Psykiatria ei välitä

Jos olet aikuinen ja täysivaltainen ihminen tiedät että näiden lukeminen on vapaaehtoista.

Kuuleppas sinäkin , miten voit olla noin töykeä. Terve ihminen vastaa itsestään, mutta on olemassa ihmisiä joilla on vaikea henkisesti, eivät voi sille mitään että terveys pettää. On hyvä siinä sanella mikä on oikein mielestäsi. Mutta on otettava huomioon ettei kaikilla ole terveyttä,
Silloin on oman kunnan otettava asiaksi ja antaa tukensa eikä sanoa ettei tarvitse tukea vaikka hän itse tuntee tarvitsevansa sitä
PN vissiin psyykkinen hoito mennyt Suomessakin alaspäin ja roimasti, odotetaan vaan että ihminen murtuu kokonaan .
Näitä tapauksia on paljon , siis ihmisiä joille elämä ei ole helppoa .on muistettava ettei sairaudelleen kukaan voi mitään . Kuten ei näytä voivan tyhmyydellekkään kun lukee sinun itsevarman selityksen. Ihmiselle joka yrittää jaksaa eikä aina tunne jaksavansa

Anonyymi kirjoitti:

Kuuleppas sinäkin , miten voit olla noin töykeä. Terve ihminen vastaa itsestään, mutta on olemassa ihmisiä joilla on vaikea henkisesti, eivät voi sille mitään että terveys pettää. On hyvä siinä sanella mikä on oikein mielestäsi. Mutta on otettava huomioon ettei kaikilla ole terveyttä,
Silloin on oman kunnan otettava asiaksi ja antaa tukensa eikä sanoa ettei tarvitse tukea vaikka hän itse tuntee tarvitsevansa sitä
PN vissiin psyykkinen hoito mennyt Suomessakin alaspäin ja roimasti, odotetaan vaan että ihminen murtuu kokonaan .
Näitä tapauksia on paljon , siis ihmisiä joille elämä ei ole helppoa .on muistettava ettei sairaudelleen kukaan voi mitään . Kuten ei näytä voivan tyhmyydellekkään kun lukee sinun itsevarman selityksen. Ihmiselle joka yrittää jaksaa eikä aina tunne jaksavansa

Lue lisää

En nyt puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta mikään yhteiskunta ei voi toimia, jos yhtä sairasta ihmistä kohden pitää olla noin kymmenen ihmistä häntä hoitamassa.

Milloin psykiatriassa ja siellä toimivien keskuudessa on koskaan oikeasti välitetty sinne vastaanotolle tulevista ihmisistä?

Ei varmaan useaan vuosikymmeneen, jos koskaan.

Älkää nyt ihmeessä uskoko sitä puppua, jota sieltä väitetään, että mt-oireista tulevia muka "autetaan, tuetaan ja hoidetaan". Eihän siellä nähdä potilaita edes ihmisinä, ymmärtämisestä ja välittämisestä puhumattakaan. Potilaat nähdään vain joinakin kävelevinä diagnooseina, joille ainoat "hoidot, henkiset tuet ja auttamiset" ovat vain ainoastaan kategorisoinnit ja lääkemääräykset. Ainoat asiat, mitä niistä paikoista saa on kylmäkiskoista, ja välinpitämätöntä kohtelua ja diagnoosi/lääkekeskeistä "hoitoa".

Kannattaa ennemmin etsiä ja hankkia itselleen hyvistä ystävistä koostuva lähipiiri, joka oikeasti tukee, kannattelee ja auttaa, kuin lähteä hakemaan henkistä tukea ammattilaisilta

Jos alalla olevat ja siellä olevat tavat toimia, asennoitua ja käytössä olevat hoitomenetelmät muuttuisivat, sitten niitä kannattaa käyttää. Mutta se vaatii tahtotilaa ja muutoshalua alalla olevien parissa.

Anonyymi kirjoitti:

Milloin psykiatriassa ja siellä toimivien keskuudessa on koskaan oikeasti välitetty sinne vastaanotolle tulevista ihmisistä?

Ei varmaan useaan vuosikymmeneen, jos koskaan.

Älkää nyt ihmeessä uskoko sitä puppua, jota sieltä väitetään, että mt-oireista tulevia muka "autetaan, tuetaan ja hoidetaan". Eihän siellä nähdä potilaita edes ihmisinä, ymmärtämisestä ja välittämisestä puhumattakaan. Potilaat nähdään vain joinakin kävelevinä diagnooseina, joille ainoat "hoidot, henkiset tuet ja auttamiset" ovat vain ainoastaan kategorisoinnit ja lääkemääräykset. Ainoat asiat, mitä niistä paikoista saa on kylmäkiskoista, ja välinpitämätöntä kohtelua ja diagnoosi/lääkekeskeistä "hoitoa".

Kannattaa ennemmin etsiä ja hankkia itselleen hyvistä ystävistä koostuva lähipiiri, joka oikeasti tukee, kannattelee ja auttaa, kuin lähteä hakemaan henkistä tukea ammattilaisilta

Jos alalla olevat ja siellä olevat tavat toimia, asennoitua ja käytössä olevat hoitomenetelmät muuttuisivat, sitten niitä kannattaa käyttää. Mutta se vaatii tahtotilaa ja muutoshalua alalla olevien parissa.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: ei kannata uskoa sitä julkisuudessa annettua kuvaa, että mt-oireista kärsiviä ja vastaanotolle tulevia muka "autetaan, tuetaan ja hoidetaan". Koska se on pelkkää valhetta ja luotua illuusiota.

Psykiatrian piti olla henkistä hyvinvointia edistävää, mutta sitä se ei ole, eikä ole ollut useaan vuosikymmeneen.

Se voisi olla sitä, mutta alalla olevat haluavat vain käyttää valtaa, ja kontrolloida ihmisiä, uskottelemalla mt-oireista kärsiville, että heillä on "tämä ja tämä sairaus", eivätkä he ole muuta ammattilaisten silmissä ja edessä. Pahinta on se, että alalla olevat eivät edes myönnä hoitokulttuurissa olevia vikoja, joista yksi on juuri nimenomaan tämän keskustelun otsikossa. Psykiatria, tai siellä toimivat eivät oikeasti välitä potilaista ja elämässään ongelmista kärsiviä ihmisiä. Eihän heitä nähdä edes ihmisinä. Jos ja kun puuttuu se olennaisen tärkeä asia, eli asioiden ja syy-yhteyksien ja potilaan laajempi ymmärtäminen, puuttuu oikeastaan kaikki.

Anonyymi kirjoitti:

Milloin psykiatriassa ja siellä toimivien keskuudessa on koskaan oikeasti välitetty sinne vastaanotolle tulevista ihmisistä?

Ei varmaan useaan vuosikymmeneen, jos koskaan.

Älkää nyt ihmeessä uskoko sitä puppua, jota sieltä väitetään, että mt-oireista tulevia muka "autetaan, tuetaan ja hoidetaan". Eihän siellä nähdä potilaita edes ihmisinä, ymmärtämisestä ja välittämisestä puhumattakaan. Potilaat nähdään vain joinakin kävelevinä diagnooseina, joille ainoat "hoidot, henkiset tuet ja auttamiset" ovat vain ainoastaan kategorisoinnit ja lääkemääräykset. Ainoat asiat, mitä niistä paikoista saa on kylmäkiskoista, ja välinpitämätöntä kohtelua ja diagnoosi/lääkekeskeistä "hoitoa".

Kannattaa ennemmin etsiä ja hankkia itselleen hyvistä ystävistä koostuva lähipiiri, joka oikeasti tukee, kannattelee ja auttaa, kuin lähteä hakemaan henkistä tukea ammattilaisilta

Jos alalla olevat ja siellä olevat tavat toimia, asennoitua ja käytössä olevat hoitomenetelmät muuttuisivat, sitten niitä kannattaa käyttää. Mutta se vaatii tahtotilaa ja muutoshalua alalla olevien parissa.

Lue lisää

Eihän ne antaisi enää uusia aikoja seuraaviin käynteihin, jos ne ei välittäisi.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: ei kannata uskoa sitä julkisuudessa annettua kuvaa, että mt-oireista kärsiviä ja vastaanotolle tulevia muka "autetaan, tuetaan ja hoidetaan". Koska se on pelkkää valhetta ja luotua illuusiota.

Psykiatrian piti olla henkistä hyvinvointia edistävää, mutta sitä se ei ole, eikä ole ollut useaan vuosikymmeneen.

Se voisi olla sitä, mutta alalla olevat haluavat vain käyttää valtaa, ja kontrolloida ihmisiä, uskottelemalla mt-oireista kärsiville, että heillä on "tämä ja tämä sairaus", eivätkä he ole muuta ammattilaisten silmissä ja edessä. Pahinta on se, että alalla olevat eivät edes myönnä hoitokulttuurissa olevia vikoja, joista yksi on juuri nimenomaan tämän keskustelun otsikossa. Psykiatria, tai siellä toimivat eivät oikeasti välitä potilaista ja elämässään ongelmista kärsiviä ihmisiä. Eihän heitä nähdä edes ihmisinä. Jos ja kun puuttuu se olennaisen tärkeä asia, eli asioiden ja syy-yhteyksien ja potilaan laajempi ymmärtäminen, puuttuu oikeastaan kaikki.

Lue lisää

Potilaan on itsekin tehtävä paljon sen oman hyvinvoinnin eteen/edistämiseksi, ei sitä ammattilaiset yksistään pysty parantamaan.
Mistä tulee se tunne, että muut kontrolloisivat ? Terveemmät ihmiset eivät ajattele muiden mitenkään kontrolloivan heidän elämäänsä.

Anonyymi kirjoitti:

Milloin psykiatriassa ja siellä toimivien keskuudessa on koskaan oikeasti välitetty sinne vastaanotolle tulevista ihmisistä?

