Totuus paljastu pirkka tuotteet kalleimpia , elä pilaa juhannustasi ostamalla huono laatuista pirkka

Anonyymi-ap

Tutkimus paljastaa, paljonko kaupat saavat Pirkka ja Rainbow -tuotteiden myyntihinnasta
Omia tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Pirkka ja Rainbow.



80 prosenttia kalliimpi pirkka laatua eli melkein BIÖJÄTETTÄ JA PAKKAUKSTEN KOOSSA KUSETETAAN RANKASTI


Kaupan saama osuus sen omien tuotemerkkien myyntihinnasta on kasvanut. Tämä käy ilmi Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan päivittäistavarakaupan hintamarginaalit ovat kaupan omilla tuotemerkeillä eli niin sanotuilla private label -tuotteilla keskimäärin muita tuotteita suuremmat. Hintamarginaaleilla tarkoitetaan osto- ja myyntihintojen välistä suhdetta.

Private label -tuotteita ovat esimerkiksi Keskon Pirkka ja S-ryhmän Rainbow.

– Tutkimuksemme perusteella muodostuu kuva markkinoista, joissa kaupalla on mahdollisuus optimoida omaa tulostaan private label -tuotteiden avulla, sanoo johtava asiantuntija Johannes Piipponen tiedotteessa.

Vuonna 2022 hintamarginaalit olivat kaupan omilla merkeillä noin 31 prosenttia, kun muiden tuotteiden hintamarginaalit olivat 26 prosenttia.

Yksi selitys tälle erolle voi tutkimuksen mukaan olla se, että kaupan omien merkkien korkeampi marginaali sisältää tuotekehitys- ja markkinointikustannuksia, jotka muissa tuotteissa ovat valmistajan vastuulla.

Kaupan omien merkkien osuus kokonaismyynnin arvosta pysytteli noin 26 prosentin tuntumassa tutkimuksen tarkastelujaksolla 2016–2023. Lukema on alhaisempi kuin monien muiden Euroopan maiden lukema. Uusien private label -tuotteiden määrä on tutkimuksen mukaan kuitenkin huomattavasti kasvanut.

Kyseessä on ensimmäinen laaja omia tuotemerkkejä käsittelevä tutkimus.

39

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      TOTUUS

    • Anonyymi

      Tutkija Arsène Kanyamibwan mielestä ruokien epäterveellisiin vaikutuksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      mamu go home

    • Anonyymi

      AI MITÄ TÄSSÄ LUKEE SULLA LUETUN YMMÄRTÄMINEN NOLLA

      Halvempi ostoskori kuluttajalle, isompi siivu kaupalle? Ensimmäinen laaja tutkimus kaupan omista merkeistä
      KKV:n tutkimus osoittaa, että kaupan saama osuus kaupan omien tuotemerkkien eli private label -tuotteiden myyntihinnasta on kasvanut.

      ELI KASVANUT ELI TUOTTEET MASAA ENEMMÄN ASIAKKAILLE JA ASIAKAS SAA VÄHEMMÄN ,,
      ELI KAUPPA KUSETTAA ELI VETÄÄ VÄLISTÄ..TUOTTAJA NUOLEE NÄPPEJÄÄN JA ASIAKASTA KUSETETAAN RANKASTI OMILLA MERKEILLÄ JOKKA HUONOLAATUISIA PIRKKA JA RAINBOW,,

    • Anonyymi

      KYLLÄ KAUPPA ROSVOAA OMILLA MERKEILLÄ , KALLIIMPIA KUIN MUUT MERKIT .

      KUSETUSTA

      HINNAT NOUSSEET LAATU EI.

      • Anonyymi

        Taas väärin. Laatu on usein ihan samaa, mutta itse teetettynä ja isoja määriä ostettuna tavara on edullisempaa kaupalle ja kauppa voi ottaa itselleen isomman siivun myös.


    • Anonyymi

      Taloussanomat
      Rainbow- ja Pirkka-tuotteet ovat kallistuneet jopa enemmän kuin muut ruuat.
      Useat kaupan omien merkkien tuotteet ovat kallistuneet enemmän kuin hinnat ovat keskimäärin nousseet. Taloussanomien lukija oli ”pudota penkiltä” vertailtuaan hintoja nyt ja noin vuosi sitten.

      • Anonyymi

        Kaikki elintarvikkeet ovat nousseet hurjasti, mutta kauppa tietää mitä tuotteita tutkitaan kun yleistä hintojen nousua tutkitaan ja niitä ei nosteta niin paljon kuin muita.


    • Anonyymi

      – Hämmästyin. Olin ollut siinä uskossa, että kaupan omat halpatuotteet olisivat pysytelleet inflaatiokehityksen kanssa linjassa – mutta vielä mitä, hän kertoo.

