Teslasta puuttu huolyo ojjelma kokonaan

Voiko auto toimia ilman huoltoa siis olla hioltovappa


Omko Tesla ssa alusta ja jarrut
7173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikkia koneita joutuu huoltamaan
toisia enemmän
toisia vähemmän

Äänestä

Kyllä sähköauto voi toimia ilman huoltoa. Toki joidenkin asioiden suhteen korjausvaihe tulee aiemmin vastaan mutta sehän on yleensä sen seuraavan omistajan ongelma kun takuukin on päättynyt.

Enempi ne huollot muutenkin on vain tarkastuksia. Tämä on tieytsti tärkeää jotta havaitaan ongelmat aikaisessa vaiheessa.

Äänestä

Teslassa ei ole takuun voimassaoloon vaikuttavia määräaikaishuoltoja, joka näkyy hylkyinä katsastuksessa.
Jos Teslassa olisi huolto-ohjelma, jossa pitäisi käydä esim. kerran vuodessa, niin katsastuksen hylkäykset käytännössä loppuisivat. Nythän tilanne on sellainen, että alustaa tarkastellaan ensimmäisen kerran neljän vuoden ikäisenä, jolloin autolla on ajettu jo keskimäärin 80tkm.

Teslan jarrut ei juurikaan kulu, koska autoa hidastetaan sähkömoottorilla.
Ongelmana onkin ennemmin jarrujen jumittuminen vähäsen käytön vuoksi.

Mutta on kuitenkin totta, että Teslan huoltotarve on todella pieni, verrattuna polttomoottoriautoihin.

Äänestä

Täällä on uskomattomia jaarittelijoita !
Kaikki koneet tarvitsevat huoltoa.
vittu piste.

Äänestä

Yeslassa on myös alusta kuin muissakin autoissa
Teslan painon ja alustan heikkouden takia sen säädöt vaatii joka vuosi huoltoa
Katsastus ins.

Äänestä

Iiloppi ei ole ymmärtänyt tehdä huoltojkelmaa

Koskaan ei tiedä milloin olla levii

Äänestä

Aloittajalta puuttuu kirjoitustaito

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voiko auto toimia ilman huoltoa siis olla hioltovappa


Omko Tesla ssa alusta ja jarrut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu