Olen kohta 50-vuotias nainen ja eroamassa avoliitosta. en tiedä mitä tehdä iltaisin ja viikonloppuisin kun olimme aina mieheni kanssa yhdessä. yhteisiä ystäviä meille ei ole eikä minulla ole ketään muita kuin aikuiset lapseni.missä tämän ikäinen ihminen voi käydä? en ole ruma enkä kovin vanhan näköinenkään, mutta olen kuitenkin kohta 50-vuotias. Teinit täyttää kaikki paikat. JOskus ennen kävin tanssilavoillakin, mutta voiko sinne tämmöinen mummo enää mennä? Ei ole ketään ketä pyytää kylään, soittaa jollekin. kaiketi kelpaisin vielä jollekin miehelle, mutta nyt tuntuu että en halua suhdetta kenenkään kanssa. ero on niin paha asia ja tapahtunut juuri.
kohta 50-kymppisen yksinäisyys
doris dorka
11745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä ihan alusta pitää uusi elämä aloittaa jos ei ole minkäänlaisia ihmissuhteita.
Ei kannattaisi avioliitossa olla niin tiukasti et kaikki suhteet jää solmimatta.
Mutta ei mitään hätää.Erilaisista harrastuksista löytää tosi hyviä kavereita.Kun menet johonkin sellaiseen mukaan mitä olet haaveillut ja mistä pidät niin samahenkisiä ihmisiä löytyy paljon.Turha miettiä onko vanhan näköinen tai kelpaako miehelle.Pikemminkin miettisin kelpaako minulle enää mies.
Lavatansseihin toki voi mennä ilman kaveriakin.
Sekaan vaan niin kohta ei ole yksinäistä.
Jotain muuta kuin avio- miestä elämäänsä kannattaa tavoitella .Vireää iloista elämää .
kehitellä
aloitin hyvin nuorena seurustelun n. 17 v. ja sain ensimmäisen lapseni 20 vuotiaana ja toisen 25-vuotiaana. ensimmäinen mieheni oli alkoholisti ja sain yksin kantaa vastuun lapsista ja otin eron kun avioliittoa oli kestänyt 16 vuotta. elin yksin lasten kanssa ja tapasin tämän miehen, jonka kanssa olen ollut 8 vuotta. hän on ns. narsisti ja erittäin varakas ja hän alisti minut täysin valtaansa rahallisesti ja henkisesti. en saanut tavata ketään muita ihmisiä. jopa sisareni perheeseen välit katkesivat. nyt olen tilanteessa, että hän meinasi tappaa minut ja olen päättänyt että ero on nyt tosiasia koska henkeni on kyseessä. olen aika ahdistunut,koska tuntuu että minulla ei ole enää ketään enkä jaksa enkä uskalla ottaa yhteyttä johinkin vanhoihin ystäviin. (lapsuudenystävänikin on tehnyt itsemurhan aviokriisin aikana), joten eipä niitä ihmisiä ole kovinkaan paljn jäljellä.
Aloita siitä, Doris, ettet sinä ole dorka. Sinua on kohdeltu dorkasti, mutta elämän ei tarvitse jatkua samanlaisena. Ota uusi suunta ja ala arvostaa itseäsi. On hyvä että olet lähdössä tuosta suhteesta joka ei ole sinulle hyväksi. Yritä ajatella myönteisiä kokemuksia elämässäsi, varmaan niitäkin on? Tee asioita joista saat hyvän mielen. Jos mahdollista, matkusta jonnekin lepäämään ja toipumaan tuosta vaikeasta avoliitosta. Kannattaa olla yksin jonkun aikaa ennen kuin alkaa etsiä uutta kumppania. Ystäviä ei näin aikuisena ole kovin helppoa nopeasti saada, mutta esim. harrastusten parista on mahdollista löytää uusia tuttavuuksia, ehkä uusia ystäviäkin. Missä päin muuten asut?
Täyttä asiaa Suklaaunelma tietää mistä puhuu. Viron kylpylään 2-3viikoksi lepäämään ja lenkkeilemään. Rauhallista kaunista maisemaa ja hemmottelua.
Eroa kaikessa rauhassa ja opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa. Itsensä ja yksinäisyytensä kohtaaminen on tosi rankka juttu. Minulla on kumppani, vaan ei hänestä ole apua henkisessä yksinäisyydessä. Jäin työelämästä terveydellisistä syistä kertarysäyksellä -98. Meni työtoverit ja identiteetti, mikä minä olin ihmisenä. Paikkakunnan vaihto auttoi minua hyväksymään itseni, luonto ja liikunta päivittäin. Kirjat auttaa uppoutumaan toiseen todellisuuteen ja unohtamaan oman surkean minän. Lemmikkieläin tuo sinulle kaipaamaasi hellyyttä. Kun olet valmis, löytyy kaipaamiasi ihmissuhteita. 58-vuotias elämää kokenut sisko.
On ollut helpottaa ja kirjoittaa itsestään tänne palstoille (jotkut sanoo, että doris toistaa itseään, mutta nin toistaakin). Joskus ennenkin kun olen kokenut kriisitilanteen olen kirjoittanut, kirjoittanut ja puhunut asiat pois itsestäni ja päässyt kokoamaan itseni. Niin käy toivottavasti nytkin. kiitos kaikille, jotka olette vastailleet ja ottaneet kantaa kirjoituksiini. ne jotka pilkkaavat eivät kaiketi koskaan vielä ole kokeneet mitään traumaattista elämässään. en toki sitä toivokaan, mutta elämä on joskus kohtuuttoman raskasta joillekin.
Pieni tunne parammasta, hyvä että pystyt vastaanottamaan kohtalotovereiden tukea. Et todellakaan ole yksin. Joko asutte erillänne ja eroprosessi käynnistetty? Rohkeutta!
Kaikki asiat ovat vielä kesken. Asunto jakamatta. hän varakas, minä köyhä. asunnosta on velkaakin. tosin minulla on muuta omaisuutta, mutta sekin on vielä kiinni (eli kestää jonkin aikaa ennen kuin saan rahaa, pankista en lainaa enää voi ottaa tai voisin mutta en uskalla). osa tavaroista on hänen, osa minun, kaikki hajallaan asunnossa. alkaa valtava mittaus mikä on sinun mikä minun. on tässä ihmispololla kestämistä. ajattelin, että tässä iässä ihminen on kypsä ja voi elää toisen kanssa loppuun asti, mutta jos toinen sairastuu henkisesti niin se on liian vaikeaa. pelkään kohdata hänet, koska hän on tavattoman väkivaltainen ja pelkään häntä.
Raha ja omaisuus sivuseikka elämässä. Mielenterveys ei kestä ikuisesti ja menetät pähkäillessäsi loputkin ihmissuhteesi. Hanki oma kanikolo ja anna ahneen viedä mitä haluaa, vaan hän ei saa tuhota sinua ihmisenä. Häntä pystyyn!
Lähestymiskielto, on tullut mieleen?
Olen kohta 55 vuotias mies ja tiedän mitä iltaisin ja viikonloppuisin teen.
Maailma on mahdollisuuksia täynnä. Niissä paikoissa, missä minä olen käynyt, ei ole teinejä liiemmin näkynyt.
"Olen kohta 50-vuotias nainen ja eroamassa avoliitosta. ero on niin paha asia ja tapahtunut juuri."
Jäitä hattuun doris. Olet eroamassa ja erosi tapahtui tekstiä kirjoittaessasi?