Ei varmaan useaan vuosikymmeneen, jos koskaan.

Älkää nyt ihmeessä uskoko sitä puppua, jota sieltä väitetään, että mt-oireista tulevia muka "autetaan, tuetaan ja hoidetaan". Eihän siellä nähdä potilaita edes ihmisinä, ymmärtämisestä ja välittämisestä puhumattakaan. Potilaat nähdään vain joinakin kävelevinä diagnooseina, joille ainoat "hoidot, henkiset tuet ja auttamiset" ovat vain ainoastaan kategorisoinnit ja lääkemääräykset. Ainoat asiat, mitä niistä paikoista saa on kylmäkiskoista, ja välinpitämätöntä kohtelua ja diagnoosi/lääkekeskeistä "hoitoa".

Kannattaa ennemmin etsiä ja hankkia itselleen hyvistä ystävistä koostuva lähipiiri, joka oikeasti tukee, kannattelee ja auttaa, kuin lähteä hakemaan henkistä tukea ammattilaisilta

Jos alalla olevat ja siellä olevat tavat toimia, asennoitua ja käytössä olevat hoitomenetelmät muuttuisivat, sitten niitä kannattaa käyttää. Mutta se vaatii tahtotilaa ja muutoshalua alalla olevien parissa.

Lue lisää

Määritä välittäminen?

Jos välittäminen on sitä että hoitajan pitää ryhtyä kaveriksi ja hypätä mukaan sairauteen, niin se välittäminen pitää etsiä muualta.

Mutta jos se on sitä että hoitotaho välittää enemmän kuin sairaudentunnoton on valmis tekemään oman paranemisen eteen, niin se on 24/7/365

Mielestäni psykiatria on tänään lasten kengissä , kun niin moni tuntee ettei heillä ole ketään joka ymmärtää . Muista 70 luvulla erään tuttavan joka halusi päästä hoitoon kun tunsi ettei enää jaksanut , hänet otettiin . Vastaan ja sanoi että kerrankin sai tuntea olevansa ihminen . Tuli terveeksi eikä sen jälkeen enää koskaan tarvinnut psykiatrialts mitään apua. Hän sanoi että kaikki hoitajat olivat hyvin osaavia ja tukivat toista joka tukea tarvitsi
Tänään hakevat apua puhelimella epätoivoisina ja saavat kylmiä vastauksia joka paikasta . Voi vaan ajatella miten kamalalta se tuntuu kun vointi on huono ja kukaan ei välitä.
Ja netissäkin ollaan kivenkovaan selittämässä kukin ressukka niillä lahjoilla mitä on , ei siis minkäänlaista empatiaa ainoa vastaus on ilkeä koska tonttu ei ymmärrä että kuka tahansa voi siis saada sairauden itselleen ja sitä kun ei niin helposti oteta pois vaikka miten haluaisi .
Miksi yleensä tuollaiset vastaavat ilkeästi , kun ei näytä olevan mitään ajatusta , että joku voi huonosti . Parempi kun ei vastaa ailloin jos ei ole mitäön myötätuntoa toista ihmstä kohtaan

Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni psykiatria on tänään lasten kengissä , kun niin moni tuntee ettei heillä ole ketään joka ymmärtää . Muista 70 luvulla erään tuttavan joka halusi päästä hoitoon kun tunsi ettei enää jaksanut , hänet otettiin . Vastaan ja sanoi että kerrankin sai tuntea olevansa ihminen . Tuli terveeksi eikä sen jälkeen enää koskaan tarvinnut psykiatrialts mitään apua. Hän sanoi että kaikki hoitajat olivat hyvin osaavia ja tukivat toista joka tukea tarvitsi
Tänään hakevat apua puhelimella epätoivoisina ja saavat kylmiä vastauksia joka paikasta . Voi vaan ajatella miten kamalalta se tuntuu kun vointi on huono ja kukaan ei välitä.
Ja netissäkin ollaan kivenkovaan selittämässä kukin ressukka niillä lahjoilla mitä on , ei siis minkäänlaista empatiaa ainoa vastaus on ilkeä koska tonttu ei ymmärrä että kuka tahansa voi siis saada sairauden itselleen ja sitä kun ei niin helposti oteta pois vaikka miten haluaisi .
Miksi yleensä tuollaiset vastaavat ilkeästi , kun ei näytä olevan mitään ajatusta , että joku voi huonosti . Parempi kun ei vastaa ailloin jos ei ole mitäön myötätuntoa toista ihmstä kohtaan

Lue lisää

Mikä muu kuin puuttuvat tulokset, estää sinua tarjoamasta parempaa psykiatriaa?

Usein niillä ei vain ole resursseja

Anonyymi kirjoitti:

Usein niillä ei vain ole resursseja

Noinhan se nykyään on. Ammattilaisista on pulaa, ja mielenterveyden ongelmat kuitenkin koko ajan lisääntyvät.

Voi kuinka paljon porukkaa eleleekään yksikseen vaivojensa kanssa. Se on yleisempää kuin kuvitellaankaan.

Anonyymi kirjoitti:

Voi kuinka paljon porukkaa eleleekään yksikseen vaivojensa kanssa. Se on yleisempää kuin kuvitellaankaan.

Niin on , ja hallitus se vaan katsoo ettei ole hoitopaikkoja tarvitseville. , meinaavat että sairaat ihmiset eivät tarvitse mitään hoitoa tai tukea . Niin kauan kun itse ovat vielä terveide; kirjoissa . Mutta jokainen voi tulla sairaaksi silloin vasta tietää miltä se tuntuu,

No ei se nyt ole ihan 100% varmaa.
Muita ei tarvitse miellyttää, voi olla ihan sellainen kuin on.

Anonyymi kirjoitti:

No ei se nyt ole ihan 100% varmaa.
Muita ei tarvitse miellyttää, voi olla ihan sellainen kuin on.

okei, se on vain 99.5%:n varmaa.

Anonyymi kirjoitti:

okei, se on vain 99.5%:n varmaa.

En taaskaan ymmärrä miksi joku häiriökäyttäytyminen pitäisi hyväksyä?

Anonyymi kirjoitti:

En taaskaan ymmärrä miksi joku häiriökäyttäytyminen pitäisi hyväksyä?

Ei kukaan jaksa kestää häiriökäyttäytymistä, mutta monet mt-ongelmaiset osaavat kyllä käyttäytyä häiritsemättä.

Anonyymi kirjoitti:

Ei kukaan jaksa kestää häiriökäyttäytymistä, mutta monet mt-ongelmaiset osaavat kyllä käyttäytyä häiritsemättä.

Riippuu ihan lääkityksen määrästä

Anonyymi kirjoitti:

Riippuu ihan lääkityksen määrästä

Jotkut saattavat häiriökäyttäytyä lääkittynä, jotkut taas lääkittyinä.
Ei se aina ole lääkityksestä kiinni.
Siltikin isoin osa mt-ongelmaisista ei häiriköi muita. Mielen ongelmat ja sairaudet vievät aika lailla itsetuntoa alaspäin, ja monet ovat ujoja ja arkojakin siitä johtuen.

Anonyymi kirjoitti:

Jotkut saattavat häiriökäyttäytyä lääkittynä, jotkut taas lääkittyinä.
Ei se aina ole lääkityksestä kiinni.
Siltikin isoin osa mt-ongelmaisista ei häiriköi muita. Mielen ongelmat ja sairaudet vievät aika lailla itsetuntoa alaspäin, ja monet ovat ujoja ja arkojakin siitä johtuen.

Lue lisää

Korjaus; Jotkut saattavat siis häiriökäyttäytyä lääkittynä, jotkut lääkitsemättömänä.

Miksi asiakkaan pitäisi olla jotain muuta isompaa tai mahtavampaa kuin asiakas?

Anonyymi kirjoitti:

Miksi asiakkaan pitäisi olla jotain muuta isompaa tai mahtavampaa kuin asiakas?

Senkin voi tehdä inhimillisesti eikä kylmästi. Asiakkaan voi kohdata ihmisenä

Anonyymi kirjoitti:

Senkin voi tehdä inhimillisesti eikä kylmästi. Asiakkaan voi kohdata ihmisenä

Juurikin tämä.
Monia paikkoja kiertäneenä voin sanoa, että eroja oli kohtaamisissa.
On iso ero, kohdataanko asiakas/potilas ihmisenä, vai sairaana ihmisenä.
Valitettavasti siihenkin on joskus tullut törmättyä, että osaston hoitohenkilökunta on kohdellut potilaita asenteella " oma vikasi kun olet sairas ". Siitä on inhimillisyys kaukana.

Anonyymi kirjoitti:

Senkin voi tehdä inhimillisesti eikä kylmästi. Asiakkaan voi kohdata ihmisenä

Pitäskö sinun taas näyttää se hoitaja tai lääkäri joka hoitaa epäinhimillisesti?

Anonyymi kirjoitti:

Juurikin tämä.
Monia paikkoja kiertäneenä voin sanoa, että eroja oli kohtaamisissa.
On iso ero, kohdataanko asiakas/potilas ihmisenä, vai sairaana ihmisenä.
Valitettavasti siihenkin on joskus tullut törmättyä, että osaston hoitohenkilökunta on kohdellut potilaita asenteella " oma vikasi kun olet sairas ". Siitä on inhimillisyys kaukana.

Lue lisää

Monta on paikkaa tullut kierrettyä, ja asenteissa tai muussakin hoidonlaadussa on ollut eroja.

Mutta valitettavasti en ole kohdannut epäinhimillistä kohtelua. Siitä olisi ollut kiva tehdä valitus jos toinenkin.

Eikä sellaista paikkaa ollut missä ei olisi ollut sellaista euroopan omistajaa joka ei olisi valittanut siitä inhimillisestä kohtelusta, kun ei sen sairaan ihmisen mielenmukaan pompittu.

