Söin pillereitä kahdeksan vuoden ajan, minuletit ensin ja vuoden ajan yasmineja. Pillereiden lopettamisen jälkeen laihduin, mieliala parani, päänsäryt loppuivat, halut palasivat, mutta näppyhelvetti alkoi. Iho ja hiukset rasvoittuvat myös todella nopeasti. Olen ollut vuoden ajan ilman pillereitä, ensin tuli pieniä näppyjä poskiin sekä otsaan ja nyt myös selkään ja rintaan. Menkat olivat ensin pois kolmen kuukauden ajan ja nykyisin tulevat erittäin epäsäännöllisesti. En halua aloittaa pillereitä uudestaan, mutta alkaa olla aika epätoivoinen olo =( Onko samanlaisia kokemuksia/neuvoja tilanteeseen?
Pillereiden lopettamisen jälkeen
-e-
9851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eipä tuota ole ollut tuommosta. Miksi lopetit pillerien syönnin?? Ite en ole vakituisessa suhteessa enää, mutta syön ihan sentakia et menkat ois säännölliset ja sit ku tulee näitä satunnaisia kumppaneita ni ei tarvii kortsujen kanssa äsvätä. mut niin. valitan ku ei ole apua sun ongelmaan.
Kai niillä on esittää puhtaat testitulokset sukupuolitaudeista?
Ja alkuperäisen kannattaa konsultoida lääkäriä, vaikka kuulostaakin ihan lopettamisen sivuoireilta. Ei niistä silti kannata kovin montaa vuotta kärsiä.
Miten ihmeessä uskallat olla ilman kortsua satunnaisissa suhteissa? Luulis nyt edes sen verran välittävän terveydestään, että käyttää sitä ainoaa suojaa mikä estää sukupuolitautien tarttumisen.
Testeissä olen käynyt eikä ole mitään. joten ei hätää, vaikka satunnaisia kumppaneita on ollutkin. Enkä minä hyppää heti ekana yönä sänkyyn kännissä/ tai ei.
Mutta mun kohdalle on oikeastaan sattunut semmosia tyyppejä ketkä huolehtii vaan ettei tee muijaa paksuksi. kysytään et syönkö pillereitä ja sit annetaan mennä. ei niinkään välitetä taudeista. tätä tä on, mun elämää. turha sitä on alkaa moralisoida. käyn testeis säännöllisesti.
entäs jos saat hivin. Sehän on enemmän kuin mahdollista kun partnerit vaihtuu, etkä suojaudu taudeilta. Vaikka muut paranisivatkin lääkekuureilla ym. mutta hiviin ei ole vielä parantavaa hoitoa löydetty. Pilaisit vaan oman elämäsi. Suosittelisin satunnaisiin suhteisiin ehdottomasti kondomia, vaikka sulla pillerit onkin.
Itse en hyväksyisi edes satunnaisia suhteita, mutta muut tehköön tavallaan.. en moralisoi..:)
mulla kans tuli jumalaton näppyhelvetti. mun oli pakko alottaa nuvaringin eli ehkäsyrenkaan käyttö,koska pillereitä en halunnu. ei siitä muuten mitää ois tullu.nyt iho on vähän parempi...
Mulla on samantapaisia ongelmia. Iho rasvoittuu ja niitä näppyjä tosiaan on pukannut tiuhaan tahtiin lopetuksen jälkeen, vaikka lopetuksesta on jo puolisen vuotta. Olen siis odottavalla kannalla, josko ongelma häviäisi itsestään.Sinänsä hassua, kun ennen pillereiden aloitusta tällaista ongelmaa ei ollut...viimeksi näppylöitä on tullut viimeksi teini-ikäisenä. Onneksi näppylät ei ole niin pahannäköisiä (tai itseäni ei haittaa kovin paljoa), että lääkärin apua tarvitsisin.
Näistä näppylöistä huolimatta olen hyvin tyytyväinen päätökseen lopettaa pillereiden syöminen, vaikka ehkäisytarve on edelleen olemassa. Sen verran on elämänlaatu parantunut, ettei pillereitä halua enää kokeilla.
Kävin eilen gynekologilla. Oli heti kirjottamassa uutta pillerireseptiä, mutta elämä on paljon mukavampaa ilman pillereitä, joten en haluaisi alottaa uudestaan. otin reseptin nuvaringiin. Sain myös keltarauhashormonireseptin, jonka pitäisi tasoittaa kierto, jos ei auta niin sit täytyy kai alottaa toi renkaan käyttö. Ei vaan näin vasta eronneena ole tarvetta ehkäisyyn..ainakaan ihan heti.
jos iho on finneihin taipuvainen.. en sit tiä, ei mulla oikeastaan oo ainakaan pahentanut tilannetta.. ja toivonkin että finnit katoaa kokonaan kun käyttää pidempään rengasta.. ja jos ei katoa niin se on voi voi. ennemmin finninaama kuin siloposki mielenvikainen psykopaatti sekopää ;)