Olemme kai ulospäin melko tavallinen perhe, lapsia on kaksi, kolmas tulossa piakkoin. Liitossamme on ollut ongelmia jo vuosia, tosin mieheni mielestä kaikki on hyvin. Siis se tarkoittaa, että on töitä, ja rahaa ruokaan ja perustarpeisiin. Mieheni ei kykene kantamaan minkäänlaista vastuuta kodinasioista yksin, edes kaupassa ei huomaa käydä ilman nalkuttamista. Oman mahansa kyllä täyttää,mutta lasten ruokinta unohtuu. Yritän pitää hommaa kotona kasassa, mutta mieheni ei osallistu mitenkään. Hän ei tee koskaan mitään ilman käskyä, silloinkin kiukutellen, kun aina häntä komennellaan.
Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta mikään ei tunnu auttavan. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaisuuksia, mutta hän ei muuta toimintaansa. Vapaa-ajalla istuu tietokoneella, tai lukee ammattilehtiä.
Mies on kyllä muuten hyvä, ei juokse vieraissa, ei ryyppää eikä lyö. Tunteettomuus vaan on uuvuttavaa, tunnen itseni aina roistoksi, mutta en vaan jaksa enää tällaista elämää. Kaipaisin läheisyyttä, ja asioiden aitoa jakamista, mutta se ei onnistu. Jos mieheni joskus kuunteleekin, niin unohtaa sovitut asiat samantien. Lomareissukin jäi väliin, kun piti hääpäivän kunniaksi lähteä, ja lasten hoitokin oli järjestetty. Lupasi mieheni nimittäin käyttää vanhempiensa koiraa ulkona, kun he olivat matkoilla. Oli kuin olisi rätillä naamaan läimästy, jopa anopin koira menee oman vaimon edelle tärkeysjärjestyksessä. Voisin ehlä unohtaa loukkauksen, jos mies osoittaisi edes jonkilaista katumusta, mutta eipä ole mitään merkkejä sellaisesta. Todennäköisesti ei edes tiedä loukanneensa minua!
Viime aikoina on tuntunut, että ero on ainoa vaihtoehto. Suhteemme perustuu lapsiin, tottumukseen ja riippuvuuteen. Ei tunnu oikein kantavalta perustalta tuokaan...
Antakaa vinkkejä, miten voisi tilanteesta vielä selvitä. Kokemuksia siitä, että kannattaako edes yrittää enää, vai erotako nyt, kun se vielä suhteellisen sopuisasti onnistuisi? Vai haenko vieraissa juosten itselleni niitä asioita, joita en mieheltäni saa?
Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta mikään ei tunnu auttavan. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaisuuksia, mutta hän ei muuta toimintaansa. Vapaa-ajalla istuu tietokoneella, tai lukee ammattilehtiä.
Mies on kyllä muuten hyvä, ei juokse vieraissa, ei ryyppää eikä lyö. Tunteettomuus vaan on uuvuttavaa, tunnen itseni aina roistoksi, mutta en vaan jaksa enää tällaista elämää. Kaipaisin läheisyyttä, ja asioiden aitoa jakamista, mutta se ei onnistu. Jos mieheni joskus kuunteleekin, niin unohtaa sovitut asiat samantien. Lomareissukin jäi väliin, kun piti hääpäivän kunniaksi lähteä, ja lasten hoitokin oli järjestetty. Lupasi mieheni nimittäin käyttää vanhempiensa koiraa ulkona, kun he olivat matkoilla. Oli kuin olisi rätillä naamaan läimästy, jopa anopin koira menee oman vaimon edelle tärkeysjärjestyksessä. Voisin ehlä unohtaa loukkauksen, jos mies osoittaisi edes jonkilaista katumusta, mutta eipä ole mitään merkkejä sellaisesta. Todennäköisesti ei edes tiedä loukanneensa minua!
Viime aikoina on tuntunut, että ero on ainoa vaihtoehto. Suhteemme perustuu lapsiin, tottumukseen ja riippuvuuteen. Ei tunnu oikein kantavalta perustalta tuokaan...
