olen ollut jo vuoden suomessa,nyt meinaan ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi lomalle,miten on karenssin laita?millon saan myydä biilan,kun "oikeasti" karenssi olisi ohi tämän vuoden heinäkuussa.tulli ei ole vastannut vielä...
taxfree-auton karenssin kuluminen...
nainen ratissa
131008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Koska auto ei voi olla käytössäsi ko. aikana. Jatkuu karenssi tuon samaisen 3kk eteenpäin, eli lokakuuhun. Itse toin auton aikoinaan EU:n ulkopuolelta Suomeen.
Eli, karenssiaikaahan tosiaan pidentää ulkomailla oleskelu tai auton seisottaminen. No joo... Yksinkertaista ja selkeää. MUTTA, kun sitten menet sinne tulliin karenssia purkamaan, niin nehän haluaa todistuksen kaikesta. Itselleni vakuutusyhtiö antoi väärän mallisen vakuutustodistuksen josta puuttui maininta seisontavaakuutuksen kestosta, joka yllättäen oli 0 päivää :) Noh faxilla se sitten hoitui.
Sitten, menin tyhmä ilmottamaan, että olen ollut työkomennuksella viikon ulkomailla. Kaveri rupes tenttaamaan todistusta siitä :) Noh lopulta suostui pidentämään papereihin merkittävää karenssiaikaa vaikka todistusta ei ollut. Ajattelin nimittäin toimia viimesen päälle ettei tule sanommista jos sattuisivat jostain tarkistamaan. Mutta aika humoristinen tilanne tuo oli :)
Ja semmonen pointti vielä tosiaan, että ne kaverit on virkamiehiä joten ne ei voi ehdottaa mitään. Eli homma meinas tyssätä tosiaan tohon "väärään" vakuutus todistukseen. Kaveri vaan pyöritteli peukaloitaan... Noh älysin sitten kysyä, että mitä jos soitan vakuutusyhtiöön ja pyydän niitä faksaamaan tänne... Ja homma rupesi taas luistamaan :)
Kommenttini ei taida koskea tätä tapausta, mutta mielenkiintoinen on tuo tullin tulkinta.
Autohan pitää olla käytössä kolme vuotta, josta yksi vuosi Suomessa. Ulkomaan matkat todellakin vaikuttavat myös tuohon kolmen vuoden ajanlaskuun. Eli kun Suomeen muuton jälkeen käyt ko. autolla ulkomaanmatkalla, tullin mukaan auto ei ole käytössäsi.
Tutkiiko ne tosiaan jostain, onko henkilö ollut Suomen rajojen sisäpuolella koko vaaditun ajan?
Saako tuota edes vedenpitävästi mistään nuuskittuakaan, schengen sopimukset ym. nääs...Eikä ainakaan jostain Ruotsin reissusta jää mitään merkintää minnekään.
Kyllä nuo ulkomaanmatkat tosiaan kysytään. Toisaalta tavalliselle Taunolle asialla ei ole suurempaa merkitystä, ei niitä ulkomaan päiviä vuodessa - kahdessa kovin monta tule.
Kannattaa jemmata matkalippujen kannat kun on muuttoauton tuonut. Toisaalta tuohan on tuttua, myös ulkomailla työskennellessä piti selvittää menemiset ja tulemiset veroilmoituksessa.
Ulkomaan työskentelyssä Suomi-päiväksi lasketaan sellainen vuorokausi, jonka aikana olet ollut Suomessa, siis vaikka vain sekunnin murto-osan. Samaa periaatetta kai voi noudattaa noissa ulkomaan päivissä, eli ainoastaan sellainen vuorokausi jonka aikana et ole ollut Suomen maaperällä (tai vesialueella / ilmatilassa) on ulkomaan päivä.
sen verran vaikealta kuulostavat nuo paperisodat ym.että taidan pysytellä suomessa,että pääsen mahdollisimman pian eroon "vikatikistä" eli verovapaasta autosta.never again!
Siis mikä vikatikki tuo verovapaa auto on? Vai eikö valinta osunutkaan nappiin. Itse ainakin käytin tuon hyväksi ostamalla kerrankin auton jonka haluan ja halvalla. Kyllä se naurattaa kun vieressä joku kipristelee Toyota Corollalla josta on maksanut huomattavasti enemmän kuin minä verovapaasta sportista :)
Jos haluan myydä auton, mikä ongelma siinä on. Ainakin omassa autossani on paikalliset hinnat vielä korkeammat kuin se minkä itse maksoin. Joten nyt jos myisin voisin myydä halvalla ja vieläkin saada omani takaisin (siis sen minkä siitä maksoin). Tietysti reaalisesti ottaen olen maksanut enemmän koska olen luonnollisesti teettänyt huollot ja niin edelleen. Mutta periaatteessa olen ajanut ilman pääomakuluja :)
Kyllä itselläni on ainakin aikomus lähteä auton hakuun uudestaan jos autoihin kohdistuva verotus ei suomessa muutu parempaan.
Muuttoauto voi olla vikatikki. Esimerkiksi se pakottaa kärvistelemään Suomessa sen ajan että myyntirajoitus poistuu (1-2,5 vuotta). Tuona aikana saattaa tulla tilaisuus lähteä uudelleen, vaikkapa pysyvästi, ulkomailla. Toki auton voi hätätilanteessa tullata takaisin, mutta pysyvästi ulkomailla asuvan ja Suomeen paluumuuttajan järkevä autovalinta ei välttämättä ole sama. Myös tullauksen paperisota yms. saattaa kypsyttää päätöksen "ei enää ikinä".
Tai, jospa Suomeen palattua ei tarvitsi enää autoa ollenkaan. Siitä aiheutuu kuitenkin kuluja ja jos ilmankin pärjäisi, niin kyllä se jurppii.
Enpä usko, että muuttoauton pystyisi myymään voitolla. Niinhän sitä olen itsekin kuvitellut ja kaveritkin kehuskelleet. Käytännössä tuskin onnistuu.
Eihän tuosta juuri millään VOITTOA saa, mutta itselläni tuo auton omistaminen ei tullut maksamaan muuta kuin huollot ja normaalit muut kulut -> pääomakuluni sain takaisin :)
Sitten tähän paperisotaan? Mikä ihmeen sota siinä on. Tullilta saa tiedot mitä tarvitsee todistaa ja mitä papereita tarvitaan. Itselläni oli alle 10 A4:sta joissa oli tarvittavat tiedot ulkomailla oleskelusta, suomessa käynneistä ja auton käytöstä. Niistä olin vielä ottanut kopiot valmiiksi, sama karenssin poistossa, paitsi se yksi virheellinen paperi, mutta se tuli faksilla 5 minuutissa.
Toisaalta tiedän kuinka hankalaa se on ollut niille jotka eivät asiaan ole valmistautuneet. Näin tullauksessa pariskunnan joilla oli mukanaan 2 isoa mappia täynnä papereita. Ja siellä ne kuvainnollisesti repi hiuksiaan ja etsivät papereita. Tullivirkailija katseli jo hiukan kärsimättömänä - en yhtään epäilisi jos vaikka olisikin kehoittanut tulemaan jonain toisena päivänä uudestaan.
Samaa oli joissain kavereissa havaittavissa jo satamassa kun piti täytellä papereita jne... Tuntui olevan ylivoimaista, apua tarvittiin tullimiehiltä jne... Huh huh...
Jotkut kitisee tullin yksinvallasta tullaus asioissa, mutta sekään ei ainakaan minusta pidä paikkaansa. Jotkut ovat väittäneet, että tulli on kertonut heille vertailuauton joka on aivan eri kategoriassa kuin heidän maahantuomansa auto. Näin minullekkin ensin esitettiin. Mutta järkevillä perusteluilla sain muutettua vertailu auton huomattavasti järkevämmäksi. Säästin veroissa noin 20.000mk :)
Totta kai järkeään saa ja pitää käyttää kun on ulkomaan komennukselle lähdössä. Optimaalisin tilannehan on se, että on ulkomailla 2 vuotta ja sitten vuoden suomessa ja myy auton heti pois.
Mutta noin yleisesti ottaen minusta auton suomeen tuomisessa ja tullauksessa kaikkine rutiineineen ei ole ollut ongelmia. Kenties olen valmistautunut tilanteisiin enkä ole lähtenyt soitellen sotaan. Eli kyllä tässä itse ainakin olen katsomassa uutta mahdollisuutta ainakin niin kauan kuin Suomessa autot pysyvät älyttömissä hinnoissa.
probleema on siinä,että lainat erääntyy syyskuussa ja rahat on kiinni autossa,jonka saa myydä vasta karenssin päätyttyä,kait ens vuonna.ongelma se on,kun lähden norjaan kesätöihin tai lomalle kolmeksi kuukaudeksi,että taas pitää ylläpitää kallista vekotinta vastaavan ajan pitempään suomessa.tilanteet muuttuvat...ei huvita toisaalta kuluttaa koko kesää suomessa(=tylsää)mökillä lekotellen,karenssiaikaa tappamassa.työt ym.hauskat jutut ulkomailla!tajusin sen vasta, kun muutin takas suomeen!
