Espoolainen kansanedustaja hämmästelee väitteitä, joiden mukaan asumistuki ei vaikuttaisi vuokratasoon.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti kertoo viestipalvelu X:ssä olevansa valmis lakkauttamaan asumistuen testatakseen väitettä, jonka mukaan asumistuki ei nosta vuokria.
Sammallahti viittaa viestissään Helsingin Sanomien artikkeliin, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat ovat laskeneet huhti–kesäkuussa 0,3 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Vastaavaa ei ole mittaushistoriassa aikaisemmin tapahtunut.
Muutos vuokrissa kytkeytyy hallituksen sosiaaliturvaan kohdistuneisiin sopeutuksiin, joiden osana asumistukea leikattiin ja sen saatavuutta rajoitettiin. Muutoksen arvioidaan säästävän vuosittain lähes 400 miljoonaa euroa.
Kokoomusedustaja muistuttaa, että suomalaisille on vuosien ajan uskoteltu, ettei asumistuki vaikuttaisi vuokriin.
– Jostain syystä tukieuroilla luotu keinotekoinen kysyntä ei kuulemma vaikuta, Sammallahti sanoo.
– Miksi? No koska ei vaikuta, niin.
Nyt Sammallahti sanookin olevansa valmis isoon muutokseen sosiaaliturvassa väitettä testatakseen.
– Olen valmis testaamaan tätä hypoteesia lakkauttamalla asumistuen kokonaan, Sammallahti linjaa.
Olen valmis testaamaan tätä hypoteesia lakkauttamalla asumistuen kokonaan, Sammallahti linjaa.
11
189
Vastaukset
- Anonyymi
miten se kokaa käyttävä viherpunikki saisi katon päälle?
- Anonyymi
Jos kuitenkin ensiksi lopetetaan maataloustuet ja yritystuet.
- Anonyymi
ei kaikkia voi yhtaikaa lopettaa...
- Anonyymi
Joskus aikoinaan kun aloin elämään omillani, niin olin aivan ihmeissäni tällaisesta tuesta kuin asumistuki. Ihan varmasti vaikuttaa vuokrien määrään, kun tietävät, että asumistukia maksetaan.
- Anonyymi
helppo huudella tollasta ku on monen tonnin kuukausi ansiot..
- Anonyymi
Mee töihin
- Anonyymi
Asumistuki,vuokratuki...suora tulon siirto valtiolta varakkaille sijoitusasunnon omistajille. Täysin kieroutunut järjestelmä maassamme jolla on lähes 200 miljardia velkaa!Elämme velaksi joka kasvaa n.10 miljardia vuodessa,pelkästään korkojen osalta. Asmis tuet luupin alle kuten monet muutkin ylivelkaantumisen syyt ja aiheet.
- Anonyymi
onko Ekpalta kysytty?
- Anonyymi
Asumistuki järjestelmä on vinouttanut ja vääristänyt koko rakennus tuotannon maassamme. Rakennetaan kalliita asuntoja sijoittajille,keinottelijoille joilla ei ole tarkoituskaan itse asua osakkeissaan,Loppuis tuo pelleily kun rakennettaisiin halpoja vuokra kämppiä sen sijaan,nyt joku älähtää ,että niissä asuu sitte rupusakkia....sama sakki asuu nyt valtion piikkiin näiden keinottelijoiden osakkeissa.
- Anonyymi
SDP luonut järjestelmän?
- Anonyymi
Natsipate keksi tämän viimehetkillä. Kun sai kesämökin lahjukseksi antoi kokoomukselle periksi. Muista PS auttaa rikasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352226
- 841303
- 561288
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...361226- 631171
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39884Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122769- 31721
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi21572Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55565