka ihmisen kehitystasoon nähden ymmärrettävästikin puetaan ihmisen hahmoon, että hänestä saataisi ymmärrettävämpi - eihän lastakaan anneta koulutettavaksi lajille, josta se ei saa selvää.

Mitä tulee mieleen jatkuvasta Venäjäpilkasta Natopalstalla? Se, että Venäjän on oikeassa, ja koska koko länsi on otettu ikäänkuin koukkuun Venäjää vastaan, on selvää, että joku sen koukun myös kiinnitti, mikä todistaa siitä, että media on hallinnassa, koska se ei voi kertoa asioista puolueettomasti.

Jos siis se narsisti on eräänlainen käänteinen tietäjä (suuri osaa hänen ennustuksiaan on toteutunut käänteisesti), voidaan sanoa, että hän on se toinen Suomeen ennustettu tietäjä?

37

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ”Miksi ateismipalstalla hoetaan jatkuvasti raamatusta?”

      Moni teisti on luopunut Jumalasta luettuaan Raamatun. Itse olen ollut aina ateisti, mutta aikuisiällä Raamatun luettuani minusta tuli 100% pisitiivinen ateisti. Ateismin keskeinen kysymys on ”Miksi jumaluin ei kannata uskoa?”. Suomalaiselle tuohon kysymykseen vastauksen antaa Raamattu, eli vuohipaimenten ristiriitainen myyttikokoelma.

      • Anonyymi

        Tuossa mielipiteessä ei ollut tippaakaan ateismia. Mikä on ongelmasi?


      • Anonyymi

        Ateismi johtaa elintason laskuun heikkenevään terveyteen, moniin ongelmiin perheessä. Ystäväperhe jolle syntyy kuudes lapsi muutti juuri uuteen omakotitaloon jossa on viisi makuuhuonetta, kolme vessaa, sauna ja poreamme. Ei olisi ateistiperheeltä onnistunut.
        Varma Tieto
        Toisenpolven ateisti
        Köyhä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateismi johtaa elintason laskuun heikkenevään terveyteen, moniin ongelmiin perheessä. Ystäväperhe jolle syntyy kuudes lapsi muutti juuri uuteen omakotitaloon jossa on viisi makuuhuonetta, kolme vessaa, sauna ja poreamme. Ei olisi ateistiperheeltä onnistunut.
        Varma Tieto
        Toisenpolven ateisti
        Köyhä

        Varma Kakkiainen muutti juuri autotalliin, jossa on lavuaari ja tyhjä muoviämpäri. Auto joutui ulos. Ei olisi teistiltä paremmin voinut onnistua.

        Varma Nakki
        Toisessakin polvessa vettä
        Löysät housussa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varma Kakkiainen muutti juuri autotalliin, jossa on lavuaari ja tyhjä muoviämpäri. Auto joutui ulos. Ei olisi teistiltä paremmin voinut onnistua.

        Varma Nakki
        Toisessakin polvessa vettä
        Löysät housussa

        Olet sama tyyppi, joka levittelee pskaa mm. Joensuun ja Lapin palstoille?! Miksi haluat pilata suomalaisten käsissä olevia asioita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varma Kakkiainen muutti juuri autotalliin, jossa on lavuaari ja tyhjä muoviämpäri. Auto joutui ulos. Ei olisi teistiltä paremmin voinut onnistua.

        Varma Nakki
        Toisessakin polvessa vettä
        Löysät housussa

        Varma nakki on katkera kun uskovaiset menestyvät.
        Varma Tieto


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varma nakki on katkera kun uskovaiset menestyvät.
        Varma Tieto

        Uskovaiset eivät menesty vaan menehtyvät. Sekös heitä katkeroittaa.