Anonyymi kirjoitti:

Pitäskö sinun taas näyttää se hoitaja tai lääkäri joka hoitaa epäinhimillisesti?

Takavuosina tuli oltua osastolla, jolla henkilökunta käyttäytyi siten, että joka ikinen potilas tunsi ihmisarvonsa menetetyksi.
Muutama hoitaja oli aivan asiallisia ja ystävällisiä, vaikka ei heistäkään varmaan ollut mukavaa katsoa, kuinka osa hoitajista kohteli potilaita ala-arvoisesti.
Itse en olisi yhtä täyttä päivääkään sellaisella osastolla ja sellaisessa ilmapiirissä töissä, sen verran omaan empatiaa, ja arvostan ihmisiä jopa sairaudestaan huolimatta.
Kaikilla kun kuitenkin on se ihmisarvo.
Laitoin asiasta silloiselle yksikön johtajalle tekstiä, ja hän vastasi minulle todella hienosti, jopa pahoitellenkin. Kirjoitti myös laittavansa asiaa eteenpäin jotain tulevaa projektia varten, joka liittyi johonkin koulutusasiaan.
Silloin ainakin psykiatria todellakin välitti, otti asiani tosissaan ja ymmärtäen.

Anonyymi kirjoitti:

Takavuosina tuli oltua osastolla, jolla henkilökunta käyttäytyi siten, että joka ikinen potilas tunsi ihmisarvonsa menetetyksi.
Muutama hoitaja oli aivan asiallisia ja ystävällisiä, vaikka ei heistäkään varmaan ollut mukavaa katsoa, kuinka osa hoitajista kohteli potilaita ala-arvoisesti.
Itse en olisi yhtä täyttä päivääkään sellaisella osastolla ja sellaisessa ilmapiirissä töissä, sen verran omaan empatiaa, ja arvostan ihmisiä jopa sairaudestaan huolimatta.
Kaikilla kun kuitenkin on se ihmisarvo.
Laitoin asiasta silloiselle yksikön johtajalle tekstiä, ja hän vastasi minulle todella hienosti, jopa pahoitellenkin. Kirjoitti myös laittavansa asiaa eteenpäin jotain tulevaa projektia varten, joka liittyi johonkin koulutusasiaan.
Silloin ainakin psykiatria todellakin välitti, otti asiani tosissaan ja ymmärtäen.

Lue lisää

Hyviä ja huonoja on. Omalla tyttöystävällä oli (anoreksian takia osastolla), hoitaja joka varasti tupakkaa potilailta ja sitten toinen hoitaja vissiin sivubisneksenä haki alkoholia yms potilaille.

Anonyymi kirjoitti:

Hyviä ja huonoja on. Omalla tyttöystävällä oli (anoreksian takia osastolla), hoitaja joka varasti tupakkaa potilailta ja sitten toinen hoitaja vissiin sivubisneksenä haki alkoholia yms potilaille.

Lue lisää

Nyt on taas sellasta settiä että muistittehan foorumilla valittamisen sijaan ilmoittaa ihan virallisilla kanavilla?

Anonyymi kirjoitti:

Nyt on taas sellasta settiä että muistittehan foorumilla valittamisen sijaan ilmoittaa ihan virallisilla kanavilla?

Virallisestihan tuollaisista pitäisi valittaa.
On myös valitettava totuus, että tuollaista voi oikeasti tapahtua, se ei ole mitään " sellaista settiä ". Vaikkakin varmasti on aika harvinaista.

90-luvun muutos mt hoitoon oli se että b sairaalat lakkautettiin ja ihmiset siirtyivät avohoitoon, ja omaan kotiin.

Mutta ei syytä huoleen, myös muut kuin miljonäärit pystyy toteuttamaan hyviä bisnesideoita joukkorahoituksella.

Kyllähän tunteita saa kokea laitosten ulkopuolellakin.
Monilla on ongelmana se tunteiden käsittelytaidon puute. Kun tulee ikävä ja paha tunne, ei välttämättä osata olla sen kanssa, ei tiedetä kuinka tunteeseen tulisi suhtautua.
Kouluissa pitäisi opettaa tunnetaitoja enemmän, koska kaikilla ei esim. kotona ole niistä mitään käsitystä, eikä opetusta.
Elämästä ei selviä ilman vastoinkäymisiä, pettymyksiä, menetyksiä, ja niitäkin olisi hyvä oppia sietämään, vaikka niitä ei halua hyväksyäkään.
Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ei kenelläkään, jos joku niin väittää, hän valehtelee.

Minulla oli vajaan kolmenkymmenen vuoden kokemus psykiatrian puolelta potilaana/asiakkaana.
Tuli hyvin tutuksi tuo oman osuuden tekeminen.
Alkuvuosina olin kenties aika " hankala potilas ", tarvitsin ja halusin apua, mutta en kuitenkaan ottanut sitä vastaan, kun tarjottiin ja yritettiin.
Vasta vuosien kuluessa sain itseäni parempaan kuntoon, tehtyäni itse suurimman työn, ammattilaisten tuen avulla toki.
Omakin asenteeni hoitotahoja kohtaan koki aika suuren muutoksen, kun aloin olemaan paremmassa kunnossa.
Arvostus ammattiapua kohtaan tuli aika lailla jälkikäteen. Pääasia silti, että tuli.
Huonojakin kokemuksia on jonkin verran, mutta mielelläni muistelen, jos muistelen, kaikkia niitä parempia kokemuksia.

Eli mt ongelmaiset näännyttävät muut. Niinkö??

Suojele sinä omaa elämää. Toivottavasti sun suvus ei oo moisia ongelmia. Jos on ni voi heitä he on menettäneet sinut.

Anonyymi kirjoitti:

Eli mt ongelmaiset näännyttävät muut. Niinkö??

Joku vakavasti masentunut varmaan katoaakin jonnekkin näkymättömiin, mutta moni muu mt keissi generoi sitä draamaa ympärilleen joka valitettavasti kaatuu joko suoraan tai välillisesti muiden ihmisten niskaan.

Miksi esimerkiksi terveet sukulaiset sponsoroivat yleensä sairaita läheisiään taloudellisesti?

Anonyymi kirjoitti:

Joku vakavasti masentunut varmaan katoaakin jonnekkin näkymättömiin, mutta moni muu mt keissi generoi sitä draamaa ympärilleen joka valitettavasti kaatuu joko suoraan tai välillisesti muiden ihmisten niskaan.

Miksi esimerkiksi terveet sukulaiset sponsoroivat yleensä sairaita läheisiään taloudellisesti?

Lue lisää

No. Voi. Voi vaan.

Anonyymi kirjoitti:

Joku vakavasti masentunut varmaan katoaakin jonnekkin näkymättömiin, mutta moni muu mt keissi generoi sitä draamaa ympärilleen joka valitettavasti kaatuu joko suoraan tai välillisesti muiden ihmisten niskaan.

Miksi esimerkiksi terveet sukulaiset sponsoroivat yleensä sairaita läheisiään taloudellisesti?

Lue lisää

Miksi nyt yleensäkin rikkaammat omaiset ja sukulaiset saattavat sponsoroida läheisiään ?
On sitten terve tai sairas, tapahtuuhan sitä. Onko siinä mielestäsi jotain väärää ?

Anonyymi kirjoitti:

Miksi nyt yleensäkin rikkaammat omaiset ja sukulaiset saattavat sponsoroida läheisiään ?
On sitten terve tai sairas, tapahtuuhan sitä. Onko siinä mielestäsi jotain väärää ?

Lue lisää

Miksi se rahan kinuaminen rajoittuisi vain rikkaiden sukulaisiin?

https://www.takuusaatio.fi/julkaisu/omaiset-tukevat-psyykkisesti-sairastuneita-laheisiaan-talousasioissa-ja-kokevat-sen-kuormittavana/

Anonyymi kirjoitti:

Miksi se rahan kinuaminen rajoittuisi vain rikkaiden sukulaisiin?

https://www.takuusaatio.fi/julkaisu/omaiset-tukevat-psyykkisesti-sairastuneita-laheisiaan-talousasioissa-ja-kokevat-sen-kuormittavana/

Lue lisää

No ei se rajoitukaan, tuo nyt oli yksi esimerkki.
Olen minäkin aikoinaan sairauksineni aika kalliiksi omaisilleni tullut, kun olen sitä järkiinnyttyäni jälkeen päin miettinyt.
Eivätkä omaiseni mitenkään rikkaita olleet. Tietenkin ymmärrän, että se on varmasti hyvinkin kuormittavaa, on sitten köyhempi tai rikkaampi.

Aspa tarkoittaa mm tuettua asumista

Vaikka psykiatrian silmissä se sairaus on arvoton ja joutaa pois, niin se ei ole sama asia kuin ihmisen itsensä arvo.

Täysipäinen ihminen tämän ymmärtää, mutta jos on sairaudentunnoton, eikä tajua mihin oma ihmisyys loppuu, ja missä sairaus alkaa niin nämä asiat voi mennä sekaisin. Sairas ihminen voi kuvitella että sairauden arvottomuus tarkoittaa myös loppuihmusen arvottomuutta, vaikka se hoidossa on juuri päinvastoin.

Anonyymi kirjoitti:

Aspa tarkoittaa mm tuettua asumista

Aspa on lyhenne asumispalveluista.

Psykiatrinen hoito on ollut jo useita vuosikymmeniä lähes pelkästään diagnosointiin, kategorisointiin ja lääkityksiin pohjautuvaa. Mt-oireista kärsivän elämäntilanteita, tapahtumia ja olosuhteita ei huomioida, vaan niitä enemmänkin ignoorataan. Sairauskeskeinen lähestymistapa on vienyt psykiatrian huonoon, eli vikasuuntaan. Keskusteluiden roolin vähentyminen ja avopuolen muuttuminen smalltalkkimaiseksi teki myös tämän saman asian.