Antakaa vinkkejä, miten voisi tilanteesta vielä selvitä. Kokemuksia siitä, että kannattaako edes yrittää enää, vai erotako nyt, kun se vielä suhteellisen sopuisasti onnistuisi? Vai haenko vieraissa juosten itselleni niitä asioita, joita en mieheltäni saa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
miehellesi, että otat eron jos tyyli muutu. Anna tulla kaikki tunteesi huomiottajättämisen johdosta. Tuo koirajuttu varsinkin osoittaa että miehesi pitää sinua tätä nykyä eräänlaisena kodinkoneena, "kalustoon kuuluvana" eikä tajua että kodin perusta on hyvä parisuhde, ei se, että asutaan saman katon alla...
Hei! Olisikohan miehellä tarkkaavaisuushäiriö: unohtelu, tavaroiden kadottaminen, ei hahmota aikaa jne. Se kun ei lähde nalkuttamalla eikä moittimalla. Miehessäsi on paljon hyvääkin. Itse olen ollut suhteessa, jossa miehellä oli koko ajan muita suhteita, rahat meni ravintolaan ja peleihin. Nyt arvostan miehessä juuri noita ominaisuuksia, joita miehessäsi on. Jos nalkutus ei auta, koita kehua aina kun vähänkin on aihetta. Ehkä näin negatiivisuuden kierre saadaan poikki. Älä eroa, se on todella raastavaa.
nosta asiat tosissasi pöydälle, sano ettet enää jaksa ja kerro mikset. kirjatkaa suhteenne hyvät ja huonot puolet yhdessä, kirjoittakaa mitä haluatte suhteelta, nähkää vaivaa, käykää puhumassa perheterapiassa. Olen itse eronnut ihan samanlaisessa tilanteessa ja kaduttaa, mutta pluuta ei enää ole. Jos perusasiat on kunnossa, siinä on kalliota miltä ponnistaa, pienten lasten kanssa tulee tympääntymistä suhteessa kuin suhteessa.
kuitenkin on tietoinen ongelmastasi, kai siitä on puhuttu. Ymmärtääkö hän varmasti mistä on kysymys? Parisuhdeterapiasta saattaisi olla apua.
Tuo kyllä vaikuttaa siltä, että jos tilanteeseesi ei tule parannusta, tulet entistäkin tyytymättömämmäksi ja ero on joka tapauksessa edessä. Jos tilanne itsesi kannalta näyttää toivottomalta niin mielestäni parempi erota ajoissa kuin pitkittää sitä.
Itselläni on pitkään ollut aika samankaltainen tilanne paitsi, että meillä tämä on sukupuolten suhteen toisin päin, olen siis mies.
Ja parannuskeinoa ei ole löytynyt, huonompaan suuntaan vaan ollaan menty jatkuvasti ja vihdoin alan tajuta, että itseni takia on paras erota.
Tuo vieraissa juokseminen ei ainakaan ratkaise mitään, ennemminkin pahentaa asioita.
Suosittelisin kyllä sitä parisuhdeterapiaa, ellei sitä vielä ole käyty. Ja omasta elämästäni viisastuneena sanoisin, että jos tuntuu, että toivoa ei enään ole, niin älä turhaan pitkitä sitä eron ottamista. Eihän se ero pienten lasten kannalta hyvä asia ole muttei ole sekään, jos vanhempien välit ovat pahasti tulehtuneet.
lomareissusi peruuntuminen. Meillä kävi muutama vuosi sitten näin. Kysyin vaimolta, että haluaisiko hän lähteä muutaman viikon päästä oleville puutarhamessuille. Hän kuulemma lähtisi mielellään. Tilasin liputkin sitten jo etukäteen. No, tuli reissua edeltävä päivä ja kun aloin puhua seuraavan päivän messumatkasta hän sanoikin ettei halua lähteä. Ei minkäänlaista anteeksipyyntöä, olin hyvin loukkaantunut. Varsinkin kun hän oli aiemmin valittanut kun ei käydä missään. Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntui.