    • Anonyymi

      koko muu maailma ei näy Venäjän toimintaa hyväksyttävänä vaan Tämähän on Putinin oma-aloitteinen toimenpide ja hän on kääntänyt nyt sodan syyn ukrainalle<

      tässä toiminnassa ei ole mitään kristillistä koska Putin on itse aloittanut sodan ja mitä tulee narsismiin niin soitto paaville tässä tilanteessa on sitä narsismia juuri

      käytännössä tässä pelaa kaksi narsistia keskenään herra zelenski ja herra Putin ja se vaatii valtavan määrän ihmishenkiä

      sodan jatkuminen rappeuttaa venäjää valtiona koko maailman kartalla edelleen yhä syvemmälle

      ja mikä on valitettavaa on se että vaikka Putin syrjäytettäisiin niin Tilanne ei välttämättä muutu miksikään

      rauhanneuvottelut vatikaanissa paavin läsnä ollessa olisivat olleet hyvä vaihtoehto henkiselle heräämiselle

      • Anonyymi

        Putin ei ainakaan tule Vatikaaniin. Joutuisi tulemaan Italian maaperän läpi ja siellä hänestä on pysyvä ICC:n pidätysmääräys sotarikoksistaan.


    • ”Ateismipalsta ei myöskään ole uskonnoissa olevien uskomuskohteiden pilkkaamista varten. Sitä varten on satanismipalsta.”

      Ei satanismipalstalla pilkata muita uskontoja vaan palvotaan saatanaa. Ateismipalsta on ainoa, jossa voi keskitetysti pilkata kaikkia jumalia tasapuolisesti.

      ”Jumalaksi kutsuttu kaikkiallinen voima on olemassa, joka ihmisen kehitystasoon nähden ymmärrettävästikin puetaan ihmisen hahmoon, että hänestä saataisi ymmärrettävämpi - eihän lastakaan anneta koulutettavaksi lajille, josta se ei saa selvää.”

      Ei Jumalaa ole kukaan ulkopuolinen pukenut pronssikautisen vuohipaimenen ymmärtämään muotoon. Jumala *on* pronssikautisen ihmisen sepittämä mielikuvitusolento. Kaikki tämän ymmärtävät ovat ateisteja. Harmi, ettet sinä ymmärrä vaan keksit epätoivoisesti selityksiä, jotta voisit edelleen uskoa mielikuvitusolentoon.

      • Anonyymi

        "Ateismipalsta on ainoa, jossa voi keskitetysti pilkata kaikkia jumalia tasapuolisesti."

        Siinä tapauksessa kyseessä on Jumalan olemassaolon tunnustaminen.


      • Anonyymi

        Mikä sua kiinnostaa hokea tota vuohipaimenta koko ajan? Olivatko juutalaiset yksinomaan sellaisia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sua kiinnostaa hokea tota vuohipaimenta koko ajan? Olivatko juutalaiset yksinomaan sellaisia?

        Oli siellä myös lammaspaimenia ja kalastajia ja jokunen käsityöläinen. Pronssikauden paimentolaisheimo.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sua kiinnostaa hokea tota vuohipaimenta koko ajan? Olivatko juutalaiset yksinomaan sellaisia?

        "Olivatko juutalaiset yksinomaan sellaisia?"

        VT on jahvistinen ja Jahvea palvottiin Juudean ylängöillä, jossa lampaiden kasvatus oli pääelinkeino. Lammaslaumoissa on aina myös vuohia, joten kyllä, Raamatun ovat kirjoittaneet vuohipaimenet. Kertoohan tästä jo Jumalan ruokahalukin. Hänelle piti syöttää rasvaista lampaanlihaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli siellä myös lammaspaimenia ja kalastajia ja jokunen käsityöläinen. Pronssikauden paimentolaisheimo.

        Eipä unohdeta kameleita. Niitäkin oli. Hyvä kameli oli rahallisesti arvokkaampi kuin moni vaimo.


    • Anonyymi

      Jumalanpilkka viittaa Jumalan tai uskonnollisten asioiden pilkkaamiseen tai herjaamiseen.

      Ei perus ateismia.

      Suomessa aiemmin ollut rikos, joka määriteltiin julkisena Jumalan pilkkaamisena. Nykyään ei ole erityistä jumalanpilkkalakia, vaan uskonrauhan rikkominen on rikos, joka kattaa myös jumalanpilkan.

      Ääri-ateismi määritellään voimakkaaksi ateismiksi, joka ei ainoastaan kieltäydy uskomasta Jumalaan, vaan myös väittää, että Jumalaa ei ole olemassa tai että uskonnot ovat haitallisia. Pilkka on ominaista.

      Jumalanpilkan kriminalisointi ja suhtautuminen siihen vaihtelee maittain. Joissakin maissa jumalanpilkka on edelleen rikos, kun taas toisissa se on poistettu laista.