Kuten jo tuolla aikasemmin sanoin, niin omista lomista ei "tarvitse" tullissa huudella, niihinhän tarvitsee TODISTUKSEN että oikeasti olet ollut lomalla. Jos lähdet töihin muualle, niin se on tietysti voi voi.
En nyt tiedä millä periaatteella otit aikanaan auton, mutta jos et ajatellut asiaa JO silloin kun lähdit niin ei voi kun syyttää itseään. Ja etenkin jos lainat joista nyt puhut ovat nimenomaan tuosta autosta johtuvia? Kyllä näissäkin tilanteissa täytyy järkeä käyttää. Olen puhunut tässä kokoajan siltä pohjalta että asiaa on mietitty tarkoin ennen hankintaa...
niinhän se on,mutta kaikkea ei voi kuitenkaan ennakoida...varsinkaan sitä,että suomessa ei enää viihdy,kun kerran on sattunut muuttamaan pois.siksi en suosittele kenellekkään samaa hankintaa!rajoittaa liikaa elämää.
Anteeksi nyt vain mutta joko tämä esittämäsi juttu on naisen logiikkaa tai sitten vain kinaat kinaamisen takia. Ei muutto auto ole mikään riippa. Siitä pääsee eroon kun siitä haluaa. Se on sitten eri asia mitä siitä saa. Mutta jos olet sen verottomana ostanut suomesta tai käytettynä ulkomailta ja harmittelet, että et voi sitä Suomessa myydä karenssin takia niin myy ulkomailla. Jos nyt harmittelet sitä, että et saa siitä samaa hintaa kuin millä sen ostit tai sitä mitä siitä saisit suomessa, niin AIVAN olet juuri oppinut talouselämästä jotain. Eli saat kyllä siitä autostasi käyvän hinnan vaikkapa Saksassa, koska siellä ei autoista makseta veroa paitsi ALV. Joten autostasi kyllä maksetaan juuri se mitä pitääkin. Samanlainen arvonaleneminenhan kävisi autollesi jos olisit ostanut sen verollisena ja nyt myisit sen Suomessa. Ihme ininää korvassa.
Ja senhän kyllä tietää, että kun palaa takaisin suomeen kaikki on erilaista ja etenkin kallista. Tuntuu jotenkin tosiaan, että et ollut ottanut kaikkea asioita huomioon kun päätöksesi teit ja lähdit expatiksi alunperin. Nuo ovat elämän riskejä ja realiteetteja jotka PITÄÄ ottaa huomioon eikä lähteä sinisilmäisenä maailmalle. Mitä jos et olisikaan pitänyt ulkomailla asumisesta, sinulla olisi ollut veroton auto jota et olisi voinut tuoda suomeen :) Varmaan valittaisit siitäkin täällä ja syyttäisit suomen autoveroa ja tullin paperisotaa ja valtiota. Huonosti tosiaan taisit suunnitella expat aikasi. En itsekään väitä että olisin sen huolella suunnitellut. Mutta taloudelliset laskelmat tuli tehtyä niin, että auto kannatti hakea. Ja nythän se näki kun auton myi. Tulos oli rahoituksellisesti plus miinus 0. Mutta tulipaha omistettua muutama vuosi uusi auto joka oli juuri sellainen kuin itse halusin, ei sellainen johon rahat nippa nappa riittivät. Se tuli maksettua kokonaan ja siitä sai ostohinnan takaisin. Sen myönnän, että paluu suomeen on ollut vaikea, etenkin sopeutua elämään pienellä nettopalkalla. Ja kyllä tässä on lähtöä jo vuoden maassaolon jälkeen suunniteltu. Suomessa ei tilille paljoa jää rahaa makaamaan... kaikki menee peruselintason ylläpitoon. Noh, expattiudesta jäi siis mukavasti pesämunaa tulevaisuuteen (siis seuraavaan autoon tms), sieltä tuli kerättyä pesämuna asuntoon ja nähtyä mualimmaa...