      Lukijan ostoksista esimerkiksi juustot ovat kallistuneet rajusti: Rainbow-sulatejuustoviipaleet peräti 65 prosenttia.

      – Meinasin pudota penkiltä. Nämä tuntuvat erityisesti köyhemmän väen kukkarossa, vaikka keskusliikkeet väittävät huolehtivansa heikoimmista omilla halpanimikkeillään.

      Alla olevassa taulukossa on hinnat, joita lukija maksoi reilu vuosi sitten kymmenestä Rainbow- tai Kotimaista-merkkisestä tuotteesta Helsingin Herttoniemen Prismassa. Tuotteiden hinta nyt on otettu saman Prisman verkkokaupasta.

      Etsimme tietoja myös Keskon omien merkkien tuotteiden hintakehityksestä ja teimme vastaavan listauksen. Tuotteet ja ostopaikka valikoituivat sillä perusteella, mistä vanhoja kuitteja löytyi.

    • Anonyymi

      Pirkka cashewpähkinä 125g natural 1,75 2,49 42
      Pirkka Grana Padano juustoraaste 100g laktoositon 2,19 2,89 32
      Pirkka kanan fileepihvi maustamaton 3kpl/500g 5,29 7,25 37
      Pirkka kananmunia 15 kpl/1020 g 2,75 3,89 41
      Pirkka Parhaat vuohenmaitojuusto Sainte Maure 200g 3,69 4,79 30
      Pirkka pyykkietikka 500ml Kaste 4,99 5,29 6
      Pirkka suomalainen kaurahiutale 1kg 0,95 1,35 42
      Pirkka suomalainen laktoositon kuohukerma 2dl 0,99 1,19 20
      Pirkka suomalainen yleisperuna 1kg 1,09 1,29 18
      Pirkka tomaattisose 140 g 1,09 1,35 24
      Yhteensä 24,78 31,78 28

    • Anonyymi

      VIIMEIST NUMEROT PROSETTEJA KOROTUS TUOTTEISIIN

    • Anonyymi

      Taulukosta ilmenee, että melkein kaikki hinnat ovat nousseet enemmän kuin kuluttajahinnat. Tilastokeskuksen tuoreimmat luvut ovat maaliskuulta: Kuluttajahinnat olivat vuodessa nousseet keskimäärin 7,9 prosenttia ja elintarvikkeet kallistuneet 16,2 prosenttia.

    • Anonyymi

      Prismassa Rainbow-tomaattipyreen, sulatejuustoviipaleiden ja kermajuuston hinnat ovat pompanneet yli 50 prosenttia. Esimerkiksi Taloussanomien vertailussa Oltermanni-juustosiivujen hinta on noussut alle kymmeneksen.

      Citymarketin Pirkka-tuotteista eniten eli yli 40 prosenttia ovat kallistuneet cashew-pähkinät, kauraryynit ja kanamuna

    • Anonyymi

      – K-Menu-tuotteiden syksyn jälkeen useita kymmeniä prosentteja,

    • Anonyymi

      juu

    • Anonyymi

      Ap se on ÄLÄ eikä ELÄ

      • Anonyymi

        Sinä et elä juhannukseen asti.


    • Anonyymi

      airnb taiga taiga huume nisti airnb

    • Anonyymi

      rovakatu 80 kalliimpia ja kohtelu kuin keskitys leirillä.

    • Anonyymi

      sss

    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      aaa

    • Anonyymi

      PUKKAA KO SULLA JUHANNUKSENA KUMMASTAKIN PÄÄSTÄ ÄLÄ KÄY..K-KAUPASSA NIIN EI PUKKAA PASKAA YMS..

    • Anonyymi

      sss

    • Anonyymi

      aaa

    • Anonyymi

      airnb mamu

    • Anonyymi

      sss

    • Anonyymi

      Kolme sote-aluetta joutuu arviointimenettelyyn Niitä uhkaa lakkauttaminen
      ItäUudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueet joutuvat arviointimenettelyyn. Lopputuloksena saattaa olla niiden lakkauttaminen ja yhdistäminen johonkin toiseen hyvinvointialueeseen.

    • Anonyymi

      zzzz

    • Anonyymi

      vxbc b

    • Anonyymi

      aaaa

    • Anonyymi

      cdsvah me 2c ettum

      • Anonyymi

        SPAR TULEE JA PELASTAA
        Keskon rosvojen kynsistä.


    • Anonyymi

      sss

    • Anonyymi

      juu

    • Anonyymi

      aaaaa

    • Anonyymi

      rrr

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      19
      3677
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      23
      2861
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2215
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2035
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      19
      1956
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1622
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      38
      1522
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1492
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1414
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1374
    Aihe