Ruotsin hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.
Haittamatut kyllästyneet jo omiinsakin
2
165
Vastaukset 2
- Anonyymi
Yleisen turvallisuuden tahallinen heikentäminen ja ilmiselvä kestämätön ulkopolitiikka ovat olleet Ruotsissa valloillaan jo niin pitkään että on myöhäistä pelastaa kyseistä valtiota. Sen pystyy päättelemään jo fyysisen etäisyyden perusteella ketkä sopeutuvat sinne ja ketkä eivät. Esim. Ranskaan ne sopeutuisivat paljon paremmin koska välimatka alkuperämaihin on sieltä käsin lyhyempi.
Keskimääräisen pohjoisuuden perusteella Islanti on muistaakseni maailman pohjoisin ja Suomi toiseksi pohjoisin valtio. Täältä on pitkä matka päiväntasaajalle, hyvinkin pitkä. Politiikka ei ole sitä että tehtäisiin muka vahingossa haitallisia virheitä vaan siitä että haitallinen politiikka on tarkoituksenmukaista. Miksi siis näin? Koska oikotietä onneen ei ole. Korruptiorahat päätyvät päättäjien taskuihin kun heidät palkitaan toteuttamastaan huonosta politiikasta. I mean, eihän tää nyt mitään rakettitiedettä ole 🚀. Liika on liikaa ja Ruotsissa ulkolaisten haalinta on mennyt liiallisuuksiin jo ajat sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍91827Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15706Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 61523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496