Tutustuin somen kautta alkuvuodesta mukavanoloiseen naiseen. Aluksi juttelimme niitä näitä, kunnes keskusteluiden edetessä hän kertoi olevansa ihastunut minuun. Olin hyvin otettu, olinhan pitkään ollut sinkkuna. Pian tajusin itsekin olevani ihastunut.
Kului 2,5 viikkoa kunnes tapasimme. Matkustin hänen kotipaikkakunnan lähettyville, jossa tapasimme useamman kerran lyhyessä ajassa. Tapaamiset meni oikein hyvin, kävimme syömässä ravintolassa ja vietettiin aikaa kaupungilla. Nainen vaikutti tasapainoiselta, kykeneväiseltä vakaaseen suhteeseen. Pian tulikin sitten kotiinlähdön aika.
Muutama päivä noiden tapaamisten jälkeen nainen oli yllättäen hyvin epävarma meidän suhteesta. Hän omaa hieman vaikeaa taustaa, joka juontaa juurensa lapsuuteen. Tuin ja lohdutin häntä. Sain luotua toivoa suhteelle ja kaikki vaikutti olevan hyvin.
Kului taas 2,5 viikkoa, kun matkustin uudestaan hänen kotipaikkakunnan lähettyville jälleennäkemisen toivossa. Tällä kertaa emme sopineet tapaamisesta, mutta ajattelin hänen olevan halukas tapaamaan uudelleen kun sinne asti tulin. Emme tapaneet ollenkaan. Olin siellä useamman päivän, ja aina kun ehdotin tapaamisen, hän kieltäytyi hieman pahoitellen vedoten mm. väsymykseen. Tiesin hänen kuitenkin viettävän kaupungilla aikaa (hän kertoi tästä itse), siksipä ihmettelinkin miten hän väsyneenä jaksaa viettää aikaa kaupungilla, mutta ei kuitenkaan suostu tapaamaan. Kertoi myös tällä reissulla, että on tunteet hieman hiipuneet, mutta ei halunnut kuitenkaan erota. Lähdin lopulta aika pettyneenä pois tuosta kaupungista takasin kotiin. Yhteydenpito jatkui tästä huolimatta, ja kertoi myöhemmin että tunteet ovat tulleet takaisin.
Tästä kului taas muutama viikko, jona aikana en ehdottanut tapaamista ollenkaan. Matkustin taas samaan kaupunkiin vielä pidemmäksi aikaa sillä ajatuksella, että jos hän haluaisi nähdä pidemmän ajan kuluessa useamman kerran. Mainittakoon tässä kohtaa, että nainen on useasti kertonut rakastavansa minua. Sovittiin sitten tapaaminen, joka meni ihan hyvin, tosin jäi aika lyhyeksi mutta kuitenkin. Viikko myöhemmin ehdotin vielä muutamaan otteeseen tapaamista, mutta ei suostunut, vedoten väsymykseen. Lähdin pois, kotiin jokseenkin pettyneenä. Yhteydenpito kuitenkin jatkui.
Viikkoja myöhemmin kun ehdotin tapaamista, hän kertoi että ahdistaa tavata miehiä. Pahoitteli sitä minulle, mutta ei halunnut lopettaa tätä. Jatkettiin yhteydenpitoa. Tavallaan ymmärsin häntä, mutta omana toiveena on kuitenkin ollut säännölliset tapaamiset. Useita viikkoja myöhemmin kun olen ehdotellut tapaamisia, niin on taas vedonnut väsymykseen, työkiireisiin yms. (eikä ole ehdottanut päivää jolloin sitten sopisi). Tästä tapaamisasiasta ollaan saatu useampi kina aikaiseksi. Itseäni välillä turhauttanut käyttää aikaa viestittelyyn, kun toinen ei voi jostain syystä edes nähdä. Ei kuulemma minusta johdu se ettei olla voitu nähdä sitten enempää. Hän tuntee minut ja tietää, että olen ihan tasapainoinen ja järkevä. Tämä nainen kykeni kuitenkin edellisessä suhteessa näkemään kumppania aivan säännöllisesti, aivan suhteen alkuajoista lähtien. Ja on nukkunut jopa samassa sängyssäkin tämän exän kanssa. Olen tätä ihmetellyt, nainen sitten sanoi että oli silloin vain niin sekaisin rakkaudesta tms. Sain naiselta myös vahvistuksen, että edellisessä suhteessa ei tapahtunut mitään sellaista, mikä voisi olla pohjana pelkotiloille tai ahdistukselle. Eikä nainen ole kokenut tiettävästi seksuaaliväkivaltaa.
En tiedä mitä tehdä. Todella ihanan ja mukavanoloinen nainen, mutta ei sitten vain ole panostanut tähän suhteeseen. Löytyiskö täältä kautta jotain vinkkejä?
Parisuhde ongelmia
6
400
Vastaukset 6
- Anonyymi
Tuli mieleen, että onkohan hänen tunteensa jossain muualla? Ehkä siinä exässä vielä?
- Anonyymi
En osaa sanoa. Silloin kun aloimme "seurustella" oli erosta kulunut parisen kuukautta. Ehkei ainakaan silloin ollut päässyt exästään yli?
- Anonyymi
Unohda koko juttu. Se on jo niin pitkällä kuin mihin se koskaan etenee.
- Anonyymi
Okei. Mutta mitkä kaikki tässä on sinun mielestä mennyt pieleen? Pitääkö nainen minusta oikeasti? Onko nuo kaikki ollut vain tekosyitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei. Mutta mitkä kaikki tässä on sinun mielestä mennyt pieleen? Pitääkö nainen minusta oikeasti? Onko nuo kaikki ollut vain tekosyitä?
Trolleilla vaan on huonot ennusteet parisuhdemarkkinoilla. Sille ei mitään voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651792Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15866- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa93600- 45528
- 47505