Hoitohenkilöstön asenteet ja potilaiden kohtelu on aivan liian virallista, kylmää ja epäempaattista. Kun potilasta ei nähdä ja ymmärretä oikealla tavalla, eikä hänestä välitetä, niin tästä syystä ja lääkehaittojen takia moni lopettaa mt-palveluiden käytön. Potilas nähdään systeemissä aivan liian usein jonkin sairauden edustajana. Kyse ei ole siis sairaudentunnottomuudesta, vaikka sitä jotkut tälläkin keskustelupalstalla ja alalla olevien piirissäkin näin ajatellaan.

Kannattaisi asiantuntijoiden ja journalistienkin kysellä enemmän niiltä mt-palveluiden käytön lopettaneilta, että miksi he niin tekivät. Empiirinenkin kokemus on tietoa.

Vai olisiko pohjalla sairaan oma ajatus, että minusta ei välitetä, joutaisin pois, minusta halutaan eroon ?
Sairas ihminen ei välttämättä arvosta itseään, voi hyvinkin tulla ajatuksia, ettei kukaan muukaan arvosta, vaikka se ei pidäkään paikkaansa.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrinen hoito on ollut jo useita vuosikymmeniä lähes pelkästään diagnosointiin, kategorisointiin ja lääkityksiin pohjautuvaa. Mt-oireista kärsivän elämäntilanteita, tapahtumia ja olosuhteita ei huomioida, vaan niitä enemmänkin ignoorataan. Sairauskeskeinen lähestymistapa on vienyt psykiatrian huonoon, eli vikasuuntaan. Keskusteluiden roolin vähentyminen ja avopuolen muuttuminen smalltalkkimaiseksi teki myös tämän saman asian.

Hoitohenkilöstön asenteet ja potilaiden kohtelu on aivan liian virallista, kylmää ja epäempaattista. Kun potilasta ei nähdä ja ymmärretä oikealla tavalla, eikä hänestä välitetä, niin tästä syystä ja lääkehaittojen takia moni lopettaa mt-palveluiden käytön. Potilas nähdään systeemissä aivan liian usein jonkin sairauden edustajana. Kyse ei ole siis sairaudentunnottomuudesta, vaikka sitä jotkut tälläkin keskustelupalstalla ja alalla olevien piirissäkin näin ajatellaan.

Kannattaisi asiantuntijoiden ja journalistienkin kysellä enemmän niiltä mt-palveluiden käytön lopettaneilta, että miksi he niin tekivät. Empiirinenkin kokemus on tietoa.

Lue lisää

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomioni tuohon smalltalkiin, joka usein mainitaan.
Jos käy hoitajan kanssa keskustelemassa, juttelu ei jää smalltalkiksi, kunhan on vain itse valmis puhumaan myös vaikeimmista asioista.
Alkuun en itsekään halunnut puhua paljon mitään. Vointia kysyttäessä vastasin yleensä " ihan hyvää kuuluu ".
Sitten kun aloin oikeasti puhumaan myös vaikeista asioista, tuli aivan hyviä keskusteluja monet kerrat, ei ollut pelkkää smalltalkia.
Myöhemmin tuli mietittyä, kunpa olisin ymmärtänyt avata suuni paljon aiemmin. Itseäni on puhuminen auttanut aika paljon.
Kun avohoitokontaktini loppui, kiittelin omahoitajaani ihan aidosti, hänen kanssaan oli ollut hyvä puhua.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrinen hoito on ollut jo useita vuosikymmeniä lähes pelkästään diagnosointiin, kategorisointiin ja lääkityksiin pohjautuvaa. Mt-oireista kärsivän elämäntilanteita, tapahtumia ja olosuhteita ei huomioida, vaan niitä enemmänkin ignoorataan. Sairauskeskeinen lähestymistapa on vienyt psykiatrian huonoon, eli vikasuuntaan. Keskusteluiden roolin vähentyminen ja avopuolen muuttuminen smalltalkkimaiseksi teki myös tämän saman asian.

Hoitohenkilöstön asenteet ja potilaiden kohtelu on aivan liian virallista, kylmää ja epäempaattista. Kun potilasta ei nähdä ja ymmärretä oikealla tavalla, eikä hänestä välitetä, niin tästä syystä ja lääkehaittojen takia moni lopettaa mt-palveluiden käytön. Potilas nähdään systeemissä aivan liian usein jonkin sairauden edustajana. Kyse ei ole siis sairaudentunnottomuudesta, vaikka sitä jotkut tälläkin keskustelupalstalla ja alalla olevien piirissäkin näin ajatellaan.

Kannattaisi asiantuntijoiden ja journalistienkin kysellä enemmän niiltä mt-palveluiden käytön lopettaneilta, että miksi he niin tekivät. Empiirinenkin kokemus on tietoa.

Lue lisää

Mihin nopan heittoon sen hoidon sitten pitäisi perustua?

Vai sellaiseen loputtomaan "inhimilliseen" voivotteluun, että kävipäs ikävästi kun et yritä parantua.

Anonyymi kirjoitti:

Vai olisiko pohjalla sairaan oma ajatus, että minusta ei välitetä, joutaisin pois, minusta halutaan eroon ?
Sairas ihminen ei välttämättä arvosta itseään, voi hyvinkin tulla ajatuksia, ettei kukaan muukaan arvosta, vaikka se ei pidäkään paikkaansa.

Lue lisää

Tätä tapahtuu aivan varmasti.

Joskus törmää ihmisiin jotka voi jo hyvin pienestä olla opetettu, että ei sinusta ole mihinkään, vaikka ihmisellä olisi ihan hyvät eväät elämään.

Anonyymi kirjoitti:

Tätä tapahtuu aivan varmasti.

Joskus törmää ihmisiin jotka voi jo hyvin pienestä olla opetettu, että ei sinusta ole mihinkään, vaikka ihmisellä olisi ihan hyvät eväät elämään.

Lue lisää

Kyllä minä uskon, et musta on. Häärin taiteiden kanssa paljon. En elä sukulaisten rahoilla. Joskus oon muutaman kympin joutunu pyytää. Vaikka ei haluis. Joskus ovat mua auttaneet jossaan taiteisiin liittyvissä hankinnoissa jolla on selkeä focus, näyttely tai vastaava. Olen punonut suunnitelmia et pääsen työelämään.

Ja todella on asioita missä psykiatrialla ei ole mainittavaa hyötyä. Se on vaa järjestelmä joka ei toimi.

Anonyymi kirjoitti:

Tätä tapahtuu aivan varmasti.

Joskus törmää ihmisiin jotka voi jo hyvin pienestä olla opetettu, että ei sinusta ole mihinkään, vaikka ihmisellä olisi ihan hyvät eväät elämään.

Lue lisää

Miten voi olla hyvät eväät elämään, jos on pienestä pitäen tolkutettu, että sinusta ei ole mihinkään ?
Toki iän karttuessa voi itse tajuta, että itsestä sittenkin on johonkin.

En osannut aikatauluja. Aikataulut on kyllä perusteltuja mut minulla meni niiden kaa hermot. Enkä muutenkaan halua että siellä missä asun minua käslytetään ja arvostellaan. Alko ahistamaan.

Edelliseen vielä sellainen tarkennus, että kokemusta terveydenhuollon puolelta ja heidän tavoistaan toimia on tullut ainakin sen 20 vuoden edestä. Ja nk. sanoin, yksikään ei koskaan kysynyt, millainen on elämäntilanne, miten menee, tai mitkä ovat olosuhteet.

En tiedä, että miksi näin on käynyt. Että onko meidän yhteiskunta ja kulttuuri muuttunut kylmemmäksi, epäempaattisemmaksi ja välinpitämättömäksi.

Sellainen tunne tuli aina, että koskaan ei kysytty oikein oikeita kysymyksiä.

Psykiatriassakin kiinnitytään ja keskitytään liikaa niihin oireisiin, joita potilaalla on, sen sijaan, että mietittäisiin, mistä ne oireet johtuvat, ja mitkä ovat ne taustalla kenties olevat asiat ja syyt, jonka takia ihminen oireilee.

Psykiatriakin on minun mielestäni liian kylmää, epäempaattista, välinpitämätöntä ja oire/sairaus/lääkekeskeistä.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen vielä sellainen tarkennus, että kokemusta terveydenhuollon puolelta ja heidän tavoistaan toimia on tullut ainakin sen 20 vuoden edestä. Ja nk. sanoin, yksikään ei koskaan kysynyt, millainen on elämäntilanne, miten menee, tai mitkä ovat olosuhteet.

En tiedä, että miksi näin on käynyt. Että onko meidän yhteiskunta ja kulttuuri muuttunut kylmemmäksi, epäempaattisemmaksi ja välinpitämättömäksi.

Sellainen tunne tuli aina, että koskaan ei kysytty oikein oikeita kysymyksiä.

Psykiatriassakin kiinnitytään ja keskitytään liikaa niihin oireisiin, joita potilaalla on, sen sijaan, että mietittäisiin, mistä ne oireet johtuvat, ja mitkä ovat ne taustalla kenties olevat asiat ja syyt, jonka takia ihminen oireilee.

Psykiatriakin on minun mielestäni liian kylmää, epäempaattista, välinpitämätöntä ja oire/sairaus/lääkekeskeistä.

Lue lisää

Kyseinen naislääkäri , joka on tuonut esille tätä kyseistä asiaa, eli sitä, että lääkäreiden pitäisi kysellä enemmän kohtaamiltaan potilailta, että millainen on heidän elämäntilanteensa, on mm. anestesian puolella toiminut Pirjo Lindfors. Hän on niitä harvoja rohkeita ja ns. välittäviä lääkäreitä, jotka ovat tuoneet esille tätä asiaa.

Kyseinen artikkeli löytyy myös Uutissuomalaisen verkkosivuilta.

Minkälaisessa psykoosissa sinä olet ollut??

Eihän pällipuolella muuta tehdäkkään, kuin kysellään, että miten menee.

