Annonyyni ehdotti, että:" Olisi viisasta liittää Enontekiö, Muonio, Kittilä ja Kolari yhdeksi kunnaksi ja järjestää ne vähäiset palvelut mitä kunnat enää hoitavat yhteisesti."
Tämä olisi oikeasti hyvä idea.
Kolme matkailukuntaa voisivat elävöittää hyvin Enontekiön. Nuo kaikki kolme voisivat ihan varmasti hyödyntää Enontekiötä matkailukäytössä. Siitä olisi hyötyä myös kaikille enontekiöläisille, ei pelkästään hettalaisille.
Neljän kunnan yhdistäminen olisi käytännössä aivan liian vaikeaa, mutta kolmen kunnan "yhteisomistajuus" Enontekiöön ei olisi mitenkään mahdotonta.
Myös Enontekiö pääsisi päättämään omista asioistaan.
Perustettaisiin valtuustotyyppinen elin, johon tulisi edustajia jokaiseen kunnan asukasluvun suhteessa. Asioiden toimeenpanoa varten olisi tietenkin hallitus, johon valittaisiiin edustajat kunnan asukaslukujen suhteessa.
Turismin hyvin hallitsevat kunnat ottaisivat siis mukaan myös Enontekiön.
Kuntaliitoksessa tietenkin sovittaisiin, että kaikki kunnat säilyttäisivät liitoksessa nimensä ja kaikki muutkin sopimuksessa sovitut oikeutensa.
Kyllä tästä vielä elvytään.
Aikaisemmin Annonyymi ehdotti kuntaliitosta
Anonyymi-ap
1
214
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä ajatus mutta taitaa kateus ja uusi saamelaiskäräjälaki torpata tuon ehotuksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k314024- 442741
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422715- 302453
Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82445Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3142263- 381979
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481642- 1411497