Airfryerin soveltamista

Anonyymi-ap

Elikkä mulla on sellanen halpis ja hommattu alennuksesta 20 e. Kyllä se pelittää. Missään ei ilmoiteta voiko siihen käyttää leivinpaperia vai ei. Tätä olen miettinyt että sopiiko se siihen vai ei. Päätin sitten kokeilla. Esikuumensin laitteen ennen käyttöä kuten kuuluukin. Paperi oli tällöin laitteen sisällä. Aloin sitten haistamaan palaneen käryä ja sammutin airfryerini. Selvisi että leivinpaperi oli osittain palanut keskeltä mustaksi ja puhki kuumuudesta johtuen.

Kämppäänkin tuli käryä mutta onneksi palovaroittimeni ei alkanut laulamaan. Laitoin paperin roskiin. Mahdollisen kytevän palon estämiseksi ruiskutin siihen kylmää vettä kun se oli jo roskiksessa. Muistan aiemmasta kokemuksestani että kun olen kypsentänyt sillä ruokaa niin pohjimmaisena oleva ruoka kypsyy nopeammin kuin muut jos ruokaa on kasassa. Eli pohja on siis kuumin osa eikä leivinpaperi kestä sitä.

En lähde enää kokeilemaan uudestaan paperin kanssa missä ruoka on sen päällä. Kyllä se varmasti palaa ja pilaa siinä samalla osin ruoankin. Tarinan opetus - Leivinpaperia ei voi käyttää ainakaan halpis fryereissa joissa on vain yksinkertainen paistoratkaisu. Kun paperini paloi niin lämpö oli täysillä eli 200 asteessa.

9

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistin näköjään väärin. Nyt oon kypsentämässä lihaa ja itse asiassa päällimmäiset kebukerrokset paistuvat nopeammin kuin alemmat. Leivinpaperi palaa silti vaikka se on normaalin uunin ja sen lämmön kestävä.

    • Anonyymi

      Ostin rasvakeittimen, siihen kolme litraa öljyä. Tulee todella hyvät lohkoperunat 8 minuuttia paistuu. Myös kananuggetit ja drum sticks it tulee todella hyväksi. Laite on parvekkeelle, sateelta suojassa tietenkin.

      • Anonyymi

        Kuulostaa hyvältä. Joka ateriaa sillä ei ilmeisesti kannata valmistaa sen rasvan vuoksi. Paras kombinaatio on tietysti jos valmistaa sen avulla ruokaa vaikkapa känniruoaksi tai krapulaa varten. Oletko kokeillut aromisuolaa? Juolahti juuri tajuntaani kun kioskiruoissa on aromisuolaa ranskiksissa. En oo eläissäni edes ostanut aromisuolaa 😅 vaikka sehän sopii kaikkiin mahdollisiin uuniperunoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa hyvältä. Joka ateriaa sillä ei ilmeisesti kannata valmistaa sen rasvan vuoksi. Paras kombinaatio on tietysti jos valmistaa sen avulla ruokaa vaikkapa känniruoaksi tai krapulaa varten. Oletko kokeillut aromisuolaa? Juolahti juuri tajuntaani kun kioskiruoissa on aromisuolaa ranskiksissa. En oo eläissäni edes ostanut aromisuolaa 😅 vaikka sehän sopii kaikkiin mahdollisiin uuniperunoihin.

        Pari kertaa viikossa. Eikä niihin perunoihin jää öljyä juuri yhtään, kanaan jää vähän enemmän. Aromi arskaa en oo laittan mut majoneesi ketsuppi kyllä.


    • Anonyymi

      pakasteranskalaisista tulee hyviä airfryerissa

    • Anonyymi

      Ois kätevää jos se kuumentamisosa olisi läpinäkyvä niin näkisi ruoan paistoasteen avaamatta fryeria. Joissakin on läpinäkyvä luukku niinkuin uuneissa. Fryer on hyödyllinen siitä jos haluaa valmistaa pakasteruokaa samanaikaisesti. Samaan aikaan ruokaa uuniin ja fryeriin. Näin pitää menetellä jos kaikki ruoka ei mahdu uuniin ja jos valmistaa ruokia jotka kypsyvät eri tahtiin.

    • Anonyymi

      Ehkä on parasta tilata kebabit kotiin tai poiketa haukkamassa.

    • Anonyymi

      Pakastettuja kalafileitä olen paistanut Airfryer issä.
      200 C, 18 min.
      Ei ole paperi palanut.
      Philips XXL

    • Anonyymi

      Kun nyt puhutaan ruoanvalmistuksesta, niin sama puhua myös itse ruoasta. Olen siis ap. Sellaista mietin että nuudelia, tonnikalaa, tilliä ja juustoraastetta sekaisin. Lihaliemikuutio perään. Voisiko toimia? Juustoa en ole vielä kokeillut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      20
      2227
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      28
      2088
    3. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1647
    4. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      52
      1609
    5. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      76
      1580
    6. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      113
      1430
    7. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      50
      1368
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      83
      1129
    9. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      997
    10. Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä

      Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom
      Suomalaiset julkkikset
      21
      885
    Aihe