Aviomies muutti lähes 1,5 v sitten remontin alla olevaan omakotitaloon asumaan yksinään (lapsi oli tuolloin alle vuoden ikäinen). Kävi aluksi vain nukkumassa erillään, mutta alkoi vähitellen viettää enemmän ja enemmän aikaa talollaan. Nykyisellään saattaa mennä 1-2 vk, ettei hänestä kuulu mtn, jos jostain kiukuttelemaan alkaa. Joskus taas saattaa käydä päivittäin 0,5-2 h sohvalla puhelinta katsomassa. Parisuhdeterapiaa ei kuulema tarvita. Onko kellään kokemusta avioliitosta eri osoitteissa eläen? Itsestäni tuntuu, että elän yh-arkea lasten kanssa, ja mies taas on palannut elämään arkea ilman lapsia yksinään...
Kuinka usein erillään asuvat parit näkevät
Anonyymi-ap
13367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Heitä ulos
Ei ole välttämättä akalla varaa yrittää heitellä mitään.
Se on heittänyt sut jo pihalle. Et vaan ole tajunnut sitä vielä(kään).
Kyse on siitä onko halua korjata mitään vai ei.
Tuosta huokuvilla asenteilla ei ole kuitenkaan mitään korjausliikkeitä tiedossa.
Jaa. Jos teillä on lyhyt välimatka, niin kuulostaa hyvin oudolta. Ainakin se kuulostaa hyvin oudolta, jollei teillä ole selkeää rutiinia. Tämä siitäkin huolimatta, että itse olen elänyt koko parisuhteeni ajan (yli 10 vuotta) eri osotteissa ja pitkän välimatkan päässä.
Lisään vielä, että kun kuviossa on lapsikin mukana, niin en ikinä katselisi tuollaista.
Eli jatkaisit samaan malliin ettei tilanne pahenisi, mutta silmät kiinni?
Miten onnistuit kääntämään vastaukseni noin, kun juuri sanoin, etten katselisi tuollaista tilannetta, jota aloittaja kuvaili. Ei lasten ollessa mukana kuviossa voi kulkea miten sattuu ja milloin sattuu kiinnostamaan. Tuulella käyvä kumppani vailla mitään rutiineja olisi ehdoton nou nou.
Eli pahentaisit siis tilannetta sen lapsenkin kannalta, kun se ei sulle muka sovi, vaikka luitenkin ihan itse olet ollut sitä tilannetta omin käsin tuollaiseksi tekemässä?
Ei kuullosta järkevältä, vaan pelkältä ajattelemattomalta tunnereaktiolta.
En missään tapauksessa. Minähän en olisi koskaan päästänyt tilannetta tuollaiseksi.
Se on hyvä lähtökohta. Tuossa ollaan kyllä hyvin jälkijättöisesti nyt tilannetta miettimässä.
Aloittajan on kuitenkin pakko tuolle jotakin tehdä. Lapsi kasvaa ja alkaa tajuta tilanteen sekä suurella todennäköisyydellä jossain kohtaa oireilla tuota epämääräisyyttä. Tuohon on pakko löytyä jokin järki, yhdessä tai erikseen.
Sehän on täysin ok, että aina ei olla yhdessä, mutta se ei tarkoita, että kuljettaisiin miten sattuu, täysin ennakoimattomasti ja sen mukaan kiukuttaako tänään vai ei. Tuollainen ei ole aikuisten touhuja ja opettaa lapselle huonon esimerkin elämästä. Pitää sopia kuka on missä on ja milloin on. Viikoaikataulu, kuukausiaikataulu, mikä nyt sattuu heidän tilanteeseensa sopimaan. Tuleeko mies aloittajan sohvalle, menevätkö he sinne talolle, meneekö lapsi välillä sinne talolle keskenään isänsä kanssa jne. Järkevä ja yhdessä sovittu aikataulu, joka tietysti joustaa yllättävien tilanteiden sattuessa. Ei tämä rakettitiedettä ole.
Voi voi. Joskus asiat on pakko korjata myös jälkikäteen. Shit happens ja sitten setvitään, mutta ei tilanne tuollaisenakaan voi loputtomiin roikkua.
No voi että.