Tuo tunteettomuus ja läheisyyden puute todella pitemmän päälle näivertää suhdetta. Itse siitä asiasta aikoinaan vaimolle puhuin ja sanoi minun olevan kuin pikkulapsi, aina pitäisi olla halimassa. Hitto soikoon, edes yksi halaus päivässä olisi hyvin tärkeä muistutus siitä, että välittää toisesta.
Toinen asia mikä näivertää myös on tuo, ettei toinen osallistu riittävästi niihin kotitöihin. Meillä on jo pitkään ollut kaikki pyykinpesua lukuunottamatta minun harteillani. Se rassaa, se rassaa. No vaimolla tosin on fyysisiä rajoitteita mutta ne eivät kuitenkaan ole esteenä useimpien töiden tekemiseen, pikemminkin tekosyy.
Olisikohan mahdollista, että pyytäisit miestäsi lukemaan tämän viestiketjun ilman, että hän suuttuu. Nämä luettuaan ainakin on pakko ymmärtää mistä kenkä puristaa.
juuri samanlaista pitkään ennen eroa. Lopulta ex muuttui suorastaan ylimieliseksi minua kohtaan.
Minulla oli välillä jo syyllinen olo, kun aina ja jatkuvasti nalkutin. Mutta pakkohan se oli, että olisi edes vaaratilanteilta vältytty.
Lopulta jouduimme ihan muusta syystä tutustumaan perheneuvolan täteihin. Siellä sitten yritettiin selvittää meidänkin suhdetta ja siellä tajusin, etten syyttä ollut nalkuttanut. Miehelle annettiin neuvoja, mitenkä voisi oppia muistamaan hoidettavia tärkeitäkin asioita, miten voisi helpottaa minun töitäni jne. YHTÄKÄÄN vinkkiä ex ei vaivautunut kokeilemaan. Ei ostanut edes taskukalenteria.
Perheneuvolaa suosittelen(vaikka loppukäynneistä jäikin todella pahasti "paskan maku suuhun"), koska vieraiden aikana miehetkin saattavat päästää vahingossa joitain ajatuksia suustaan. Tai ainakin jonkun kaverinsa ajatuksia ;)
Minulla ihan sama juttu, paitsi että meillä ei onneksi ole lapsia. En ikinä suostuisi hankkimaan niitä tämän miehen kanssa, minulle riittää tämä yksi iso lapsi. Minunkaan mieheni ei ryyppää, ei lyö, ei käy vieraissa ja niin edelleen, mutta ei kyllä tee mitään muutakaan. Hoitaa kyllä työnsä, mutta kun on yhteisistä asioista ja kodista kyse -ei mitään. KAIKKI on minun vastuullani, mitään hän ei hoida. Jos minä en maksaisi vuokraa ja laskuja, kävisi kaupassa, laittaisi ruokaa, pesisi pyykkiä, hoitaisi veroja, sukulaissuhteita, menoja, lainanlyhennyksiä, eläinlääkäriä.... olisimme asunnotta sillan alla nälkiintyneinä. Hän tekee kyllä asioita jos sanon -miljoona kertaa saman asian, vastauksena aina joojoo tai ihan just, kunnes minulta menee hermot ja räjähdän ja sitten hän tekee, tai luovutan ja teen itse. Tunnen olevani täysin yksin, ja olen niin turhautunut ja kyllästynyt vastuuseen että saan kohta hermoromahduksen. Olen kuin yksinhuoltajaäiti, kun mies vain istuu tietokoneen ääressä 24/7 tai vaihtoehtoisesti katsoo televisiota/pelaa playstationia.
Kuitenkin sen verran yhteistä menneisyyttä etten haluaisi erota. Mutta minkäs teet? Näin ei voi jatkua. Minäkin haluaisin joskus, että minusta pidettäisi huolta. Ei minun äitini eikä isoäitini ole tarvinnut ikinä murehtia laskuista ja taloista ja autoista sun muista, vaarini ja isäni ovat kuin turvallinen muuri johon nojata. Ehkäpä tämän päivän "miehet" ovat vain luusereita.
sanoa, että äidit, älkää kasvattako poikianne "pumpulissa", tuommoisia niistä sitten isona tulee.
Meillä on juuri sitä ongelmaa. Vaimo on pitänyt poikaa vauvasta asti nyt lukioikään niin täysin pumpulissa, mitään ei tarvitsisi tehdä, mistään ei tarvitsisi ottaa vastuuta. Jumankauta kun vielä 16-vuotiaana minun olis vaimon mielestä pitänyt autolla viedä poika kaverin luokse kahden kilometrin päähän. Pyörällä ei yksin voi illalla kulkea kun se on niin vaarallista. Ja muuta vastaavaa yhtä hullua.
En usko, että nykyajan miehet ovat polvesta huonontuneet. Minun isä ei tehnyt koskaan perinteisiä taloustöitä. Äiti maksoi laskut, laittoi ruoat, kävi kaupassa, hoiti juoksevat asiat. Omaksuin äidiltäni vahvan naisen roolin.
Elin avioliitossani totaaliyksinhuoltajana.
Eron jälkeen tuntui, kuin enemmän kuin yksi lapsi olisi lähtenyt maailmalle.
Kyllä minäkin illalla olen netissä ja olen yh-äiti. Lapset ovat jo isoja ja saavat olla rauhassa äidin höpötykseltä.
Ei laskujen maksamisesta kannata isoa numeroa tehdä. Laita laskut maksupalveluun. On taas yksi huoli vähemmän.
Kotitöiden määrä on nykyään olematon. Tiskaan käsin, en omista tiskikonetta enkä edes sitä halua. Aamulla vein roskapussin ja myöhästyin ratikasta. Kesäaikaan välit ovat melko pitkät.
Ota kotityöt terapiana ja hyötyliikuntana.
Tee kotitöistä mielenkiintoisia ja mukavia.
Ehkä kohta huomaat, että miehesi tarttuu mielellään tiskiharjaan, lattiaharjaan, roskapussiin. Kysy mitä mielenkiintoista siellä netissä oikein on. Toivottavasti miehesi ei ole jäänyt minun juttujen koukkuun. En halua edesauttaa yhtään uutta avioeroa. Päinvastoin.
Itsekin sinnittelin ukossani kynsin ja hampain.
Ei mies vaihtamalla parane. Vanhakin koira saattaa oppia muutaman uuden tempun.
Copypastaa tämä viesti miehellesi ja heitä sähköpostiin tai printtaa paperille ja teippaa kotinetin ruutuun.
Ihan mukava mies sinulla on. Kaipaa vain vähän potkua persuuksiin.
moi,sinä mieheesi kypsynyt.
ajattelin ,miksi on 3 lapsi tulossa kun mies on tollainen?minä ainakin en haluaisi edes seksiä tuollaisen miehen kanssa.ex-mies oli tosi samanlainen tapaus,erosin n. 3 vuotta sitten.lapsia minulla on 2 (4,6)
hän rakasti itseään ja viinaa enemmän kuin perhettään.
ei muuta kuin ota asia puheeksi,että et enää jaksa ,ja haluat pois.yleensä siinä vaiheessa mies jos on norm.tajuaa vasta asian.älä murehdi lapsista,parempi heidän olla ilman käkätystä,ja välinpitämätöntä isiä....!!!!!!
minä 0olisin ainakin tosi loukkaantunut tollaisesta käytöksestä.
ilman rakkautta ei ole parisuhdetta!!!!!!!
jaksamisia sinulle,vaikka yh-äitinä ei ole helppoa,mutta uskon että sinäkin pärjäät paremmin ilman sitä miestäsi.....
hyvää kesän jatkoa!!!!!