      • Anonyymi

        Efesolaiskirjeen teksti korostaa kutsumuksensa mukaisen elämän tärkeyttä sekä nöyryyden, lempeyden ja kärsivällisyyden arvoa....Pilkkaaminen on ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa.

        Uskomuksistaan ​​riippumatta tasapainoinen ...kunnioittaa toisten uskomuksia.

        Pilkkaaminen on luonteeltaan kunnioituksen puutetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Efesolaiskirjeen teksti korostaa kutsumuksensa mukaisen elämän tärkeyttä sekä nöyryyden, lempeyden ja kärsivällisyyden arvoa....Pilkkaaminen on ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa.

        Uskomuksistaan ​​riippumatta tasapainoinen ...kunnioittaa toisten uskomuksia.

        Pilkkaaminen on luonteeltaan kunnioituksen puutetta.

        ateismista pitäisi puhua keskitetysti eli ateismin itseisarvosta eli juuri siitä miten ihanaa on elää ilman Jumalaa käsityksiä ja vapaana ihmisenä myös pilkata heitä jotka uskovat jumalaan


      • Anonyymi

        "Pilkka on ominaista."

        Ominaista sille, joka tunnustaa olevan olemassa sellaista, jota kannattaa pilkata, koska sen odotetaan menevän ärsykkeenä ja aiheuttavan reaktiota. Eipä ole kuulunut muuta, kuin kristinuskon pilkkaamista.


      • Anonyymi

        Joo, Suomessa on myös ollut kuolemanrangaistus jumalanpilkasta ja näkee kyllä miten sen poistaminen harmittaa uskonkiivailijoita.

        Kuolemanrangaistus jumalanpilkasta poistettiin laeista noin 130 vuotta sitten, joten se ehti olla voimassa noin 900 vuotta ilman että yhdellekään kristitylle olisi tullut mieleenkään sen olevan jotenkin väärin. Mikä sinänsä jo kertoo kristityistä kaiken mitä heistä tarvitsee tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Efesolaiskirjeen teksti korostaa kutsumuksensa mukaisen elämän tärkeyttä sekä nöyryyden, lempeyden ja kärsivällisyyden arvoa....Pilkkaaminen on ristiriidassa näiden periaatteiden kanssa.

        Uskomuksistaan ​​riippumatta tasapainoinen ...kunnioittaa toisten uskomuksia.

        Pilkkaaminen on luonteeltaan kunnioituksen puutetta.

        Tässäkin ketjussa uskonkiivailija pilkkkaa koko ajan ateisteja, joten kyllä se pilkka on täysin molemminpuoleista.

        En ole koskaan pitkän elämäni aikana tavannut uskovaa joka kunnioittaisi ateisteja ja heidän uskomuksiaan. En koskaan. Aina on tullut vain vihaa ja pilkkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäkin ketjussa uskonkiivailija pilkkkaa koko ajan ateisteja, joten kyllä se pilkka on täysin molemminpuoleista.

        En ole koskaan pitkän elämäni aikana tavannut uskovaa joka kunnioittaisi ateisteja ja heidän uskomuksiaan. En koskaan. Aina on tullut vain vihaa ja pilkkaa.

        Eiväthän nuo älystä osattomat tajua että evankeliumin tuputtaminen on uskonnottoman uskonrauhan rikkomista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiväthän nuo älystä osattomat tajua että evankeliumin tuputtaminen on uskonnottoman uskonrauhan rikkomista

        Tiedät tasan tarkkaan, että pystyt esiintymään "uskonnollisena" ja "tuputtamaan evankeliumia".

        Mikä on ongelmasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät tasan tarkkaan, että pystyt esiintymään "uskonnollisena" ja "tuputtamaan evankeliumia".

        Mikä on ongelmasi?

        Varmaan pystyisinkin. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Ei vaan ole tullut koskaan kokeiltua.


    • Anonyymi

      "Mitä tulee mieleen kaikesta jatkuvasta Jumalanpilkasta täällä?"

      Miten olemattomia jumalia voi pilkata?

      • Anonyymi

        Miksi lässytät?
        Jos kertoisin sinulle mistä hyvänsä sellaisesta jumaluudesta, jonka nimeä et ole ennen kuullut, et ottaisi sitä pilkkasi kohteeksi, koska se ei ole virallisesti tunnustettu.


    • Anonyymi

      Ateismin ja teismin ero on vain vähäinen.
      Kumpikin perustuu periaatteelle "Jumala".

      • Anonyymi

        Arvelen myös, että ateismin ja narsismin lähde on sama, johon liittyy käärmeeksi tai Kainin hengeksi kutsuttu kosminen voima, sikäli kun on tutkinut juutalaisia kirjoituksia.
        Ihmisen järki on sen verran vähäinen vielä, ettei hänen pitäisi sallia tiettyjä uskontoja millekään tavalliselle kadun tallaajalle, kuten ei lapsellekaan alkoholia anneta.
        Ateistin voisi sanoa olevan lapsi, joka on kokeillut huumetta, ja ihastunut siihen.


    • Anonyymi

      Eikös "ateisti" ollut ihan alunperin kristittyjen "pilkkanimitys" heistä jotka eivät olleet heidän kanssa samaa mieltä "tietyistä asioista"?

    • Anonyymi

      Eikä ateismipalsta ole sitäkään varten, että satukirjalla päänsä pehmitäneet käyvät vittuilemassa ja aukomassa päätään atelistelle mutta kaippa se Jeesus sitten käskee tehdä niin.

      Ja enemmän siellä Natopalstalla käyvät putlerin tiltut aukomassa päätään.

      • Anonyymi

        Miten todistat kuka on kyseessä??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten todistat kuka on kyseessä??

        "Miten todistat kuka on kyseessä??"

        Et taida olla penaalin terävimpiä kyniä? Kyseenalaistat sen, että täällä ateisteja haukkuvat kirjoittajat olisivat teistejä. Kenelläkään muulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa kuin kaltaisellasi teistivajakilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miten todistat kuka on kyseessä??"

        Et taida olla penaalin terävimpiä kyniä? Kyseenalaistat sen, että täällä ateisteja haukkuvat kirjoittajat olisivat teistejä. Kenelläkään muulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa kuin kaltaisellasi teistivajakilla.

        Eli kyselijä on itse todiste siitä, että täällä kirjoittaa teistiset ripulilahkeet.


    • Anonyymi

      Täällä päin teistitvetoavat huonoon käytökseensä raamatulla, esim lähetyskäskyyn. Jos uskiksilla ei ole muuta osaamista kuin raamatullinen tieto, niin sen pohjaltajan heidän kanssaan ainoastaan voi keskustella, jos sitä nyt keskusteluksi voi sanoa.

    • Anonyymi

      ei uskovien tarvitse uhriutua mihinkään varsinkaan kristillisten ihmisten koska on Usko Jeesukseen kristukseen. Siellä on uhraus. Maksettu..

      on helvetin hyvä periaate ja kun katsoo kristinuskon leviämistä esimerkiksi vankiloissa Miten usa:ssa tulee ihmisiä uskoon vankiloissa niin se on ihan järkyttävää tilasto. ja ne musiikin ja Jeesuksen kautta tulleet live herätykset...vangeissa ei ole enää valhetta kaikki on käyty läpi koko elämä. Ja turvaa haetaan.

      mutta on paljon muitakin uskontoja olemassa ja niihin ihmiset turvautuvat... Kristinuskoon suurin uskonto mutta on paljon paljon muitakin uskontoja mutta se että se tekee ihmisille hyvää se luottaminen ja uskominen johonkin asiaan se on tärkeä juttu ja antanut vaan juttu tää paljon ihmisille. ihan sama mikä uskonto. Tärkein on usko Luojaan. Se yhdistää ihmisiä. Usko.

      • Anonyymi

        "Siellä on uhraus. Maksettu.. "

        Paljonko maksoi? Näyttelijät tienaavat hyvin.
        Jumala "uhrasi" itsensä itselleen.
        Voi kuinka naurettava näytelmä!!!!
        Maailman paras komedia!!!


    • Anonyymi

      jokaista ihmistä pitää kunnioittaa aina 100%isesti ja myöskin kunniaton itse ateismia mutta se on minulle täysin järjetön koko ajatus ateismi se on täysin niinku vailla järkeä. Täysi mahdottomuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      85
      7156
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6235
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      90
      5345
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3430
    Aihe