Anteeksi nyt vaan, mutta jokainen joka on vähänkään käynyt mt hoidossa tietää että se on paskapuhetta jos väittää jotain muuta.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen vielä sellainen tarkennus, että kokemusta terveydenhuollon puolelta ja heidän tavoistaan toimia on tullut ainakin sen 20 vuoden edestä. Ja nk. sanoin, yksikään ei koskaan kysynyt, millainen on elämäntilanne, miten menee, tai mitkä ovat olosuhteet.

En tiedä, että miksi näin on käynyt. Että onko meidän yhteiskunta ja kulttuuri muuttunut kylmemmäksi, epäempaattisemmaksi ja välinpitämättömäksi.

Sellainen tunne tuli aina, että koskaan ei kysytty oikein oikeita kysymyksiä.

Psykiatriassakin kiinnitytään ja keskitytään liikaa niihin oireisiin, joita potilaalla on, sen sijaan, että mietittäisiin, mistä ne oireet johtuvat, ja mitkä ovat ne taustalla kenties olevat asiat ja syyt, jonka takia ihminen oireilee.

Psykiatriakin on minun mielestäni liian kylmää, epäempaattista, välinpitämätöntä ja oire/sairaus/lääkekeskeistä.

Lue lisää

Ymmärräthän, että netissä liikkuu ihmisiä joilla on tuplasti enemmän kokemusta MT-hoidosta kuin sinulla, ja he tasan tarkkaan tietävät, milloin puhut hoidosta totta ja milloin et.

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärräthän, että netissä liikkuu ihmisiä joilla on tuplasti enemmän kokemusta MT-hoidosta kuin sinulla, ja he tasan tarkkaan tietävät, milloin puhut hoidosta totta ja milloin et.

Lue lisää

Taitaa ennemminkin olla niin, että kuka mitäkin totuutena pitää.
Ja siihenkin se sairaus voi vaikuttaa reilumminkin.
Jokainen pitää omia kokemuksiaan totuutena, eikä tavallaan kukaan voi alkaakaan kyseenalaistamaan toisen kokemuksia, ovat ne sitten totta tai ei.

Anonyymi kirjoitti:

Taitaa ennemminkin olla niin, että kuka mitäkin totuutena pitää.
Ja siihenkin se sairaus voi vaikuttaa reilumminkin.
Jokainen pitää omia kokemuksiaan totuutena, eikä tavallaan kukaan voi alkaakaan kyseenalaistamaan toisen kokemuksia, ovat ne sitten totta tai ei.

Lue lisää

Riippuu paikasta. Olen itse ollut 6v osastolla nuorena ja voin todellakin todeta ettei ne siellä kysele. Tekee vaan.

Anonyymi kirjoitti:

Taitaa ennemminkin olla niin, että kuka mitäkin totuutena pitää.
Ja siihenkin se sairaus voi vaikuttaa reilumminkin.
Jokainen pitää omia kokemuksiaan totuutena, eikä tavallaan kukaan voi alkaakaan kyseenalaistamaan toisen kokemuksia, ovat ne sitten totta tai ei.

Lue lisää

Oman kokemuksen lisäksi voi asiaan tutustua joko laajemmin, tutkimusten kyselyiden ja muiden ihmisten kokemukskien kautta ja laajentaa omaa kokemustaan, tai sitten voi yrittää väkisin etsiä niitä lähteitä jotka vahvistaavat omaa vahvistusharhaa.

Onhan sillä pirun iso ero, että vertaako omaa kokemustaan faktaan ja miten se istuu siihen, vai väittääkö että oma kokemus on faktaa.

Anonyymi kirjoitti:

Riippuu paikasta. Olen itse ollut 6v osastolla nuorena ja voin todellakin todeta ettei ne siellä kysele. Tekee vaan.

Jos kuuteen vuoteen ei muka keskustella lainkaan potilaan kanssa, niin on se aika outoa.
En kyllä usko, että asia olisi noin.
Mitä huonommassa kunnossa on itse, tuntuu monet jutut osastollakin pahalta, voi myös tuntua, ettei kukaan välitä.
Monesti kyllä toipuessaan alkaa asioita ymmärtää vähän eri tavalla.

Mihin perustuu väite, ettei hoidossa muka välitetä ihmisestä? Millä mittarilla sinä pystyt todistamaan, ettei näin ole?

Anonyymi kirjoitti:

Mihin perustuu väite, ettei hoidossa muka välitetä ihmisestä? Millä mittarilla sinä pystyt todistamaan, ettei näin ole?

Osa lääkäreistä ei välitä. Tai empatian puute loistaa vahvasti. Pätee kyllä ihan TK-lääkäreihinkin

Anonyymi kirjoitti:

Osa lääkäreistä ei välitä. Tai empatian puute loistaa vahvasti. Pätee kyllä ihan TK-lääkäreihinkin

Tämä on kyllä totta, lääkäri kuin lääkäri, niin ei ihan kaikki välitä potilaistaan. Onneksi sellaisia on kuitenkin isossa joukossa vain vähän.

Anonyymi kirjoitti:

Osa lääkäreistä ei välitä. Tai empatian puute loistaa vahvasti. Pätee kyllä ihan TK-lääkäreihinkin

Eli kun huhut kertoo, että jossain terveysasemalla on ollu joku keikkalääkäri jonka joku mielensä pahoittaja on kohdannut, niin se todistaa sen että kaikki MT-puolella työskentelevät työntekijät on jotenkin välinpitämättömiä?

Ketä kiinnostaa sairaiden ihmisten sepittämät tarinat. Faktaa kehiin.

Anonyymi kirjoitti:

Eli kun huhut kertoo, että jossain terveysasemalla on ollu joku keikkalääkäri jonka joku mielensä pahoittaja on kohdannut, niin se todistaa sen että kaikki MT-puolella työskentelevät työntekijät on jotenkin välinpitämättömiä?

Ketä kiinnostaa sairaiden ihmisten sepittämät tarinat. Faktaa kehiin.

Lue lisää

Onko heti pakko yleistää ?
Ihan taviksetkin, olematta mitenkään mt-ongelmaisia, ovat kohdanneet joskus lääkärin/lääkäreitä, jotka ovat olleet välinpitämättömiä ja tylyjä käytökseltään.
Kyllähän tuo on ihan yleisessä tiedossa, että sellaisiakin lääkäreitä on olemassa.
Jos nyt satut itse olemaan hoitoalan ammattialinen, niin älä ota itseesi, jos joku kertoo ehkä huonoistakin kokemuksistaan, tuskin hän juuri sinua tarkoitti.

Anonyymi kirjoitti:

Mihin perustuu väite, ettei hoidossa muka välitetä ihmisestä? Millä mittarilla sinä pystyt todistamaan, ettei näin ole?

Enpä ole ainakaan minä sellaista koskaan nähnyt ja havainnut, että hoidossa, tai alalla olevat välittäisivät kovinkaan paljon kohtaamistaan potilaista. Ellei sitten diagnosointia, lääkemääräysten tekemistä, kategorisoimista ja priorisointia pidetä sellaisena.

Jotkut käsittävät sanan välittäminen, joko tahallaan, tai tarkoituksella väärin. Kyse ei ole pään silittelystä ja paapomisesta. Vaan ns. inhimillisen ja normaalien ihminen ihmiselle kohtaamiseen liittyvistä asioista. Tein sen havainnon jo kauan sitten, ja itse asiassa siitä on tullut ns. normijuttu, että kohdellaan liian virallisesti ja kaikki asiat laitetaan termien ja nimikkeiden taakse. Toinen asia, mikä tähän liittyy on kaikki ne asiat, mitä ylipäätään on kyseisessä hoitokulttuurissa. Asennoitumiset, tavat käyttäytyä, kohdella, nähdäänkö potilasta ihmisenä, kyselläänkö tarpeeksi vastaanotolle tulevalta, että millaiset on hänen olosuhteensa, ja elämäntilanteensa. En ole koskaan tällaista nähnyt, enkä kokenut ainakaan yli 20 vuoteen. Sen yhtenä syynä on se, että kaikki yksilön oireet katsotaan johtuvan jostakin sairaudesta, toisinsanoen taustalla vaikuttaa liian paljon medikalisaatio, eikä täten joko haluta nähdä, tai ymmärretä, että ne oireiden taustalla olevat asiat vaikuttavat yksilöön. Ne oireita joko aiheuttavat, tai taustalla olevat asiat jäävät vähemmälle huomiolle, tai niitä ignoorataan. Eikä se ole minun mielestäni oikea tapa auttaa, tukea, tai hoitaa mt-oireista kärsivää. Jostakin kumman syystä se laaja-alaisempi tapa tarkastella ja katsoa yksilön tilannetta puuttuu täysin.

Anonyymi kirjoitti:

Enpä ole ainakaan minä sellaista koskaan nähnyt ja havainnut, että hoidossa, tai alalla olevat välittäisivät kovinkaan paljon kohtaamistaan potilaista. Ellei sitten diagnosointia, lääkemääräysten tekemistä, kategorisoimista ja priorisointia pidetä sellaisena.

