Miksi on näin vaikeeta?
rakastan avomiestäni paljon, Olen rakastanut jo neljä vuotta! Ja hän rakastaa minua!
Mutta suhteemme ei toimi....vaikka kuinka haluaisi.
Riitelemme jatkuvasti....riidat tulevat kotiasioista. Saisin tehdä kaiken yksin, siivota tiskata tehdä ruokaa yms....
Jos pyydän miestäni tekemään jotain, hänestä "pyytämiseni" kuulostaa aina valitukselta!
Saan aina pyytää häntä tekemään kaikkea, koska oma-aloitteisuutta hänellä ei ole yhtään!
Olo on itsellänikin kuin olisin joku nalkuttava akka!
Olemme yrittäneet keskustella asioista, mutta mieheni ei osaa keskustella....vetää herneet nokkaan ja riita on valmis!
Onko suhteemme tuhoon tuomittu!? Ei tällaistakaan jaksa, mutta en pysty häntä jättämäänkään....joskos joskus olisi paremmin!?
Kokemuksia?
rakastan avomiestäni paljon, Olen rakastanut jo neljä vuotta! Ja hän rakastaa minua!
Mutta suhteemme ei toimi....vaikka kuinka haluaisi.
Riitelemme jatkuvasti....riidat tulevat kotiasioista. Saisin tehdä kaiken yksin, siivota tiskata tehdä ruokaa yms....
Jos pyydän miestäni tekemään jotain, hänestä "pyytämiseni" kuulostaa aina valitukselta!
Saan aina pyytää häntä tekemään kaikkea, koska oma-aloitteisuutta hänellä ei ole yhtään!
Olo on itsellänikin kuin olisin joku nalkuttava akka!
Olemme yrittäneet keskustella asioista, mutta mieheni ei osaa keskustella....vetää herneet nokkaan ja riita on valmis!
Onko suhteemme tuhoon tuomittu!? Ei tällaistakaan jaksa, mutta en pysty häntä jättämäänkään....joskos joskus olisi paremmin!?
Kokemuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meilläpä on asiat toisinpäin.
Minä saan yksin tehdä kaikki kotityöt; Ruoka, tiskaus, siivoaminen, pyykinpesu kaupassa käynti ym..ym... Avovaimoni keksii kyllä kaikennäköistä muuta tekemistä ja harrastusta ym kaverien kanssa shoppailua... Ja minulla on myöskin samanlainen olo että olisin patisteleva ukko ;) Olemme keskustelleet asiasta, vähän aikaa systeemi saadaan toimimaan tasapuolisesti kunnes taas alkaa keittiöstä löytymään haisevia homeisia tiskaamattomia tiskejä.. ja arvaa vaan kuka ne saa taas kerran tiskata...
Hommatkaa astianpesukone. Siivooja. Touhutkaa yhdessä koti mieleiseenne kuntoon (2 tekee nopeammin kuin 1). Laskekaa vaatimustasoanne kodinhoidon suhteen. Tehkää kompromisseja.
Näitä ratkaisujahan löytyy jos on halua ja tahtoa yrittää. Tiedän kyllä sen tunteen, ettei tykkää enää itsestään kun jatkuvasti nalkuttaa. Siinä vaiheessa kannattaa kuitenkin pysähtyä itse hetkeksi ja miettiä, onko se oikeasti niin tärkeä juttu että paidat on kaapissa viikattuna. Vai olisiko kenties tärkeämpää, että molemmilla on siellä yhteisessä kodissa hyvä olla?
Kotityranniutta ei kestä kauaa tyranni eikä tyrannisoitava.
Meillä on astianpesukone....mutta astiat eivät menee koneeseen, ellen pyydä niitä sinne erikseen laittamaan! Eli onko siitäkään mitään iloa?
Koiramme ei saisi varmasti viikkoon ruokaa, jos en minä antaisi!
Vaatekaappi on olohuoneen sohvan reunalla ja niin edelleen....
Yritin jokin aika sitten olla viikon siivoamatta, josko mieheni huomaisi sen paskan määrän, joka alkaa nurkkiin, sänkyyn ja keittiöön kasautumaan, mutta taisi olla liian kotoisaa....eikä hän välittänyt siitäkään ja minun oli pakko siivota!
