Tänäänkin syöt tätä ruokaa

Anonyymi-ap

Olen muutamia päiviä lukunottamatta syönyt samaa ruokaa lähes 25 vuoden ajan. Yhden vuoden paastosin. Ruoka täyttää ruumiin perustarpeita, mutta kaipaisin vaihtelua ja uusia makuja. Saman ruoan syöminen on vuosi toisensa jälkeen puuduttavaa. Ruokaa voi yrittää maustaa uusilla mausteilla, mutta ruoka itsessään on samaa.~~

Miksi syön samaa ruokaa? Siksi, että ruoka-ainekset on ostettu loppuelämäksi. Uuden ruoan valinta ja valmistaminen maksaa, edellisen lisäksi. Myöskään kumppanini ei halua vaihtaa ruokaa, osittain siksi, että hänen vakaumuksensa sallii vain yhden ruoan nauttimisen kun tämä ruoka on valittu. Hänkään mielestä ruoka ei ole enää kovin hyvää, mutta se on parempaa kuin ilman ruokaa ja se on kustannustehokasta. Jos siis haluaisin vaihtaa ruokaa, se olisi minun vastuullani ja seuraukset vaihtamisesta minun kannettavani.

Syön siis päivästä toiseen samaa ruokaa vaikka en pidä siitä. Ruoassa itsessään ei ole merkittäviä haittoja, se on terveellistä. Osittain syön ruokaa kustannussyistä, osittain siksi, että ainakin minulla on ruokaa enkä jää ilman. Toisaalta minulla on varaa ostaa toista ruokaa, ja osaan valmistaa sitä. Joskus kuljen ravintolan ohi ja haistan jonkun toisen ruuan tuoksun. Se tuoksuu raikkaalta ja hyvältä. Sitten jatkamalla matkaani kuitenkin astumatta ravintolaan, vaikka ovi sinne olisi ollut auki. Kuitenkaan jatkamalla vanhan ruoan kanssa minun ei tarvitse myöskään huolehtia mistään lisäkustannuksista, sillä ruoka on jo maksettu. Mutta uuden ruoan tuoksusta ei aina pääse eroon. Ja se myös katkeroittaa, vaikka valinta on tietenkin omani.

En pidä ruoasta, mutta ruoan vaihtamisen kulut ovat liian suuret mahdollisiin hyötyihin nähden. Ainakin tällä hetkellä. En ole kuitenkaan onnellinen, vaan koen olevani tilanteen vankina. Mutta tällä hetkellä en voi muuta. Vai voinko?


- Oman elämänsä kokki

4

520

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä sä voit kokeilla vaihtelua.

      • Anonyymi

        Eiköhän mies osaa eineksensä mikroon pistää ha vaihtaa vaikka merkkiä välillä, omituinen ja ontto kommentoija. TT


    • Anonyymi

      Mä laitan nykyään tilliä nuudeleihin. Sopii makaroniin ja varmaan pastoihinkin. Luultavasti sopisi mainiosti lasagneeseen. Ihminen on omnivori eli on hyvä syödä sitä sun tätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe