Miten runsas sokeri vaikuttaa terveyteen?

Teollisen sokerin voi korvata hedelmäsokerilla eli luonnonsokerilla.

En edes muista, milloin makea alkoi hallita elämääni. Aluksi se oli viatonta – pari keksiä kahvin kanssa, limsa koulumatkalla, suklaapatukka iltapalaksi. Ajattelin, että minulla on vain "makeanhammas". Mutta se oli enemmän kuin hammas – se oli koko leukani, vatsani, pääni.

Aloin herätä yöllä. Sydän hakkasi, suuta kuivasi. Menin keittiöön pimeässä, avasin kaapin oven ja kaivoin esiin sokeripussin. Otin sormella suoraa sokeria suuhuni. Se sulasi kielellä kuin lupaus paremmasta. Silloin tiesin, ettei tämä ollut enää pelkkä tapa. Se oli tarve.

Aamuisin olin väsynyt ja ärtyisä. Ihooni ilmestyi outoja finnejä, silmäluomeni nykivät. Näin painajaisia: sokerikuutioista, jotka kasvoivat, liikkuivat ja nauroivat minulle. Heräsin hikisenä ja menin heti kaapille.

Yksi yö oli erilainen.

Heräsin siihen, että jääkaappi oli auki. Ajattelin unissani jättäneeni sen auki, mutta kun pääsin keittiöön, näin varjon liikkuvan. Se ei ollut ihminen. Se oli valkoinen, rakeinen, sokerista muodostunut hahmo. Sen pää oli kasa sokeripaloja, ja silmät – ne olivat ruskeaa sokeria. Se katsoi minua kuin pettynyt äiti.

"Sinä kutsuit minut", se sanoi särisevällä äänellä. "Nyt olet minun."

Juoksin makuuhuoneeseen, paiskasin oven kiinni ja etsin puhelimen. Mutta näyttöön ilmestyi vain yksi viesti, toistuvasti: "Makeaa unta."

Aamulla heräsin sängystäni. Kaikki oli hiljaista. Mutta sokeripussi keittiössä oli tyhjä. Kaikki sokeri – pöytäsokeri, fariinisokeri, hillot, karkit – olivat poissa. Ja minulla oli kauhea päänsärky.

Lopetin sokerin sinä päivänä. Vieroitusoireet olivat kamalat. Näen yhä joskus unta siitä hahmosta. Joskus tunnen sen hajun: makean, imelän, mädän.

Ja silloin muistan: sokeri ei ole makea ystävä. Se on hidas hirviö.

Kastikkeet korvaan oliiviöljyllä.
Kuten Italian Luigi