Jotkut käsittävät sanan välittäminen, joko tahallaan, tai tarkoituksella väärin. Kyse ei ole pään silittelystä ja paapomisesta. Vaan ns. inhimillisen ja normaalien ihminen ihmiselle kohtaamiseen liittyvistä asioista. Tein sen havainnon jo kauan sitten, ja itse asiassa siitä on tullut ns. normijuttu, että kohdellaan liian virallisesti ja kaikki asiat laitetaan termien ja nimikkeiden taakse. Toinen asia, mikä tähän liittyy on kaikki ne asiat, mitä ylipäätään on kyseisessä hoitokulttuurissa. Asennoitumiset, tavat käyttäytyä, kohdella, nähdäänkö potilasta ihmisenä, kyselläänkö tarpeeksi vastaanotolle tulevalta, että millaiset on hänen olosuhteensa, ja elämäntilanteensa. En ole koskaan tällaista nähnyt, enkä kokenut ainakaan yli 20 vuoteen. Sen yhtenä syynä on se, että kaikki yksilön oireet katsotaan johtuvan jostakin sairaudesta, toisinsanoen taustalla vaikuttaa liian paljon medikalisaatio, eikä täten joko haluta nähdä, tai ymmärretä, että ne oireiden taustalla olevat asiat vaikuttavat yksilöön. Ne oireita joko aiheuttavat, tai taustalla olevat asiat jäävät vähemmälle huomiolle, tai niitä ignoorataan. Eikä se ole minun mielestäni oikea tapa auttaa, tukea, tai hoitaa mt-oireista kärsivää. Jostakin kumman syystä se laaja-alaisempi tapa tarkastella ja katsoa yksilön tilannetta puuttuu täysin.

Lue lisää

Anteeksi nyt vaan mutta sitten vain olet "sokea" jos et nää ilmiselviä asioita.

Ei se nyt ihan noinkaan mene.
Itse olin psykiatrian potilaana ja asiakkaana yli kaksikymmentä vuotta, käytin lääkkeitä, olin osastohoidoissa, avohoidossa, ym.
Nyt elelen ilman hoitokontaktia, ilman lääkkeitä, ja hengissäkin edelleen. Kukaan psykiatrian alalla oleva ei ole auttanut minua kuolemaan, en kyllä niin olisi koskaan uskonutkaan, enkä edes ajatellut.
Jos itse ei hyödy psykiatriasta, on turhaa mennä muille sanomaan, ettei sinne kannata mennä, koska hyvin monet hyötyvät hoidostaan, saamastaan avusta, jopa lääkityksistä.
Eikä täällä palstoilla tarvitse muille neuvoa, mitä tehdä, taitaa olla potilaan ja lääkärin välinen asia tämäkin.

Anonyymi kirjoitti:

Ei se nyt ihan noinkaan mene.
Itse olin psykiatrian potilaana ja asiakkaana yli kaksikymmentä vuotta, käytin lääkkeitä, olin osastohoidoissa, avohoidossa, ym.
Nyt elelen ilman hoitokontaktia, ilman lääkkeitä, ja hengissäkin edelleen. Kukaan psykiatrian alalla oleva ei ole auttanut minua kuolemaan, en kyllä niin olisi koskaan uskonutkaan, enkä edes ajatellut.
Jos itse ei hyödy psykiatriasta, on turhaa mennä muille sanomaan, ettei sinne kannata mennä, koska hyvin monet hyötyvät hoidostaan, saamastaan avusta, jopa lääkityksistä.
Eikä täällä palstoilla tarvitse muille neuvoa, mitä tehdä, taitaa olla potilaan ja lääkärin välinen asia tämäkin.

Lue lisää

Ja lähdet siitä oletuksesta, että lääkärit tietävät kaiken, ja ovat aina oikeassa tekemissä hoitolinjauksissa?

Olen tuosta jyrkästi eri mieltä. Psykiatriassa ei pystytä auttamaan, ja tukemaan elämässään vaikeuksissa olevia. Arvaa mistä syystä? Siksi, koska siellä ajatellaan ja nähdään kaikki potilaiden oireet jonakin merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Lisäksi potilaita ei edes nähdä ja pidetä ihmisinä, vaan jonkin sairauden kantajana ja edustajana.

Suurin osa mt-oireiksi luokitelluista asioista juontavat syynsä yksilön elämässä olevista vaikeuksista, ongelmista, stressistä, ja ne ongelmat voivat olla joko mm- ihmissuhdeongelmia, omien voimavarojen vähenemistä, tai riittämättömyyttä, yhteiskunnan yksilölle asettamia liiallisia vaatimuksia jne. Mutta jos joutuu tekemisiin psykiatrian puolelle, niin kaikki oireet ovat nk. edellä sanoin todiste jostakin psyykkisestä häiriöstä ja sairaudesta. Siellä ei nähdä, eikä ymmärretä sitä totuutta, että suurin osa mt-oireista johtuu elämässä taustalla olevista ongelmista. Niitä ei korjata ja hoideta jollakin lääkkeillä. Itse asiassa siellä ei edes kysytä oikeita kysymyksiä vastaanotolle tulevilta. Kaikki kysymykset ovat aina sellaisia, että siellä suurella vimmalla etsitään jotakin todisteita jostakin psyykkisestä sairaudesta. Sitä voisi kutsua jahtaamiseksikin. Mutta yksilön elämässä tapahtuneet asiat, ja mitkä ovat ne olosuhteet ja elämäntilanne eivät kiinnosta heitä. Mitä tuollaisilla palveluilla tekee? Ei yhtään mitään. Jos ei ole kiinnostusta yksilöä ja hänen elämäänsä kohtaan, niin silloin heidän opeillaan, hoidon kulmakivillä ja kontrolloinnilla ei tee yhtään mitään. Ei ainakaan kolahda minuun. Jos johonkin se kolahtaa, täytyy olla psykopaatti, tai sitten on kyse plasebosta. Että ihminen uskoo heidän tarjoamiinsa diagnooseihin ja käyttämiinsä lääkkeisiin.

Sen 20 vuoden aikana tuli tehtyä tehtyä paljon huomioita, jotka valitettavasti ovat totta.

Anonyymi kirjoitti:

Ja lähdet siitä oletuksesta, että lääkärit tietävät kaiken, ja ovat aina oikeassa tekemissä hoitolinjauksissa?

Olen tuosta jyrkästi eri mieltä. Psykiatriassa ei pystytä auttamaan, ja tukemaan elämässään vaikeuksissa olevia. Arvaa mistä syystä? Siksi, koska siellä ajatellaan ja nähdään kaikki potilaiden oireet jonakin merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Lisäksi potilaita ei edes nähdä ja pidetä ihmisinä, vaan jonkin sairauden kantajana ja edustajana.

Suurin osa mt-oireiksi luokitelluista asioista juontavat syynsä yksilön elämässä olevista vaikeuksista, ongelmista, stressistä, ja ne ongelmat voivat olla joko mm- ihmissuhdeongelmia, omien voimavarojen vähenemistä, tai riittämättömyyttä, yhteiskunnan yksilölle asettamia liiallisia vaatimuksia jne. Mutta jos joutuu tekemisiin psykiatrian puolelle, niin kaikki oireet ovat nk. edellä sanoin todiste jostakin psyykkisestä häiriöstä ja sairaudesta. Siellä ei nähdä, eikä ymmärretä sitä totuutta, että suurin osa mt-oireista johtuu elämässä taustalla olevista ongelmista. Niitä ei korjata ja hoideta jollakin lääkkeillä. Itse asiassa siellä ei edes kysytä oikeita kysymyksiä vastaanotolle tulevilta. Kaikki kysymykset ovat aina sellaisia, että siellä suurella vimmalla etsitään jotakin todisteita jostakin psyykkisestä sairaudesta. Sitä voisi kutsua jahtaamiseksikin. Mutta yksilön elämässä tapahtuneet asiat, ja mitkä ovat ne olosuhteet ja elämäntilanne eivät kiinnosta heitä. Mitä tuollaisilla palveluilla tekee? Ei yhtään mitään. Jos ei ole kiinnostusta yksilöä ja hänen elämäänsä kohtaan, niin silloin heidän opeillaan, hoidon kulmakivillä ja kontrolloinnilla ei tee yhtään mitään. Ei ainakaan kolahda minuun. Jos johonkin se kolahtaa, täytyy olla psykopaatti, tai sitten on kyse plasebosta. Että ihminen uskoo heidän tarjoamiinsa diagnooseihin ja käyttämiinsä lääkkeisiin.

Sen 20 vuoden aikana tuli tehtyä tehtyä paljon huomioita, jotka valitettavasti ovat totta.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin pieni korjaus ensimmäiseen lauseeseen: lähdet siis siitä oletuksesta, että lääkärit tietävät kaiken ja psykiatriassa ollaan oikeassa heidän tekemissään hoitolinjauksissa?

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus ensimmäiseen lauseeseen: lähdet siis siitä oletuksesta, että lääkärit tietävät kaiken ja psykiatriassa ollaan oikeassa heidän tekemissään hoitolinjauksissa?

Lue lisää

Voitko kertoa, missä kohdassa väitin olettavani lääkäreiden tietävän kaiken ja psykiatrian olevan oikeassa tekemissään hoitolinjauksissa ?
Toki tiedän, ja uskon, että ammattilaiset tietävät paljon enemmän kuin minä itse potilaana.
Eivät he tietenkään voi tietää, mitä minun päässäni on potilaana liikkunut, miltä on tuntunut, jne.
Minäkin koin kaikenlaista noin parinkymmenen vuoden aikana, jos mietitään vaikka eri hoitotahoja. Siinä ehti näkemään hyvin paljon psykiatreja, vielä enemmän hoitajia ( sairaalat, avohoito ).
Lääkkeitä tuli kokeiltua, kuinkakohan monia kymmeniä eri valmisteita, tai eri nimisiä, en niitä ole koskaan pystynyt tarkkaan edes laskemaan. Pikkuhiljaa muistaessani listasin ajan myötä käyttämieni lääkkeiden nimiä, jotka muistin, niitä kertyi nelisenkymmentä nimeä ( ai kuinka niin " koekaniini " ? ).

Ei kaikki kokemani ollut hyvää, paljon oli epäkohtiakin. Joka ikisessä asiassa elämässä muutenkin on hyvää, ja on huonoa.
En istuisi tässä kirjoittelemassa, jos en olisi saanut psykiatrialta apua aikoinaan, se on faktaa.
Mistäkö tiedän sen omalla kohdallani ? Ihan siitä, kun huomasin ajattelutapani ja asennoitumiseni muutoksen toipuessani pikkuhiljaa. Suurin muutos oli toki se, että suhtautuminen omaa itseäni kohtaan muuttui, ja siitäkin voin osittain kiittää psykiatrian tukea.