Kuin myös meillä kotihommat jää minulle
ja avomieheni tekee
silloin kun sanon tai jätän jotain
perkeleen lappuja kotiin jossa on ohjeet.
Ei siitä kyllä kiva olo tule. Minulle
jää myös suhteemme romantiikka järjestelyt,
yllätykset. Hänelle riittää että olemme vain
eikä minun tarvitsisi tehdä mitään, sillä
hän on vain tyytyväinen. Olenhan minäkin
onnellinen ja asiat ovat hyvin, mutta
kaipaan silti että hän huomioisi minua
joskus erilaisella tavalla,piristäisi
päivääni vaikka tuomalla itsepoimitun kukkakimpun
tai jotakin vastaavaa.Olemme keskustelleet
mutta keskusteluista ei tule juuri mitään.
Eikä se nyt ole kovin romanttista että
pyydän häntä tuomaan minulle kukkia tms.
Kun aloimme seurustella, kukkia tuli joka sunnuntai!!
Nyt sain oikein vihjata, kun oli nimipäiväni, että olisi kiva saada edes pieni kukkakimppu!
Se tulikin, mutta eipä olo ollut sen parempi....kun tiesin, että saan kukat, koska niitä "pyysin".
Läheisyyttä en saa....ellen sitäkään pyydä!
Suhteemme taitaa kariutua, vaikka se sattuukin niin pirusti, jos niin käy!
Avomieheni valittaa, että marisen joka asiasta. Minä teen ruuan, siivoan, pesen pyykit, käyn kaupassa yms. Mutta herralle ei tunnu se riittävän. En kuulemma tee päivisin mitään. Olen työttömänä ollut pari kuukautta jotta aikaa jää pitää huusholli siistinä.
Olen suostunut auttamaan sitä sen hommissa, esim etsimään jotain papereita. Sitä ei oteta kuuleviin korviin, vaan lasketaan valitukseksi. En kuulemma ikinä ole sanonut että voisin auttaa.
Silti minä rakastan häntä. Ollaan vuosi oltu yhdessä. En ole koskaan rakastanut ketään näin paljon. Kaikki vielä paranee, toivossa on hyvä elää.
Voi ei. Jos et saa edes läheisyyttä, (kaiken muun voisi jotenkin hyväksyä) ei suhteenne tosiaan tunnu kovin toimivalta - ethän voi yksin kantaa vastuuta koko parisuhteesta ja sen vaalimisesta. Mielestäni nyt olisi vakavan parisuhdekeskustelun paikka. Ette voi jatkaa näinkään, mutta voi myös olla, ettei miehesi vain tajua, mikä Oikeasti on pielessä, vaan luulee, että "nalkuttamisesi" johtuu tosiaan vain sukista lattialla, eikä siitä, että niin on aina ja siitä, ettei oteta tarpeeksi syliin.
Sinulla on oikeus hellyyteen ja hyvänäpitoon ja jos mies ei siihen pysty ei hänestä ole sinulle mieheksi. Pitääkö hän sinua itsestäänselvyytenä, siivouskoneena, patjana? Mieti nyt kuitenkin tarkkaan- ja keskustele JA selitä tilanne - ettet vain yllätä yhtenä päivänä katoamalla kuvioista.
tai jätä. Et sä kuitenkaa tollasta koko elämääs jaksa. Jätä se, varmasti tulee parempi vastaan. Nimim. KOKEMUSTA
Onkohan näin, että miehesi todella rakastaa sinua, jos hän ei koskaan uhraudu (vaikka edes siivoamaan) sinun vuoksesi. Itse ajattelen tosissani, että ihmiset löytävät molemmille sopivan kumppanin, jotka todella rakastavat toisiaan. Myös sinä ansaitset täydellisen rakkauden, niin me kaikki ansaitsemme. En vain usko, että se on nykyinen miehesi.
Keskusteleminen ei aina auta vaikka se onkin useimmissa tapauksissa paras ratkaisu.
Sydämmessäni toivon, että teet ratkaisusi, oletko tulevaisuudessa onneton, vai aiotko löytää todellisen onnen jonain päivänä.