Ja tiedätkö, mikä saa minut tuntemaan itseni parempivointiseksi ? Se, että pystyn jatkamaan elämääni ilman, että olisin jäänyt jumiin syyttelemään psykiatriaa, lääkkeitä, tai mitään muutakaan. Toki sen pystyisin tekemään monistakin kokemuksista, mutta en halua heikentää psyykkistä oloani vajoamalla muistelemaan negatiivisia puolia hoidoista ja lääkkeistä. Nyt on nyt, ja kaikki ne kokemani vuodet ovat takanapäin, se riittää minulle.
Toki voin menneistä kirjoittaa tai keskustella, mutta senkin teen aiheuttamatta itselleni negatiivisia tunteita. Olen niin sanotusti päästänyt menneestä irti, koska haluan keskittyä tähän päivään.

Ja jos sinä et hyväksy, että minä tai joku muu on loppujen lopuksi hyötynyt psykiatriasta, sille ei valitettavasti kukaan, ainakaan tuntematon, voi mitään.
Toivon toki, että sinullakin alkaa menemään paremmin, ehkäpä meneekin jo, en voi tietää sitä. Pieni apu olisi sekin, kun päästää irti jo tapahtuneista ikävistä asioista, ei pyörittele kaikkea negatiivisesti mielessään.

Ja pyydän, älä laita sanoja suuhuni, että olisin jotain väittänyt tai olettanut, silloin kun en ole niin tehnyt, kiitos.

Tämä on totuus.

Voihan sen noinkin ajatella jos ilman hoitoa kerta kuolee nopeasti.

Anonyymi kirjoitti:

Voihan sen noinkin ajatella jos ilman hoitoa kerta kuolee nopeasti.

Psyykkinen sairaus itsessään ei tapa sairastavaa ihmistä, eli ei sen nopeammin kuole kuin muutenkaan, jos ei itse tee itselleen mitään pahaa.
Hoidon kanssa jäljellä oleva elämä voi olla kuitenkin parempaa kuin elämä ilman hoitoa.
Jos hoidon avulla saa elämästään mukavampaa, ja pärjää paremmin, niin mieluummin sitä hoitoa, kuin sinnittelyä ilman hoitoa.
Ihminen itse siitä loppujen lopuksi päättää, miten hän haluaa elämänsä järjestää.

Tuo kuulostaa kyllä aika pahalta. Toivottavasti asia ei ole sentään noin!

Vaikka itsekään en pidä, tai hyväksy psykiatriassa vallalla olevia diagnoosi, kategorisointi ja lääkekeskeistä ajattelua, niin silti en ihan noin pahasti mene sanomaan asioita.

Anonyymi kirjoitti:

Voitko kertoa, missä kohdassa väitin olettavani lääkäreiden tietävän kaiken ja psykiatrian olevan oikeassa tekemissään hoitolinjauksissa ?
Toki tiedän, ja uskon, että ammattilaiset tietävät paljon enemmän kuin minä itse potilaana.
Eivät he tietenkään voi tietää, mitä minun päässäni on potilaana liikkunut, miltä on tuntunut, jne.
Minäkin koin kaikenlaista noin parinkymmenen vuoden aikana, jos mietitään vaikka eri hoitotahoja. Siinä ehti näkemään hyvin paljon psykiatreja, vielä enemmän hoitajia ( sairaalat, avohoito ).
Lääkkeitä tuli kokeiltua, kuinkakohan monia kymmeniä eri valmisteita, tai eri nimisiä, en niitä ole koskaan pystynyt tarkkaan edes laskemaan. Pikkuhiljaa muistaessani listasin ajan myötä käyttämieni lääkkeiden nimiä, jotka muistin, niitä kertyi nelisenkymmentä nimeä ( ai kuinka niin " koekaniini " ? ).

Ei kaikki kokemani ollut hyvää, paljon oli epäkohtiakin. Joka ikisessä asiassa elämässä muutenkin on hyvää, ja on huonoa.
En istuisi tässä kirjoittelemassa, jos en olisi saanut psykiatrialta apua aikoinaan, se on faktaa.
Mistäkö tiedän sen omalla kohdallani ? Ihan siitä, kun huomasin ajattelutapani ja asennoitumiseni muutoksen toipuessani pikkuhiljaa. Suurin muutos oli toki se, että suhtautuminen omaa itseäni kohtaan muuttui, ja siitäkin voin osittain kiittää psykiatrian tukea.

Ja tiedätkö, mikä saa minut tuntemaan itseni parempivointiseksi ? Se, että pystyn jatkamaan elämääni ilman, että olisin jäänyt jumiin syyttelemään psykiatriaa, lääkkeitä, tai mitään muutakaan. Toki sen pystyisin tekemään monistakin kokemuksista, mutta en halua heikentää psyykkistä oloani vajoamalla muistelemaan negatiivisia puolia hoidoista ja lääkkeistä. Nyt on nyt, ja kaikki ne kokemani vuodet ovat takanapäin, se riittää minulle.
Toki voin menneistä kirjoittaa tai keskustella, mutta senkin teen aiheuttamatta itselleni negatiivisia tunteita. Olen niin sanotusti päästänyt menneestä irti, koska haluan keskittyä tähän päivään.

Ja jos sinä et hyväksy, että minä tai joku muu on loppujen lopuksi hyötynyt psykiatriasta, sille ei valitettavasti kukaan, ainakaan tuntematon, voi mitään.
Toivon toki, että sinullakin alkaa menemään paremmin, ehkäpä meneekin jo, en voi tietää sitä. Pieni apu olisi sekin, kun päästää irti jo tapahtuneista ikävistä asioista, ei pyörittele kaikkea negatiivisesti mielessään.

Ja pyydän, älä laita sanoja suuhuni, että olisin jotain väittänyt tai olettanut, silloin kun en ole niin tehnyt, kiitos.

Lue lisää

Pyydän vilpittömästi anteeksi. Tarkoitus ei ollut loukata.

Ärsyynnyin ehkä jostakin, jonka kirjoitit. Sanoit, että ei saisi mennä neuvomaan, tai tässä tapauksessa ehkä oikeampi sana on, että tuoda esille psykiatriassa, sen hoitomenetelmissä, alalla olevien vanhanaikaisissa asenteissa, ja ylipäätään hoitokulttuurissa olevia epäkohtia. Toit esille sen, että " se on potilaan ja lääkärin välinen asia".

Silti jään miettimään sitä, että silläkö tavalla ne epäkohdat tulevat katoamaan, jos niistä ei kukaan tule kertomaan mitään? Eikö se tavallaan ole hiukan ihmisten huijaamista. Esimerkiksi joku kärsii vaikkapa yksinäisyydestä, jonka seurauksena hän on jonkun ajan kuluttua kenties masentuu. No, hän menee tk: n päivystykseen, ja tapaa siellä lääkärin, joka tekee lähetteen psykiatriseen sairaalaan tarkkailujaksolle. Jos hänelle määrätään hoidoksi lääkkeitä, niin auttavatko ne siihen yksinäisyyteen, joka on kuitenkin se oireita ensin aiheuttanut asia? Ja muuttuuko se tilanne, josta ihminen perimmiltään kärsii? Toinen esimerkki, joku saattaa menettää läheisen ihmisen, ja kenties masentuu. Ja hänelle käy samalla tavalla, hänelle annetaan oireiden perusteella masennusdiagnoosi ja määrätään hoidoksi lääkkeitä. Auttavatko ne surun, tai läheisen ihmisen menettämisessä? Kolmas esimerkki: jollakin ihmisellä on ongelmia kotona omien läheisten kanssa. Esimerkiksi kotona saattaa olla huonot välit omiin läheisiin, tai jatkuvia riitoja. Ja kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Ja hänelle käy samalla tavalla, hän joko joutuu, tai menee itse terveyskeskuksen lääkärin luokse, tai sitten sairaalan päivystykseen. Ja jälleen toistuu sama kuvio. Henkilö käy läpi tarkkailu, ja kenties myös osastojakson, ja saa diagnoosin ja kenties lääkkeet siihen. Huonoimmassa tapauksessa, mikäli henkilöllä on aiempi mt-diagnoosi, kenties vaikkapa skitsofrenia, itsetuhoisuuden oireen katsotaan liittyvän siihen kyseiseen perussairauteen. Alalla ei nähdä, eikä oteta huomioon vastaanotolle tulevan henkilön elämässä olevia tilanteita. Vaan kaikki oireet nähdään merkkinä jostakin sairaudesta.

Auttavatko hyvät palstalaiset teidän mielestänne se, että näille kolmelle esimerkkitapaukselle määrätään hoidoksi kenties vain ja ainoastaan lääkkeitä? Koska niin siellä yleensä toimitaan. Ilman, että kukaan kiinnittää mitään huomiota niihin lähtötilanteessa ja taustalla oleviin asioihin.

Anonyymi kirjoitti:

Pyydän vilpittömästi anteeksi. Tarkoitus ei ollut loukata.

Ärsyynnyin ehkä jostakin, jonka kirjoitit. Sanoit, että ei saisi mennä neuvomaan, tai tässä tapauksessa ehkä oikeampi sana on, että tuoda esille psykiatriassa, sen hoitomenetelmissä, alalla olevien vanhanaikaisissa asenteissa, ja ylipäätään hoitokulttuurissa olevia epäkohtia. Toit esille sen, että " se on potilaan ja lääkärin välinen asia".

Silti jään miettimään sitä, että silläkö tavalla ne epäkohdat tulevat katoamaan, jos niistä ei kukaan tule kertomaan mitään? Eikö se tavallaan ole hiukan ihmisten huijaamista. Esimerkiksi joku kärsii vaikkapa yksinäisyydestä, jonka seurauksena hän on jonkun ajan kuluttua kenties masentuu. No, hän menee tk: n päivystykseen, ja tapaa siellä lääkärin, joka tekee lähetteen psykiatriseen sairaalaan tarkkailujaksolle. Jos hänelle määrätään hoidoksi lääkkeitä, niin auttavatko ne siihen yksinäisyyteen, joka on kuitenkin se oireita ensin aiheuttanut asia? Ja muuttuuko se tilanne, josta ihminen perimmiltään kärsii? Toinen esimerkki, joku saattaa menettää läheisen ihmisen, ja kenties masentuu. Ja hänelle käy samalla tavalla, hänelle annetaan oireiden perusteella masennusdiagnoosi ja määrätään hoidoksi lääkkeitä. Auttavatko ne surun, tai läheisen ihmisen menettämisessä? Kolmas esimerkki: jollakin ihmisellä on ongelmia kotona omien läheisten kanssa. Esimerkiksi kotona saattaa olla huonot välit omiin läheisiin, tai jatkuvia riitoja. Ja kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Ja hänelle käy samalla tavalla, hän joko joutuu, tai menee itse terveyskeskuksen lääkärin luokse, tai sitten sairaalan päivystykseen. Ja jälleen toistuu sama kuvio. Henkilö käy läpi tarkkailu, ja kenties myös osastojakson, ja saa diagnoosin ja kenties lääkkeet siihen. Huonoimmassa tapauksessa, mikäli henkilöllä on aiempi mt-diagnoosi, kenties vaikkapa skitsofrenia, itsetuhoisuuden oireen katsotaan liittyvän siihen kyseiseen perussairauteen. Alalla ei nähdä, eikä oteta huomioon vastaanotolle tulevan henkilön elämässä olevia tilanteita. Vaan kaikki oireet nähdään merkkinä jostakin sairaudesta.

Auttavatko hyvät palstalaiset teidän mielestänne se, että näille kolmelle esimerkkitapaukselle määrätään hoidoksi kenties vain ja ainoastaan lääkkeitä? Koska niin siellä yleensä toimitaan. Ilman, että kukaan kiinnittää mitään huomiota niihin lähtötilanteessa ja taustalla oleviin asioihin.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin vielä korjaus: että auttavatko lääkärin määräämät lääkkeet surun käsittelemisessä ja läheisen ihmisen menettämisessä?

Anonyymi kirjoitti:

Pyydän vilpittömästi anteeksi. Tarkoitus ei ollut loukata.

Ärsyynnyin ehkä jostakin, jonka kirjoitit. Sanoit, että ei saisi mennä neuvomaan, tai tässä tapauksessa ehkä oikeampi sana on, että tuoda esille psykiatriassa, sen hoitomenetelmissä, alalla olevien vanhanaikaisissa asenteissa, ja ylipäätään hoitokulttuurissa olevia epäkohtia. Toit esille sen, että " se on potilaan ja lääkärin välinen asia".

Silti jään miettimään sitä, että silläkö tavalla ne epäkohdat tulevat katoamaan, jos niistä ei kukaan tule kertomaan mitään? Eikö se tavallaan ole hiukan ihmisten huijaamista. Esimerkiksi joku kärsii vaikkapa yksinäisyydestä, jonka seurauksena hän on jonkun ajan kuluttua kenties masentuu. No, hän menee tk: n päivystykseen, ja tapaa siellä lääkärin, joka tekee lähetteen psykiatriseen sairaalaan tarkkailujaksolle. Jos hänelle määrätään hoidoksi lääkkeitä, niin auttavatko ne siihen yksinäisyyteen, joka on kuitenkin se oireita ensin aiheuttanut asia? Ja muuttuuko se tilanne, josta ihminen perimmiltään kärsii? Toinen esimerkki, joku saattaa menettää läheisen ihmisen, ja kenties masentuu. Ja hänelle käy samalla tavalla, hänelle annetaan oireiden perusteella masennusdiagnoosi ja määrätään hoidoksi lääkkeitä. Auttavatko ne surun, tai läheisen ihmisen menettämisessä? Kolmas esimerkki: jollakin ihmisellä on ongelmia kotona omien läheisten kanssa. Esimerkiksi kotona saattaa olla huonot välit omiin läheisiin, tai jatkuvia riitoja. Ja kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Ja hänelle käy samalla tavalla, hän joko joutuu, tai menee itse terveyskeskuksen lääkärin luokse, tai sitten sairaalan päivystykseen. Ja jälleen toistuu sama kuvio. Henkilö käy läpi tarkkailu, ja kenties myös osastojakson, ja saa diagnoosin ja kenties lääkkeet siihen. Huonoimmassa tapauksessa, mikäli henkilöllä on aiempi mt-diagnoosi, kenties vaikkapa skitsofrenia, itsetuhoisuuden oireen katsotaan liittyvän siihen kyseiseen perussairauteen. Alalla ei nähdä, eikä oteta huomioon vastaanotolle tulevan henkilön elämässä olevia tilanteita. Vaan kaikki oireet nähdään merkkinä jostakin sairaudesta.

Auttavatko hyvät palstalaiset teidän mielestänne se, että näille kolmelle esimerkkitapaukselle määrätään hoidoksi kenties vain ja ainoastaan lääkkeitä? Koska niin siellä yleensä toimitaan. Ilman, että kukaan kiinnittää mitään huomiota niihin lähtötilanteessa ja taustalla oleviin asioihin.

Lue lisää

Ei tarvitse pyydellä anteeksi, en loukkaantunut. Sanoin vain mielipiteeni siitä, kun sanojani menit kääntämään ja vääntämään sellaisiksi, mitä en tarkoittanut.
Itselläni on tapana sanoa asioista aika suoraan, ja olen myös vuosien myötä oppinut, että epäkohdista on lupa huomauttaa. Se ei tarkoita, että olisin loukkaantunut.

Tuohon, kun kirjoitat, että tk-päivystyksestä joutuisi yksinäisyyden, surun, tms. takia tarkkailuun psykiatriselle, niin väitän oikeasti, ettei tarkkailuun laiteta ihan noin pienestä.
Siellä on vastaanotolla mentävä asiat aika pahasti pieleen, että tk-lääkäri tekee tarkkailulähetteen saman tien. Joku äkillinen aggressiivistyylinen hermostuminen, tai jotain sinne päin, silloin saattavat tarkkailuun lähettääkin, tai sitten on oltava selkeää psykoottisuutta.

Minullekin on muutaman kerran käynyt niin, kun olen ollut ihan fyysisistä syistä yleislääkärin vastaanotolla, lääkärit on keskittyneet vain tiedoissa näkyviin psykiatrian diagnooseihin, ja ilman syytä laittanut tekstiä psykiatrian puolelle. Ne oli kyllä helppo selvittää psykiatrian puolen kanssa, koska he tunsivat minut hyvin, eivätkä katsoneet tarpeelliseksi mitään hoitotoimia. Enemmänkin ihmettelivät, miksi ne yleislääkärit toimivat niin. Vastasin kyllä, että he eivät tainnut hyväksyä menneisyyttäni.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin vielä korjaus: että auttavatko lääkärin määräämät lääkkeet surun käsittelemisessä ja läheisen ihmisen menettämisessä?

Lääkkeiden on etupäässä tarkoitus lievittää oireita.
Tunnepuolen asiat, psyykkiset ongelmat tulisi selvittää keskustelulla, terapialla, opastamalla potilasta käsittelemään omia tunteitaan, ja miten hän pystyisi ymmärtämään miksi jokin tuntuu siltä kuin tuntuu, ja miten sen tunteen kanssa voisi toimia.
Eli ammattilaisilta pystyy saamaan ns. työkalut itse tehtävään työskentelyyn, itsehoitoon, oman psyyken muokkaamiseen, ym.

Anonyymi kirjoitti:

Psyykkinen sairaus itsessään ei tapa sairastavaa ihmistä, eli ei sen nopeammin kuole kuin muutenkaan, jos ei itse tee itselleen mitään pahaa.
Hoidon kanssa jäljellä oleva elämä voi olla kuitenkin parempaa kuin elämä ilman hoitoa.
Jos hoidon avulla saa elämästään mukavampaa, ja pärjää paremmin, niin mieluummin sitä hoitoa, kuin sinnittelyä ilman hoitoa.
Ihminen itse siitä loppujen lopuksi päättää, miten hän haluaa elämänsä järjestää.

Lue lisää

Ihminen joka ei pysty huolehtimaan itsestään sairauden takia kuolee nopeammin.

Anonyymi kirjoitti:

Ihminen joka ei pysty huolehtimaan itsestään sairauden takia kuolee nopeammin.

Jos on oikeasti tilanne, ettei sairas ihminen pysty huolehtimaan itsestään, niin siinä kohtaa tulee sairaalat tai jonkin muotoinen palveluasuminen kyseeseen. Silloin muut sitten huolehtivat sairaasta.
On ihan mahdollista elää vanhaksikin.

Useimmiten sitä voimaa aina lopulta jostain löytyy ja riittää.

Hienoa, että pärjäilet. Mitäs sitä hoitokotiin, jos kotona pärjää ?
Kala on ainakin terveellistä syötävää.
Ja muista juoda vettä nyt, kun on tällainen helle, ettei elimistö kuivu.

Hienoa, että olet suunnannut ajatuksesi tekemiseen.
Kyllä sitä voi pärjätä ilman sairaalaakin, tai muuta hoitoa, on se paljon itsestäkin kiinni.
Ja kun keksii omia keinoja, siitä saa myös onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistaa itsetuntoa ja muutenkin auttaa jaksamaan.
Otat sitten yhteyttä lääkäriin, jos tilanne menee täysin mahdottomaksi. Toivottavasti ei mene.
Yritä nauttia kesästä, ja tee asioita, joista tykkäät, joista tulee hyvä olo.